Mikä anopissa ärsyttää?

Anopista löytyy kyllä kaikennäköistä ärsyttävää, mutta ihan eniten harmittaa hänen elämän asenteensa. Ei riitä, että hänellä olisi lasi puolityhjä vaan se kuppi on ihan kokonaan nurin. Jatkuvasti pitää valittaa -aivan sama, mikä aihe, kunhan vaan saa valittaa. Lempiaihe valittamisessa on muut ihmiset.

Mistään asiasta hän ei odota hyvää lopputulosta, oikein pessimistien pääprinsessa. Hän pystyy pilaamaan itseltään monen yön unet vatvomalla kaikenlaisia kauhuskenaarioita tulevista asioista. Jos hän kuulee esimerkiksi että olemme matkalla samaan aikaan kun jossakin päin maailmaa on jotakin tuhoisaa tapahtunut -vaikka emme olisi lähelläkään kyseistä tuhoaluetta.

Vakuutusyhtiöt menettävät tässä skenaarioiden keksijässä aivan mahtavan riskiekspertin!



Itse kun pyrin elämään positiivisesti, kaikista ja kaikesta hyvää uskoen, on uskomattoman masentavaa kerta toisensa jälkeen käydä kuuntelemassa, mikä kaikki on väärin. Anoppini on tunteiden musta aukko, joka kyllä imaisee iloisestakin ihmisestä kaiken aurinkoisen.

Ei ärsyttää vaan ennemminkin surettaa, ettei hän hyväksyy minua sellaisena kun olen. Olen köyhästä perheestä, ulkomaalainen, ylipainonen...

Kertokaa, miten opin tykkäämään ihmisestä, joka ei arvosta minua? Olen anopille pelkkää ilmaa:(

luonne ja ulkonäkö. Muu ei.

Munkaan anoppi ole koskaan oppinut hyväksymään mua. Olen varakkaasta perheestä, hyvin koulutettu ja ihan hyvännäköinen. Anoppi taas päinvastoin.

Eli ollaan erilaisia, niin kuin Sinunkin tapauksessa.

Nyt olen itsekin anoppi. Ja yritän olla hyvä anoppi. Luulen, että osaan olla, koska en halua olla sellainen kuin oma anoppini on. Eli tyly ja töykeä, epäystävällinen.

Jos miniä ei kävisi mulla kylässä, soittaisin ja kutsuisin. Tekisin selväksi, että otan mielelläni lapsenlapsia hoitoon.

Omalla anopillani en viitsi käydä kylässä, koska en ole varma olenko tervetullut. Kutsua ei ole koskaan tullut. Kun nuorempana mieheni kanssa kävin kylässä, aina tuli paha mieli. Ilkeiltiin, vinoiltiin. Verrattiin lapsiani serkkuihinsa, aina olivat anopin tyttärenlapset parempia. Se kaikki on ohi aikoja sitten. Lapseni ovat opiskeluissa paremmin pärjänneet kuin serkkunsa.

Älä Sinäkään turhaan pahoita mieltäsi. Anoppisi on se mikä on, etkä voi häntä muuttaa. Ole Sinä hänelle ystävällinen aina vaan, jos jaksat. Nimittäin ei sitä itse jaksa olla aina vaan se antava osapuoli.

http://www.chooseyourmed.net/ cialis levitra vs =-))) http://www.getthebestratesfast.com/ cheap california auto insurance :[ http://www.homeinsurservice.com/ florida mobile home insurance 1866 http://www.youredpills.com/ cheapest cialis =)

Meillä on anoppini kanssa todella tulehtuneet välit. Tai no minulla häneen.

Kun aloin seurustelemaan nykyisen mieheni kanssa Anoppini vaikutti "normaalilta hössöttäjältä" Kaikki alkoi kun muutimme mieheni kanssa saman katon alle. Anoppini muuti "viereiseen asuntoon" eli ihan siihen lähelle. aina aamusin tuli tarkistamaan että mieheni on herännyt ja tyrkyttämään tälle kahvia. Hän tuli vara avaimellamme siisään useasti soittamatta ovi kelloa tai kävi siivoamassa kun olimme töissä! sanoinm hänelle kyllä että tämä häiritsi minua suuresti.

no muutimme muutam,an vuoden päästä. (heti naimisiin mentyämme) toiseen kaupunkiin viikko muuton jällkeen huomasin että ANOPPINI OLI MUUTTANUT NAAPURIIN! elikkä sama rumba jatkuu vielä . nyt kuitenkin muutti pienen sana harkan takia takaisin edelliseen kaupunkiin mutta tulee aina välillä junalla tänne neuvomaan ilman että olisimme pyytäneet. soittelee miehelleni varmasti kymmeniä kertoja päivässä. voisin kertoa vielä vaikka mitä että missä välilällämme mättää. mutta tässä oli suuntaa antava kertomus.

Anopin kanssa ei vaan olla jotenkin samalla aaltopituudella. Lisäksi minua häiritsee kuinka hän on omia lapsiaan laiminlyönyt alkoholin takia aikoinaan, vaikea kunnioittaa sellaista ihmistä. Ärsyttää kuinka puhuu lapselleni (lässyttää). Vaikka välimme ovatkin suht. asialliset, minun täytyy purra hampaita välillä yhteen hänen kanssaan ollessa. Onneksi välimatkaa on että vierailut ovat harvinaisia. Anopin mielenterveysongelmat ovat välillä kuluttavia (maniassa puhelin pirisee päivittäin). Mieskään ei pidä äitiään oikein äitinä, johtuen ettei tämä ole oikeastaan huolehtinu hänestä koskaan. Tuntuu epäreilulta koska en voi kuvitellakaan antaa anopin vahtia lastamme. Olisi mukava jos anopin kanssa olisi enemmän yhteistä ja voisi ystävyys jopa mahdollista. Hyviä puolia on että eipä hän liikaa elämäämme puutu.

Mut pakko silti sanoa:



-Ei mikään!



Minulla on varmasti maailman ihanin anoppi, johon minulla on oikeastaan läheisemmät välit kuin omaan äitiini. Hän ymmärtää, ei tunge asioita minun ja mieheni asioihin ja tukee tarvittaessa.



Mä rakastan mun anoppia :)

Suhdetta mieheni äitiin rasittavat seuraavat asiat:

- Suurin ongelma on suhtautuminen meidän tahattomaan lapsettomuuteen. Anoppi ei ole osannut edes teeskennellä minkäänlaista empaattista suhtautumista vaan on aina osannut sanoa kaikkein ikävimmät asiat, kuten "kaikki haluaa lapsia mutta kaikille ei lapsia anneta". Joskus olen hänelle avautunut lapsettomuuteen liittyvistä tunteista ja katunut sitten katkerasti kun anoppi on sanonut jotain loukkaavaa. Koen että hän on ollut jopa vahingoniloinen asiasta, mikä tuntuu todella pahalta. Voin käsittää jotenkin sen, että hän ei pidä minusta, mutta se että hän loukkaa omaa lastaan näin on minulle käsittämätöntä. Nyt olen vihdoin läksyni oppinut enkä enää puhu hänelle mistään syvällisemmistä asioista.

- Anoppi ei koskaan kysele mitään minulta ja mieheltäni mutta kertoo hanakasti omista asioistaan pitkään ja loputtoman jaarittelevaan tyyliin. Yritän kuunnella kohteliaasti, ja tapaamisten jälkeen olen rättiväsynyt. Olen tosin oppinut vaihtamaan puheenaihetta kun puheeseensa tulee pienikin tauko, tai keksin vaan syyn poistua paikalta.

- Ei pysty olemaan puhumatta tyttärestään ja hänen lapsistaan ja heidän kaikkien saavutuksistaan kuin korkeintaan 5 minuuttia. Niinäkin hetkinä jolloin tapaamme jonkin meille tärkeän asian merkeissä on hänellä aina etusijalla tyttären perhe ja heihin liittyvät jutut ja heidän erinomaisuutensa.

- Ei ole yhteydessä poikaansa eli mieheeni puhelimitse, mies vaihtaa kuulumisia vain isänsä kanssa. Isänsä onkin sitten erittäin hienotunteinen ja empaattinen ihminen, mikä hieman tasoittaa tilannetta. Anoppi tietää kyllä meidän kaikista vastoinkäymisistä mutta on soitellut vain silloin kun itsellään on ollut esim. sairautta, josta jaksaa sitten kertoa ja valittaa loputtomasti.



Tavallaan olen jopa tyytyväinen siitä että meillä ei ole lapsia: en viitsi edes kuvitella sitä mielipahan määrää kun huomaisimme miten hän suosii tyttärensä lapsia jne.



Olen surullinen tästä tilanteestamme anopin kanssa, mutta pitää vaan hyväksyä se että ihmissuhteet ovat puutteellisia. Tullaan kyllä jotenkin toimeen kun tavataan vain muutama kerta vuodessa lyhyesti.

Aluksi ärsytti monikin asia, mutta sitten tajusin mennä itseeni, enkä ole ollut enää niin herkkänahkainen. Jos olen eri mieltä jostain asiasta, niin sanon sen hänelle, enkä vatvo asiaa miehelleni. Anopitkin ovat ihmisiä. Anopeilla on halu suojella lapsenlapsiaan ja he yleensä tarkoittavat hyvää ohjeillaan. Paljon voi vaikuttaa omalla käytöksellään siihen, kuinka anopin kanssa suhde pelaa!

http://www.studentbikeloans.com/cheap_car_insurance.html auto insurance online 07555 http://www.studentbikeloans.com/life_insurance_quotes.html senior life insurance jofgu http://www.hunttreeservice.com/lifeinsurance.html life insurance :-DDD

http://www.chooseyourmed.net/ cialis 9633 http://www.ed-list.com/ viagra izbe http://www.lifeinsurplans.com/ life insurance >:DD http://www.autoinsurdeals.net/ auto insurance 8))

Anoppi on laskelmoiva ja ahne. Rakastaa itseään.

- Anopin alkoholismi, jota kukaan perheenjäsen ei suostu myöntämään.



- Anopin asenne, että hän tietää kaikista eniten lastenkasvatuksesta ja minä teen kaiken väärin. Hän on koulutukseltaan pph. Häneltä on alkoholismin takia huostaanotettu kaksi lasta viidestä.



- Hän on tänä päivänä sossupummi ja marisee toimeentulotuen pienuudesta.



- Anopin mielipide siitä, että naisten on pakko imettää vähintään vuosi ja työelämään ei ole asiaa ennen kuin kolmen vuoden hoitovapaat on pidetty.



- Odotin ekan vuoden opiskelijana esikoistamme ja anoppia suoraan sanoen vitutti, etten vaihtanut koulutustani kauppiksesta lähihoitajaksi, koska siitä olisi ollut enemmän hyötyä ( hänen mielestään) kuin ekonomin papereista ja koulutus olisi lukiopohjallani lyhyeempi.



- Hän ei voi sietää perhettäni, koska olemme porvareita (vanhempani normaalituloisia ja asuvat Espoossa pienessä rivarinpätkässä).



- Lapsemme ei saanut sitä nimeä, jonka hän halusi, joten asiasta nousi kauhea meteli.



Lista jatkuisi vielä pitläääääääääään, ellei täytyisi töihin lähteä.

Anoppini on niin mustasukkainen tulevasta esikoisestamme että on ryhtynyt levittelemään minusta ja miehestäni pahaa sukulaisille ja tekee itsestään näin uhrin muiden silmissä. Meille soitellaan ja huudetaan sekä haukutaan. Verenpaineeni on noussut ja joudun seurailemaan sitä sekä virtsan valkuaisainepitoisuuksia raskausmyrkytyksen vuoksi. Kaikki raskaudessa on meille uutta ja pelottavaakin,ettei ylimääräistä aikaa yksinkertaisesti riitä anopille. Anoppi ei suostu ymmärtämään että tuleva lapsemme on elämämme tärkein asia ja että koko elämämme pyörii vauvan ympärillä,eikä varsinkaan anoppini! Anopillani on 2 muutakin lasta mutta se on mieheni,jonka pitää olla AINA käytettävissä! Miksei meidän anneta nauttia loppuraskaudesta ja tulevasta vauvastamme,vaan aiheutetaan surua vain,koska anoppi ei ole meidän elämämme napa?

muutimme mieheni kotitaloon noin vuosi ennen lapsen syntymää. anoppi ei osaa päästää irti, hän käyttäytyy meillä kuin kotonaan ja paasaa minulle aina että tämä pitää tehdä näin ja tuo noin ja miksi et ole tehnyt sitä ja tätä esim. puutarhassa.



Lisäksi hänellä on vielä joitakin tavaroitaan talossamme (muutti pieneen asuntoon isosta omakotitalosta) ja se on ainainen riidan aihe, kun minä haluan tehdä tilaa omalle perheellemme mutta hänen tavaroihinsa ei saa koskea, eli kellari, ullakko ja autotalli ovat meille "käyttökelvottomat" kun siellä on vielä vieraita tavaroita.



me siis emme tule toimeen, näemme vain jos on ihan pakko. alussa yritin luovia ystävällisesti, mutta jossain vaiheessa kyllästyin alistumaan ja otin oman kantani. siihen hän vain tokaisi, että ei hänen ole pakko olla minun kanssani tekemisissä, muttei kyllä sen takia katkaise yhteyttä poikaansa.



meillä on kaksi lasta, hänen ainoat lapsenlapsensa, mutta ei sekään tunnu olevan riittävä syy ymmärtää että me haluamme oman kotimme todellakin olevan omamme.

Kasvata luonnetta, lapsesi takia.

Jatkuva päsmäröinti, asioihin puuttuminen, nälviminen ja töksäyttely.