Mikä anopissa ärsyttää?
Millaisissa tilanteissa menee sukset ristiin anopin kanssa? Mikä anoppisuhteessa mättää?
Keräämme anoppi-juttuamme varten lukijoiden kokemuksia.
Kommentit (178)
Meillä on anopin kanssa sukset ristissä. Siksi, kun anoppi on tainnut sen jo aikoja sitten päättää niin.
Kun minä löysin hänen poikansa ja aloin seurustelemaan hänen kanssaan, saimme hirveän läksytyksen siitä, että kyllä nyt pitää mennä heti naimisiin, ettei saa muuttaa yhteen ennen kun aamen on sanottu! Siitä se sitten varmaan lähti, kun ei mentykään hänen pillin mukaan.
Poikansa oli silloin velkainen ja työtön kun tapasin hänet, minä autoin häntä sitten löytämään unelma-ammatin ja autoin hakemaan kouluun ja töihin. Kun poikansa sai työpaikan, anoppi sanoi, ettei poika tule kestämään sitä vuorotyötä. Kiitos kannustuksesta ;) Ja kun poikansa valmistui, sai ensimmäisen ammatillisen tutkintonsa, ei anoppi onnitellut tai noteerannut asiaa mitenkään. Kylläpä otti päähän, voitte kuvitella miltä pojastaan, eli minun miehestä mahtoi tuntua!
Anoppi tekee kaikkensa laittaakseen meidän elämän solmuun. Kun esikoiselle järjestettiin ristiäiset, tuo nainen ihmetteli, että miksi vauva pitää kastaa, miksi se tehdään kirkossa, sitten se haukkui kun meillä oli NAISpappi, ettei se ole pappi eikä mikään ja vieläpä sitä moralisoi, että miksi tilaamme tarjoilut ristiäisiin leipomosta?! Ihan kaikesta piti väenvängällä vääntää! Vaikka anopin olisi riittänyt että tulee paikalle, kuulee lapsen nimen, syö kakkua ja ajaa kotiinsa. Niin ei, piti pahoittaa meidän mieli. Lapsen nimestäkin piti nostaa meteli, anopin mielestä meidän lapselle pitää antaa joku erikoinen nimi ja hänellähän luonnollisesti oli omat ehdotukset! Ja kun hänen ehdotukset eivät menneet läpi, annoimme lapselle nimeksi Anna Elina Virtanen (nimi on vaan esimerkki, ei ole oikeasti tuommonen) ja kutsuimme vauvaa Annaksi, anoppi sitkeästi kutsui lasta Anna Elinaksi ja kutsui itseasiassa niin sitkeästi, että mieheni oma mummi kysyi kerran, että että "kirjoitetaanko se Anna Elina väliviivalla vai ilman"? Ei, kyllä se on ihan Anna vaan.
Anoppi valokuvaa lapsia vain silloin kun minä en ole paikalla - ei halua minusta yhtään kuvaa. Lisäksi anoppi on tunkenut meidän esikoisesta kuvan nettiin, vaikka on kielletty, ettei saa. Nettiin anoppi ovelasti laittoi lapsen kuvan alle nimeksi Elina. Vaikka lapsen nimi on Anna. Edelleen.
Anopin kanssa tuli kerran puhetta, että ollaan hankkimassa esikoiselle isompi turvaistuin niin anoppi ihan suoraan sanoi, että turhaa tommonen, "jos te joudutte onnettomuuteen te kuolette kuitenkin"!
Anoppi viisveisaa säännöistä täällä meillä. Hän istuu pöydillä ja kun kieltää, ettei siinä saa istua, anoppi vaan toteaa kylmän viileästi: "mutta kestäähän tää". Anoppi on myös nostanut meidän lapsen seisomaan pöydälle, vaikka meidän kasvatuskäsitysten mukaan se on vahvasti hyvän tavan vastaista!
Anoppi osti meidän lapselle 1v lahjaksi 120cm paidan. Aika kookkaana piti meidän 1v:sta! Meillä olisi ollut tarvetta vaikka minkälaisille vaatteille, kerättiin mm. rahaa uutta välikausipukua varten, vitonen olisi häneltä riittänyt, mutta kun ei voi kysyä mitä tarvitaan.
Anoppi korjasi lahjavirheen siten, että osti sitten meidän 2 vuotiaalle leikkikaluksi posliininuken ja ihmetteli miksi se otettiin pois lapselta kun muksuhan ensitöikseen hakkasi sitä lattiaan! KUN EI VAAN VOI KYSYÄ VINKKEJÄ, luulee tietävänsä mitä me tarvitsemme ja millaista lapsemme elämä on.
Anoppi on kirjoittanut sähköpostislla, ettei hän välitä meidän lapsista silleen, koska hänellä on jo ennestään lapsenlapsia (miehen siskon lapset). Tämä oli ehkä se pahin isku silloin aikoinaan.
Anoppi ei luota siihen, että osaisin pukea lastani oikein - aina on jotain huomautettavaa. Liikaa vaatteita, liian vähän, miks vaunujen kuomun edessä pitää tuulisella säällä vauvalla olla väljästi laitettu harso jne...
Ja anopin tapa puhua. He kävi meillä 2 viikkoa synnytykseni jälkeen, esikoinen oli koliikkivauva ja ei nukkunu öisin, eli olin itse ihan kuutamolla kun he tuli käymään ja anoppi ihan pokkana sanoi mulle tultuaan meille: "keitäppäs kahvit ja teeppäs leipää että me päästään toiseenkin kyläpaikkaan vielä"!! Ja kun hän haluaisi ottaa meidän esikoisen hoitoon, hän sanoo, että "teidän PITÄÄ antaa hänet...". En pidä tuosta KÄSKEVÄSTÄ muodosta ollenkaan!
Ja miksen halua esikoista antaa hoitoon;
kävipä niin että anoppi vei meidän 2 vuotiaan jäätelölle, kassalla ottikin lapsen rahoista jätskirahat (meidän 2v:lla on oma kukkaro jossa oli muutama lantti rahaa)!! Ja ylipäätään me ei olla annettu lapsen syödä kokonaista jäätelöä, kun menee sokerista ihan sekaisin, mutta anoppi mitään kysymättä antoi syödä sitä ja lapsi kaatui pihalla jäätelön kanssa ja käteen tuli vertavuotavat haavat, anoppi ei olisi antanut mun lähteä lapsen kanssa kotiin puhdistamaan haavoja vaan iski lapsen sitten vielä KEINUUN jäätelö kourassa... Aliarvoi siis minua ja vähättelee lapsen kipukokemuksia kun vertavuotava ja itkevä lapsi vaan nostetaan ylös ja todetaan "eihän se sattunut".
Näin, tässä (vain) muutama esimerkki siitä miksi emme tule ihan hirvittävän hyvin ehkä toimeen...
Ollaan siis aina sukset ristissä, ihan joka asiassa. Exien äidit on ollu ihan sulaa vahaa mun käsissä, siksi olen ollut hämilläni tämän nykyisen anopin kanssa. Kyllä se vielä joskus älyää ettei sen miniä olekaan yhtään hassumpi ;)
Anoppini on syvästi alemmuuskompleksinen, huonoitsetuntoinen, ennakkoluuloinen ja peruskateellinen suomalainen, jonka elämä pyörii oman navan ympärillä. Suorastaan säälin sitä, miten lukossa hän on emotionaalisesti: hän ei osaa osoittaa positiivisia tunteita tai vaikkapa esimerkiksi halata tai koskettaa toista ihmistä spontaanisti. Hän ymmärtää kyllä kaiken mitä itse tekee, valitsee tai sanoo, mutta ymmärrystä ei sitten riitäkään sellaisille, jotka tekevät elämässään erilaisia ratkaisuja kuin hän itse on tehnyt.
Omaksi oikeudekseen hän on ottanut "totuuksien" latelemisen, mutta muilla tätä oikeutta ei sitten olekaan. Ts. hän saa sanoa töksäyttää ihan mitä vaan ilman sanktioita (tai sitten hänen sanoistaan loukkaantuva on pikkumainen ja lapsellinen), mutta annas olla jos joku menee sanomaan hänelle jotakin... Silloin muisti pelaa kuin norsulla.
Tyttärensä perhettä hän suosii ja lahjoo suorastaan törkeästi, mutta ei itse omasta mielestään kuitenkaan suosi ketään. Ei siis pidä ihmeenä sitä, tyttärensä luona käy vierailulla viikottain, mutta poikansa luona käy kerran 1,5 vuodessa (!), kun "hän on niin huono lähtemään". No eipä ole huono lähtemään toiseen kyläpaikkaan. Hänen mukaansa "tytär perheineen vaan tarvitsee niin paljon enemmän" tai vaihtoehtoisesti kommentoi: "no, olettehan te tulleet noinkin ihan tarpeeksi hyvin toimeen". Miniöihinsä hän suhtautuu todella alentuvasti ja kuin ulkopuolisiin. Ihmettelee mokoma vielä, miksi käyn siellä nykyään mieheni mukana niin harvoin. Ei tajua omaa käytöstään ja sitä, miltä se muista tuntuu.
Ei ole kiinnostunut toisen syntyvän lapsenlapsensa elämästä ollenkaan. Hänellä vain kohta kaksi lapsenlasta eikä lisää tule.
Valkoisia valheita tulee koko ajan niin omalle porukalle kuin tuttavillekin. Tahallaan huijaa eri asioissa eikä näe sitä pahana ja saman opettanut pojalleekin, toivottavasti ei opeta lapsenlapsilleen.
mutta kukaanhan ei ole täydellinen :) Anopissa ärsyttää:
-kun juodaan, niin sitten juodaan kunnolla. Anoppi ei ole alkoholisti ja käyttää alkoholia harvoin, mutta silloin kun juo, juo humalahakuisesti. Ja humalaiset ovat minusta rasittavia. Ei kyllä kännää sukujuhlilla tms. tai lapsen nähden, mutta silti.
-anoppi antaa usein itsestään tyytymättömän kuvan, tosin tahattomasti. Perusilme on vähän murjottava, kädet usein puuskassa vaikka olisi ihan hyvällä tuulellakin. Anoppi myös loukkaantuu helposti sellaisistakin asioista joita ei olla tarkoitettu loukkaukseksi, esim. siitä jos joku kertoo asian jonka anoppi jo tietää niin loukkaantuu "kyllähän minä sent tiedän, tyhmänmäkö pidät"-tyyliin
-anopin maku vaatteissa ja sisustuksessa on hiukan, noh, olematon. On kiva että ostaa lapselle lahjoja mutta välillä sattuu silmiin.
97 % ajasta anoppi on tosi kiva ja ihana :) Olen ihan tyytyväinen anoppiini näistä ärsytyksenkohteista huolimatta.
t. Miniä, joka sai anopilta lahjaksi laminoidun BMI-taulukon
Suorastaan säälin sitä, miten lukossa hän on emotionaalisesti: hän ei osaa osoittaa positiivisia tunteita tai vaikkapa esimerkiksi halata tai koskettaa toista ihmistä spontaanisti.
Olenko siis emotionaalisessa lukossa, kun en halua ilman muuta aivan kaikkia ihmisiä halata?
Kestän erilaiset ajatukset kasvattamisesta ja liiallisen höösäämisen ja ajattelemattomat lipsahdukset. Niitäkin kun pääsee kaikilta. Sitä en meinaa kestää, että jos hän kysyy jotain ja vastaan siihen, niin hän tekee heti toisin kuin vastasin. Ei lainkaan kuule siis mitä sanoin.
Esimerkiksi levittää konttaavan lapsen alle maton ulos nurmikolle (jotteivat housun polvet likaannu), vaikka moneen kertaan sanon ettei tarvitse. Lapsella on lapsen toimiin tarkoitetut vaatteet, jotka saavat likaantua leikeissä. Silti väen vängällä hakee sen maton alle..
Ei isoja asioita, mutta jos nyt kysytään mikä harmittaa niin tuo kuuntelun puute on se.
Kestän erilaiset ajatukset kasvattamisesta ja liiallisen höösäämisen ja ajattelemattomat lipsahdukset. Niitäkin kun pääsee kaikilta. Sitä en meinaa kestää, että jos hän kysyy jotain ja vastaan siihen, niin hän tekee heti toisin kuin vastasin. Ei lainkaan kuule siis mitä sanoin. Esimerkiksi levittää konttaavan lapsen alle maton ulos nurmikolle (jotteivat housun polvet likaannu), vaikka moneen kertaan sanon ettei tarvitse. Lapsella on lapsen toimiin tarkoitetut vaatteet, jotka saavat likaantua leikeissä. Silti väen vängällä hakee sen maton alle.. Ei isoja asioita, mutta jos nyt kysytään mikä harmittaa niin tuo kuuntelun puute on se.
Joo tuo on monella vanhemmalla naisella. Mitä helvettiä kyselee, jos käyttäytyy diktaattorimaisesti muita kuuntelematta.
Anoppi kuvitteli aikoinaan että meidän koti on hänen kotinsa. Hän ajoi pakettiauton kanssa pihaan ja sisälle kannettiin lamput,pöytä,tuolit,kirjahylly,astioita. Kysymättä meiltä mitään ,varoittamatta meitä mitenkään. Olin täysin typertynyt. Anoppi määräsi mihin mikin tulee. Hän suuttui kun ei otettu kummiksi ihmistä,jonka hän ehdotti. Ristiäisissä hän availi kaappeja ja esitteli muille vieraille ostamiaan tavaroita ja vaatteita. Luuria hän on lyönyt korvaan "Nyt katkaisen välit teihin"
Hän soitteli virastot läpi meidän asioissa.
Kerran soitin kelaan ja ihmettelin kuinka anoppi voi hoitaa meidän lasten asioita. Kelassa myönnettiin virhe.
Hän itki lapsille että häntä ei ruokita meillä vaikka hän on tullut itse hoitamaan lapsia. Mieheni ja minä olimme töissä. Varsinkin tytär järkyttyi tästä pahasti.
Kun tapasin mieheni, vaikutti ensimmäisen puolen vuoden ajan siltä, kuin hänellä olisi maailman ihanimmat ja ymmärtäväisimmät vanhemmat. Miehellä on sisaruksia ja he kaikki lapset ovat ns. parhaita kavereita vanhempiensa kanssa. Noh, tämän asian merkitys se mielenkiintoinen vasta onkin. Nimittäin se tarkoittaa sitä, että anoppi mielinkielin uteliaana onkii ja tonkii kaikki yhteisetkin asiamme tietoonsa ja sitten niitä keskustellaan aina yhteisten ruokailuhetkien tm. ratoksi. On ollut usein jopa tunkemassa mieheni kanssa yhteiseen saunaan tai meidän kanssa samaan saunaan sekä aina yleensä koiramme kanssa samaan aikaan lenkille kanssamme. Tulee nukkumaan mennessä istumaan sänkymme laidalle ja irvistelee jotain "romanttista yötä vain teille..toivottavasti saadaan isän kanssa unta.." tyyppistä juttuaan. Ällöä!
Eikö hän vain voisi antaa asioiden olla meidän asioita, meidän perheen asioita. Hän ei ymmärrä ettei kuulu meidän perheeseen. Toisaalta häntä ei haluaisi loukata (jotku käytöstavat ne olla pitää!) mutta joskus vielä on näytettävä, että meidän on puolustettava meidän perheen kokonaisuutta.
On mm. hieman kiusallista keskustella jostain minun ja mieheni asioista yhteisesti muun perheen kesken. Tietenkin joku voisi sanoa, että mieheni ei pitäisi kertoa kaikkea. Kuitenkaan ei voi oikein koskaan tietää mihin vetää rajan, että mitä kertoo ja mitä ei. Ja se tapa kuinka suhtautuu näihin asioihimme on jokseenkin irvistelevä, vähättelevä, arvosteleva, röyhkeä ja yleensä aina häntä korostava ja minua mollaava. Jää yleensä aina se tunne, etten osaa mitään tai tiedä mistään mitään, vaikka olen korkeammin koulutettu ja ehkä jopa uskallan sanoa, että sivistyneempi kuin hän.
Tilanteen tekee hankalaksi se, etten jaksa enää jankuttaa miehelleni siitä, ettei pidä puhua mitään anopille, koska kaikki kertomiset kostautuvat tai niihin palataan viel joskus tilaisuuden tullen. Tämä aihe on niin läpiriidelty ja aikansa elänyt!
Miellä mies vihaa anoppia ja tuntuu kuin hän pelkäisi, että anoppi ottaa vallan...
Jacgues Lacania ja klassikkopsykologiaa tämän jutun tueksi. Se on ihan sama, mitä anoppi tekee tai on tekemättä. Hän ärsyttää, koska on se vanhempi ja kokeneempi nainen, joka on paikalla silloin kun nuori äiti on epävarma itsestään. Äiti sitten projisoi tähän vanhempaan naiseen kaiken epävarmuutensa ja pelkonsa siitä, missä hän itse voisi epäonnistua tai tehdä väärin. Anopista tulee tällä tavalla kaiken sen pahan ja heikon ruumiillistuma, mitä nuori äiti ei voi itsesssään sietää. Samaän äikaan äiti on heikko ja tarvitsee apua ja pelkää koko ajan että apuun tuleva anoppi kaappaa vallan hänen kodissaan. Peruspsykologiaa.
Anoppini totesi kihlauksemme jälkeen, että taisitte mennä vaan kihloihin kun olet raskaana. Minulle on tehty alusta asti selväksi, etten ole mitään, koska minulla on vain amk-tutkinto eikä korkeampaa. Olen kuulemma siivellä eläjä, joka kuluttaa kaikki poikansa tienaamat rahat. Tähän ei mitenkään vaikuta se, että olen itsekin hyväpalkkaisessa työssä, koska anopin ja miehen sisarusten mukaan amk-tutkinnolla ei voi olla hyvissä hommissa... Olen myös huonosta suvusta, koska vanhempanikaan eivät ole yliopiston käyneitä. Toisaalta ei ole anoppikaan, mutta ei se näytä yhtään vaivaavan. Ristiriidassa tämän siivellä elämisen kanssa on se, että minun olisi pitänyt olla kotona siihen asti kun lapset menevät kouluun eikä missään nimessä laittaa heitä päiväkotiin.
En myöskään osaa anopin mielestä kasvattaa lapsiani (hänen pojassaanhan ei ole mitään vikaa) ja on täysin minun syyni kun lapseni ei mennyt lukioon. Tässä vain muutamia esimerkkejä vuosien varrelta, yritän kuitenkin tulla rouvan kanssa toimeen ja annan puheiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos:)
Mun anoppi ei välitä poikansa kahdesta lapsenlapsesta yhtään samalla tapaa, kuin tyttärensä lapsenlapsista. Näkee meidän lapsia n. 3-4 krt vuodessa, kun tyttäsensä lapsia näkee monta kertaa viikossa. Anoppi on eläkkeellä, joten aikaa olisi meidänkin lapsia nähdä, mutta ei kiinnosta. Anoppi on myös sitä mieltä, etten ole tarpeeksi hyvä vaimo hänen pojalleen. Hän on myös kommentoinut mun ulkonäköä, lähinnä jos on painoa tullut lisää ja esikoisen kohdalla kommentoi imettämistä, niinkuin se hänelle jotenkin kuuluisi. Kaikenkaikkiaan anoppi on ärsyttävä ihminen, jota ei onneksi tarvitse nähdä liian usein. Kälättävä, turhastapuhuva, itsekäs ihminen.
Anoppi kuvitteli aikoinaan että meidän koti on hänen kotinsa. Hän ajoi pakettiauton kanssa pihaan ja sisälle kannettiin lamput,pöytä,tuolit,kirjahylly,astioita. Kysymättä meiltä mitään ,varoittamatta meitä mitenkään. Olin täysin typertynyt. Anoppi määräsi mihin mikin tulee. Hän suuttui kun ei otettu kummiksi ihmistä,jonka hän ehdotti. Ristiäisissä hän availi kaappeja ja esitteli muille vieraille ostamiaan tavaroita ja vaatteita. Luuria hän on lyönyt korvaan "Nyt katkaisen välit teihin" Hän soitteli virastot läpi meidän asioissa. Kerran soitin kelaan ja ihmettelin kuinka anoppi voi hoitaa meidän lasten asioita. Kelassa myönnettiin virhe. Hän itki lapsille että häntä ei ruokita meillä vaikka hän on tullut itse hoitamaan lapsia. Mieheni ja minä olimme töissä. Varsinkin tytär järkyttyi tästä pahasti.
Minunkin anoppini piti mieheni ja minun taloa omanaan. Toi jopa sukulaisiaan sinne opastetulle kierrokselle muutaman kerran, vei sisään ja esitteli kaikki paikat, kaappien ovetkin aukoi. Me kerrankin olimme puutarhatöissä ja hölmistyneenä katselimme, kun tämä seurue purjehti sisään retkelle. Ilmeisesti mieheni sitten jotakin sanoi, kun kierrokset loppuivat.
hetkestä lähtien, jolloin kuuli että vanhimmalla pojallaan on tyttöystävä. Ketään tyttöjä ei pojat kotiinsa olleet ennen minua vieneet.
Mieheni äiti kuoli miehen ollessa 3-vuotias. Ikävää, ettei hän ole meidän elämässä mukana.
anoppini on todella kova vittuilemaan
.. ja itse ärsytän anoppia käyttäytymällä kuin en ymmärtäisi hänen vittuilevan minulle :D
Tulen hyvin toimeen anoppini kanssa. Asumme saman katon alla, joten pakkohan meidän on tulla toimeen, ei tästä muuten mitään tulisi. Anoppi on rento ja mukava ihminen, mutta toki hänestäkin löytyy ärsyttäviä puolia. Ärsyttää se kun anoppi usein sanoo lapsille/lapselle "onko sinut hylätty?" jos olen tekemässä jotain muuta/hoidan toista lasta. Tulee paha mieli lapsen puolesta, tuleekohan heille semmoinen mielikuva, että äiti on oikeasti hylännyt kun isoäiti sitä hokee. Anoppi ei aina varmastikaan ajattele asioita loppuun asti ennen kuin päästää ne suustaan pihalle, en usko, että tahallaan on ilkeä. Appiukosta keksisinkin paljon enemmän ärsyttäviä puolia. ;) Edellinen anoppi ärsytti paljon enemmän kun kohteli aikuisia poikiaan ihan täysin lapsina vielä..
Se oli se eka asia seurustelumme alkuaikoina. En kuulemma elämästä ymmärrä mitään koska olen vasta 25v.
Raskausaikana "raskaus ei ole sairaus" kommentit kun jouduin olemana saikulla ruumiillisesta töistä, jopa pomoni ymmärsi tämän, ei anoppi. Itsekin oli ollut raskausaikanaan sihteerin töissä loppuun asti.
Säälii miestäni kun hän "joutuu" hoitamaan vauvaa, vaihtamaan vaippoja ja osallistumaan kotitöihin. Oma miehensä ei sellaiseen alennu.
Näkee asiat aina negatiivisessa valossa, vauvalle ei kannata ostaa vaatteita koska ne jäävät pieniksi, miehelle ei saanut ostaa nimipäivälahjaa (20€) koska meille tulee vauva.. Hössöttää vaikka ei edes tiedä paljon meillä on varallisuutta, ei olla erikseen mainostettu että sitä on..
Piilovittuilee, yleensä silloin kun mieheni ja isänsä menevät vaikka ulos renkaita potkimaan, silloin aukeaa sanainen arkku, jotta mieheni ei kuule.
Arvostelee valintojamme lastenkasvatuksessa. Mieheni meni hotioon 6kk iässä, anoppi ja appi meinasivat pudota tuoleiltaan kun kuulivat että jään vielä hoitovapaallekkin. Kun pääsin sairaalasta kotiin, olivat appivanhemmat pihassa odottamassa ja kysyivät koska menen takaisin töihin, tämä on ihan tosi tarina!