Älyttömintä mitä mies on sanonut/tehnyt synnytyksessä?
Meillä mies tiesi joutuvansa tämän ketjun jatkoksi jos möläyttäisi jotain, joten osasi sitten olla ihan ihmisiksi. -AInakin melkein.
Kertoi kuitenkin jälkeenpäin, että silloin kun kätilö antoi hänelle märän rätin ja käski pyyhkiä sillä otsaani, tuli hänelle elävästi mieleen joku Rocky-leffan nyrkkeilykohtaus. Hän näki itsensä nyrkkeilykehän kulmauksessa pyyhkimässä hikeä nyrkkeilijän otsalta. :-) Oli ehkä ihan viisasta jättää sanomatta tuota siellä synnytyssalissa. En haluaisi itseäni verrattavan Rockyyn, vaikka se synnytys aika matsi tietysti onkin. Ei olis välttämättä huumorintaju siinä paikassa riittänyt, vaikka kätilön sanoin olinkin erittäin rauhallinen synnyttäjä. Taisin minä yhden perhanan suustani päästää... :-)
Toinen vähän huvittava juttu oli kun meillä vaihtui kätilö kesken ponnistusvaiheen. Ensimmäisellä kätilöllä oli ilmeisesti aikas kiire johonkin kun ei kerennyt enää sitä viimeistä kahtakymmentä minuuttia olla paikalla. Minä sitten pojan synnyttyä kysymään uudelta kätilöltä, että "anteeksi, mutta mikäs sinun nimesi taas olikaan? Ei jäänyt mieleen kun äsken itsesi esittelit."
Siru-Sofia
Kommentit (730)
Meillä ei mies sanonut/ tehnyt mitään älytöntä, oli oikein ihana ja avulias. Itse tuli kyllä ilokaasuissa höpistyä kaikkea. Hulluinta näin jälkikäteen ajetellen oli se kappale joka alkoi radiossa soida kun ponnistusvaihe oli ohi ja tyttö syntynyt " jestas sentään mitkä rinnat, täytyy antaa täydet pinnat..." siinä ei voinut kyllä oikeen muuta kuin nauraa...
nostetaanpas taas. Kiitos kaikille!!! iloa ja mahakipunauruja!!
joten mies ei ulkomailta ehtinyt mukaan. Äitini siinä sitten tohinalla herätti isäni (Klo 23.30) että me lähdetään nyt ******N kanssa synnyttämään johon isäni tokaisi sikeästä unesta heränneenä: " just joo okei, pitäkää HAUSKAA"
tosi hauskaa joo synnyttäminen onkin...
Lytte77:
Esikoisemme päätti hankaloittaa maailmaan tuloaan ja päädyimme sektioon, johon isäkin oli tervetullut. Eipä siinä mitään, ukon kommentti on jäänyt mieleen... No nyt mä en päässytkään siihen keinutouliin, joka siel synnärillä olisi ollut....Hymmmm Ja jälkikäteen sektion jälkeen.. Älä suotta enää puhu sisäisestä kauneudesta... ei ne sun sisäelimet kovin kivoille näyttäny... Oli ollut nimittäin pakko katsoa leikkausalueelle, kun lähtivät kätilön ja vauvan kanssa salista pois.
Edelleen ilkeänä ihmisenä toivon, että olisi pyörtyä kolahtanut siinä kohtaa....... ei vaan mut hiukan potuttaa Olisi ollut kiva vaikka kuulla onnea..jne...
Minä sain myös kuulla että näky oli kuin kaupan lihatiskillä.....
Mun synnytys käynnistettiin oksitosiinilla ja oli rankka ja ohi neljässä tunnissa. Noh, mies totesi ihmetellen omia voimiaan synnytyksen jälkeen, että: " Ajattele, hieroin sinua alaselästä tunnin ihan yhtä mittaa!" !! Keh, keh. " Olitpa urhoollinen.." , totesin. Että eivät ne miehet aina osaa suhteuttaa tuota synnytystä näköjään, koska niin hassuja kommentteja ne reppanat-rakkaat suustaan päästelevät. :)
kolmen aikaan yöllä kun vedet meni. Mies pomppasi ku aropupu sängystä ja säntäili ympäri kämppää. Sanoin et pue rauhassa ja haukkaa jotain.(En ollu vielä kovin kipeä).Lähdettiin sitten ajelemaan sairaalaan johon vain 6km. Mies kaahasi alkumatkan ku hullu ja jouduin vähän rauhotteleen. No loppumatkasta MOOTTORITIELLÄ ajeltiin sitten 60km/h...:DDD. Reppana.. Itse synnytyksessä mies oli kuin enkeli!
Nostan että muutkin pääsee nauttimaan.
Synnytystä oli kestänyt 14h ja synnytys pysähtyi
Isä nukkui säkkituolissa synnytyssalissa kun itse olin tuskissani.
Loppujenlopuksi menimme sektioon ja isä oli urhoollisesti vieressäni ja piti kädestä kiinni vaikka meinasikin monta kertaa oksentaa kun näki lattialle tippuvan hieman verta.
Leikkauksen jälkeen olin todella kipeä enkä päässyt sängystä ylös ilman apua kunnes isä sanoi:
-Meinasin sanoa siä leikkaussalissa et imekää sillä imurilla vähän niitä ylimääräsiä läskeja pois mahasta.
Hyvä etten potkassut tuoreelta isältä hampaita sisään.
olin kättärillä synnyttämässä, mies urhoollisesti mukana. olin noin 9cm auki, olo oli tuskainen. makasin sängyllä kipeän supistuksen kourissa, mutta hiljaa, kun en osaa kiputilanteessa oikein käyttää ääntäni. Mieheni oli väsymyksestään toennut, kun tajusi että jotain on tapahtumassa, ja siinä kesken supistuksen, monitoreita tuijotellen ja käyriä arvioiden toimeliaana uroona kysyi " eli mitä me tässä oikein odotetaan?"
jälkikäteen katselin sairaalasta otettuja kuvia. muutama on minusta ja vauvasta, noin 70% synnytyssalin välineistä (monitoreista, piuhoista, puntareista jne) ja istukasta!
ai niin: mieheni arvosteli myös supistuksiani monitorille ilmestyvien käyrien perusteella tyyliin" toi ei ollu hyvä, kutoshuoneessa sattuu enemmän" .
Hyväntahtoisesti sanoi tietenkin kaikki kommenttinsa, yritti parka olla mukana touhussa, kun edellisellä kerralla nukkui ponnistusvaiheeseen asti nurkassa säkkituolissa...
Meidän kakkosen synnytyksessä paikat oli jo auki, ja odoteltiin puudutuksen häviämistä,että alkaisi kunnolla ponnistuttamaan.Kätilö neuvoi,että kokeileppas varovasti ponnistella ja kokeilla suuntaa.Minä varovasti yrittämään.Ja kaikki synnyttäneethän sen tietää,että kun vauvan pää painaa,niin mitään et pysty pidättelemään.Minullakin sitten suoleen kertyneet ilmat alkoi purkautua (itseäkin hävetti).Mies katto minua,ensin uskomatta korviaan.Ja sanoi sitten aivan spontaanisti:" ei sieltä taida tulla kuin p...." .Ei siinä voinut suuttuakaan,nauratti aivan mahottomasti eikä meinannu lapsenteosta mitään tulla.
on saanu jutuille nauraa jo muutaman illan!!:)
oikeen rupeaa oottaamaan että pääsee ite sinne synnärille todistamaan oman rakkaan (ja varmasti omiaki) toilailuja keväällä! nyt itellä rv 25+0
...laittakaahan lisää juttuja tulemaan, niitä varmasti riittää!:)
Mies siinä sitten minun supistelujen tuskissa kysyi tältä " Onko sulla nyt kiireitä??" . Arvatkaapa mitä siinä mun päässä liikkui kun oli vähän napannut ilokaasua? meinasin, että se sitä kahville pyytää sillä hetkellä!!
Onneksi meinas vaan, että voiko opiskelija olla mun seurana jos mies käy kahvilla..
Kömmin ylös ihmettelemään tilannetta ja aloin rauhassa pakata sairaalakassia. Puoli tuntia myöhemmin menin herättelemään nukkuvaa miestäni: " kulta, meidän pitäisi lähteä sairaalaan" - ei mitään reaktiota. Ravistelin miestä hieman ja toistin saman lauseen, johon mies unenpöppöröisenä vastaa: " mutta kello on vasta viisi" .
Niinpä niin, kello on vasta viisi! (ja miehen onneksi jopa viisi eikä esim. puoli kolme.)
ja sitten muistin parin vuoden takaisen kuopuksen synnytyksen. Synnytys alkoi tosi nopeasti, ja vajaan tunnin ehdin kotona läähättää, kiemurrella ja seistä kuumassa suihkussa ennenkuin anoppi tuli ja pääsimme sairaalaa kohden. Kivut olivat autossa jo niin kovat että roikuin puolen tunnin automatkan farmari-Volvon takapenkillä kontillani naama takakonttiin ja pidin kiinni koirakalterista. Sairaalaan päästyämme ruikutin epiduraalia silloin kun pystyin jotain kivuilta sanomaan, päästiin suoraan synnytyshuoneeseen ja kiskoin ilokaasua kaksin käsin. Kätilö ei viitsinyt suoraan kertoa jostain syystä että nyt on myöhäistä epiduraalille vaan sanoi vain, että katsotaan, katsotaan. Sain ilokaasun avulla alkaa saman tien ponnistamaan, ja mieheni yritti kovasti tukea minua siinä vieressä. Hän hoki Hyvähyvä, hyvähyvähyvähyvä! Hyvähyvähyvä! Silloin telkkarissa pyöri tuo Atrian ruokamainos jossa isoäiti hoki samaa hyvähyvää lapsenlapselle, joka yritti serkkuaan matkien esittää taikatemppua ja tempaisi pöytäliinan juhlaisan ruokapöytäkattauksen alta pois sillä seurauksella, että ruoat ja lautaset putosivat kaikki lattialle.
Kuuntelin ponnistaessani mieheni hyvähyvä, hyvähyvähyvää ilokaasunaamari kasvoillani hirveissä tuskissa, kunnes sain vedettyä henkeä supistuksen välillä ja karjaisin hänelle että OLE HILJAA! TÄMÄ EI OLE ATRIAN LIHAMAINOS!
Synnyksen loppuvaiheessa kätilö komensi minut suihkuun. Olin auki noin 8 cm, mutta ei ponnistuttanut. Kysyin kuinka kauan minun pitää siellä olla? - tuskat olivat siinä kohtaa jo tosi kovat. Kätilö sanoi, että olet niin kauan kuin pystyt! Minä marssin tuskissani pieneen suihkukoppiin, jossa oli suihkuverho ja sen ulkopuolella jakkara.
Käskin mieheni siihen istumaan ja hän totteli. Sanoin ettei minua saa tässä hädässä yksin jättää. Huusin suihkussa kuin hyeena aina kun supistus tuli. Laitoin niin kuumaa vettä tulemaan kuin vain pystyin - siis TOSI KUUMAA, jotta helpottaisi kipuja.
Pikku hiljaa suihkukoppi alkoi olla ihan vesihöyrystä harmaa ja lämpötila nousta kuin saunassa. Mieheni sanoi, että hän ei oikein nyt voi mua auttaa ja kun on niin kuumakin ja vaatteetkin hänellä alkoivat kostua vesihöyrystä, oli huono olokin...
Huusin suihkussa enkä uskaltanut tulla keltanokkana (ensisynnyttäjänä) pois suihkusta, kun minut sinne oli komennettu. Meni reilusti yli puoli tuntia ennen kuin lähdin pois - ei ponnistuttanut vaan oli tunne ETTÄ KOHTA KUOLEN NIIHIN KIPUIHIN.
Mies oli siinä vaihessa aina märkä vaatteiltaan, hiukset märkinä, posket punaisina ja ihan loppu, koska oli ollut niin kuuma kopissa. Oli avannut ikkunan ja yritti hengittää raikasta ilmaa sitä kautta.
Kätilöt auttoivat sieltä minut synnytyssaliin, jossa totesivat että on ponnistamisen aika. Mieheni tuli perässä aivan märkänä, posket punaisina ja lopen uupuneena... vaikka loppurutistukset olivat vasta edessäpäin.
Mieheni oli vakaasti päättänyt, että kun synnyttämisen aika tulee niin minä kävelen sen 2-3 km sairaalalle, jotta saan matkalla raikasta ilmaa ja lapsi laskeutuu hyvin - kuulemma helppo synnytys olisi näin edessä. Mieheni jopa ehdotti että voisin hiihtää sairaalaan järven selän yli. Luulin, että hän laski leikkiä.
Kun siis synnyttämisen aika tuli, niin tosiaan se pisti minut kävelemään. Hän itse ajoi autolla lähietäisyydellä jos autoa tarvitaan! Minä ajattelin että kai se niin on tehtävä... Mies ajoi autolla vieressä ja minä kävelin. Aina välillä supistuksen aikana otin nojaa aidasta tai valotolpasta ja huusin...mitähän ihmiset ajattelivat??? Äijä huuteli auton sivuikkunasta ohjeita ja kyseli kuinka sujuu. Minä kävelin ja voivottelin, mies tsemppasi. Ilma oli suojakelin puolella ja veden/ rännän sekaista tuli taivaalta...ilma tosin oli raikas. Matka kesti ja kesti mutta vihdoin pääsimme sairaalaan - SYNNYTYKSESTÄ TULI PITKÄ JA RANKKA - tästä kävelymatkasta huolimatta. Sai mies kuulla kunniansa myöhemmin - tosin hän sanoi, että kuinka paha lainkaan olisi ollut ellet olisi kävellyt!!!
hyvin on saanu yövuorot kulumaan kun on näitä lueskellu ja itestään naureskellu:)
Päivä oli siis keskimmäinen niistä kolmesta jotka ahersin synnytyksessä... Aargh... Se keskimmäinen päivä niissä kivuissa ei ollut minullakaan KOVIN hyvä...!
Asshole! Sanoin että kuule senkus menet, ja tuo kuule lukemista tullessas. Toi kanssa, pari kirjaa ja kaikki uudet lempilehteni...did not get it..