Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miten suhtautuisit naiseen, joka jää kotiäidiksi loppuelämäkseen?

Vierailija
14.04.2010 |

Tarkoitan kotiäidillä sellaista, joka pyörittää "työkseen" lapset ja huushollin, vain mies tienaa. Ei siis väliaikaisesti, vaan tiedostaen, että tekee sitä vähintän siihen asti kunnes lapset ovat kaikki muuttaneet pois kotoa.

Kommentit (107)

Vierailija
101/107 |
26.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

kotirouvat eivät koskaan eroa, koska taloudellisesti voisi tehdä aika tiukkaa. Mietin Timo T. A. Mikkosen ja sen vaimon eron yhteydessä, että mitenkähän sille vaimolle käy taloudellisesti. Minun isoäitini opetti minulle yhden asian ja sitä aion todella noudattaa. "Naisella on hyvä olla omaa rahaa ja miehen kukkaron alla ei ole hyvä olla".

Kotirouvuus on varmasti monelle ihanaa ja jokainen valitsee itse onko kotona vai työssä. Minä en tuomitse kotona olevia enkä työssä käyviä. Suomalaista yhteiskuntaa ei kuitenkaan ole rakennettu kotirouvamallin mukaan ja monelle voi tulla tulevaisuudessa kovia yllätyksen paikkoja eron sattuessa.

Fiksu perhe huolehtii siitä, ettei tule yllätyksiä. Omaisuutta kertyy molemmille ehkä elämän myötä, koska kotiäiti on omalla panoksellaan huolehtinut perheen hyvinvoinnista ja perheen talous on yhteinen.

Eläkeestä voi huolehtia myös ja minäkin, kuten moni muukin kotiäiti, teen pineimuotoisia hommia kotonaollessa, joilla kartutan eläkekertymää.

Tasavertainen parisuhde on minulle ainakin onnistuneen arjen salaisuus. Olen perheellemme yhtä arvokas kuin palkkatyössä käyvä mieheni. Miehenikin arvostaa minua eikä pidä elättinä vaikka on ollut aikoja, jolloin olin täysin vailla henkilökohtaisia tuloja.

Se on totta, että suomalainen yhteiskunta voisi olla toisenlainen. Perheverotusmalli voisi olla hyvinkin toimiva esimerkki.

vastaaja 69

Vierailija
102/107 |
26.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

jos ei ole työtä eikä tuloja.





Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
103/107 |
26.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

ei se, ettei ole avioehtoa, paljon auta. Omaisuus menee kyllä avioerossa puoliksi, mutta mitään tuloja (tai työkokemusta tai ehkä jopa koulutusta) sillä kotiäidillä ei sitten ole. Puolikas omakotitalosta ja rantamökistä ei tuo leipää pöytään loppuelämän ajan...

Vierailija
104/107 |
26.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itsekin olen ollut kotona naimisiinmenosta lähtien (muutimme ulkomaille heti häiden jälkeen ja byrokraattisten koukeroiden ja kielitaidon puutteen vuoksi en voinut työskennellä ja tästä hyvin pian tulin myös raskaaksi) ja ihannnetilanteessa haluan aina olla lasten ulottuvilla.



Kodin ohella kuitenkin opiskelen (yksi korkeakoulututkinto jo plakkarissa, sekä kivasti työkokemusta) ja kun nuorinkin menee kouluun, haluaisin tehdä puolipäivätyötä sillä ehdolla, että joko minä tai mieheni ehdimme kuskaamaan lapset kouluun ja ehdin hakemaan heidät takaisin kotiin. Loppupäivän olen sitten lasten käytettävissä: teen ruokaa, kuskaan harrastuksiin, autan läksyissä jne.



Meille perhe on etusijalla kaikessa. Tämä on meidän molempien toive ja teemme kaiken yhteisymmärryksessä. Miehelläni tämä kumpuaa lapsuudentraumoista, kun uraäiti oli aina poissa kotoa ja tuli vasta myöhään illalla kotiin, jolloin oli kireänä väsymyksen vuoksi. Mulla valintani kumpuaa omista ihanista lapsuudenmuistoista, kun äiti oli kotona. Tuntui vain niin ihanalta tulla kotiin vielä teini-iässäkin, kun säteilevästi hymyilevä äiti otti vastaan kunnon halauksen kera, kysyi päivästäni, keittössä odotti ruoka valmiina, pyykit oli puhtaina ja viikattuna kaapeissa, ja päivän mittaan äiti oli aina kuulomatkan päässä, jos tarvitsin apua tai juttuseuraa. Ylellisyyttä!



Ja tapaukset, joita en sitten ihan täysin ymmärrä...Osa ystävistäni on mennyt naimisiin suoraan koulunpenkiltä parikymppisinä. Heillä ei ole muuta koulusta, kuin lukio ja se mikä mua hämmästyttää: heillä ei ole edes halua kouluttaa iseään. He käpertyvät kotiinsa kuin etana kotiloonsa ja kuin pelkäisivät elämää kodin ulkopuolella -työtä, opiskeluita jne. En sano sitä suoraan, kunhan vihjailen ja kyselen, että ovatko he valmistautuneita yllätyksiin elämässä ja eikö koulutus ja ammatti ole omavaraisuutta ja pääoma elämässä...jos vaikka jotain tapahtuisi...miehen työttömyys...tai jopa kuolema.



Vaikka vakaumuksellinen kotiäiti olenkin, en kuitenkaan ole fanaatikko. En tuomitse tai hutki työssäkäyviä äitejä ja olen myös itsekin valmis palaamaan kokopäiväisesti takaisin työelämään, jos se on tarpeellista. Toistaiseksi olemme pärjänneet yhdenkin tuloilla, mutta toisinkin voisi olla (asumme ulkomailla ja yleiset olosuhteet täällä ei ole helpoimmasta päästä. Kuinka onnekkeita olemmekaan!!!)



Vierailija
105/107 |
26.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sen sijaan jos on kouluttautunut esim. lääkäriksi tai juristiksi niin ajattelen että ei ehkä olisi tarvinnut nähdä niin paljon vaivaa jos kuitenkin viettää koko työikänsä kotona.

Vierailija
106/107 |
26.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos miehellemni ja minulle tulisi avioero, niin koko omaisuus menisi puoliksi. Todennäköisesti mies muuttaisi pois ja minä jatkaisin asumista lasten kanssa tässä talossa kuten ennenkin.

Mies matkustaa paljon, eikä muutenkaan osallistu perheen yhteiseen arkeen, joten elämäni tuskin muuttuisi sitä osin suuresti. Jos talo menisi myyntiin, niin ostaisin omalla (velattomalla) puolikkaallani joko pienemmän omakotitalon tai tilavan asunnon. Hoitaisin lapsia kuten ennenkin, harrastaisin ja lenkkeilisin koirien kanssa.

t. kotiäiti

jos tulee avioero tai muuten alkaa välit miehen kanssa viilenemään. Kotiäiti on tosi kusessa jos tulee tilanne, ettei voikaan laskea miehen rahoilla elämisen varaan. Ei työkokemusta, ei eläkekertymää... Moni nainen on vanhana kirjoittanut katkerista kokemuksistaan, kun joutuukin yksin köyhänä elämään, kun mies on pettänyt tai jättänyt tai molempia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
107/107 |
29.08.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

teette saman määrän hommia kotona kuin kotiäidit. Kun kotiäiti tekee ruokaa kotona, siitä tulee tiskiä. Kun työssäkäyvän äidin lapsi syö päiväkodissa, siitä ei tule tiskiä - eikä tarvitse tehdä sitä ruokaa.

Kotiäiti ehtii tehdä sata kertaa enemmän asioita lastensa kanssa kuin työssäkäyvä äiti. Ei työpäivän jälkeen vain yksinkertaisesti ehdi olla niin kauan läsnä kuin kotiäiti pystyy.

Onhan se nyt lapsille ihan eri asia olla äidin kanssa koko päivän kuin muutaman tunnin illalla, jolloin tämä superäiti tekee "kaiken sen, mitä kotiäitikin".

Kasvakaa aikuiseksi.

kasvakaa aikuiseksi, just joo. Kun mä oon kotona, mun täytyy laittaa sitä ruokaa ja siivota ja tehdä sitä sun tätä, enkä mä silloin ole läsnä lapselle. Kun tuun töistä, ei mun tartte heti kerätä leluja tai muuta, vaan mä nimenomaan ehdin olla läsnä sille lapselle, kun ei tartte tehdä niitä hommia, mitä kotiäidin tarttee. Paitsi ai niin, mähän en taas muista sitä, että nää kotiäidit osaa yhtä aikaa leikkiä lasten kanssa ulkona, askarella yms. kun ne laittaa sitä ruokaa tai siivoaa... Ja aika ei mun mielestä ratkaise mitään läsnäoloa, vaan se laatu.

Niin, ja mä oon tällä hetkellä kotiäiti, mutta oon ollut myös työssäkäyvä äiti. Mä en tajua tätä jatkuvaa syyllistämistä puolin jos toisin, oikeasti. Mitä väliä sillä läsnäololla ja töiden määrällä tässä keskustelussa edes on????? Sama se, mitä se kotiäiti tekee päivisin tai kuinka länsä se työssäkäyvä äiti on, jos kaikki on onnellisia.

Eikä nää oo niin yksiselitteisiä juttuja, sillä on tapauksia, joissa lapselle on parempi olla hoidossa kuin kotona (esim. äiti ei osaa laittaa ruokaa, lapsi ei kykene leikkimään muiden kanssa jne.).

Nää keskustelupalstat on mun mielestä nykyisin ihan kamalia kun toisia syyllisestään milloin mistäkin. Ja mikä kukaan on arvostelemaan toisten elämää. Oikeasti voi olla niin, että äiti haluaa töihin, lapset haluaa hoitoon tai sitten äiti ei halua töihin ja lapset ei halua hoitoon. Sama kai tuo, kunhan kaikki ONNELLISIA!!!

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä yhdeksän neljä