Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mitä kuuluu Hantta1970?

23.12.2007 |

Hanttaa täällä olen huhuilemassa ja hyvää joulua toivottamassa :) Toki kaikille muillekin rauhaisaa joulua, ketkä sattuvat viestini lukaisemaan. En ole vähään aikaan käynyt täällä kirjoittelemassa, ei ole ollut oikein fiiliksiä.. Marraskuinen PAS tuotti tulokseksi kemiallisen raskauden ja sen jälkimainingeissa tuli kivulias kohtutulehdus. Auts. Antibioottikuuri on parhaillaan menossa ja säryt ovat tipotiessään onneksi. Toivottavasti Sinulla on mukavampia kuulumisia!



Tyttöjen kummia odotellaan juuri kylään. Eilen koristeltiin yhdessä lasten ensimmäinen joulukuusi, kyllä olivat tenavat Innoissaan ja mulla tippa silmässä. Välillä vaan jotkut hetket ovat sellaisia, että jo niiden tapahtuessa tietää, että ne tulee muistamaan aina. Mun pikku tonttuni.



Sisuunnuttiin miehen kanssa sen verran tuosta pipariksi menneestä PASsista, että kävin jo IVF:n suunnittelukäynnillä Fertiksessä. Meillähän ei pakkaseen jäänyt mitään, kun molemmat siirrettiin. Lyhyellä kaavalla mennään kuten kolme vuotta sitten, jolloin typyt saivat alkunsa. Puregon- annosta vähän nostettiin, vissiin alan olla sen verran ikäkulu jo ;) Seuraavista menkoista aletaan pistely, elleivät mokomat tuon tulehduksen takia ala ihan superaikaisin. 3.1. pitäisi olla eka piikki ja ultrat on varattu sitä seuraavalle viikolle.



Here we go again siis, vaikkei enää pitänytkään. Olisi kamalan mukava kuulla sinusta Hantta. Joka tapauksessa oikein ihanaa ja ikimuistoista joulun aikaa koko perheelle!



terkuin Kristien

Kommentit (1)

Vierailija
1/1 |
02.01.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yritin sinun kuulumisia täällä muutaman kerran etsiä, mutta en löytänyt. Olen niin pahoillani, että teillä tuo marraskuinen PAS tuotti noin ikäviä tuloksia. Olisin niin kovin mielelläni suonut teille sen plussan.



Meillä hoidot on nyt ainakin toistaiseksi jäissä. Jotenkin tuo marraskuisen PASsin nega sai aikaiseksi sen, että kaikki vanhat asiat nousi pintaan (viime jouluinen keskenmeno ym). Siihen päälle tämä työhän palaaminen ja siitä seurannut kiire... Tuloksena sen verran karikoille ajautunut parisuhde, että aika ei ole oikea jatkaa hoitoja. Toivon mukaan sekin aika vielä tulee. Meillä molemmilla on vahva tahto pitää tämä suhde voimissaan, joten eikähän täältä taas nousta.



Joulu meni kaikesta huolimatta oikein mukavasti ja nautimme kovasti tyttöjen kanssa touhuamisesta. Ja kyllä se aattoillan riemun katsominen tosiaan on jotain uskomattoman ihanaa.





Hantta

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla