Toinen lapsi syntyy, kun ensimmäinen on alle 2-v

koliikki. Tauotonta huutoa päivällä vähän stressasi siinä samalla toista pientä hoivata ja se jatkuva itku stressasi myös lasta. Onneksi loppui "jo" 3kk, siitä alkoi helpommat ajat. On se nyt työläämpää kuin yhtä hoitaa, mutta meillä oli ihan oikeasti lapsille toisistaa iloa ja viihdykettä hyvin varhain.

Vauva tykkäsi katsella veljen touhuja ja veljestä on kasvanut todella hyvin toiset huomioonottava lapsi. Vaikka olisihan hänestä sellainen voinut tulla muutenkin.



Pitää asennoitua asiaan niin, että 1 v. kökötetään koti ja lähipuistoakselilla, mä en jaksanut mitään suureellisia reissuja sillä vaunu ja vaippa-arsenaalilla suorittaa. Vuoden kun jaksat niin elämä tuntuu taatusti helpolta ja kivalta ja sanon tämän vilpittömästi.

ole katunut hetkeäkään. Olemme sittemmin vielä yhden jaksaneet tehdä pienen tauon jälkeen ja nyt elämä jakautuu enemmän tyyliin "isommat lapset tekee tätä, mutta vauva tarvitsee nyt tällaista menoa", olemme jakautuneet kahtia, kunnes tämä pieninkin pääsee taaperovaiheen yli.

ole katunut hetkeäkään. Olemme sittemmin vielä yhden jaksaneet tehdä pienen tauon jälkeen ja nyt elämä jakautuu enemmän tyyliin "isommat lapset tekee tätä, mutta vauva tarvitsee nyt tällaista menoa", olemme jakautuneet kahtia, kunnes tämä pieninkin pääsee taaperovaiheen yli.

siitä hengissä selviää. Vauvahan se helpompi on kuin uhmis-ikäinen. Muistaa vaan antaa vanhemmalle lapselle paljon huomiota. Ja touhuaa yhdessä vauvan hoitotilanteet.Itsellä jo toinen kokemus tuosta ikäerosta meneillään. Ja lasten kasvaessa kaveruus sisaruksen kanssa kivaa, ei tarvi aina ulkopuolista kaveria.

Ekat lapsemme nyt 8 ja 7v ja vaikka eri sukupuolta, ovat kuin paita ja peppu. Heillä on jo myös omat bestikset, mutta nyt kesällä ovat toistensa parhaat kaverit, kun ei olla kauheasti muita lapsia nähty.



Juuri yksi päivä komensin poikaa, jolloin tyttö katsoi mua aivan pahasti ja sanoi, että "äiti, mä en tykkää susta, kun sä puhut noin mun veljelle". Ihan kuin minä olisin ulkopuolinen heidän kuviossaan..

ja ihan tarkoituksella. Välillä ollut rankkaa, mutta niinhän se oli yhden lapsenkin kanssa. Lapset on nyt 2- ja 3-vuotiaita ja leikkivät paljon yhdessä (ovat poika ja tyttö), pitävät toistensa puolia. Eikä meillä koettu minkäänlaista mustasukkaisuutta, miten ainakin useiden tuttavien perheissä on ollut kun esikoinen on ollut 2-3 vuotias toisen lapsen synnyttyä. Enkä ole koskaan kokenut, että lapsemme eivät saisi tarpeeksi huomiota, välillä vietämme aikaa niin, että isä on toisen lapsen kanssa ja minä toisen kanssa. Mutta usein lapsi jo kyselee silloin sisarustaan mukaan touhuihin. Lapset ovat jo hoidossa ja heillä siellä kavereita eivätkä usein ole hoidossa yhdessä leikkineet, ehkä siksi jaksavat niin hyvin iltaisin/viikonloppuisin ja lomilla leikkiä yhdessä.

ikäeroa 1v.1pvä ja vauva-aika oli ihanaa. Niin helppoa kun 1v. ei kuitenkaan juossut vielä vaan vasta oli oppinut kävelemään. 1v. nukkuin päikkärit niin sain itsekin nukkua jne.

Ja lapset nyt 2v. ja 3v. tyttö ja poika.

Ja edelleen ihanaa. Vanhin tyttö menee syksyllä kouluun.

Muuten olisi varmasti mennyt hyvin, mutta jäin eron myötä yksin lasten kanssa, kun nuorempi oli 3kk ja esikoinen himpun alle 2v ja järkyssä uhma/mustis-iässä. Voin sanoa, että siitä puoli vuotta-vuosi eteenpäin oli yhtä helvettiä! Mutta kyllä se siitä, pikkuhiljaa.



eli kahden vanhemman perheessä pitäisi kyllä onnistua ihan helposti.