Kuukautiset 3tta päivää myöhässä, mutta koko ajajn sellainen olo että ne alkais :-(

Itselläni yksi keskenmeno takana ja se oli hirveää, saati sitten, että niitä olisi monta! Joskus vain elämä on p*skaa.



Nyt ei kuitenkaan auta muu kuin jatkaa eteenpäin!



T: Se, joka on [u][color=red]NIIIIIIIN[/color][/u] koukussa

Päivä kerrallaan mennään. Välillä on ihan " normaali" olo ja sitten on taas itku herkässä. On hetkiä kun ajattelen että vielä me toisen lapsen saamme joku päivä että en luovuta. Mutta sitten epävarmuus iskee ja ajatukset muuttuvat aivan toisenlaiseksi. Jälleen tunnen aivan samanlaisia tuntemuksia kuin aikaisempien keskenmenojen jälkeen. Kun näen odottavan äidin tunnen melkoista katkeruutta :( Etenkin jos äidistä näkee että hänen ei pitäisi koskaan lasta saada! Valitettavasti sellaisia äitejä tulee välillä vastaan. Liikutaan epämääräisessä porukassa kaupungilla sätkä huulessa ja kaljalasi kädessä. Silloin kyllä tuntuu niin epäreilulta tämä maailma!



Mieheni on ollut aika vaitonainen tapahtuneen jälkeen. Ei aloita minkäänlaista keskustelua tästä aiheesta. Jotain on kyllä sanonut että ei enää ehkä halua yrittää... Ja jostain syystä ei suostu lähtemään sellaiseen kyläpaikkaan jossa on useampi lapsi? Ymmärrän kyllä täysin hänen ajatuksiaan vaikka välillä tuntuukin siltä että hän ei välitä yhtään? Juuri tuon puhumattomuuden takia. Itse haluaisin asiasta puhua ja puhua mutta vielä en taida siihen pystyä. Itkemiseksihän se vaan menisi :( Kirjoittaminen on niin paljon helpompaa. Ehkä miehellä on sama juttu.



En unohda tätä ketjua koskaan!!! On hyvä että löytyy paikka jossa voi purkaa mieltänsä :) Tulevaisuus tuo tullessaan jotain mutta sitä ei vielä tiedä että mitä. Ap:lle ja hänen masuvauvalleen toivotan kaikkea hyvää. Kirjoittelethan kuulumisia aina jossain vaiheessa!!! Hyvää syksyn jatkoa kaikille.



Ysi

Tämä ketju on alkanut yli 2 vuotta sitten eli lokakuussa 2004.

Kiva seurata tällaista empaattista ketjua. Onnea vaan kaikille lapsellisille ja äidiksi toivoville ;)

Taitaa olla vielä hormonit sekaisin vaikka oma kolmas poikani syntyi jo neljä kuukautta sitten. Kuinkas sitä nyt onkin näin liikuttunut... Taitaa palaa joulutortut uuniin.. Onnea kauheasti ap:lle.

Toivon kaikkea hyvää teille!



Ja Ap:lle onnea! Onneksi näitä ihmeitäkin aina tapahtuu.

Oikein paljon ONNEA sinulle ja perheellesi Ap!!!! Niin se aika vaan kuluu. En muistanutkaan että raskautesi oli jo tuossa vaiheessa... En voi kuin kuvitella millainen touhu ja meno kotonasi on tällä hetkellä ;) Varmasti väsyttää ja valittaa saa! Vielä kerran onnea :)



Toivottaa: Ysi

Kolmas poika syntyi pari viikkoa sitten ja härdelli on melkoinen. Kaikki on oikein hyvin ja synnytys meni hienosti, väsymys toki on melkoinen tässä vaiheessa kun kaksi nuorinta varsinkin niin kovin pieniä ovat. Mutta ymmärrän tietysti nauttia tästä tilanteesta sellaisena kuin se on, vaikka välillä silmäluomet laahaavatkin maassa. Kiitos kaikille ketjua seuranneille myötäelämisestä ja haleja ja kaikkea hyvää Ysille.

Mieheni kanssa aloitimme lapsen yrittämisen kesällä. Raskauduin heti, mutta se meni kesken 7+5. Keskenmenon jälkeen raskauduin toisesta kierrosta uudelleen ja se meni kesken melkein heti kun olin plussannut. Nyt on yhdet kuukautiset tulleet ja saa taas alkaa yrittää uudestaan. Toiveekkaana olen ja toivon koko sydämestäni, että me vielä lapsi saadaan.



Ihanaa, ett av:n häirikö eivät ole tulleet tähän ketjuun. Voiko av:lla todella olla näin paljon myötätuntoista porukkaa, mitä tää ketju on osoittanut.

kakkosesta että pikku-kolmosesta <3 Sinun onnesi on nyt kolminkertainen, ihanaa! Varmasti nautit täysin rinnoin, vaikka silmäluomet maata välillä laahaakin, heh. Itsellä myös sama tilanne (tosin ilman keskenmenoja, mutta välissä 8 vuotta toissijaista lapsettomuutta). Sitten tuli kakkonen ja kolmonen peräkkäin = )



Ysi, olen niin äärettömän surullinen puolestasi *halaa*. Itsekin mietin aikoinaan, että yhden lapsen äidiksi taidan jäädä, mutta toisin kävi. Monta keskenmenoa peräkkäin on liikaa kenelle vain. Ei kenenkään pitäisi joutua niin hirvittävää kärsimystä kokemaan. Empatiani sinulle ja iloa sekä valoa elämääsi tulevaisuuteen!

.

Mitä kuluu ysi ja ap?

Olisi tosiaan ihan kiva saada tietää että mitä hänen perheelleen kuuluu?! Täytyy vissiin nostella tätä ketjua aina välillä jos sitten vaikka joku päivä kertoisi kuulumiset :)



Jotkut kyseli myös minun kuulumisiani. Eipä tässä ihmeempiä. Tänään alkoi vaihteeksi menkat. Jollain tavalla se oli valtava pettymys mutta toisaalta hyvä näin. Vauvakuume vaivaa edelleenkin mutta kaikkien pettymysten jälkeen sitä ei enää ajattele samalla tavalla kuin esim. vuosi taikka kaksi takaperin. Mahdollinen uusi raskaus toisi niin paljon pelkoa ja kaikkea ikävää tullessaan vaikka samaan aikaan se olisi aivan ihana ja onnellinen asia. Vaikeeta selittää. Ehkä joku keskenmenoja kokenut ihminen ymmärtää mitä tarkoitan? Viimeisen kuukauden aikana olen alkanut tuntea hyvin vahvasti sen että minä en enää pysty saamaan toista lasta. Tunne on hyvin voimakas. Ajattelen niin että minussa ja miehessäni on jotain niin pahasti vialla että onnistunut raskaus odotuksineen ei ole enää mahdollista. Vaikka kuinka haluaisin sen lapsen niin sitä en tule enää saamaan. Toisaalta tekisi mieli vielä kerran mennä lääkäriin juttelemaan tilanteesta mutta mitä se kuitenkaan hyödyttäisi? Olen kuullut samat jaarittelut jo niin useaan otteeseen... Luovuttaminen on vain niin pirun vaikeaa :( Siihen kun jostain löytäisin voimia. Että en enää vaivaisi näillä asioilla itseäni. Pari yötä takaperin näin unta poikavauvasta, kuinka olimme hänet saaneet, kuinka onnellisia olimme siinä unessa. Mutta herättyäni se tunne häipyi hyvin nopeasti pois. Näen varmankin noita unia vielä pitkään. Alitajunta vissiin työstää ja unetkin käsittelee monesti tätä nykyistä tilannettamme. Että tosiaan. Elämä olisi huomattavasti helpompaa jos pystyisin unohtaa vauvakuumeet ja hyväksyä tilanteen... Ehkä jonain päivänä?



Kevättä odotellessa: Ysi

Onpa helpottavaa kuulla, että toi vauvakuume-palsta on muittenkin mielestä hieman outo. Mulla on kova vauvakuume (kolmatta kylläkin aion) mutta ajattelin, että mussa on jotain vikaa, kun toi vauvakuumepalsta tuntuu ihan pimeeltä.

Toki siihen mahtuu paljon surua, mutta myös iloa. Elämänmakuinen ketju, jota lukiessa välillä itkettää ja välillä naurattaa. Monet kyyneleet olen tämän ketjun vuoksi vuodattanut. Joskus ne on ollut ilon kyyneliä ja joskus surun ja myötäelämisen tuskaisia kyyneliä.



Paljon onnea ap:lle kolmesta pienokaisesta:)



Ysille paljon voimia tilanteeseen. Vaihoehtoja taitaa olla kaksi. Hakeutua vielä rankkoihin lapsettomuushoitoihin tai hyväksyä elämä tällaisenaan ja jättää haaveet taakse ja jatkaa elämää eteenpäin. Helpommin sanottu kuin tehty, tiedän. Adoptiolapsikin voisi olla yksi mahdollisuus teille. Oletteko koskaan sitä miettineet?

Kaikkea hyvää sinun perheellesi. Ei sitä koskaan tiedä, elämä voi vielä joku päivä yllättää iloisesti, tavalla tai toisella :)

Mitäpäs tässä (HEH). Nuorimmainenkin siis pian jo huimat 3kk - ja valvottavaista sorttia. Väsymys potenssiin ziljoona, silti koko ajan mielessä kuinka uskomattoman onnellinen noista sälleistä olenkaan. Jokaisesta. Keskimmäinen (eli se, jonka vaikeasta odotuksen alkutaipaleesta tämä ketju alkoi lokakuussa -04) on meidän lapsista " helpoin" tapaus, vaikka kovissa infektiokierteissä pyöriikin. Esikoinen täyttää pian hulppeat 4 vuotta, ja on hauska ja kekseliäs, energinen kaveri. Toki aika kovassa uhmassa, ja myös hän jonkin verran heräilee öisin kaipaillen seuraa - > vanhemmat välillä heräily- ja valvomiskierteen vuoksi aika pohjalla. Mutta kaikesta selvitään, aina ennkin on selvitty.



Ysi, haluaisin sanoa jotain fiksua ja lohduttavaa, mutta en vaan keksi mitään. Olet aina joskus mielessäni ja toivon kaikkea hyvää sinulle jatkossa, missä muodossa ikinä se sitten tuleekin.



Terveisiä myös kaikille muille jotka jaksatte kommentoida tänne :) Olen ihan otettu.



ap

Luin kaiken putkeen! Mitä nyt kuuluu ap:lle ja ysille?



Tää on ihan uskomaton, mäkin jäin koukkuun :D

Älkää nostelto tätä enää!

Ihme on tapahtunut!!!!



Viimeisimmän kaavinnan (06 syksyllä) jälkeen ei tapahtunut yhtään mitään moneen kuukauteen. Jollain tavalla olin luovuttanut mutta toisaalta alettiin miettiä hoitoihin lähtemistä, että jos vielä kerran yritettäisiin. Yllätys oli melkoinen kun kesäkuussa ei vuoto alkanutkaan ja testi näytti selvää plussaa. Siitä alkoi tietenkin kamala stressi ja erilaiset vaivat. Oli tuhruttelua ja vatsakipuja, ultrissa tuli rampattua. Pahoinvointi alkoi yllättävän rajuna ihan alussa ja sen seurauksena jouduin vierailemaan pariin otteeseen sairaalassa tipassa niin ensiavussa kuin osastolla asti. Niin mikään ei pysynyt sisällä :( Olen oksennellut nyt jotain 7 viikkoa... Enää en oksenna koko päivää vaan osa syömisistä jää jo sisällekkin! Paino on laskenut aika paljon mutta eiköhän se tule sitten korkojen kera takaisin ;) Sitä en kyllä ole aikaisemmin tajunnut että kuinka huonoon kuntoon raskauspahoinvoinnin takia voi mennä?! Ei pääse edes kaupassa käymään viikkokausiin taikka pysty valmistaa ruokaa, siivoamaan yms. Elämä on yhtä ökäämistä, makaamista ja väkisin syömistä... Nyt kuitenkin tuntuu että kyllä se tästä, voiton puolella ollaan?!



Niskaturvotukset on katsottu ultralla ja kaikki oli ihan kunnossa. Sikiö liikkui kovasti ja tuo hetki oli minulle sekä miehelleni kyllä todella hieno kokemus!!! Sikiö oli elossa, syke löytyi, ei vuotoja eikä mitään hälyyttävää. Silmät kostuivat kummasti. Seuraavan kerran sydämen lyöntejä pääsen kuuntelemaan parin viikon kuluttua. Se hetki tulee olemaan aika jännittävä. Pelkään edelleenkin että jotain menee kuitenkin pieleen että joutuisin luopumaan jo niin rakkaasta vauvan alusta. Yritän kyllä ajatella positiivisesti. Nyt on niin voimakkaat oireet, vuosiin raskaus ei ole edennyt näin pitkälle jne. Mutta minkäs teet...



En tiedä että tuliko ihan rurhaan sepusteltua tähän ketjuun, liekö kukaan tätä enää seuraa? Mutta hyvää teki kirjoittaa ja kertoa tuntemuksiaan, vaikkakin täysin vieraille ihmisille.



Ap, oletko sinä enää palstalla ollenkaan. Mitä sinulle kuuluu?



Ysi ja 13+ jotain

Paljon Onnea Ysille täältäkin, toivon todella että te tulette terveen vauvan vanhemmiksi :)