Arjen komiikkaa: väsyneiden äitien toilailuja pinoon!
Laitetaankos tähän toistemme iloksi omasta väsymyksestä johtuvia arjen sattumuksia?
Tässä pari mulle viime päivinä sattunutta:
Tilasin 4kk:n ikäiselle vauvallemme lääkäriaikaa. Hoitaja langan toisessa päässä kysyi lapsen nimeä. Mä tuijotin pari sekuntia sylissä olevaa vauvaa ja ehdin ajatella, että mikä ihme tän nimi nyt oli..?
Olin hiuspesulla ja olin huuhtonut shampoon pois. Laitoin hoitoainetta, mutta laitoinkin vahingossa uudestaan shampoota. Huuhtelin pois, ja laitoin uudestaan hoitoainetta, siis TAAS shampoota... siinä vaiheessa alkoi jo naurattaa. Kolmannella yrityksellä sain lopulta hoitoaineen hiuksiini.
Kommentit (389)
Silloin aika alku aikoina vauvan kanssa kävin Anttilassa ostoksilla. Vauva oli sillon varmaan 2 kk. Koira oli mukana tietty. Jätin koiran ulos kiinni, kuten yleensä.
Tulin kaupasta ulos ja ajattelin vielä kiertää pienen lenkin vaunuilla ennenkuin menen kotiin. Jonkin matkaa käveltyäni tajusin, " koira, missä koira?"
ja sitten tein äkki jarrutuksen ja käännöksen ja taisin vielä ääneen hihkaista " voi ei, koira unohtui" . Kyllä hävetti arvatkaa. Takana tuli ihmisiä ja vastaan ;)
Sitten ne on hyvin tuttuja, että puhun vauvalle yleisellä paikalla vaikka pikkunen nukkuu vainuissa, harso tiukasti vaunun suulla.
Rillit päällä suihkuun on tapahtunut pari kertaa. Olen komentanut koiran pesulle ja unohtanut sen suihkuun joksikin aikaa. Olen unohtanut ruokkia koiran.
Ihan alku aikoina unohdin lapsen syntymä kuukauden, Kyllä hävettää oikeen myöntää.
Kun syntyi eri kuukautena kun oli laskettu aika.
Kerran hukkasin lapaset kauppaan ja olen unohtanut ostokset kassalle.
Likakopasta on löytynyt kosteuspyyhkeitä ja lattialta kakkaa. =)
Että näin meillä =)
On varmasti sattunut paljon muutakin, mutta ei nyt heti muista.
Ostoksilla käydessä mullekin on tullut kumma tapa heilutella ostoskärryjä eestaas aina pysähdyksissä ollessa, vaikka vauva ei mukana oliskaan...
Olen lapsena ollut kova kävelemään unissani ja se tapa näyttää saavan vallan minussa yhä, kun olen tarpeeksi väsynyt. Eli aina kun vauvalla on päällä tiheämmän imemisen kausi tai rytmi muuttumassa, ei oma kelloni tietenkään heti seuraa perässä. Viimeksi kuukausi sitten heräsin keskellä yötä vessasta ja säikähdin missä vauva, kun ei se ollutkaan sylissäni. Yöllä vaippaa vaihtaessa mulla nimittäin on tapana istua itse pissalle vauva sylissä, jos on kova hätä. No, sieltähän se vauva löytyi omasta sängystään tyytyväisenä nukkumasta.
Ja kun vauva oli vasta muutaman viikon ikäinen, heräsin keskellä yötä penkomassa sänkyäni. Etsin vauvaa, jonka mielestäni olin juuri sängylle laskenut. Olin paniikissa, kun en löytänyt. Sitten olin hiukan hölmistynyt kun vauva nukkuikin sikeästi omassa sängyssään.
vein esikoisen neuvolaan ollessani n. kahdeksannella kuulla raskaana ja neuvolan täti siinä poislähtiessä ystävällisesti toivotteli sitten vauvan kanssa tervetulleeksi ja meikäläinen kysyi pokkana, että " ai minkä vauvan?" ... kunnes tajusin! kyllä nolotti ja tuntui, että neuvolan täti katsoi vähän vinosti perään.
Toinen itseäni pitkään huvittanut juttu sattui muutama päivä laitokselta kotiutumisen jälkeen. Vauva nukkui perhepedissä vieressäni ja alkoi yöllä siinä sitten ynisemään. Meikäläinen unenpöpperöisenä ihmettelemään, että apua miten se vauva voi nyt jo tuossa olla, mahassahan sen vielä pitäis ...oli jotenkin vauvan syntymä lipsahtanut mielestä.
mulle on jäänyt perisynniksi liikuskella kotosalla joskus tissit paljaana.
Poika ei oikein ole ikinä oppinut syömään oikein toisesta rinnasta ja jostain sain neuvon että ilmakylvetys auttaa nännin kipeytymiseen. Siispä ilmakylvettelen rintoja aina kun imetän ja hiukan sen jälkeenkin.
Asutaan omakotitalossa metsässä, eikä tällä muihin törmää, mitä nyt pihan auraaja joskus huiskasee ikkunan takana. Tänään oli nuohooja tulossa ja panostin oikein vaatetukseen, ettei ollut se pahiten pukluinen paita päällä edes. Mukava mies oli ja kun oli lähtenyt, tajusin, että edelliseltä syötöltä oli jäänyt imetysliivin läppä auki koko ajaksi ja ilmeisesti paitakin olisi ollut vielä kaulalla jollei painovoima olisi hoidellut sitä alas, luojan kiiitos...
Toisella kertaa oltiin kaupassa ja sitten paukuttelin mielessäni henkseleitä että reissu sujui hyvin, mitä nyt poika hiukan kitisi juuri ennen kassoja. Olin avannut takin, mutta siinä sitten sutaisin sen kiinni ja ylpeänä tallustelin autolle muksu kantokopassa ja ostoksia toisessa kädessä, että näin sitä on homma hallussa eikä lapsikaan huuda. Kotona huomasin, että vähemmän laskeutuva villakangastakkini oli vissiin parin napin verran juoponnapissa...
Mieheni (fyysikko) ihmetteli kovaan ääneen, että puhaltaako vauva pulloon, kun sinne tulee kuplia...
Tein eilen suklaavanukasta jauhepussista ja siinä sitä vatkatessani mietin, että miten tän saa mahtumaan tuttipullosta tulemaan... Mies vielä puki mun ajatukseni sanoiksi virnuilemalla että vauvalle siellä herkkuja kokkaat tietysti etkä miehelles koskaan.
Vauva on 3 kk ja nukkunut omassa sängyssään alusta asti. Silti usein herään yöllä siihen, että taputtelen ympärilleni sängyssä etsien vauvaa. Monesti taputtelen siinä miehenikin hereille kun pitää tarkistaa onko se vauva vai mies siinä vieressä. Varsinkin alkuaikana kun piti herätä monta kertaa yössä syöttämään niin luulin aina nukahtaneeni vauva sylissä ja heräsin paniikkiin, että vauva on tippunut lattialle. Ja vasta kun olin herännyt kunnolla niin muistin laittaneeni hänet omaan sänkyynsä. Ja kun vähän kuuntelin, niin siellä hän tuhisi täydessä unessa.
Tuon ostoskärryjen heijaamisen tajusin vasta kun olin täältä siitä lukenut. Pari päivää sitten marketissa huomasin tekeväni samaa! Eikä mulla ole koskaan vauva mukana marketissa, mutta lähikauppaan menen lastenvaunujen kanssa ja se heijaaminen on jäänyt sieltä päälle.
Esikoisen kanssa näitä sattui enemmänkin...
Alussa pienokainen valvotti tosi paljon, ja kävelin ympäriinsä kuin zombie. Tuntui olevan tyytyväinen vain vaunuissa ja koska kyseessä oli talvilapsi, kärräilin sitten ympäri ostareita. Ajattelin siinä samalla ostaa itselleni uuden paidan, edelliset kun olivat vähän " venähtäneet" . Sovituskoppi oli mallia verholla varustettu erittäin pieni, joten jätin vaunut sovituskopin ulkopuolelle. Väänsin kaikki talvivaatteet pois, sovitin paitaa (joka tietysti oli käsittämättömän ruma rutale, joka korosti joka ikistä raskauskiloa joka vyötäröltä löytyi), laitoin kaikki vaatteet takaisin päälle ja olin läpimärkä hiestä ja vihainen siitä että olin nähnyt vaivaa turhaan. Laitoin paidan kiukuspäissäni takaisin rekille ja paahdoin kohti uloskäyntiä. Samalla tarkistin paniikinomaisesti että minulla oli kaikki mukana. Käsilaukku on, takki on, kaulaliina on, hanskat on... sen paidan laitoin paikalleen... Ihan kuin jotain olisi kuitenkin jäänyt... Olin uloskäynnin kohdalla kun yhtäkkiä koin valaistuksen: se vauva! :)
(pienokainen nukkui tyytyväisenä koko ajan, eikä tiennyt tuon taivaallista koko episodista. Kyllä hävetti)
No, se imetysrumba sitten loppui ja alkoi Tutteli + pullorumba. Tällöin löytyi sukkia/vaippoja/puhelinta/lompakkoa jääkaapista ja tuttelipurkit pöydältä. Leikatessani kulman pois purkkia avatessani, niitä " kulmia" oli joka paikka täynnä. Muistin laittaa tyhjän purkin (useimmiten) roskiin, mutta näitä kulmia en. Mies sitten laittoi ne aina kotiin tullessaan - niitä oli kertynyt aina pöydälle vähintään viisi. Kerran tein miehelle töihin evääksi fetajuustosalaattia. Lounasaikaan sain puhelun töistä, että oli tosi hyvää salaattia, mutta seuraavalla kerralla voisit jättää ne Tuttelipurkin kulmat sieltä pois. Ne olivat menneet kiinankaalin mukana sinne salaattiin!
Yksi juttu oli vielä kun tyttö oli joku kaksivuotias, osasi hyvin kävellä, mutta ei puhua. Ulkona oli tosi kova pakkanen ja olimme lähdössä pienelle kävelylenkille, taas puimme koko perhe siellä kapeassa eteisessä vaatetta, pakkasin tytönkin oikein kunnolla kolmikerrosvaatetukseen ja itsellenikin kunnolla päälle. Touhussa tuli taas kuuma, ja kauhealla kiireellä olin sitten häsäämässä koko poppoota ulos. Tyttö pisti hanttiin kuin vietävä, ja nyin sitä sitten siinä kädestä ja sanoin että kyllä mennään. Ei, ei, sai tyttö sanottua. Käännyin sitten siihen päin ja kysyin (hieman närkästyneesti) että mikä nyt on. Tyttö siihen että " tennät" ja ihmettelin sitten ääneen että mikä niissä kengissä nyt on vikana. Aaa.... sinulla ei ole vielä kenkiä ollenkaan. Hyvä havainto! :)
(tyttäreni on muuten ilmiselvästi perinyt äitinsä kahjouden, kyllä täällä on välillä hermot kireällä kun tyttö vaan " unohti" jotain ihan itsestään selvää)
ja toilailuja tulee. tuttu juttu siis nämä asioitten ja esineitten nimien unohtelu. tai sitten käytän esim. jääkaapista synonyymia jalkalamppu =) ja mies ihmettelee, että mistä kummasta puhun...
Mulla on kännykkä äänettömänä kun vauva nukkuu sisällä. Nyt juuri vilkaisin ohimennessäni onko tullut puheluita vauvalta makuuhuoneesta, että hän on herännyt...
Ja kaikki käännän myös euroiksi, välimatkat ajat etc...hohhoijaa
Vauvan ensi kuukausina kävi usein niin, että kaupassa käydessäni maksoin ruoat ja laitoin lompakon vaunuihin. Lähdin sitten tyytyväisenä kävelemään kotia kohti. usein miten kassa huusi minut takaisin jo ovelta, mutta kerran olin kävellyt jo jonkin matkaa kunnes tajusin unohtaneeni ostokset, kun palasin oli kauppias itse pakannut tavarani valmiiksi kassiin ja naureskellen toivotti hyvää päivänjatkoa :)
vauvelin kuolaa rinnuksilla tarvitsin niitä kosteita kertakäyttökäsipyyhkeitä. Kutsuin reippaasti lentoemon paikalle ja pyysin " Voisinko saada sellasen..intiimihygieniapyyhkeen..." Lentoemo katsoi pitkään ja arveli yskähtäen minun kenties Savettia tarkoittavan.. No sitäpä juuri! Oli vaan niin vaikea sana muistaa se Savett..
Alkoi maku ihmetyttää ja se, että ihmiset pällistelee... ;)
Sitten nolotti ja maidotkin pärskähti suusta hyvin nopeesti kun tajusin vihdoin, mitä olin tekemässä..
... huomasin heijaavani itseäni edestakaisin pankintiskillä seisoessani. Vauva nukkui vaunuissa vieressä. Meidän tyttö (2kk) tykkää maailman katselusta sylissä ja aina pitää olla liikettä - on tainnut jäädä vähän päälle. Yllätin itseni samasta puuhasta toisenkin kerran...
... nimet menee sekaisin. Ihmettelin itse aina kun meidän äitillä meni minun ja tätini nimet sekaisin, mutta huomasin tässä itse että puhuin suvereenisti meidän tytöstä ja kummitytöstäni toistensa nimillä. Tätä sattuu varsinkin jos peräjälkeen puhutaan molemmista, ajatukset menee lujaa edellä tai perässä ja epätahtia :-)
Saa nähdä mitä muuta vielä iskee...
Olin käymässä äitini luona pojan kanssa. Äidilläni on kolme koiraa, jotka aina kovasti punkevat syliin jne. Poika oli nukkumassa ja juttelin kovasti koirille sitten... kunnes tajusin, mitä siskoni oikein naureskelee...kutsuin itseäni äidiksi kokoajan..siis koirien äidiksi... " Äiti ei nyt jaksa enää rapsuttaa yms" ... On aika iskostunut tuo uusi nimike näköjään tähän pääkoppaan!
Pari viikkoa kimulin syntymän jälkeen tein itselleni aamupalaa keittiössä. Asettelin nätisti sämpylän puolikkaat ja juuston rinnakkain pöydälle. Vähän ajan kuluttua huomasinkin voidelleeni Voimariinilla juustoa niiden sämpylän puolikkaiden sijaan...Juusto oli kokonaan margariinissa, että kyse ei ollut yhestä vedosta...
Ja sattuu niitä isukeillekin: kerran isukin yöpuvun vaihtotouhuilujen jälkeen rupesin syöttämään vauvelia. Olin jo jonkin aikaa ehtinyt syöttää, kun huomasin, että isi oli sitten unohtanut laittaa vaipan...Onneksi mitään ei ehtinyt tapahtua: oltas siinä sitten oltu kusessa sanan varsinaisessa merkityksessä!:-)
Ovikello soi juuri. Juoksin avaamaan ovea, ja ovella seisoi mieheni pomo. Hän sitten katsoi minua vähän ihmeissään, mutta sai kakistettua ulos, että " onko Pekkaa kotona?" Sanoin, ettei ole kotona ja huomasin samalla, ettei mulla ollut kuin t-paita ja alkkarit päällä....
Tässä vieläkin ihan häpeissäni olen.
vauva oli mukana vaunuissa, ostin vain yhden vaippapaketin. Maksoin kortilla, laitoin kortin lompakkoon, otin vaunut ja lähdin kävelemään kotiin. Vähän ennen kotia huomasin, että vaipat jäi kassalle.
Esikoisen ollessa vauva käytiin usein vaunuilla kaupassa. Tyytyväisenä aloin laittamaan ostoksia vaunujen alaosaan ja huomasin, että olen kuljettanut roskapussia pitkin kauppaa, ostokset ei sitte sinne mahtunutkaan. Nyt toisen kanssa aloin yöllä imettämään. Avasin imetysliivit ja otin oikein mukavan asennon ja sitten ihmettelin, että jotain tästä puuttuu...vauva kitisi omassa sängyssään. Usein yöllä myös tönin miestä että älä käänny vauvan päälle, vaikka vauva onkin omassa sängyssä. Myös puhuminen on alkanut tuottaa vaikeuksia. Jostain kumman syystä käännän kahden sanan ensimmäiset tavut " nurinpäin" ....miten ihmeessä selviäisin mokailematta koko ajan, jos vauva valvottaisi..
saatan monesti katsoa telkkaria vaikka tunninkin tyytyväisenä ja huomaan sitten ettei siinä ole ääntä ollenkaan..nolointa silloin kun ohjelma on kotimainen!!!
Eilen tyhjensin astianpesukoneesta juomalasit jääkaappiin...
Olen myös ulkoiluttanut roskapussia vaunujen alaosassa. Törmäsin vielä sillä reissulla tuttuihin - mahtoivat ihmetellä!
Sit tuli yhtäkkiä mieleen että hetkinen, jätinkö tänään lompsan rattaisiin? Meillä on kaksotenrattaat jotka ei mahdu hissiin ja olin sujauttanu lompsan vauvan viereen niin ettei sitä näy siittä. No, en ollu muistanu ottaa kun vauvan vaan syliin kun tulin kotiin ja lompsa oli ollu rattaissa jo monta tuntia. Äsken muistin sen vasta ja ei muuta kun hipsin äkkiä hakemaann sitä. Lapset on nukkumassa ja mies töissä ja moneen kertaan tarkistin että on avaimet mukana etten jää lukkojen taakse. ja hississä tajusin tarkistaa että eihän mulla oo yövaatteet vielä päällä. Ja tietenki naapuri sattu tuleen ulkoo just sillon kun kävin sen lompsan rattaista hakemassa. Oli pakko huokasta sille helpotuksesta että ei ollu kukaan vieny vaikka oli lompsa ihan näkyvillä.