Lue keskustelun säännöt.
Help! Ajattelen toista miestä koko ajan!
31.05.2010 |
Olen ollut naimisissa 10 vuotta ja meillä on 3 lasta. Tapasin tämän toisen miehen 2,5 vuotta sitten siskoni tupareissa. Hän jäi lähtemättömästi mieleeni. Alkuaikoina tapasimme varmaan noin 10 kertaa. Olin miehen luona yötäkin, mutta me vain nukuimme vierekkäin ja juttelimme aamuun asti. Meiän oli hyvä olla yhessä, pystyimme juttelemaan kuin vanhat tutut. Rohkaistuani kerroin asiasta miehelle. Päätimme jatkaa liittoamme. En uskaltanut/osannut tehdä muuta. Saimme välissä vauvan ja mies toinen mies jäi ajatuksissani taka-alalle. Nyt olen taas alkanut häntä kaipaamaa ihan kauheasti! Unelmoin elämästä hänen kanssaan. Nää tunteet on ihan mahdottomat. Oman miehen kanssa elämä on ihan tavallista. Vaikka mieheni on vierellä, tunnen oloni yksinäiseksi.Seksielämä on ok, mutta usein silläkin hetkellä kuvittelen tämän toisen olevan siinä. Mulla on ikävä, niin mahdoton ikävä, aivan toista ihmistä! Mua hävettää ja oksettaa ja kaduttaa ja pelottaa. Onko kukaan kokenut vastaavaa?? Hulluksi tässä tulee!
Kommentit (76)
Kiitos kaikille kirjoittajille. En ole näköjään tällaisen asian kanssa yksin. Minunkin pitäisi olla tällä hetkellä nuorimman kanssa ulkoilemassa, mutta minä vain märehdin sisällä. koko ajan vain outo olo kalvaa sisintäni. mua vähän pelottaakin tuleva viikonloppu. Jännittää nähä sitä miestä. Voi kun hänellä olisi minulle pari valittua sanaa, jotta voisin hänet unohtaa. Jospa hän on löytänytkin "toisen" . Jospa tuleva viikonloppu antaisi jonkinlaisen ratkaisun. Ainakin toivon niin. Jaksamista kaikille kanssaihmisille! Elämä ei aina ole helppoa, ei tosiaan.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos se huntu tai kotona kykkiminen tuo onnen, niin siitä vaan. Minun kohdallani ei näin ole. Tiedän myös hyvin, ettei huntu estä ketään pettämästä. Kotona istuminen kyllä, mutta ei se minua onnelliseksi tekisi.
Jotain on siis tullut opittua, mutta ei se paljon tähän ahdistukseen ja paskaan oloon auta.
...vaikeimman kautta. Toivon, että pääset ikävästä eroon. Se todellakin raastaa ja syö sisältä kaiken. Itse en ole vielä päässyt puusta pitkälle vaikka vuosi on jo kulunut. Mutta ehkäpä lähtökohtakin vaikuttaa: on erilaista olla valitsija-puolella kuin hylätyn roolissa. Epäilen (en tosin tiedä), että hylätyn on vaikeampi päästä surusta yli kuin jättäjän. Mutta saatan olla täysin väärässä, ja ihmiset ovat erilaisia...
Kommenttina muuhun kirjoittamaasi: Kiitos kauniista sanoistasi. Niin säälittävän nololta kuin tämä kuulostaakin, minulle on tärkeää kuulla tuollaista edes jonkun suusta, vaikka edes tuntemattoman nettikeskustelussa.
Kiitos kaikille kirjoittajille. En ole näköjään tällaisen asian kanssa yksin. Minunkin pitäisi olla tällä hetkellä nuorimman kanssa ulkoilemassa, mutta minä vain märehdin sisällä. koko ajan vain outo olo kalvaa sisintäni. mua vähän pelottaakin tuleva viikonloppu. Jännittää nähä sitä miestä. Voi kun hänellä olisi minulle pari valittua sanaa, jotta voisin hänet unohtaa. Jospa hän on löytänytkin "toisen" . Jospa tuleva viikonloppu antaisi jonkinlaisen ratkaisun. Ainakin toivon niin. Jaksamista kaikille kanssaihmisille! Elämä ei aina ole helppoa, ei tosiaan. AP
jos hän olisikin löytänyt toisen. Tuntuisi susta pahalta, mutta tilanne olisi ratkennut ennen kuin suurempaa vahinkoa on ehtinyt tapahtua.
...vaikeimman kautta. Toivon, että pääset ikävästä eroon. Se todellakin raastaa ja syö sisältä kaiken. Itse en ole vielä päässyt puusta pitkälle vaikka vuosi on jo kulunut. Mutta ehkäpä lähtökohtakin vaikuttaa: on erilaista olla valitsija-puolella kuin hylätyn roolissa. Epäilen (en tosin tiedä), että hylätyn on vaikeampi päästä surusta yli kuin jättäjän. Mutta saatan olla täysin väärässä, ja ihmiset ovat erilaisia...Kommenttina muuhun kirjoittamaasi: Kiitos kauniista sanoistasi. Niin säälittävän nololta kuin tämä kuulostaakin, minulle on tärkeää kuulla tuollaista edes jonkun suusta, vaikka edes tuntemattoman nettikeskustelussa.
Kuulostat jotenkin aivan minulta :). Minä olen myös todella iloinen tästä keskustelun aloituksesta ja sinulta ja muilta saamistani tsempeistä. Terapeuttista tietää, että muutkin "tavalliset" ihmiset painivat saman asian kanssa. Kunpa vaan voisi saada yksiselitteisen ratkaisun asiaan.
Jätetyllä on varmasti monella tavalla vaikeampaa kuin jättäjällä, mutta toisaalta ratkaisun tekeminen on tuntunut itselleni kuitenkin kaikista vaikeimmalta. Minulle olisi ollut varmaan helpompaa, ettei mieheni olisi antanut pettämistäni anteeksi. Sitten olisi pitänyt "vain" hyväksyä ero ja katsoa tulisiko toisen miehen kanssa suhteesta oikeasti jotain. Nyt jouduin ensin työstämään ajatusta avioerosta, sillä oikeasti olin jo varma, että eroon tämä sivusuhteeni jotaisi. Sitten pallo jäikin minulle ja jouduin tekemään ratkaisun. Ja sitten jouduin vielä käymään erotuskan tästä toisesta miehestä ja kaikesta, mitä olin hänen kanssaan jo suunnitellut ja haaveillut. Ja rakentamaan uudelleen suhdetta aviomieeheni miltei nollasta. Päälle vielä syyllisyyden tuska pettämisestä sekä toisen miehen avioliiton särkemisestä, ja siitä, että lopulta kuitenkin valitsin ehkä vaikeimman tien.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
...mutta kommentoitava vielä on:
jos yritän kaivaa omasta tilanteestani jotain positiivista kannaltasi, niin se on se, että jos mun kakkosmies vielä sai avioliittonsa toimimaan onnellisesti, niin ehkä sitten sinäkin! Hyvin tärkeää on se, että se oma puoliso haluaa pitää sinusta kiinni. Sellaiseen suhteeseen on helpompi yrittää jäädä - niin oli kakkosmiehelläni myös.
Jos mun oma parisuhteeni ei ollut ennen sivusuhdetta pystyynkuollut, niin nyt se taitaa sitä olla. Ja on todella vaikeaa alkaa rakentaa sitä vanhaa suhdettaan uudelleen siltä pohjalta, että olisi ollut valmis muutokseen, mutta ei saanut itse vaikuttaa elämänsä kulkuun. Niin vaikeaa kuin on päätöksentekijän roolissa oleminen, niin yhtä vaikeaa taitaa olla tyytyminen siihen, mitä muut sanelevat.
Mutta kiitos.
No, tottahan se on selvää, että noin suurten päätösten edessä on todella tuskaa. Mitäpä sitä vähättelemään.
Vaan sittenpä vieläkin suurempaa tuskaa ja ahdistusta täytyy olla niillä puolisoilla, jotka eivät pääse edes tekemään mitään päätöksiä, jotka eivät välttämättä edes tiedä mikä on pielessä ja miksi puoliso on etäinen. Uskoisin, että se voimattomuus on vielä jotain aivan muuta kuin teidän kirjoittajien tuska. Juuri noin kuin edellä jo sanottiin, että se toinen joutuu vain tyytymään siihen mitä muut sanelevat.
Teillä on sentään mahdollisuus päättää itse omasta elämästänne!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
...ja kaiken jälkeen sanoisin, että se menetykseen ja ikävään liittyvä suru on niistä vaikein ja pysyvin. Ainakin itselläni. Mainitsemani syyllisyys-, omatunto- jne. kysymykset ovat nekin vaikeita ja tuntuvat pahalta. Mutta lopulta... luin joskus jotain psykologista matskua, jossa kiteytettiin asia mielestäni hyvin jotenkin näin: ihminen ei tapaa elämänsä aika kovin montaa ihmistä, joille olisi oikeasti merkitystä. Ja kun sellaisen tapaa, ei hänestä haluaisi millään luopua.
Kuulostat jotenkin aivan minulta :). Minä olen myös todella iloinen tästä keskustelun aloituksesta ja sinulta ja muilta saamistani tsempeistä. Terapeuttista tietää, että muutkin "tavalliset" ihmiset painivat saman asian kanssa. Kunpa vaan voisi saada yksiselitteisen ratkaisun asiaan. Jätetyllä on varmasti monella tavalla vaikeampaa kuin jättäjällä, mutta toisaalta ratkaisun tekeminen on tuntunut itselleni kuitenkin kaikista vaikeimmalta. Minulle olisi ollut varmaan helpompaa, ettei mieheni olisi antanut pettämistäni anteeksi. Sitten olisi pitänyt "vain" hyväksyä ero ja katsoa tulisiko toisen miehen kanssa suhteesta oikeasti jotain. Nyt jouduin ensin työstämään ajatusta avioerosta, sillä oikeasti olin jo varma, että eroon tämä sivusuhteeni jotaisi. Sitten pallo jäikin minulle ja jouduin tekemään ratkaisun. Ja sitten jouduin vielä käymään erotuskan tästä toisesta miehestä ja kaikesta, mitä olin hänen kanssaan jo suunnitellut ja haaveillut. Ja rakentamaan uudelleen suhdetta aviomieeheni miltei nollasta. Päälle vielä syyllisyyden tuska pettämisestä sekä toisen miehen avioliiton särkemisestä, ja siitä, että lopulta kuitenkin valitsin ehkä vaikeimman tien.
MainitsemaNi syyllisyys... pitäisi olla mainitsemaSi.
(Kiire, joten kirjoitusvirheitä tulee...)
...ja kaiken jälkeen sanoisin, että se menetykseen ja ikävään liittyvä suru on niistä vaikein ja pysyvin. Ainakin itselläni. Mainitsemani syyllisyys-, omatunto- jne. kysymykset ovat nekin vaikeita ja tuntuvat pahalta. Mutta lopulta... luin joskus jotain psykologista matskua, jossa kiteytettiin asia mielestäni hyvin jotenkin näin: ihminen ei tapaa elämänsä aika kovin montaa ihmistä, joille olisi oikeasti merkitystä. Ja kun sellaisen tapaa, ei hänestä haluaisi millään luopua.
Kuulostat jotenkin aivan minulta :). Minä olen myös todella iloinen tästä keskustelun aloituksesta ja sinulta ja muilta saamistani tsempeistä. Terapeuttista tietää, että muutkin "tavalliset" ihmiset painivat saman asian kanssa. Kunpa vaan voisi saada yksiselitteisen ratkaisun asiaan. Jätetyllä on varmasti monella tavalla vaikeampaa kuin jättäjällä, mutta toisaalta ratkaisun tekeminen on tuntunut itselleni kuitenkin kaikista vaikeimmalta. Minulle olisi ollut varmaan helpompaa, ettei mieheni olisi antanut pettämistäni anteeksi. Sitten olisi pitänyt "vain" hyväksyä ero ja katsoa tulisiko toisen miehen kanssa suhteesta oikeasti jotain. Nyt jouduin ensin työstämään ajatusta avioerosta, sillä oikeasti olin jo varma, että eroon tämä sivusuhteeni jotaisi. Sitten pallo jäikin minulle ja jouduin tekemään ratkaisun. Ja sitten jouduin vielä käymään erotuskan tästä toisesta miehestä ja kaikesta, mitä olin hänen kanssaan jo suunnitellut ja haaveillut. Ja rakentamaan uudelleen suhdetta aviomieeheni miltei nollasta. Päälle vielä syyllisyyden tuska pettämisestä sekä toisen miehen avioliiton särkemisestä, ja siitä, että lopulta kuitenkin valitsin ehkä vaikeimman tien.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
nettiä läpi, josko löytäisin edes kuvan ihastuksestani. Minullakin reilu 10 vuotta suhdetta takana.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8183310
Suosittelen todellakin lukemaan, itselläni ainakin herätti paljon ajatuksia sekä alkuperäisen miehen tarina, kuin muidenkin vastanneiden mietteet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Etsi siitä toisesta miehestä kaikki negatiiviset piirteet ja asiat niin loppuu ihannointi. Ota järki käteen ihminen.
Etsi siitä toisesta miehestä kaikki negatiiviset piirteet ja asiat niin loppuu ihannointi. Ota järki käteen ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja edelleen: harva pahuuttaan pettää, tai pettämisestä millään tavalla nauttii. Eiköhän siinä useimmiten ole syvä ahdistus päällimmäisenä, vallitsevana olotilana.
Sadismi on täysin olemassaoleva asia ja elää meissä ihmisissä, kenessä enemmän kenessä vähemmän kontrolloituna. Exäni esim. on onnellinen (saa näennäistä vallan tunnetta) vain tehdessään pahaa muille - nimenomaan naisille, koska miehille hän ei pärjää.
tämä sadisti todellakin on sulle ex ja poissa kuvioista. Itselläni ei ole onneksi tällaista tapausta vastaan tullut.
tietenkään et pysty olemaan onnellinen miehen puolesta. Mutta en usko että mies pystyi kaikkea kanssasi kokemaa siirtämään olemassa olevaan suhteeseensa. Se on täysin mahdotontakin, olethan aivan eri ihminen kuin hänen vaimonsa. Olen aivan varma, että vaikka mies olisikin nyt onnellinen, hän ajattelee silti sinua silloin tällöin. Varmasti sinussa on jotain, jota hän ei vaimoltaan pysty saamaan. Mutta se jokin ei vain painanut vaakakupissa yhtä paljon kuin perhe ja pelastettavissa oleva avioliitto.
Minä uskon, että pystyisin vielä olemaan joku päivä onnellinen aviomieheni kanssa. Jos vain pääsen irti tästä raastavasta ikävästä ja surusta. Pelottaa myös se, että aivan varmasti tulevaisuudessa tulen miettimään, että tuliko valittua sittenkään oikein. Tällaiseen tilanteeseen ei pitäisi ikinä joutua...ihastuksia tulee ja menee kyllä, mutta niille ei pitäisi antaa tällaista jalansijaa, kun edellinen suhde on vielä käynnissä.
Jotain on siis tullut opittua, mutta ei se paljon tähän ahdistukseen ja paskaan oloon auta.