Lue keskustelun säännöt.
Help! Ajattelen toista miestä koko ajan!
31.05.2010 |
Olen ollut naimisissa 10 vuotta ja meillä on 3 lasta. Tapasin tämän toisen miehen 2,5 vuotta sitten siskoni tupareissa. Hän jäi lähtemättömästi mieleeni. Alkuaikoina tapasimme varmaan noin 10 kertaa. Olin miehen luona yötäkin, mutta me vain nukuimme vierekkäin ja juttelimme aamuun asti. Meiän oli hyvä olla yhessä, pystyimme juttelemaan kuin vanhat tutut. Rohkaistuani kerroin asiasta miehelle. Päätimme jatkaa liittoamme. En uskaltanut/osannut tehdä muuta. Saimme välissä vauvan ja mies toinen mies jäi ajatuksissani taka-alalle. Nyt olen taas alkanut häntä kaipaamaa ihan kauheasti! Unelmoin elämästä hänen kanssaan. Nää tunteet on ihan mahdottomat. Oman miehen kanssa elämä on ihan tavallista. Vaikka mieheni on vierellä, tunnen oloni yksinäiseksi.Seksielämä on ok, mutta usein silläkin hetkellä kuvittelen tämän toisen olevan siinä. Mulla on ikävä, niin mahdoton ikävä, aivan toista ihmistä! Mua hävettää ja oksettaa ja kaduttaa ja pelottaa. Onko kukaan kokenut vastaavaa?? Hulluksi tässä tulee!
Kommentit (76)
menee huonosti miehen kanssa. Siksi pääsit rakastumaan alunperinkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hyvät ihmiset vastuu valinnoistanne. :/ Jokainen tekee elämässä valintoja ja jos menee ihan hyvin parisuhteessa niin miksi alkaa pelleilemää. Tunteille ei tieten voi mitää mutta erossa voi olla ihmisestä.
Uskon että koette elämän jotenkin "tasapaksuksi" ja sen takia haaveilette rakastumisen tunteesta ja rakastumisesta ja herkästi alatte kattelemaan muita ja rakastumaan. Ottakaa vastuu siitä nykyisestä suhteesta ja tehkää sen eteen jotain. JA LAPSET ensin. Aina pitää aatella eka lapsia ja heidän tunteita. EI NIITÄ OMIA. Itsekkyys on kamalaa!!!!
auttoi kyllä se että mulla on korkea moraali ja ajattelen lapsiani ja miestäni, miltä heistä tuntuisi. Tunteille ei mitää voi mutta tahdonvoimalla ja itseensä luottamalla tämmösistäkin kiusauksista pääsee yli. Ja vaikka rukoilemalla. Uskon että jos kovasti haluaa rakastaa omaa puolisoa (rakkaus on paljolti tahtomista) niin tämmösten yli pääsee.
Ei aikuinen ihminen saa olla ihan tunteittensa vallassa. Aikuisen ihmisen täytyy osata ottaa vastuu. MIeti jos se rakas ihminen pettää sua ja puolustelee itteään et kun niin olin voimakkaitten tunteitten vallassa.
Ottakaahan vastuu aikuiset ihmiset!!
niin monta saarnaa, että väliin on kirjoitettava kommentti, että niin hienoa kuin onkin, että joku pystyy itse kiusauksiaan vastustamaan, olemaan epäitsekäs, miettimään vain ydinperhettään, niin ei pitäisi muille saarnailla siitä, että muidenkin pitäisi niin pystyä tekemään. Ihmiset ovat erilaisia, ja erityisesti: ihmisten lähtökohdat, elämäntilanteet ja -historiat ovat erilaisia, ja siltä pohjalta voi olla todella vaikeaa näitä 'kiusauksia' vastustaa.
Ja edelleen: harva pahuuttaan pettää, tai pettämisestä millään tavalla nauttii. Eiköhän siinä useimmiten ole syvä ahdistus päällimmäisenä, vallitsevana olotilana.
Mikseivät ihmiset eroa siinä vaiheessa, kun haluavat vaihtaa uuteen?
Tosiasiahan on, että kahta tai useampaa puolisoa ei voi pitää yhtä aikaa. Ts. miksi joillain on käsitys, että se on ok?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikseivät ihmiset eroa siinä vaiheessa, kun haluavat vaihtaa uuteen?
Tosiasiahan on, että kahta tai useampaa puolisoa ei voi pitää yhtä aikaa. Ts. miksi joillain on käsitys, että se on ok?
Se, että ymmärtää jonkun henkilön ahdistuksen ja sen miten vaikealta tuntuu, kun on kahden miehen / naisen loukussa ei tarkoita sitä, että se olisi kenenkään mielestä ok.
että miksei erota ennen uutta suhdetta. Tai että kuinka joku edes pystyy sellaiseen, kukaan "normaali" nyt ei ainakaan.
Mutta kas vain, tässä sitä sitten itse ollaan. Elämä ei vain mene aina kuten suunnittelee. Itse en pystynyt noudattamaan omaa tiukkaa moraaliani, outoa. Koskaan ennen en ollut pettänyt, en edes meinannut. Ja sitten meni jalat alta pahemman kerran.
Ja kyllä, parisuhteessa oli ongelmia, isojakin. Niitä on nyt setvitty urakalla. Helpompi tie olisi ollut vain lähteä, mutta mies halusi jatkaa. Niinpä minäkin nyt yritän rakastua mieheeni uudelleen ja unohtaa tämän toisen miehen, helppoa se ei ole.
Never say never, tämän(kin) olen tästä koitoksesta oppinut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Viikonloppuna olen menossa tapaamaan tätä miestä puolentoista vuoden tauon jälkeen. En tiedä mitä tuleman pitää, mutta kummallakin on ollut mahdoton ikävä ja kavereina nyt tavataan edelleenkin. En voi katsoa miestäni edes silmiin, koska tämä on alkanut taas. Syyllisyys painaa niin pirusti. Ap
Parisuhteen väljähtyessä halutaan vähän jännitystä elämään..
Kyllä se alkuhuuma vuoden, parin jälkeen joka suhteessa hiipuu kun arki astuu kuvioihin (kokemusta on).
Todella itsekkäitä nämä jotka eroavat vain sen tähden että voivat ITSE olla onnellisia. Siinä ei paljon surra ex-miestä, joka ehkä hyvä isä mutta aaah.. niin tylsä. Puhumattakaan lapsista. Turha tulla mussuttamaan että lapset on onnellisia kun äiti/isä on. Ja kyllä lapset sopeutuu..
Lapset kärsii erosta. Aina.
Odottakaa edes siihen asti että lapset kasvaneet isommiksi. Ja erotkaa sitten vasta, jos siihen elämäänne vähän lisäpiristystä kaipaatte.
Tai paremminkin miettikää tarkkaan kenen kanssa niitä lapsia hankitte. Ettei sitten kaikkien tarvitse kärsiä kun "äiti ei ole enää onnellinen ja on rakastunut uuteen mieheen".
Kunpa sitä tietäisikin etukäteen, miten tulisi käymään.. Kun on jo mies olemassa, jonka kanssa asiat periaattessa ihan hyvin ja monia yhteisiä vuosia takana. En tiedä, välillä tuntuu, että olen ihan hullu. Mulla on tunne, että olen rakastunut tuohon toiseen. Sisko vain sanoo, että kuuntele järjen ääntä! Tuo kyseinen mies on eronnut ja kahden lapsen isä. AP
Kertoo aika paljon miehestäkin kun vokottelee varattua naista.. Sellaista miestä en huolisi itselleni mistään hinnasta.
No, kohta sitten perustatte "onnellista" uusperhettä, siihen vielä pakollinen yhteinen tenava ja idylli on valmis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole ap, mutta minun tapauksessani tämä mies ei minua vokotellut. Mutta hänkin rakastui, ja kun sai rakkaudelle vastakaikua, niin antoi mennä. Kun sanoin haluavani pitää mietintätaukoa, mies antoi minulle tilaa ja rauhaa.
En ymmärrä että sitä syyllistä haetaan aina siitä toisesta naisesta tai miehestä. Jokainen vastaa omista teoistaan sille, kenelle on uskollisuutta vannonut.
En ole ap, mutta minun tapauksessani tämä mies ei minua vokotellut. Mutta hänkin rakastui, ja kun sai rakkaudelle vastakaikua, niin antoi mennä. Kun sanoin haluavani pitää mietintätaukoa, mies antoi minulle tilaa ja rauhaa. En ymmärrä että sitä syyllistä haetaan aina siitä toisesta naisesta tai miehestä. Jokainen vastaa omista teoistaan sille, kenelle on uskollisuutta vannonut.
On aivan älytöntä syyttää 'sitä kolmatta osapuolta'. Se kolmas osapuoli ei ole mukana alkuperäisessä suhteessa, eikä siitä millään tavalla vastuussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joilla ei ole lapsia ja kituuttavat kuolleissa parisuhteissa haaveillen muista miehistä.
Lähtekää ja eläkää.
joilla ei ole lapsia ja kituuttavat kuolleissa parisuhteissa haaveillen muista miehistä. Lähtekää ja eläkää.
Mitkä ovat vaihtoehtoni? Lähteä lätkimään ja etsimään uutta miestä, tai jäädä. Mikä tässä kuviossa on ongelma? Mun ongelmani on, että mun on todella vaikea löytää miestä, jonka kanssa olisi todella hyvä ja läheinen olla. Tähän ikääni mennessä (ikää pian 32v) olen löytänyt vain yhden sellaisen miehen. Harmi, minun kannaltani (ei tietenkään kenenkään muun!) että oli naimisissa eikä halunnut perhettään jättää.
Jos voisin mitenkään kuvitella, että sellaisia miehiä tulisi vastaan edes kerran vuodessa tai parissa, lähtisinkin lätkimään. Vaan näin ei ole tähänkään asti ollut - miksi olisi tästä eteenpäin? Toinen vaihtoehto on sitten olla yksin, jos ei nykyinen mies nappaa, eikä uutta löydy. Se olisikin ehkä kivaa hetken, mutta pidemmällä tähtäimellä haluaisin suhteen.
Asia vain valitettavasti on niin, että elämänsä aikana kohtaa vain muutaman ihmisen, joilla on oikeasti paljon väliä, joiden kanssa tuntee yhteenkuuluvuutta. Ehkä teillä ihmettelijöillä on sellaiset miehet kotona, ettekä siksi pysty ymmärtämään meitä muita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta rakastuttuani toiseen mieheen, on tunteet miestäni kohtaan laimenneet. Yhteistä historiaa on kuitenkin sen verran pitkältä ajalta ja olemme olleet onnellisia, että siksi haluan vielä yrittää mieheni kanssa uudelleen, vaikkei lapsia olekaan.
Ja edelleen: harva pahuuttaan pettää, tai pettämisestä millään tavalla nauttii. Eiköhän siinä useimmiten ole syvä ahdistus päällimmäisenä, vallitsevana olotilana.
Sadismi on täysin olemassaoleva asia ja elää meissä ihmisissä, kenessä enemmän kenessä vähemmän kontrolloituna. Exäni esim. on onnellinen (saa näennäistä vallan tunnetta) vain tehdessään pahaa muille - nimenomaan naisille, koska miehille hän ei pärjää.
mieheni ilmeisesti on. Siksi tuntuu tosi pahalta lukea näitä juttuja, tunteeko hänkin noin?
Itse olen ajoittain ollut ihastunut miehen parhaaseen kaveriin, ja hänkin on joskus osoittanut jotain flirttiä (tai sitten vain kuvittelen). Jos antaisin tunteilleni vallan, niin varmaan olisin helposti yhtä sekaisin.
Uskoisin, että kyse on siitä, että se uusi ihastus ja rakastuminen on niin poikkeuksellista siinä arjen keskellä, että ihminen kuvittelee siitä paljon enemmän mitä se onkaan. Ja onhan ihanaa olla rakastunut! Mutta yrittäkää myös kuvitella, mitä se arki sitten olisi sen uuden kanssa? Siihen jää yksi tai kaksi särjettyä sydäntä, jotka voivat muuttua todella hankaliksi, elatusmaksut, muutto, lapsia kuskataan ees taas eksien ja nyksien luo, niistä tulee kuitenkin riitaa... Lapset ovat surullisia ja kiukkuisia ja hämmentyneitä. Jos ette ole ihan varmoja, niin miettikää vielä hetki.
Se, mitä itse koen nyt, on ihan kamalaa. Meillä on suurinpiirtein yhtä pitkä liitto takana kuin aiemminkin kirjoittaneilla. Ehkä tällainen taitekohta sitten vain tulee, ei meilläkään parisuhdetta ole juuri hoidettu viime vuosina. Kyllä kai sitä jotain puuttuvaa sivusuhteesta lähdetään hakemaan, mutta miksi se on sitten usein muka helpompi vaihtoehto, kun lähteä etsimään romantiikkaa omasta puolisosta ja suhteesta?
Ihastuminen on inhimillistä, ja mukavaakin, mutta se mitä sen kanssa tekee on ihan oma valinta, eikä siitä voi syyttää puolisoa.
,joten vaikka haluaisinkin ajatella, että on hienoa, että hän on onnellinen, niin en siihen pysty. Ollut liian paha olla, liian kauan, joten ihan tällaista hintaa en haluaisi kenenkään onnesta maksaa (jos siis ajatellaan, että ainakin osittain heidän tilanteensa meidän suhteemme 'ansiota' on).
Ehkäpä kokonaisuutena on kyse siitä, että hän pystyi siirtämään kaiken sen vaimoonsa, mitä kanssani läheisyydestä ja onnesta oppi. Minä en pysty tekemään sitä oman puolisoni kanssa, vaikka yrittänyt olen. Sinusta voi tulla onnellinen miehesi kanssa vielä, jos pystyt toteuttamaan kaiken sen ihanan hänen kanssaan, mitä pystyit sen toisen kanssa kokemaan... Toistaiseksi ei lupaavalta valitettavasti kuulosta, mutta aika näyttää...
Jollain tavalla se varmasti tapahtuikin sinun kustannuksellasi.. mutta toisaalta, jos mies olisi eronnut perheestään ja valinnut sinut, olisi hän todennäköisesti jäänyt ikuisesti miettimään tekikö väärän valinnan. Ja se olisi luonut huonot lähtökohdat teidän suhteellenne. Voi että, nämä tunneasiat ovat todellakin vaikeita. Nytkin ulkona on upea ilma ja minulla vapaapäivä, mutten saa itsestäni irti lähteäkseni ulos nauttimaan. Mikään ei huvita, enkä näe tulevaisuudessa tällä hetkellä mitään positiivista. Kunpa tämä paska olo menisi pian ohitse. Jotkut päivät ovat helpompia, jotkut vaikeampia. Toivon vain, että ajan kanssa saan varmistuksen tunteilleni, että olenko oikeasti onnellinen tässä, aviomieheni kanssa. Vai pitääkö se onni etsiä muualta. Silloin on varmasti myöhäistä jo tuon toisen miehen suhteen, mutta sille asialle ei voi mitään. Nyt tein tämän päätöksen, en kanssa on vaan opittava elämään - tai päätettävä toisin.
Miksi altistatte itsenne tuollaiselle?
Eikö olisi helpompaa pysytellä kotona ja vältellä miehiä?
Miksi altistatte itsenne tuollaiselle? Eikö olisi helpompaa pysytellä kotona ja vältellä miehiä?
...paitsi että huntua ei ole. Ja en pysyttele kotona ainoastaan vältelläkseni miehiä, vaan on niin paha olla, että eristäydyn usein kaikista / kaikesta.
Muakin kiinnostaisi kuulla!
...voi sanoa, että olen säälittävä, ei ole omaa elämää. No, joskus oli liikaakin elämää, elämä löi turpaan, ja nyt ei sitten enää uskalla muuta kuin seurailla vierestä mitä muille tapahtuu...