Kuukautiset 3tta päivää myöhässä, mutta koko ajajn sellainen olo että ne alkais :-(

Mulla tulee hirveän haikea olo näistä onnistujista. Niinkuin ap:llakin jo kolmas lapsi tulossa. :´)



Meillä kun on " vain" yksi lapsi ja toista ei ole luomuna kuulunut. :(



Hoitoihin pitää mennä, ennen kuin on edes mahdollisuus saada perheenlisäystä.



Voimia ysille!

ja

Ap:lle aivan hirmu paljon onnea!

Itse sain plussan kaksi viikkoa sitten :) On kyllä sellainen tunne että tämäkään raskaus ei onnistu mutta katsotaan nyt! Oireita kyllä riittää vaikka muille jakaa...



terv: ysi

Mitä ysille kuuluu? Ja nyt on heinäkuu 2006 merkiksi vain jos tämä ketju vielä vuosia jatkuu! :)

Siis USKOMATTOMAN PITKÄ KETJU! Puolitoista vuotta, vai olisiko jo kaksi! Mahtava selviytymistarina! Kaikkea hyvää sinulle, ap ja erityisesti ysille paljon tsemppiä ja voimia keskenmenosta selviytymiseen.. Jos tämä olisi sitten se " oikea" ?! Kaikkea hyvää kuitenkin, ja suojelusenkeleitä vauvataimenelle.



-eräs, jolla ei (vielä) ole lapsia-

Pyörin itse tuolla lapsettomien puolella. Meillä yritystä 1 1/2 vuotta ja 3 koeputkihoitoa takana. Ihana lukea menestystarinoita ja varsinkin kun ketju alkanut syksyllä 2004 niin tunteita ja mietteitä ehtinyt virrata. Voikun saisi omankin elämän näin " pikana " luettua..voisin katsoa sivulle 6 että tulenko ikinä raskaaksi :) tää epätietoisuus piinaa nimittäin aivan järkyttävästi



tää on sulle ap IHANA muisto!! Tulkaa 9 kaa kertomaan kuulumisia!!

Harmi, ettei ysillä ole päättyneet onnellisesti nuo raskaudet =(, osanottoni!



AP: Onnea valtavasti! Miten tämä kolmas raskaus etenee?

Menipähän aikaa ketjun lukemisessa no huh huh!



Paljon onnea ysille ja toivotaan, että kaikki menisi hyvin tällä kertaa. Samoten ap:lla!



Nyt (lopultakin) lähden koisaamaan oman 8kk tyttöni sekä mieheni viereen. Välillä kuulunut ukolta äkäisiä kommentteja " netissä notkumisesta" , mutta en malttanut jättää lukemista kesken ;)

Tsemppiä ap:lle! Aivan ihana ketju. Multa meinas tulla itku kun nro 9 sai sen keskenmenon ja joutui kaavintaan. Tämä on parempaa kuin naisten romaanit!

nyt on taas plussannut? Peloissansa odottelee, pysyykö pienokainen sisällä :(.

me olemme miehen kanssa saaneet lapset alulle heti kun jätetty ehkäisy pois. en voi edes kuvitella, miltä tuntuisi jos pitkän odotuksen jälkeen plussaisi ja sitten menettäisi sikiön :,,,(

mielenkiintoinen ketju... Testi odottaa kaapissa, siksi tartuin otsikkoon. jännittää kanssa niin paljon, että taidan odotella vielä. Kuten viestiketjusta näkee, voi seurata vaikka mitä, tai sitten ei...

En huomannut sitä yhtä viestiäsi kun viimeksi ketjua luin. Ihan mieletön juttu että sulla lähti raskaus hyvin käyntiin ja olet jo noinkin pitkällä :) Mulla on tuhrut lähes loppuneet. Tällä viikolla menen ensimmäisen kerran neuvolaan ja viikon päästä tehdään uusi ultra ja mitataan ilmeisesti turvotuksia yms. samalla. En kyllä vieläkään osaa oikein " nauttia" tästä raskaudesta eikä siitä toiset mitään tiedä... Ensi viikolla sitten kaikki ratkeaa. Nähdään että onko kehitys jatkunut vaiko jälleen pysähtynyt :( Nämä menneet viikot kun ovat olleet ne kaikista tärkeimmät minun tapauksessani. Yritän ajatella että jos nyt kaikki menisikin nappiin mutta jännittää kyllä aivan kamalasti!!! Kaikkea hyvää sinulle Ap ja kiitos kaikille muille jotka olette eläneet näitä hetkiä ja tsempanneet eteenpäin!



Terv: Ysi 10+...

Minulla itselläkin kyllä oli tässäKIN alkuraskaudessa aikamoista rumbaa, nimittäin ekan virallisen ultran perusteella epäiltiin että vauvalla ei ehkä olisikaan terveet kromosomit. Oli tuskaa odotella tuloksia lähes 3 viikkoa, mutta kromosomitutkimuksiin päädyin. Terveet paperit sieltä, vaikka ikinähän ei tässä maailmassa tiedä...Nyt jo 27. viikko alkamassa, ihan mieletöntä vauhtia menee aika. Ja nuo kakse edellistäkin niiiiiiiiiin pieniä....



ap

Laittakaanhan säännöllisen epäsäännöllisesti viestiä itsestänne ;)



T: Se joka on [color=red][u]NIIIIIIIIN[/u][/color] koukussa

Elämä ei ole reilua jos niin voin sanoa. Nyt on edessä luopuminen monista ajatuksista ja haaveista mitä olen kantanut mukanani näiden kuukausien, vuosien aikana. Olen säästänyt joitain vauvan vaatteita, tavaroita ja ajatellut että ehkä niille on vielä joskus käyttöä? En kyllä tajua että miten pystyn kaikesta luopumaan? Miten tästä selviän eteenpäin? Tiedän sen sisimmässäni että nyt aika luovuttaa ja katsoa tulevaisuuteen aivan toisin silmin ja ajatuksin. Mutta mistä saan voimia siihen? Mulla on tällä hetkellä sellanen tunne että en oikein halua uskoa että kaikki meni taas pieleen. Ihan kuin kohtuni ei olisi tyhjä. En ole tätä asiaa mitenkään vielä sulattanut enkä ehkä tajunnutkaan!!!



Viime tiistaina kävin ultrassa ja sama tuttu näkyhän sielä tuli ruutuun. Ei mitään sykettä sikiöllä ja täysin liikkumaton. En alkanut itkemään, totesin vain että se siitä sitten. Lääkäri sanoi että teillä on vain huonoa tuuria! Että kyllä te vielä lapsen saatte ihan luomuna yms... Että tehdään kaavinta samana päivänä ja kun olet toipunut niin siitä vain yrittämään uudestaan. Sanoin vain mielessäni että juupa juu, yritä yksinäsi!



Vasta käytävällä osastolle kävellessäni repesin aivan täysin. Itkulle ei vain meinannut tulla loppua. Yritin olla kovana mutta en vain pystynyt hillitsemään itseäni.



Kun heräsin nukutuksesta niin koin jotain sellaista jota en ole pystynyt edes miehelleni kertoa :( Sain ilmeisesti liikaa jotain ainetta kun taju ei meinannut lähteä silloin kuin piti ja lääkäri lisäsi suoneen jotain ja ehkä sen vuoksi herätessäni hengitys ei kulkenut normaalisti. Kone piipitti vieressä ja hoitajat käskivät hengittää ja tunkivat maskia eteen. Mutta mitä minä tein? En halunnut hengittää! Rukoilin mielessäni että ota Jumala minut pois täältä. Ajattelin miestäni ja lastani ja mietin että parempi heillä on ilman minua, kyllä he pärjäävät... En halua enää elää :( En tiedä että kuinka kauan aikaa siinä meni ennen kuin hengitys lähti " väkisin" kulkemaan. Sama toistui vielä toisen kerran. Näin jälkeenpäin tuntuu kyllä kamalan pahalta se tapahtunut. Miten olin niin valmis luopumaan elämästäni? Se tunne oli niin voimakas ja varma.



Pakko lopettaa kirjoittaminen. En jaksakkaan jatkaa



Ysi 0 viikkoa

Tämä on aivan kauhean tyrmistyttävää!! En oikein tahdo löytää sanojakaan.

Rukoilen voimia teille kuiten, vaikka olenkin vihainen, miten tällaista voi tapahtua!!!!!!?!?!?!?!

En voi sanoin kuvailla, kuinka paljon tunnen surua ja myötätuntoa kohtaanne.

Toivon ja rukoilen, että teille löytyy se onni vielä jostain!

Voimia!

sitten parempana. Pystytkö nauttimaan siitä ainoasta lapsestasi?

Masentunut? Mielialalääkkeitä? Pystynkö nauttimaan ainoasta lapsestani? Miksi pitää yrittää toista lasta?



Ilostako tässä pitäisi hyppiä kattoon? Olla niin kuin ei mitään olisi tapahtunut?



Ysi

Sitten kaiken jälkeen selvivi, että mä sairastin masennusta ja tajuamatta tilannetta luulin lapsen pelastavan pahan oloni. Niin ei kuitenkaan käynyt vaan vasta sitten lapsen ollessa jo olemassa mulla diagnosoitiin masennus. Ei siis synnytyksenjälkeinen vaan oli ollut jo kauan, mutta kukaan ei sitä ollut tajunnut. Maailmani parani huomattavstai kun sain avun. Olin todella syvällä ja lapseni kärsi tilanteesta myös.

Siis anteeksi huono ulosantini, mutta ajattelin, että josko olette huomioineet kaiken. Nyt kun olen terve, niin yritämmä toista lasta, nyt koen sen ihan erilailla kun en ole valmiiksi oikeasti masentunut. Veilä ei ole tärpännyt. Mieheni on ollut ihana, kun on jaksanut.

" Olin todella syvällä ja lapseni kärsi tilanteesta myös."



Se on selvää että jatkuvat pettymykset masentaa ja ajoittain olen todella maassa mutta toistaiseksi siitä ei kukaan muu ole kärsinyt kuin minä itse. Ja kun toista lasta aloimme yrittämään niin elämämme oli todellakin kunnossa. On tietty nyttenkin. Olin onnellinen ihminen enkä tosiaankaan masentunut!!! Enkä sanoisi tälläkään hetkellä että tarvitsen tähän olooni mitään lääkkeitä, ehkä särkyyn vain.



Minusta on ihan normaalia että ihminen suree? Ja kirjoittaa olostaan ja purkaa pahaa oloaan vaikka sitten nettiin. Mitä järkeä olisi ottaa jotain nappeja purkista??? Kyllä tästäkin vielä yli päästään mutta nyt prosessi on paljon raskaampi kun luovun paljon muustakin kuin vain niistä menetetyistä lapsistamme...



Kiitos kuitenkin kaikille jotka ymmärtävät tunteeni. Nyt poistun palstalta lepäilemään sänkyyn.



Ysi