Lue keskustelun säännöt.
Help! Ajattelen toista miestä koko ajan!
31.05.2010 |
Olen ollut naimisissa 10 vuotta ja meillä on 3 lasta. Tapasin tämän toisen miehen 2,5 vuotta sitten siskoni tupareissa. Hän jäi lähtemättömästi mieleeni. Alkuaikoina tapasimme varmaan noin 10 kertaa. Olin miehen luona yötäkin, mutta me vain nukuimme vierekkäin ja juttelimme aamuun asti. Meiän oli hyvä olla yhessä, pystyimme juttelemaan kuin vanhat tutut. Rohkaistuani kerroin asiasta miehelle. Päätimme jatkaa liittoamme. En uskaltanut/osannut tehdä muuta. Saimme välissä vauvan ja mies toinen mies jäi ajatuksissani taka-alalle. Nyt olen taas alkanut häntä kaipaamaa ihan kauheasti! Unelmoin elämästä hänen kanssaan. Nää tunteet on ihan mahdottomat. Oman miehen kanssa elämä on ihan tavallista. Vaikka mieheni on vierellä, tunnen oloni yksinäiseksi.Seksielämä on ok, mutta usein silläkin hetkellä kuvittelen tämän toisen olevan siinä. Mulla on ikävä, niin mahdoton ikävä, aivan toista ihmistä! Mua hävettää ja oksettaa ja kaduttaa ja pelottaa. Onko kukaan kokenut vastaavaa?? Hulluksi tässä tulee!
Kommentit (76)
Olen ollut naimisissa 10 vuotta ja meillä on 3 lasta. Tapasin tämän toisen miehen 2,5 vuotta sitten siskoni tupareissa. Hän jäi lähtemättömästi mieleeni. Alkuaikoina tapasimme varmaan noin 10 kertaa. Olin miehen luona yötäkin, mutta me vain nukuimme vierekkäin ja juttelimme aamuun asti. Meiän oli hyvä olla yhessä, pystyimme juttelemaan kuin vanhat tutut. Rohkaistuani kerroin asiasta miehelle. Päätimme jatkaa liittoamme. En uskaltanut/osannut tehdä muuta. Saimme välissä vauvan ja mies toinen mies jäi ajatuksissani taka-alalle. Nyt olen taas alkanut häntä kaipaamaa ihan kauheasti! Unelmoin elämästä hänen kanssaan. Nää tunteet on ihan mahdottomat. Oman miehen kanssa elämä on ihan tavallista. Vaikka mieheni on vierellä, tunnen oloni yksinäiseksi.Seksielämä on ok, mutta usein silläkin hetkellä kuvittelen tämän toisen olevan siinä. Mulla on ikävä, niin mahdoton ikävä, aivan toista ihmistä! Mua hävettää ja oksettaa ja kaduttaa ja pelottaa. Onko kukaan kokenut vastaavaa?? Hulluksi tässä tulee!
..Mitä jos rikotkin kaiken, aloitat alusta. Unelmiesi miehestä alkuhuuman jälkeen tuleekin se ihan tavallinen. Näin se vaan monella menee että suhde laimenee ja tunteet muuttuu. Suosittelisin siis että pidä perheesi kasassa ja anna lapsillesi ehjä elämä. Pidä se mies lähellä, aikuisena ystävänä. Jos mies antoi sulla anteeksi niin ei taida olla ongelmallinen kuvio. Pidä pääsi kasassa. Miellä mittasuhteet mitä mikäkin tarkoittaa.
Tsemppiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja se on aivan kamalaa. Varsinkin, kun valitsee sen toisen miehen, ja tulee sen jättämäksi, eikä jäljelle jää muuta kuin yksinäisyys tai suhde, jonka jo oli päättänyt hylätä.
Osaisinpa auttaa, mutta en osaa. Osaan vain sanoa, että itselläni on elämä ollut aivan poissa raiteiltaan: en ole nukkunut normaalisti vuoteen, ja itken edelleen päivittäin. Eikä terapiastakaan ollut apua, vaikka jo sellaistakin kokeilin.
tuota minä pelkäänkin, enkä uskalla heittäytyä uuteen suhteeseen. Haluaisi niin paljon, mutta... Loppuukohan kaipaus milloin?? Ei tätä tunnetta jaksa. Ap
Mun kaverilla on samanmoinen sydeemi menossa ja yhtä helv.. ollut. Yrittää siinä sitten tukena olla, ku ei mua kuunnella. Vrt järjen ääni = sydämen ääni
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tuota minä pelkäänkin, enkä uskalla heittäytyä uuteen suhteeseen. Haluaisi niin paljon, mutta... Loppuukohan kaipaus milloin?? Ei tätä tunnetta jaksa. Ap
Tunnetta ei jaksa, se kuluttaa loppuun. Nakertaa päivä päivältä sisimmän ihan rikki. Tai ainakin niin mulle kävi - toivon, että kenenkään muun ei tarvitsisi sellaista kokea. Kun olen jo vuoden omaa menetystäni surrut, eikä se suru ole vielä helpottanut lainkaan, niin olen todella huono esimerkki sanomaan kenellekään, että 'kyllä se kaipaus pian helpottaa, kun vaan etsit uusia harrastuksia,...' Itselläni eivät - kuten jo mainitsin - auttanut edes terapia, kalliista ulkomaanmatkoista yms. 'elämäntäytteistä' puhumattakaan.
Elikkäs olen ollut aviomieheni kanssa yli 10 vuotta yhdessä ja 2 pientä lasta. Tapasin erään nuoruusvuosilta tutun miehen 3 vuotta sitten ja silloin nukuimme yön yhdessä (juteltiin ja nukuttiin ei muuta). Silloin tunteet meni ihan sekaisin, mutta en uskaltanut olla häneen yhteydessä eikä hän minuun.. ennen kuin nyt muutama päivä sitten ja taas tunteet on ihan sekaisin. Mutta en tiiä uskaltaako "sekoittaa" omaa ja lasten elämää. Avioliitossakaan ei siis mitään vikaa paitsi ehkä juuri tavallisuus, huomion puute ja jotain kommunikaatio ongelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
yhteisiä vuosia meillä myös 10, 3 lasta. Huippua tässä on se, että mies josta uneksin on lukioaikainen pikarakkaus. Suhde, jonka lopetin hyvin nopeasti sillä säikähdin pidemmälle menoa, olin ihan kokematon vielä kuten myös poika, mutta silti säikähdin seksin mahdollisuutta.
Olemme nähneet viimeeksi kai joku 5 vuotta sitten, mutta mitään suoranaista läheisyyttä meillä ei eromme jälkeen ole ollut. Silti joka kerta kun baarissa näimme, välillämme säkenöi. Useamman kerran vuodessa mies tulee mieleen, välillä on tosin mennyt vuosia, etten ole edes häntä ajatellut.
Meillä aviomiehen kanssa suhde on myös ok, kaipaisin kai hellyyttä ja keskustelua enemmän. En voi olla ajattelematta, että tässäkö tämä elämä nyt sitten oli. Joskus käsi kädessä käveleviä 40-vuotiaita uuspareja katsellessani ajattelen, että mitäpä sitä tietää mitä elämä vielä tuo tullessaan minunkin kohdalle vuosien päästä.
T: edellinen
Kuulukohan tämä asiaan, haikailu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Viikonloppuna olen menossa tapaamaan tätä miestä puolentoista vuoden tauon jälkeen. En tiedä mitä tuleman pitää, mutta kummallakin on ollut mahdoton ikävä ja kavereina nyt tavataan edelleenkin.
En voi katsoa miestäni edes silmiin, koska tämä on alkanut taas. Syyllisyys painaa niin pirusti.
Ap
kumman miehen sinä haluat!! Ja elettävä sitten sen mukaan!! Muuten tää juttu repii sut kappaleiksi. Kaikki heijastuu varmasti myös lapsiisi ja muutenkin kotioloissa! Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
...kirjoitatte yhdessä nukkumisesta ja haikailusta, niin ehkäpä mulla on sitten teille yksi 'opetus': älkää menkö pidemälle, sillä siten rikotte itsenne. Olen siis vastaillut tänne juuri, kuinka rikki olen, kun 'se toinen mies' hylkäsi.
Varmaan aika valottaa omaa tilannettani lisää, faktat: yhdessä oman mieheni kanssa kohta 15 vuotta. Tämän kakkosmiehen tuntenut yli 10 vuotta, ja hän ollut sen koko ajan tahollaan naimisissa. Hänellä on lapsia, meillä mieheni kanssa ei. Koko sen 10 vuotta, kun olen tämän toisen tuntenut, välillämme on kipinöinyt - ensi tapaamisesta alkaen. Aluksi kiduimme samassa työpaikassa pari vuotta, tekemättä mitään asialle. Sen jälkeen tapasimme noin kerran vuodessa ja jokaisen kerran leimahti, aina uudelleen, mikä oli erittäin v-mäistä ja ahdistavaa. Lopulta kaksi vuotta sitten mopo viimein lähti käsistä, 8 vuoden kissahiirileikin jälkeen. Ja kaikki on täydellistä. En ole koskaan kokenut mitään vastaavaa. Ja kyllä, me teimme lopulta muutakin kuin nukuimme. Itse asiassa paljon sellaista, moneenkin asiaan liittyen, mitä kumpikaan ei koskaan ollut oman puolisonsa kanssa tehnyt. Juttu kesti kuukaudesta toiseen. Ja ahdistus kasvoi, vaikka koko ajan luuli, ettei se enää suurempi voisi olla. Huono olo asiasta varmaan siksi, että emme ole patologisia pettäjiä: sekä minä että toinen mieheni olimme toistemme ainoat 'harha-askeleet', ja sitäkin harha-askelta tuli vältellyksi 8 vuotta.
Ja sitten vuosi tapahtui paljon kaikkea todella rumaa. Ja nyt olen tässä: täysin rikki, eikä surulla ole mitään määrää eikä sille näy loppua.
Eli, haikailu ja rakkaus ei näytä loppuvan mun kohdallani koskaan, enkä onnistu työntämään niitä sivuun mielestäni, vaikka mitä tekisin. Uskokaa pois, kaikkea on kokeiltu. Kaksi tunnetilaa vuorottelee: olla niin surullinen että jokaisella askeleella on pudota katuun, tai turta robotti.
...voitte välttyä tältä suurelta osin, kun ette päästä mopoa karkaamaan. Voihan olla, että teille kävisi hyvin, mutta itse en olisi riskeerannut, jos olisin tämän etukäteen tiennyt. Mitä muuta tahansa, mutta ei tätä oloa.
Samanmoisia tarinoita takana. Jätin 13 vuotta yhteiseloa taakseni ja heittäydyin uuteen suhteeseen. kahden vuoden suhde takana uuden miehen kanssa ja ensimmäinen yhteinen lapsi tulossa. Sitten olemmekin 6 lapsinen suurperhe. Onnea valinnallesi, sillä se sinun on vain tehtävä! Minä ainakin olen NYT onnellinen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
...minullekin olisi käynyt näin:
Samanmoisia tarinoita takana. Jätin 13 vuotta yhteiseloa taakseni ja heittäydyin uuteen suhteeseen. kahden vuoden suhde takana uuden miehen kanssa ja ensimmäinen yhteinen lapsi tulossa. Sitten olemmekin 6 lapsinen suurperhe. Onnea valinnallesi, sillä se sinun on vain tehtävä! Minä ainakin olen NYT onnellinen!
Yritän olla onnellinen kaikkien teidän puolesta, joille näin onnellisesti on käynyt.
Kunpa sitä tietäisikin etukäteen, miten tulisi käymään.. Kun on jo mies olemassa, jonka kanssa asiat periaattessa ihan hyvin ja monia yhteisiä vuosia takana.
En tiedä, välillä tuntuu, että olen ihan hullu. Mulla on tunne, että olen rakastunut tuohon toiseen. Sisko vain sanoo, että kuuntele järjen ääntä!
Tuo kyseinen mies on eronnut ja kahden lapsen isä.
AP
7 vuotta parisuhdetta takana ja rakastuin vanhaan tuttuun, jonka kanssa meillä myös on aina kipinöinyt. Suhteemme muuttui myös fyysiseksi ja mieheni sai tietää. Nyt yritän jatkaa avioliittoani, mutta koko ajan mieltä kalvaa tämä toinen mies ja ajatus, mitä jos hän olisikin ollut minulle oikeampi puoliso. Olen aivan rikki. Itkettää enkä löydä elämästä mitään positiivista. Lapsia minulla ei ole.
Kunpa sitä tietäisikin etukäteen, miten tulisi käymään.. Kun on jo mies olemassa, jonka kanssa asiat periaattessa ihan hyvin ja monia yhteisiä vuosia takana. En tiedä, välillä tuntuu, että olen ihan hullu. Mulla on tunne, että olen rakastunut tuohon toiseen. Sisko vain sanoo, että kuuntele järjen ääntä! Tuo kyseinen mies on eronnut ja kahden lapsen isä. AP
Se, että vastapuoli on vapaa, tekee tilanteestanne yksinkertaisemman. Jos en suosittele suhdetta, niin en tekemään mitään hätiköityäkään. Ehkä voit hetken aikaa tutustua lisää tähän uuteen tyyppiin ja harkita asiaa. Ja sitten vain täytyy tehdä päätös.
7 vuotta parisuhdetta takana ja rakastuin vanhaan tuttuun, jonka kanssa meillä myös on aina kipinöinyt. Suhteemme muuttui myös fyysiseksi ja mieheni sai tietää. Nyt yritän jatkaa avioliittoani, mutta koko ajan mieltä kalvaa tämä toinen mies ja ajatus, mitä jos hän olisikin ollut minulle oikeampi puoliso. Olen aivan rikki. Itkettää enkä löydä elämästä mitään positiivista. Lapsia minulla ei ole.
...meidän kaltaisessa tilanteessa eläville ole jotain vertaistukiryhmiä tms.? Maailmassa on omat tukiryhmänsä vaikka mitä poteville, mutta meidän tilanteessa saa yleensä vain kuulla, että 'niin makaa kuin petaa'. Kun tekee jotain tämänkaltaista, niin pitäisi vain ns. pitää kipeänään. Kuinka paljon tuomintaa olenkaan saanut, ja sen takia entistä rikkinäisemmältä oloni tuntenut.
Kovin monta itkun ja epätoivoin täyteistä elämää menee hukkaan. Harva pahuuttaan on pettäjäksi ryhtynyt... Voimia.
Se, että vastapuoli on vapaa, tekee tilanteestanne yksinkertaisemman. Jos en suosittele suhdetta, niin en tekemään mitään hätiköityäkään. Ehkä voit hetken aikaa tutustua lisää tähän uuteen tyyppiin ja harkita asiaa. Ja sitten vain täytyy tehdä päätös.
[/quote]
on eronnut 3,5 v sitten.
Olen ollut naimisissa 10 vuotta (kuten moni muukin tähän vastanneista ;)). Pari vuotta sitten tapasin ihmisen, joka vastasi jonkinlaista valaistumista. En ole koskaan kokenut vastaavaa sielujen synergiaa ja haaveilin hänestä jatkuvasti. Teimme töitä yhdessä lyhyen aikaa, ja sen jälkeen soittelimme, tekstailimme ja tapailimme aina kun voimme. Mieheni ei tiennyt tästä. (tai ehkä tiesi, muttei sanonut mitään).
Olin varma että olin löytänyt "elämäni rakkauden". Painiskelin tuskissani, koska meillä oli mieheni kanssa kunnioittava liitto ja kaksi ihanaa lasta. Toisen kanssa emme menneet keskustelua pidemmälle, sillä ko. henkilöllä on poikkeuksellisen korkea moraali. Hän suositteli minua tekemään kaikkeni liittoni eteen, sillä hän ei uskonut että liittoni olisi kokonaan kuollut. Tuimme toisiamme siinä päätöksessä, että jätämme suhteen ystävyyden tasolle vaikka ikävöimme toisiamme järjettömästi.
Päätin kitkeä kaikki rakastumisen tunteet mielestäni. Oli hetkiä, jolloin tunsin tulevani hulluksi, mutta viimein järki pääsi voitolle. Uskon, että rakastuminen on osittain tarvetta löytää elämään uutta voimaa ja inspiraation tunnetta. Nämä pitäisi voida löytää ensisijaisesti itsestä, ei toisen ihmisen "kautta".
En ole unohtanut kokemusta voimakkaasta rakkaudesta ja ajattelen tätä toista ihmistä kiitollisuudella. Tein tahdonvoimalla "paluun" mieheni luo järjestämällä yhteistä aikaa, kiittämällä ja kunnioittamalla häntä entistä enemmän. Suhteemme alkoi kukoistaa, miehenikin avautui enemmän ja kaikki kruunautui kolmannella lapsella joka syntyi tänä keväänä. Olemme nyt todella onnellisia.
Tämä vain lohduttavaksi kertomukseksi, jos ap päättää kuitenkin jäädä avioliittoonsa. En kuitenkaan neuvo, sillä jokainen tekee omat päätöksensä elämässään.Paljon voimia, mitä vain tapahtuukin!