Help! Ajattelen toista miestä koko ajan!

http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/2/viestiketju/1175934/ma_olen_niin…

on eronnut 3,5 v sitten.

Eli et edes ole akuutein lohtukaan. Ero on jo ehkä hänen puoleltaan käsitelty ja saattaisi olla oikeasti valmis uuteen suhteeseen.

...vaan mistäs minä tiedän...

...meidän kaltaisessa tilanteessa eläville ole jotain vertaistukiryhmiä tms.? Maailmassa on omat tukiryhmänsä vaikka mitä poteville, mutta meidän tilanteessa saa yleensä vain kuulla, että 'niin makaa kuin petaa'. Kun tekee jotain tämänkaltaista, niin pitäisi vain ns. pitää kipeänään. Kuinka paljon tuomintaa olenkaan saanut, ja sen takia entistä rikkinäisemmältä oloni tuntenut.

Kovin monta itkun ja epätoivoin täyteistä elämää menee hukkaan. Harva pahuuttaan on pettäjäksi ryhtynyt... Voimia.

Itse olen nyt ajatellut hakeutua johonkin terapiaan tai edes lääkärille keskustelemaan, sillä olen todella masentunut ja elämäniloton tällä hetkellä. Tässä tilassa en ainakaan jaksa avioliittoani pelastaa, vaikka mies onkin todella ymmärtäväinen.

Minun onnekseni kukaan ei ole minua suoralta kädeltä tuominnut (paitsi av-raati tietenkin), ystäväni tuntevat minut ja tietävät etten ole pahuuttani mennyt miestäni pettämään.

Omaa tilannettani vaikeuttaa vielä se, että tuo toinen mies erosi parisuhteestaan minun takiani. Itse en vaan pystynytkään tekemään samaa, yritän tehdä ratkaisut järjellä, en sydämellä. Vaikka pitäisi kai toimia toisin, sen verran kamala olo on. Toisaalta en tiedä helpottaisiko tämä ahdistus vaikka eroaisinkin miehestäni ja heittäytyisin toiseen suhteeseen.

-se 7v parisuhteessa ollut

että et tuntisi toista miestä kohtaan noin. Tuohan on selvää rakkautta hyvä nainen. Nyt vain päätöstä tekemään. Se ei varmasti tule olemaan helppoa, sillä sinulla pitkä normisuhde jo olemassa. Voi apua, en kyllä haluaisi olla housuissasi. Rakastumisen tunne on ihana tunne!

Omaa tilannettani vaikeuttaa vielä se, että tuo toinen mies erosi parisuhteestaan minun takiani. Itse en vaan pystynytkään tekemään samaa, yritän tehdä ratkaisut järjellä, en sydämellä. Vaikka pitäisi kai toimia toisin, sen verran kamala olo on. Toisaalta en tiedä helpottaisiko tämä ahdistus vaikka eroaisinkin miehestäni ja heittäytyisin toiseen suhteeseen. -se 7v parisuhteessa ollut

...sen miehen tuntoja, joka erosi sun takia, kun itse olin omassa systeemissäni se, joka oli valmis eroamaan ja lähtemään uuteen, mutta uusi mies päätti kuitenkin lopulta jäädä perheensä luo. Epätoivoinen on sekin osa.

on eronnut 3,5 v sitten.

Eli et edes ole akuutein lohtukaan. Ero on jo ehkä hänen puoleltaan käsitelty ja saattaisi olla oikeasti valmis uuteen suhteeseen. ...vaan mistäs minä tiedän...

Tavattiin varmaanki n.vuosi hänen eronsa jälkeen, joten silloin siitä ei ollut kauaa.. Nyt on aikaa toki kulunut jo.

Ap

...sen miehen tuntoja, joka erosi sun takia, kun itse olin omassa systeemissäni se, joka oli valmis eroamaan ja lähtemään uuteen, mutta uusi mies päätti kuitenkin lopulta jäädä perheensä luo. Epätoivoinen on sekin osa.

ja itse koen tämänkin asian tiimoilta huonoa omaatuntoa.

Ihan kamala sotku koko elämäni tällä hetkellä. Mikään ei huvita. Paitsi tuon toisen miehen tapaaminen, mutta olen joutunut katkaista häneen kaiken yhteydenpidon.

Siinähän on kysymys oikeastaan vain omasta itsekurista. Varmasti melkein jokainen parisuhteessa oleva ihastuu jossakin välissä toiseen ihmiseen, ja moni ottaa ja lähtee turvallisesta suhteesta. Lapsille parasta on olla omien vanhempien kanssa. Näitä tunteita pitää opetella käsittelemään. Nykyisin harvat ovat niin vahvoja, että pystyvät ajattelemaan todellakin lapsen parasta. Nykyaika on sitä, että annetaan liian helposti valta omille tunteille ajattelematta tuskaa jota toisille tuotetaan. Uudessa suhteessa tulee vastaan varmasti omat ongelmansa. Myös minulla on vastaavanlainen kokemus ja nuoruuden rakastettu pyöri koko ajan mielessäni. Sain lopulta keskusteltua asian hänen kanssaan, jolloin selvisi hänellä olleen samanlaiset tunteet minua kohtaan. Hänkin on tahollaan naimisissa. Selvitimme asiat keskustelemalla mikä helpotti suunnattomasti. Molemmat tiedämme että toisen sydämessä on aina paikka toiselle, mutta opimme käsittelemään asian siten, että se paikka on sielunystävän. Mitään fyysistä välillämme ei tapahtunut jälkeen nuoruusvuosien. Rupesin käymään läpi suhdettani aviomieheeni ja hoksasin ettemme viettäneet kahdenkeskistä aikaa juuri lainkaan vaikka muuten suhteemme toimi varmaan kuten kenen tahansa perheellisen suhde. Keskustelut olivat vain normaalia päivittäistä perheen huoltamiskeskusteluja. Ymmärsin ettei mikään suhde kestä loputtomiin ilman romantiikkaa ja kahdenkeskistä laatuaikaa. Myös mieheni sai tietää asiasta ja laitoimme parisuhteemme remonttiin. Tänä päivänä olen tyytyväinen ettemme nuoruudenrakastetun kanssa sekoittaneet kahden perheen elämää, vaan pystyimme tahoillamme hyväksymään että meidät oli tarkoitettu elämään juuri tätä elämää jota molemmat elämme. Elämä miehen kanssa on parantunut. Olemme opetelleet ottamaan toisiamme huomioon enemmän, tehneet yhteisiä yhden yön matkoja hotelliin, sekä yhden pitemmän etelän matkan. Voimia sinulle ja keskustele asiasta miehesi kanssa! Ehkä siitä avautuu tie, jolla molemmat voivat miettiä mitä toivoisitte suhteessanne olevan toisin. :)

...sen miehen tuntoja, joka erosi sun takia, kun itse olin omassa systeemissäni se, joka oli valmis eroamaan ja lähtemään uuteen, mutta uusi mies päätti kuitenkin lopulta jäädä perheensä luo. Epätoivoinen on sekin osa.

ja itse koen tämänkin asian tiimoilta huonoa omaatuntoa. Ihan kamala sotku koko elämäni tällä hetkellä. Mikään ei huvita. Paitsi tuon toisen miehen tapaaminen, mutta olen joutunut katkaista häneen kaiken yhteydenpidon.

Tarkoitukseni ei ollut lisätä pahaa oloasi.

Mutta, on kommentoitava vielä näinkin: kun itseeni katkaistiin kaikki yhteydenpito, niin kyllä: se tuntui, ja tuntuu edelleen todella pahalta sekin. Toki hän teki sen siksi, ettei muuten olisi mitenkään avioliittoaan pystynyt jatkamaan... Mutta siinä voi sitten menettää rakastetun lisäksi samalla parhaan ystävän ja läheisimmän ihmisen. Varsin ikävä elämänkokemus.

Näin tietysti pitäisi toimia. Aina se vain ei onnistu, sillä sen lisäksi, että on henkisesti liian heikko, ajan henki on tällainen, jne, niin sitten on myös se tekijä, että omasta suhteesta ei välttämättä saa remontoimallakaan sellaista, mitä kaipaa. Kaikki ei vain ole saavutettavissa kaikkien kanssa. Mikä avuksi sitten? Eroaminen, oli uusi puoliso katsottuna tai ei. Mutta jos nykyinen kumppani on kuitenkin periaatteessa 'hyvä' ja parempia vaihtoehtoja kävelee kerran 20 vuodessa vastaan, niin sitten tilanteesta tulee epätoivoinen ja hyvin hankala.

Siinähän on kysymys oikeastaan vain omasta itsekurista. Varmasti melkein jokainen parisuhteessa oleva ihastuu jossakin välissä toiseen ihmiseen, ja moni ottaa ja lähtee turvallisesta suhteesta. Lapsille parasta on olla omien vanhempien kanssa. Näitä tunteita pitää opetella käsittelemään. Nykyisin harvat ovat niin vahvoja, että pystyvät ajattelemaan todellakin lapsen parasta. Nykyaika on sitä, että annetaan liian helposti valta omille tunteille ajattelematta tuskaa jota toisille tuotetaan. Uudessa suhteessa tulee vastaan varmasti omat ongelmansa. Myös minulla on vastaavanlainen kokemus ja nuoruuden rakastettu pyöri koko ajan mielessäni. Sain lopulta keskusteltua asian hänen kanssaan, jolloin selvisi hänellä olleen samanlaiset tunteet minua kohtaan. Hänkin on tahollaan naimisissa. Selvitimme asiat keskustelemalla mikä helpotti suunnattomasti. Molemmat tiedämme että toisen sydämessä on aina paikka toiselle, mutta opimme käsittelemään asian siten, että se paikka on sielunystävän. Mitään fyysistä välillämme ei tapahtunut jälkeen nuoruusvuosien. Rupesin käymään läpi suhdettani aviomieheeni ja hoksasin ettemme viettäneet kahdenkeskistä aikaa juuri lainkaan vaikka muuten suhteemme toimi varmaan kuten kenen tahansa perheellisen suhde. Keskustelut olivat vain normaalia päivittäistä perheen huoltamiskeskusteluja. Ymmärsin ettei mikään suhde kestä loputtomiin ilman romantiikkaa ja kahdenkeskistä laatuaikaa. Myös mieheni sai tietää asiasta ja laitoimme parisuhteemme remonttiin. Tänä päivänä olen tyytyväinen ettemme nuoruudenrakastetun kanssa sekoittaneet kahden perheen elämää, vaan pystyimme tahoillamme hyväksymään että meidät oli tarkoitettu elämään juuri tätä elämää jota molemmat elämme. Elämä miehen kanssa on parantunut. Olemme opetelleet ottamaan toisiamme huomioon enemmän, tehneet yhteisiä yhden yön matkoja hotelliin, sekä yhden pitemmän etelän matkan. Voimia sinulle ja keskustele asiasta miehesi kanssa! Ehkä siitä avautuu tie, jolla molemmat voivat miettiä mitä toivoisitte suhteessanne olevan toisin. :)

Tarkoitukseni ei ollut lisätä pahaa oloasi.

Mutta, on kommentoitava vielä näinkin: kun itseeni katkaistiin kaikki yhteydenpito, niin kyllä: se tuntui, ja tuntuu edelleen todella pahalta sekin. Toki hän teki sen siksi, ettei muuten olisi mitenkään avioliittoaan pystynyt jatkamaan... Mutta siinä voi sitten menettää rakastetun lisäksi samalla parhaan ystävän ja läheisimmän ihmisen. Varsin ikävä elämänkokemus.

Ja itse koen menetyksen aivan yhtä suurena. Minulla on aviomies kyllä, mutta suhteen jälleenrakentaminen ei ole helppoa. Yritän oikeastaan vain siksi, että mieheni on niin halukas jatkamaan ja korjaamaan suhteemme epäkohtia. Meillä tämä kriisi on vielä niin tuore, että alkukuopissa olemme, katsotaan muuttaako aika ja väheneekö ahdistus ja tuska.

Mutta minä myös koen menettäneeni ystävän ja ennen kaikkea rakkauden, varmasti mieskin kokee näin. Mutta tosiaan yhteydenpidon katkaiseminen on se ainoa tapa avioliiton jatkamiseksi.

Ja itse koen menetyksen aivan yhtä suurena. Minulla on aviomies kyllä, mutta suhteen jälleenrakentaminen ei ole helppoa. Yritän oikeastaan vain siksi, että mieheni on niin halukas jatkamaan ja korjaamaan suhteemme epäkohtia. Meillä tämä kriisi on vielä niin tuore, että alkukuopissa olemme, katsotaan muuttaako aika ja väheneekö ahdistus ja tuska. Mutta minä myös koen menettäneeni ystävän ja ennen kaikkea rakkauden, varmasti mieskin kokee näin. Mutta tosiaan yhteydenpidon katkaiseminen on se ainoa tapa avioliiton jatkamiseksi.

...että itseni hylännyt ihminen ajattelisi samoin kuin sinä (että menetys yhtä suuri).

Tässä taisikin tulla ap:lle paljon tulevaisuuden kauhuskenaarioita...

Minulle tämä menetys ainakin on ollut todella kova pala enkä ole lainkaan vakuuttunut tehneeni oikean valinnan jatkaessani mieheni kanssa. Mutta elämä on päätöksne tekoa. Sitten pitää vaan hyväksyä se päätös ja tehdä kaikkensa sen eteen.



Tsemppiä sinulle. Toivon, että löydät jälleen ilon elämääsi. Sitä toivon myös itselleni. Sillä ainoa asia mitä elämältäni toivon, on olla onnellinen. Oli se sitten kenen kanssa tahansa, tai kenties yksin. Jos olono ei tästä parane, niin sitten kenties teen ratkaisuja toiseen suuntaan. En halua olla suhteessa, jossa en ole onnellinen. En, vaikka yhteistä historiaa on vuosien ajalta ja myös paljon niitä hyviä hetkiä.



Pitäisi vaan ensin saada jonkinlainen käsitys siitä, johtuuko huono oloni tästä avioliitosta, vai ylipäänsä koko elämäntilanteestani. Sillä jälkimmäisessä tapauksessa eroaminen ei sitten ratkaisisikaan mitään, kenties muuttaisi asiat vielä huonompaan suuntaan.

Niin, minäkin (kuten myös ap) toivoisin olevani onnellinen. Ja, minäkin olen harkinnut myös yksin olemista, vakavasti. Kuinka monta kertaa eropapereita on pöydällä pyöriteltykään... Mutta se ei ole ratkaisu välttämättä sekään, sillä pidemmällä tähtäimellä haluaisin elää parisuhteessa, eikä sopivia tai edes jollain asteella sopivia kovin usein kohdalle osu. Helmistä puhumattakaan.

Minulle tämä menetys ainakin on ollut todella kova pala enkä ole lainkaan vakuuttunut tehneeni oikean valinnan jatkaessani mieheni kanssa. Mutta elämä on päätöksne tekoa. Sitten pitää vaan hyväksyä se päätös ja tehdä kaikkensa sen eteen. Tsemppiä sinulle. Toivon, että löydät jälleen ilon elämääsi. Sitä toivon myös itselleni. Sillä ainoa asia mitä elämältäni toivon, on olla onnellinen. Oli se sitten kenen kanssa tahansa, tai kenties yksin. Jos olono ei tästä parane, niin sitten kenties teen ratkaisuja toiseen suuntaan. En halua olla suhteessa, jossa en ole onnellinen. En, vaikka yhteistä historiaa on vuosien ajalta ja myös paljon niitä hyviä hetkiä. Pitäisi vaan ensin saada jonkinlainen käsitys siitä, johtuuko huono oloni tästä avioliitosta, vai ylipäänsä koko elämäntilanteestani. Sillä jälkimmäisessä tapauksessa eroaminen ei sitten ratkaisisikaan mitään, kenties muuttaisi asiat vielä huonompaan suuntaan.

Aviomieheni kanssa oli laimeaa ollut vuosia, mutta jotenkin vaan jatkettiin eteenpäin. Suhteestamme puuttui täysin intohimo, emme harrastaneet seksiä miehen toiveesta kuin maksimi kerran vuodessa, sitten sekin jäi. Lapsia meillä ei ole.



Rakastuin sitten eräänä päivänä tulisesti ja koin toisen miehen kanssa jotain, mistä en ollut ikinä edes osannut haaveilla. Emme menneet sänkyyn saakka. Toinen mies (vapaa) kertoi olevansa myös rakastunut. Tunsin ensimmäistä kertaa eläväni oikeasti.



Syyllisyys kuitenkin pakotti minut perääntymään. En pystynyt lupaamaan hänelle mitään, sillä en tiennyt mitä tekisin aviomieheni suhteen. Minulla oli kuitenkin häntä kohtaan tunneside olemassa. Koitimme paikata suhdettamme, mutta siitä ei tullut mitään. Tällä välillä en nähnyt tätä toista miestä. Hän jatkuvasti kysyi olinko jo päättänyt mitä teen, toiseksi mieheksi hän ei omien sanojensa mukaan halunnut.



Puolen vuoden päästä tästä kerroin hänelle, että olemme päättäneet erota ja mieheni muuttaa pian pois. Tämä toinen mies ei oikein reagoinut mitenkään, alkoi oikeastaan vetääntyä yhtäkkiä. Koitin ehdottaa tapaamista, ei vastannut mitään. Laittoi silti viestejä muuten ja sanoi, että on ikävä tms. Kerran hän kysyi vain olemmeko vieneet avioeropaperit, vastasin, ettemme vielä ehtineet. Sen jälkeen hän ei ole ottanut mitään yhteyttä eikä vastaa enää viesteihini. Mesessä hän vielä on, mutta ei sano minulle mitään.



Eli minulle kävi niin, että menetin avioliittoni sekä tämän intohimoni kohteen. Aviomiestäni en enää halua, mutta tämä toinen mies on edelleen sydämessäni ja toivon, että ottaisi vielä joku päivä yhteyttä. En koskaan häntä vaatinut minua odottamaan tai muutenkaan puhunut, että sitten kun eroan niin olemme yhdessä.



Näin jälkikäteen katsottuna ainut hyvä tässä oli se, että pääsin pystyynkuolleesta liitostani irti. Muuten olenkin ihan rikki...

Eli minulle kävi niin, että menetin avioliittoni sekä tämän intohimoni kohteen. Aviomiestäni en enää halua, mutta tämä toinen mies on edelleen sydämessäni ja toivon, että ottaisi vielä joku päivä yhteyttä. En koskaan häntä vaatinut minua odottamaan tai muutenkaan puhunut, että sitten kun eroan niin olemme yhdessä. Näin jälkikäteen katsottuna ainut hyvä tässä oli se, että pääsin pystyynkuolleesta liitostani irti. Muuten olenkin ihan rikki...

Vaikka toisaalta tuntuukin jollakin asteella lohdulliselta lukea, että niin moni muukin painii samanlaisten asioiden kanssa kuin itse, niin surullista se on eikä sitä kenellekään toivoisi. Toivon vain, että ap ei menisi lopullisesti rikki, tekee hän sitten miten tahansa.

päätöksen tekeminen olisi ollut helpompaa. Meillä oli toki ongelmia ja suhteesta puuttui läheisyyttä ja yhteistä tekemistä, mutta muuten suhteemme on kyllä ollut mielestäni hyvä. Rakastumiseni toiseen mieheen sai minut kyllä tajuamaan mitä avioliitostamme puuttuu. saman tajusi myös mieskin ja onkin nyt todella halukas korjaamaan liittomme. Tilanne vaan on muuttunut kovin vaikeaksi, sillä olen vielä rakastunut toiseen mieheen, sekä äärettömän surullinen, ahdistunut ja masentunut hänen menettämisestään.



- se aiemmin vastaillut (7v parisuhteessa ollut)

Jos avioliittoni olisikin pystyynkuollut, päätöksen tekeminen olisi ollut helpompaa.

- se aiemmin vastaillut (7v parisuhteessa ollut)

Tässä yksi monista syistä, miksi ihmiset sivusuhteeseen ajautuvat. Ei tavallaan riittävää syytä hylätä avioliittoa, mutta toisaalta kuitenkin paljon puuttuu... Tämä oli syy itselläni ja myös sillä toisella miehellä. Ja samasta syystä (lasten lisäksi) mies valitsi lopulta vaimonsa, kun toivoa vielä oli. He ovat nyt ilmeisesti onnellisempia kuin koskaan. Jotenkin tuntuu, että se tapahtui mun kustannuksella (katkeraa).

mutta toisaalta, jos mies olisi eronnut perheestään ja valinnut sinut, olisi hän todennäköisesti jäänyt ikuisesti miettimään tekikö väärän valinnan. Ja se olisi luonut huonot lähtökohdat teidän suhteellenne.



Voi että, nämä tunneasiat ovat todellakin vaikeita. Nytkin ulkona on upea ilma ja minulla vapaapäivä, mutten saa itsestäni irti lähteäkseni ulos nauttimaan. Mikään ei huvita, enkä näe tulevaisuudessa tällä hetkellä mitään positiivista. Kunpa tämä paska olo menisi pian ohitse. Jotkut päivät ovat helpompia, jotkut vaikeampia. Toivon vain, että ajan kanssa saan varmistuksen tunteilleni, että olenko oikeasti onnellinen tässä, aviomieheni kanssa. Vai pitääkö se onni etsiä muualta. Silloin on varmasti myöhäistä jo tuon toisen miehen suhteen, mutta sille asialle ei voi mitään. Nyt tein tämän päätöksen, en kanssa on vaan opittava elämään - tai päätettävä toisin.

mitä tapaamisestanne seurasi.