Suosikkilapsenlapset ...

Mielenkiintoista. Meillä lapset on hoidoilla ja anoppi takuuvarmasti tietää, kuka on lasten isä :) En ole ainakaan vielä huomannut, suosiiko anoppi miehen siskon lapsia enemmän.. aika näyttää..

Siis 90-senttiselle 116-senttisiä. Pelkään, että kohta poika tajuaa jutun.

Meillä anoppi antaa tytöllemme kolme numeroa liian pieniä vaatteita lahjaksi, joita ei voi vaihtaa kuulemma, mutta " voihan ne antaa aina x: lle" (eli miehen veljen muutamaa vuotta nuoremmalle tytölle).



Epäsuhta saman perheen lasten sisälläkin on täysin kummallista; anoppi saattaa tuoda ex tempore tuliaisena tytölle sadalla eurolla vaatteita ja pari vuotta nuoremmalle pojallemme pikkuauton.

Isäni äiti suosi aina serkkujani, tyttärensä lapsia. Asuimme noihin aikoihin kaikki samassa pihapiirissä, ikäni oli tuona aikana 5-12v (jolloin muutimme pois). Veljeni, ja etenkin minä, oltiin aina kakkossijalla. Mummini haukkui, alisti, nöyryytti, kiristi, uhkaili. Vakoili, syyllisti, syytteli, käytti runsaasti ruumiillista kuritusta. Tai kohteli kuin ilmaa. Kyytiä saivat mummin puheessa mun käytös, ryhti, sisäänpäinkääntyneet jalat, tukka, ulkonäkö muutenkin. Vertaili serkkutyttöön alati, tyyliin " sun tukkakin on kuin mikäkin harakanpesä, x:llä on aina niin nätti!" Lisäksi haukkui mulle äitiäni, puhui miten isäni ensimmäinen tyttöystävä olisi ollut niin paljon parempi vaimo isälleni. Kielsi kertomasta vanhemmilleni mitä on sanonut ja tehnyt, tai muuten... Lisäksi haukkui äitini äitiä (maailman herttaisin ja hyväsydämisin ihminen), panetteli, mustamaalasi, soitteli tälle haukkuma- ja uhkailusoittoja.



Laittoi lopulta välit poikki isääni, eikä sen jälkeen kertaakaan ottanut yhteyttä meihin lapsiin (ja me emme voineet, mummi muutti ulkomaille eikä tiedetty minne)... serkuilleni sen sijaan tuli kortteja ja kirjeitä ja lahjoja. Oli poissa lähes 15 vuotta.



Nyt mummi on 90-vuotias, ja on hiljattain tätini (tyttärensä) kautta välittänyt viestiä että haluaisi tavata minut ja pienen poikani. Ei kiinnosta tippaakaan. Maailmassa on niin paljon mukaviakin ihmisiä, joita ei ehdi tavata, niin miksi ihmeessä haluaisin tavata ihmisen joka on tuonut elämääni mielipahaa niin että riittää loppuiäksi.

kehtaavat...

Toivottavasti me kaikki

äidit kohtelemme aikoinaan omia lapsenlapsia

tasapuolisesti riippumatta onko kyseessä

tyttären tai pojan lapsia.

ViisÄm:

Meillä on niin että isäni on avoliitossa naisen kanssa, jolla on omia lapsenlapsia.

Yhtenä vuonna lähdin itkien jouluna sieltä pois, kun naisen lapsenlapset repivät suksia yms. lahjapaketeista ja meidän esikoinen sai Aku Ankan taskukirja, kakkonen jonkun leikkielefantin ja nuorin (1kk) ei mitään. En tosin siellä suruani näyttänyt. Seuraavana vuonna emme menneet sinne lainkaan ja laitoin vain sähköpostilla isälleni lahjatoiveet: suksia, yms. Ihan vaan nähdäkseni tuleeko ne. Tulihan ne, kitistiin ensin, että pitääkö niiden olla uusia vai käykö kirppiskamat. Uudet tuli. No viime joulu meni sit suht tasavertaisena, mutta olinkin vihjannut isälleni, että kohdelkaa tasavertaisesti.

Mut esim. ulkomaanmatkoille he ovat vaan kelpuuttaneet mukaan naisen lapsenlapset, meiltä ei ees kysytä että lähtiskö joku meidän lapsista mukaan. Aion siihenkin puuttua, jos jatkuu moisena.

Epätasa-arvo näkyy kaikessa muutenkin, ostetaan esim merkkiaurinkolaseja niille lapsille ja siellä on isot taulut teetetty olkkariin VAIN naisen lapsista. Suureen ääneen " äitipuoleni" vouhkasi kerran meillä synttäreillä siitä, että laitettais meidänkin lapsista sellaiset taulut seinälle, mutta seuraavalla viikolla totes että on liian kallista. Piti vaan esittää muiden aikuisten ollessa paikalla.

En ees jaksa käydä siellä enää kun pari kertaa vuodessa

Äitipuoleni miniäkin on huomannut saman asian ja sanonut isälleni ja akallensa, että huomiois meidänkin lapset samalla tavalla. Katsotana miten käy.

Minä olen tuollainen... Äitini on naimisissa miehen kanssa, jolla on myös biologisia lapsia ja lapsenlapsia. Isäpuoleni on kohdellut aina minua tasavertaisena omien biologisten lastensa kanssa ja samoin minun lapsiani tasavertaisesti omien lastenlastensa kanssa. Ongelmana on äitini. Hän suosii edelleen minua ja erityisesti minun lapsiani. Tämän huomaa erityisesti jouluna ja syntymäpäivinä, mutta myös muulloin. Minun lapseni saavat enemmän lahjoja ja ne ovat kalliimpia. Minä olen sanonut asiasta, mutta mikään ei auta. Asia surettaa minua todella paljon ja saan pahan mielen, kun oma äitini toimii näin. Olen myös puhunut asiasta sisarpuolieni kanssa, ja he ovat luonnollisestikin huomanneet asian, mutta ymmärtäneet, että minä en voi sille mitään. Olemme sisarpuolieni kanssa rakkaita ja meidän lapsemme ovat toisilleen rakkaita ja yritämme vain kestää äitini käytöksen. Mutta ymmärtävätkö meidän lapsemme, miksi heitä kohdellaan epätasa-arvoisesti? Eivät. Minä vain en todellakaan tiedä, mitä voisin tehdä asialle, kun puhe ei auta. Olen myös kieltäytynyt osasta äitini lapselleni antamia lahjoja, kun ne ovat olleet selvästi ylimitoitettuja muiden saamiin lahjoihin. Muuta en osaa. Tilanne surettaa.

Aina kitisemässä jostain. Antaisivat lastensa ja lastenlastensa elää niinkuin haluavat. Lapsenvahteja saa rahalla, ei sen takia tarvitse kuunnella jatkuvaa vittuilua.

Eron jälkeen " mummo" ei ole edes halunnut nähdä lapsenlapsiaan jotka on mun lapsia ja virallisesta erostakin jo aikaa yli 3vuotta. Tosin ei lasten isää kyllä kiinnosta yhtään sen enempää. Lapsia 4.

Minulla on ainoastaan kokemusta oman äitini toiminnasta. Hänellä on kahdeksan lastenlasta, joita kaikkia hän kohtelee tasapuolisesti. Hän on tosin kohdellut myös omia lapsiaan samoin periaattein. Poikien lapset eivät ole vähäpätöisempiä kuin tyttärien lapset.



Itselläni ei ole vielä lapsia, mutta odotan mielenkiinnolla anopin suhtautumista. Hän kun pitää tytärtään miestäni arvokkaampana tai ainakin kohtelee heitä eri tavoin. Saa nähdä vaikuttaako se myös lapsenlapsiin.

kyllä jäi se, että asutaan kaukana appivanhemmista ja käydään tosi harvoin kylässä. Sitten ihmetellään miksi se samalla paikkakunnalla asuva lapsenlapsi on rakkaampi.



Eiköhän me kaikki olla ihan vaan ihmisiä... minäkin pitäisin rakkaampana / kiintyisin enemmän siihen lapsenlapseen, joka on läsnä. Eikös ?



Vielä täällä korostettiin kuinka on pyydetty appivanhempia kylään monta kertaa, mutta eivät tulleet. Jaaaa-a, kun kyse on kuitenkin vanhemmista ja ehkä vanhanaikaisistakin ihmisistä, niin onhan se luonnollisempaa, että ne nuoret menevät kylään sinne vanhempien luokse.



Tässä vain pari mielipidettä. Itse en moisesta ole koskaan kärsinyt. Minulla on sisko ja meillä molemmilla on kaksi lasta. Jostain ihmeen kumman syystä ollaan sekä omien että appivanhempien kanssa hyvissä välilöissä ja tykkäävät lapsistamme yhtäläisesti (vaikka siis ei meidän apet ja anopit sentään yhteisiä ole ; D ).



Useimmissa tapauksissa turhaa narinaa ja ennakkoluuloa. Ottakaapa itseänne niskasta kiinni ja yrittäkääpä uudelleen sitä kyläilyä ilman ennakkoasetelmia, silmät avoimina. Ja antakaa niiden anoppien olla ihmisiä, miettikää miten itse kokisitte asiat heidän kengissään. Se arvostelu kun on niin helppoa, varsinkin silloin kun se ei kohdistu omaan itseen : (.

Kaikki anoppini lapset ovat muuten poikia, lapsenlapsissa sitten löytyy molempia. Käyttää samaa suosiojärjestelmää myös omiin poikiinsa, jos jonkun teot eivät miellytä voi vaikka läimäyttää päin näköä.



Isovanhemmiksi ei heitä appiukon kanssa saa sanoa, koska se saa heidät vaikuttamaan vanhoilta. Ovat opettaneet lapset ja lapsenlapset kutsumaan heitä lempinimillä.



Tällä hetkellä meidän lapsi on kurssissa, koska ei juurikaan omaa vielä omaa tahtoa tai mielipiteitä asioista. Tilanne varmasti muuttuu (moneen kertaan) ajan kuluessa.



Onneksi lapsemme isoäiti omalta puoleltani on hieman stabiilimpi, eikä aseta rakkaudelleen ja sen osoittamiselle ehtoja.

ovat AINOITA lapsenlapsia, mutta silti mitään kiinnostusta lapsiin ei ole. Joskus voi mennä kuukausikin ennen kuin ehtii katsomaan lapsia (on eläkkeellä....). Omat menot paljon tärkeämpiä kuin lapsenlapset. Siinähän on, turha sitten valittaa vanhana kun MEILLÄ EI OLE AIKAA hänelle.

Minun vanhempani asuvat 500km päässä ja heillä on 8 kpl lapsenlapsia ja mielestäni kaikkia kohdellaan tasa-arvoisesti. Tietenkin samalla paikkakunnalla asuvat veljeni lapset ovat paljon enemmän heidän kanssaan tekemisissä välimatkasta johtuen. Mutta joka synttäreille ja muihin juhliin he tulevat meille ja muutenkin ihan vain siksi että lapsia on ikävä. Huomasitteko muuten tästäkin ketjusta, että useimmiten ANOPPI on se isovanhempi, jolla ei ole ainaa ? Miksiköhän ?

oma lapsemme on äitini ainoa lapsenlapsi. Odotan nyt toista lasta ja äitini oli kauhuissaan, koska ei ole varma, kykeneekö hän pitämään toisesta lapsesta yhtä paljon kuin esikoisesta.



Se oli avoin ja prosessoiva kommentti, johon minun ei tarvitse ottaa kantaa eikä minun tarvitse olla äidilleni vihamielinen, se on hänen prosessinsa ja kriisinsä. Toki toivon, että toinenkin lapsemme olisi rakas hänelle, mutta se ei ole minusta kiinni.

http://www.vauva-lehti.fi/keskustele/tm.asp?m=2614993&p=1&tmode=1&smode…



samasta aiheesta lisää

kysehän oli saman ihmisen eri lapsista. Puolison vanhemmat taas ovat eri kauempaa sukua kuin omat vanhemmat. Omat lapset pitäisivät olla saman arvoisia

että joku voi laittaa omat lapsenlapsensa paremmuus järjestykseen.huh. Ovathan he kuitenkin ja nimenomaan heidän oman lapsen lapsia. Eihän sitä voi omia lapsiaakaan pistää paremmuus järjestykseen. Oma anoppini on juuri noita joilla suosikki, ja tämä suosikki on ainoa lapsenlapsi esim. kenen kuvia on esillä. Todella kummallista ja törkeetä. Ei mahdu mun päähän.

pojat varmaan eivät ettekä tekään miniöinä varmaan. Joulut yms te vietätte omilla vanhemmillanne, kun taas anopit tyttöineen ja heidän lapsiensa kanssa. On siis aivan luonnollista, että tutummat lapset käyvät läheisemmiksi? Jos miehenne siskon lapset vielä ovat kiinnostuneipia mummoistaan kuin teidän lapsenne onkin kuvio jo valmis? Itse suosin omaa äitiäni mummona ja tyttäreni on enemmän hänen kanssaan kuin anoppini eli tytön toisen mummon. Saa olla kyllä kuin läheinen anopin kanssa kun haluaa minä itse en kyllä osaa olla yhtä läheinen kuin mahtavan äitini kanssa.

Olen sitä mieltä, että suurin osa on anoppia kohtaan paljon kriittisempi kuin esimerkiksi omaa äitiään kohtaan. Kyllä pääsääntöisesti on niin, että kun saatte lapsia, on teidän hyväksyttävä se, että lapset eivät välttämättä ole anopille yhtä tärkeitä kuin teille. Vaaditte liikaa anopeilta. Ettehän te kysy anopilta, sopisiko vauvan yrittämisajankohta anopin aikatauluun. Ja kuitenkin napisette sitten.. Syytätte häntä itsekkääksi, kun ei ole aikaa jne. Ei se lapsi ole anopin! Anoppikin on ihan tavallinen ihminen inhimillisine piirteineen. Ja tykätäänhän me muutkin ihmiset toisista enemmän kuin toisista. Vaikka sitä peitteleekin, kyllä sen vaistoaa.



Ja tässä ketjussa on sanottu myös sitä, että anoppi puhuu aina vain sen ja sen lapsista, kun olemme kylässä jne. Oletteko ajatelleet, että hän kenties puhuu teidän lapsistanne heidän serkusten perheen ollessa kylässä. Usein on juuri näin. Kysykääpä joskus kälyiltänne!



Minusta monesta tämän ketjun kirjoittajan läpi paistaa mustasukkaisuus anopin ajasta ja huomiosta sekä halu saada tuntea, että oma lapsi on se tärkein!

Onko teillä huono itsetunto kun kärsitte suosimisesta? Itsekin pidätte toisista sukulaislapsista enemmän kuin toisista. Älkää pilatko mummolassa käyntiä moisella miettimisellä. Mummo kertoilee teidänkin lapsistanne varmasti naapureille.



T: yhden lapsen mummo

Anoppini kanssa puhuttiin asiasta. Hän kertoi avoimessa keskustelussamme, että ensimäisellä lapsenlapsella on aina erityinen sija hänen sydämessään. Olen sen huomannutkin, mutta minusta asia on selvä. Ei se herätä minussa mitään kaunaa tai katkeruutta. Anopilla on siitä huolimatta halu pyrkiä tasapuolisuuteen. Ei se ole pois minun lapsiltani. Anoppi rakastaa heitäkin.