Mikä anopissa ärsyttää?

Jacgues Lacania ja klassikkopsykologiaa tämän jutun tueksi.



Se on ihan sama, mitä anoppi tekee tai on tekemättä. Hän ärsyttää, koska on se vanhempi ja kokeneempi nainen, joka on paikalla silloin kun nuori äiti on epävarma itsestään. Äiti sitten projisoi tähän vanhempaan naiseen kaiken epävarmuutensa ja pelkonsa siitä, missä hän itse voisi epäonnistua tai tehdä väärin. Anopista tulee tällä tavalla kaiken sen pahan ja heikon ruumiillistuma, mitä nuori äiti ei voi itsesssään sietää. Samaän äikaan äiti on heikko ja tarvitsee apua ja pelkää koko ajan että apuun tuleva anoppi kaappaa vallan hänen kodissaan. Peruspsykologiaa.

mun anoppi kun edustaa toista kulttuuria ja toisen maan tapoja niin sukset menee ristiin jo keskusteltaessa vaikkei vauva ole vielä edes syntynyt.. Kasvatusperiaatteet ja vauvan/lasten hoito tyyli on niin erilaista kun Suomessa! Anoppi suhteessamme mättää myös se että hän kyseenalaistaa omia vauvanhoito/kodinhoito kykyjäni mikä on aivan käsittämätöntä.. Anoppi on sellainen puheenaihe josta voisin kirjottaa kokonaisen romaanin!!

kuinka paljon hän on lastenlastensa kanssa. Totuus on kuitenkin ihan toinen ja se ärsyttää tosi paljon. Ja kun hänellä on vieraita kylässä ja lapset menevät sinne, niin alkaa halaamaan heitä ja juttleee kovaan ääneen mummin kullasta, mitä ei normaalisti tee ja lapset ovat ihan ihmeissään eivätkä isommat ymmärrä edes halata takaisin, kun tuo on niin epänormaalia hänen taholtaan.

Anopin kanssa välit ihan kunnossa, ollaan aina tultu hyvin toimeen. Mutta nykyään ärsyttää se, ettei hän kuuntele minua joissain asioissa vaan astuu ns. varpailleni. Mummolassa kylässä käydessä lapselle annetaan kaikenmaailman herkkuja vaikka kiellän tekemästä sitä. Ite en ensin anna ku lapsi kinuaa, niin eiköhän mummo (anoppi) tuu paikalle ja antaa lapselle sen mitä lapsi tahtoo. En kehtaa asiasta mainita, mutta vielä sen teen. Todella rasittavaa ja loukkaavaa.

Ymmärrän kyllä, että eläkkeellä olevalla ihmisellä on aikaa ja mahdollisesti vähän tekemistä, mutta ei mulle tarvitse soittaa viittä kertaa päivässä. Ja aina jostain ihan jonnin joutavasta asiasta. Soittaa mulle heti, kun ei saa poikaansa kiinni. Mieheni on töissä, jossa hänellä on usein palavereja, joten ei edes pysty vastaamaan joka kerta.

Joka puhelussa anoppi kysyy, että milloin te taas tulette.

Ymmärrän kaiken tämän ja tiedän, ettei tämäkään kestä ikuisesti, mutta rehellisesti sanottuna, se ärsyttää useinmiten hyvin paljon.

meillä mättää sekin että anoppi pari kertaa meille tullessa raivaa pölyjä lattialta...Itselläni sellainen periaate, että minä olen ainoa emäntä omassa talossani ja minun taloudenhoitoon ei puututa. Talo elää tavallaan ja vieraat kulkee ajallaan, vai miten se meni?

Siinä mättää kaikki, en täytä odotuksia... Hän on niin vanhoollinen kun olla ja voi. Olen synnyttänyt kaksi tyttöä, kummastakaan hän ei ole onnitellut, joka toinen joulu toinen saa vaan joululahjan... Odotan kolmatta ja heti kysyttiin että oliko kaikki miesten työvälineet sit sängyn alla et tulisi jo poika ettei enempää tarttis tehdä. En voi käydä ilman miestäni siellä koska kuulen aina kuinka huono äiti olen. Appiukon kans tullaan toimeen ja hyvin. Jos itse kysyn anopilta että voisiko lapset tulla tunniksi heille kun käyn hoitamassa asioita niin se ei sovi mutta jos mieheni kysyy niin silloin se sopii aina... Hän on niin kauhee marttyyri....

mutta yksi ärsytyksen aihe lasten ollessa pieniä on ollut järjetön herkkujen syöttäminen lapsille. Kun ei kaunis puhe tehonnut, sanoin, etteivät lapset tule enää ollenkaan käymään, jos ei herkut lopu. Jonkin aikaa meni, ettei saanut antaa mitään herkkuja, vain hedelmät olivat sallittuja. Se toimi, nyt on taas jo vuosia antanut herkkujakin, mutta nyt määrät pysyvät kohtuullisina.



Toinen ongelma on ollut anopin järjetön tarve miellyttää lapsia. Ei siis uskaltanut koskaan kieltää mitään, vaikka lapset olisivat olleet vaaraksi itselleen tai muille. Tämä oli todellinen ongelma isompien lasten ollessa pieniä. Nyt kuopuskin pikkuhiljaa jo ymmärtää olla tekemättä mitään vaarallista ja nykyään anoppikin uskaltaa jo kieltää vaaralliset jutut.



Kolmas ongelmia aiheuttanut aihe oli aikanaan mun ja miehen riidat. Anoppi oli sitä mieltä, että meidän naisten kuuluu vain kärsiä ja sopeutua hiljaa siihen, mitä mies sitten keksiikin. Mä taas olen kasvanut sellaisessa perheessä, jossa kaikillä oli samanlaiset oikeudet. Mieheni on kyllä mun kanssa samoilla linjoilla, mutta aina sitä jostain saatiin riita aikaiseksi ja miehelläni on ollut opettelemista toisen huomioon ottamiseksi.



Mulla on aivan mukava anoppi, jonka kanssa ollaan viikottain tekemisissä, mutta noista asioista ollaan aikanaan otettu yhteen. Asiat on saatu puhumalla selviksi, ja molemmilla on varmasti suvaitsevaisuus ja ymmärrys toisen näkökulmaan lisääntynyt tässä vuosien varrella.

hei.kerron teille nyt ihan oikeesti pahimmasta anopista mitä yksikään nainen voi ikinä saada!

mieheni on aina ollut äiteensä pikku poika,kunnes muutimme sitten ihan omaan kotiin.nyt anoppi on käynyt valittamassa siitä,että meillä on hänen mielestään liian iso ok talo kahdelle aikuiselle ja yhdelle kuukaudenikäiselle vauvalle.hän on jopa ehdottanut,että muuttaisi meidän nurkkiin asumaan.siitä ei tulisi mitään!se olis ihan yhtä tuskaa meille kaikille.hänen omassa asunnossa on ensinnäkin kaikki paikat täynnä roinaa,jota hän vain keräilee,en tiedä liekö joku sairaus...hän lässyttää 25 vuotiallee pojallensa niinku pikkumuksulle.mieheni nolostuu aina sellaisesta,eikä se mee anopilla perille..sitten jos me sattumoisin siellä syödään vierailessamme (hyvin harvoin) hän tyrkyttää koko ajan jotaki ruokaa suoraan lautaselle kysymättä ja ihmettelee,kun sanon,että nyt saat varmaan itse syödä loput,kun minä en jaksa.sit hän tietty vetää herneen nenään..ja yks inhottavimpia juttuja on se,että hän ostaa vaik kui paljon leipää kerralla kaupasta ja sit työntää muovikassilla rtakapihalle säilöön,ku pakastin on entuudesta täynnä kaikkea muuta.arvatkaapa kelpaako viikon verran takapihalla ollut leipä enää syötäväks!hyi!mä olen hänelle sanonut,että se ei ole hygienistä ja jättänyt syömättä,nii siitä hän porajaa kaks tuntia iha kunnolla teinin tavalla ja sit herppaa sen vertaa et melkein heittää pihalle.no,nyt meillä on tosiaan 1kk ikäinen vauva..ja anoppi yrittää 100km päästä puhelimen välityksellä ruveta kasvattamaan minun lastani,koska minä en kuulemma tee sitä oikein.hänelle ei mene hyvänen aika jakeluun se,ettää miksi meillä kotona hänen poikansa,eli vauvan isä haluaa vaihtaa vaipat ja välis herätä yöllä ruokkiin vauvaa ihan vapaaehtoisesti,vaikka kulkeekin töissä..no anoppi ei tykkää siitäkään,että meillä vauva saa äidinmaidon korviketta,kun ei mulla oo maito noussu,ni mitä muutakaa sille sit pitäis antaa..sit hän osti meidän tytölle kirpparilta vaatteita,joita en kelpuuttnut,koska ne olivat jo niin käytetyt ja likaaset vaikka niitä kuinka pesi..no nakkasin ne sit meneen,nii hän alkoikin vaatia rahaa niistä vaatteista..muutenkin hän haukkuu ja paheksuu minua koko ajan mieheni suvun edessä,joten saisinko herran tähden paremman anopin kiitos!

Se, että anoppi tulee pojan kotiin kuin omaansa ja alkaa jo kynnykseltä nyppiä kukista kuolleita lehtiä ja pönkiä multaa. Tarttuu imuriin pitäen itsestään selvänä, ettei pojan perheessä ole siivottu. Kulkee perässä jakaen hyviä ideoitaan, miten tuonne pitäisi laittaa kaappi ja tuonne hyllyjä ja miten kukkapenkki pitäisi pengertää. Järjestelee laatikot ja kaapit oman huushollinsa järjestyksen mukaan.



Anoppi tekee päätelmiä miniän perheestä ja sen mahdollisista ongelmista. Luottamuksella kerrotut asiat hän jakaa tyttärensä kanssa. Hän ei arvosta kodin ulkopuolella haastavaa työtä tekevää miniää, jos tämä ei ehdi silittää tyynynliinannyörejä tai jos hän petaa aluslakanat niin, että päätytaite tulee väärin päin patjaan nähden, sillä kotityöt ovat aina naisen hommaa ja tärkeämpää kuin palkkatyö. Tässä anoppi kuitenkin unohtaa, että kun hänellä oli pieniä lapsia, heillä oli perheessä "tyttö", joka hoiti lapset ja talouden. Naiselle on suurempi ansio naida diplomi-insinööri kuin olla sellainen itse.



Kaiken muun voi viellä niellä lehmän hermojen avustamana, mutta ei sitä, että tytär perheineen on kaikessa ykkönen. Siellä vietetään joulut; vaikka edellisjouluna jo kysyisi, voisivatko appivanhemmat tulla seuraavana jouluna kylään, on jo tyttären kanssa sovittu menosta hänen luokseen. Jos on vaikkapa lapsenlapsen valmistujaisjuhlat samaan aikaan molemmissa paikoissa, tytärtä mennään auttamaan valmisteluissa ja siellä juhlitaan. Jos serkut ovat yhtaikaa mummolassa, tyttären pojille tyrkytetään ruokaa koko ajan ja jos pojantyttäret (joilla ei ole paino-ongelmia) pyytävät toista voileipää, he saavat varoittavan luennon naisesta, joka söi niin paljon että halkesi.



Ikävintä on, kun lapset itse huomaavat anopin epäreiluuden.

Mieheni, siis :). Toki appeni on ollut myös osallisena poikansa kasvatukseen, mutta jostain syystä, täysin irrationaalisesti, syytän anoppiani siitä, ettei opettanut miehelle edes kodinhoidon alkeita.



Miehelle ei siis ole kotoa tarttunut edes normaaleja kotihommia, äitinsä kun kotiäitinä hoiti kaiken.



Järjellä ajatellen ei ole vain anopin vika :-), mutta vuosi vuodelta ärsyynnyn enemmän siitä, että kasvatti muuten ihan mukavan miehen kotitöissä kädettömäksi ja sen lisäksi melko itsekeskeiseksi.

mutta luonne ei ole paljoa silottunut, osaa sivaltaa kyllä välillä vyön alle aika pahasti.

Heittoja tulee siihen tyyliin, että minä tuhlaan kaikki hänen poikansa henkensä kaupalla tienaamat rahat enkä itse viitsi mennä töihin..

Minä olen hermoillut kaksosten kanssa kotona kun mies käy äitiään katsomassa lähes joka ilta, sitten anoppi kerran kehui minulle kuinka hän aina laittaa pojalleen iltapalaa... ihan niinkuin kotona ei saisi mitään syötävää.

Nuorin poika oli muutaman viikon ikäinen, kun anoppini (silloinen) tuli määräämään mitä saan tehdä, esim, pitää aamu 7 nousta lasten kans ylös keittämään aamupuuroa hänen pojalleen eli silloiselle miehelleni, joka opiskeli siihen aikaan. Päivä pitää kuluttaa siivousrätin kans jne...!!! Lähti anoppi meiltä aika vauhdikkaasti, selkänsä taakse vilkuillen eikä sen jälkeen oo näkyny, onneksi!!!



Pojat 4v ja 2v

Tämähän se unohtui...Kaikista pahin oli, kun anoppi tyttäremme syntymän jälkeen työnsi nenänsä imetysasioihin. Mielestäni imettäminen tai sen epäonnistuminen tässä tapauksessa ovat äärimmäisen henkilökohtaisia juttuja. Minun olisi pitänyt imettää, koska mieheni siskokin niin teki vaikeasta alusta huolimatta. Loppujen lopuksi tivasi naama vakavana syitä siihen miksi en pumppaa enää edes pulloon. Mitä se hänelle kuuluu? Sitten kun vauva itki tai edes äännähti ollaan heti syyllistämässä, että siitä se nyt korvikkeesta johtuu kun itkee vatsakipujaan. Ei kukaan tuore äiti halua tollaista kuulla, eikä varsinkaan minun rintojeni toiminta kuulu millekään anopille, edes oma äitini ei ole imetysasioihin puuttunut, eikä muutenkaan siihen millä lapsemme ruokimme.

Jacgues Lacania ja klassikkopsykologiaa tämän jutun tueksi.

Se on ihan sama, mitä anoppi tekee tai on tekemättä. Hän ärsyttää, koska on se vanhempi ja kokeneempi nainen, joka on paikalla silloin kun nuori äiti on epävarma itsestään. Äiti sitten projisoi tähän vanhempaan naiseen kaiken epävarmuutensa ja pelkonsa siitä, missä hän itse voisi epäonnistua tai tehdä väärin. Anopista tulee tällä tavalla kaiken sen pahan ja heikon ruumiillistuma, mitä nuori äiti ei voi itsesssään sietää. Samaän äikaan äiti on heikko ja tarvitsee apua ja pelkää koko ajan että apuun tuleva anoppi kaappaa vallan hänen kodissaan. Peruspsykologiaa.

omat virheesi miniään ja laittaa omat suoranaiset ilkeilynsäkin miniän mielenterveysongelmien piikkiin!

Tai paremminkin uskon, että kirjoituksesi oli humoristinen provo.

Mitäpä minä voisin omasta anopistani sanoa. Olen kohdellut häntä kuin ketä tahansa aikuista ihmistä, mutta saanut vastineeksi lapsellista kiukuttelua.

Kaiken takana tuntuu olevan oma huono itsetunto ja kuvitelma siitä, että hän on kaikissa tilanteissa universumin keskipiste, kaiken toiminnan motivaattori ja että meidän valintojamme ohjaa anopin kiusaaminen.

On anopeissakin vikaa, ja ihan yhtälailla anoppi-miniäsuhteita kiusaavat anoppien henkilökohtaiset ongelmat, kuten mustasukkaisuus, kateellisuus, kontrollointihalu, kuin miniän "ärsyyntyminen anopin kokemuksesta".

Nykyään tilanne meillä on hieman parantunut, mutta jos anoppi kuvittelee esim. lapsen vierastamisvaiheen olevan hänen kiusaamistaan, vaikeahan tuohon on mitään sanoa. Toivoa korkeintaan, että joku kasvaisi aikuiseksi vaikka sitten 60-vuotiaana ja koittaa niellä omaa kiukkuaan.

Anoppi unohtaa vähän väliä perheemme rajat... Häntä on mukava nähdä ja on mukavaa jos hän joskus haluaa auttaa. Mutta. Hän kertoo silloin tällöin että mitä minä tai mieheni saamme tai emme saa tehdä. Esimerkiksi komentaa minua kovaan ääneen jos olen laittamassa taitettavaa pyörää OMAN automme suojatulle takapenkille, tai kieltää nyt jo kolmekymppistä miestäni ostamasta lennokkia (harrastaa kauko-ohjattavia), koska se kuitenkin menisi rikki... Huoh. Osaamme tehdä omat ratkaisumme ja joskus hermostuttaa kun yrittää ottaa minun paikkaani perheemme päätöksen teossa ja jättää minut ulkopuolelle. Minä kuitenkin olen oman perheemme äiti, vaimo ja nainen. Ei myöskään vierailuilla kunnioita meidän periaatteitamme mummon mussukoiden kasvatuksessa. Joskus on pakko sanoa kovastikin mummolle ettei anna omalla lusikallaan omasta kipostaan suklaajäätelöä 8kk ikäiselle, joka ei muutenkaan tuota jäätelöä vielä saisi syödä.

Anoppi unohtaa vähän väliä perheemme rajat... Häntä on mukava nähdä ja on mukavaa jos hän joskus haluaa auttaa. Mutta. Hän kertoo silloin tällöin että mitä minä tai mieheni saamme tai emme saa tehdä. Esimerkiksi komentaa minua kovaan ääneen jos olen laittamassa taitettavaa pyörää OMAN automme suojatulle takapenkille, tai kieltää nyt jo kolmekymppistä miestäni ostamasta lennokkia (harrastaa kauko-ohjattavia), koska se kuitenkin menisi rikki... Huoh. Osaamme tehdä omat ratkaisumme ja joskus hermostuttaa kun yrittää ottaa minun paikkaani perheemme päätöksen teossa ja jättää minut ulkopuolelle. Minä kuitenkin olen oman perheemme äiti, vaimo ja nainen. Ei myöskään vierailuilla kunnioita meidän periaatteitamme mummon mussukoiden kasvatuksessa. Joskus on pakko sanoa kovastikin mummolle ettei anna omalla lusikallaan omasta kipostaan suklaajäätelöä 8kk ikäiselle, joka ei muutenkaan tuota jäätelöä vielä saisi syödä.

Anoppi unohtaa vähän väliä perheemme rajat... Häntä on mukava nähdä ja on mukavaa jos hän joskus haluaa auttaa. Mutta. Hän kertoo silloin tällöin että mitä minä tai mieheni saamme tai emme saa tehdä. Esimerkiksi komentaa minua kovaan ääneen jos olen laittamassa taitettavaa pyörää OMAN automme suojatulle takapenkille, tai kieltää nyt jo kolmekymppistä miestäni ostamasta lennokkia (harrastaa kauko-ohjattavia), koska se kuitenkin menisi rikki... Huoh. Osaamme tehdä omat ratkaisumme ja joskus hermostuttaa kun yrittää ottaa minun paikkaani perheemme päätöksen teossa ja jättää minut ulkopuolelle. Minä kuitenkin olen oman perheemme äiti, vaimo ja nainen.



Ei myöskään vierailuilla kunnioita meidän periaatteitamme mummon mussukoiden kasvatuksessa. Joskus on pakko sanoa kovastikin mummolle ettei anna omalla lusikallaan omasta kipostaan suklaajäätelöä 8kk ikäiselle, joka ei muutenkaan tuota jäätelöä vielä saisi syödä.

kyläillessä vaikka näemme harvoin - ei leiki lasten kanssa ja lukeekin vain jos lapsi moneen kertaan pyytää. Puhuu lasten kanssa ollessa lasten serkuista sen sijaan että olisi mukana meidän jutuissa.

Muuten hyvä anopppi..

Minulla"nuori" anoppi 63v., mutta on jo niin huonossa kunnossa, että appeni hoitaa häntä. Suren sitä etten koskaan saanut tutustua oikeaan anopin minään kun dementia tuli niin nuorena.



Minua harmittaa monesti nämä anoppi "itkut", kun ne monesti ratkeaisi puhumalla ja anopille kertomalla mikä hänen käytöksessään loukkaa. (erikseen sitten nämä mieleltään sairaat)

Puhukaa toisillenne ja arvostakaa toisianne. Olkaa kiitollisia siitä, että anoppi on synnyttänyt ja kasvattanut teille puolison, niillä lahjoilla ja taidoilla mitä hänellä on ollut. Jos jossain kasvatus asiassa olisitte itse toimineet toisin, tehkää se omassa perheessä.

Tällaisia ajatuksia anopista vaikka sukset ei hänen kanssaan menekään ristiin.