Miten suhtautuisit naiseen, joka jää kotiäidiksi loppuelämäkseen?
Tarkoitan kotiäidillä sellaista, joka pyörittää "työkseen" lapset ja huushollin, vain mies tienaa. Ei siis väliaikaisesti, vaan tiedostaen, että tekee sitä vähintän siihen asti kunnes lapset ovat kaikki muuttaneet pois kotoa.
Kommentit (107)
Siis olettaen, että mies tienaa hyvin.
Ja kaikki tuet pois
Äidilläni ei ollut mitään kovin hyvää koulutusta, ammattikoulu vain käytynä ja pari hassua vuotta työkokemusta. Kotirouvana oli varmasti helpompaa mutta oli se jotenkin lapsestakin aika noloa.
En millään meinannut kehdata edes kertoa että äiti on vain kotona. Kaverit kummastelivat, että mitä se sitten oikein päivisin tekee. Ja äitikin jotenkin tuntui häpeävän, omanarvontunto pelkkänä kotirouvana oli aika matala.
Onneksi äitini löysi osa-aikatyön kun olin 4. luokalla koulussa, se helpotti kotielämää monin tavoin. Äiti sai mielekästä tekemistä, eikä enää häpeillyt, eikä meidän lastenkaan tarvinnut hävetä että äiti on vain isän elättinä.
vaan määräajaksi.
Minun äitini olo kotona siihen asti, kun pikkusiskoni oli 11. Ei ikinä sopeutunut työelämään, eikä myöskään työttömyyteen, ja oli muutenkin helvetillinen kiviriippa meille lapsille. Ei osannut hoitaa itse yhtään mitään, ei raha-asioita, ei sähkösopimuksia, ei verotusasioita.
Halveksin syvästi hänenkaltaisiaan, koska siinä on kyse siitä, että epäitsenäinen ihminen sälyttää vastuun itsestään muille kotiäitiyden varjolla.
minkälaista aivokapasiteettia yhteiskunta jne menettävät, jos joku on kotona koko ajan. Uskon, että heilläkin olisi paljon annettavaa yhteiseen hyvään. Olen myös sitä mieltä, että kun itse elättää itsensä ja määrää omista raha-asioistaan, niin saa täysin korvaamatonta itsetuntoa ja selviytymistaitoja, jota ei vaan yksinkertaisesti saa miehen palkalla elettäessä.
ole antamista yhteiseen hyvään? Onhan se nyt aivan eri asia kasvattaa lapsia kotona, rauhallisessa ympäristössä käytöstapoja opettaen kuin pistää ne säilöön suurimmaksi osaksi päivää isoon meluisaan laitokseen, jossa meininki on että vahvimmat pärjää.
Mulla on vahva ja korvaamaton itsetunto, joka ei ole todellakaan kiinni siitä tienaanko rahaa kodin ulkopuolella vai en. Olen avioliitossa, jossa puolisot ovat toisiaan kohtaan elatusvelvollisia ja itse hoidan oman osuuteni tekemällä kotityöt, hoitamalla lapset ja järjestämällä kaikki juoksevat asiat. Jos tekisin sitä jonkun muun kotona, sekö olisi sitten ihan toinen asia, kun siitä saisi palkkaa?
Älyllisiä haasteita riittää kotonakin ihan joka päivälle, kun pyörittää kuuden hengen taloutta ja junailee neljän lapsen menoja, lääkärikäyntejä, harrastuksia, kouluasioita. Itse asiassa periaatteessa ihan samaa olen tehnyt ison firman tj:n assarina aikanaan.
ei olla pärjätty koulussa, ei mahdollisissa työpaikoissa. Kotiäitiys on oikeastaan vain tekosyy olla pois työelämästä, jossa ei pärjää.
olen mukana MLL:n ja SPR:n toiminnassa aktiivisesti. Toimin siis vapaaehtoisena myös yhteisen hyvän puolesta. Työssäni aikanaan koin olevani paljon vähemmän hyödyllinen, vaikka en missään liukuhihnalla työskennellytkään.
Eikö lasten kasvattaminen yhteiskuntakelpoisiksi kansalaisiksi
minkälaista aivokapasiteettia yhteiskunta jne menettävät, jos joku on kotona koko ajan. Uskon, että heilläkin olisi paljon annettavaa yhteiseen hyvään. Olen myös sitä mieltä, että kun itse elättää itsensä ja määrää omista raha-asioistaan, niin saa täysin korvaamatonta itsetuntoa ja selviytymistaitoja, jota ei vaan yksinkertaisesti saa miehen palkalla elettäessä.
ole antamista yhteiseen hyvään? Onhan se nyt aivan eri asia kasvattaa lapsia kotona, rauhallisessa ympäristössä käytöstapoja opettaen kuin pistää ne säilöön suurimmaksi osaksi päivää isoon meluisaan laitokseen, jossa meininki on että vahvimmat pärjää.
Mulla on vahva ja korvaamaton itsetunto, joka ei ole todellakaan kiinni siitä tienaanko rahaa kodin ulkopuolella vai en. Olen avioliitossa, jossa puolisot ovat toisiaan kohtaan elatusvelvollisia ja itse hoidan oman osuuteni tekemällä kotityöt, hoitamalla lapset ja järjestämällä kaikki juoksevat asiat. Jos tekisin sitä jonkun muun kotona, sekö olisi sitten ihan toinen asia, kun siitä saisi palkkaa?
Älyllisiä haasteita riittää kotonakin ihan joka päivälle, kun pyörittää kuuden hengen taloutta ja junailee neljän lapsen menoja, lääkärikäyntejä, harrastuksia, kouluasioita. Itse asiassa periaatteessa ihan samaa olen tehnyt ison firman tj:n assarina aikanaan.
kyllä Keski-Euroopan "kotirouvatkin" yleensä hommaavat vähintään osa-aikatöitä siinä vaiheessa kun nuorinkin aloittaa koulun.
Onko joku 10 vuoden kotiäitivuoden jälkeen niin laiska ja saamaton että joku 4 tunnin työkin on liikaa?
Miksi vain palkkatyö olisi älyllisesti haastavaa ja hyödyllistä?
kyllä Keski-Euroopan "kotirouvatkin" yleensä hommaavat vähintään osa-aikatöitä siinä vaiheessa kun nuorinkin aloittaa koulun.
Onko joku 10 vuoden kotiäitivuoden jälkeen niin laiska ja saamaton että joku 4 tunnin työkin on liikaa?
kateus paistaa kyllä isosta osasta viestejä,kun ei itse pystytä olemaan kotona....jokainen työssä käyvä äiti joita tunnen on sanonut että jäisi heti kotiin jos pystyisi.Ja turhaan te mietitte että mitähän tukia noikin saa katsos kun yli 3-v ei saa mitään muuta kuin ne lapsilisät mitä itsekin saat.
Jos miehellemni ja minulle tulisi avioero, niin koko omaisuus menisi puoliksi. Todennäköisesti mies muuttaisi pois ja minä jatkaisin asumista lasten kanssa tässä talossa kuten ennenkin. Mies matkustaa paljon, eikä muutenkaan osallistu perheen yhteiseen arkeen, joten elämäni tuskin muuttuisi sitä osin suuresti. Jos talo menisi myyntiin, niin ostaisin omalla (velattomalla) puolikkaallani joko pienemmän omakotitalon tai tilavan asunnon. Hoitaisin lapsia kuten ennenkin, harrastaisin ja lenkkeilisin koirien kanssa. t. kotiäiti
MILLÄ SÄ ELÄISIT SIINÄ ARJESSA??? Millä maksat laskut, lasten harrastukset, safkat, kaiken? Luuletko että miehesi jatkaisi sun elättämistäsi, ja hyvää hyvyyttään jättäisi sulle itse maksamaansa taloa asuttavaksi? Lainaa ei kotiäiti todellakaan saa, jotta voisit sen miehesi puolikkaan lunsataa, eikä taitaisi yhteiskunnalta kummoisia tukia sulle tippua.
Viimeistään totuus paljastuisi siinä vaiheessa kun lapset muuttaa pois kotoota, ja tulee ehkä jotain sairauttakin sulle.
Ikinä en moista kohtaloa itselleni haluaisi, en ikinä.
kotirouvat eivät koskaan eroa, koska taloudellisesti voisi tehdä aika tiukkaa. Mietin Timo T. A. Mikkosen ja sen vaimon eron yhteydessä, että mitenkähän sille vaimolle käy taloudellisesti. Minun isoäitini opetti minulle yhden asian ja sitä aion todella noudattaa. "Naisella on hyvä olla omaa rahaa ja miehen kukkaron alla ei ole hyvä olla".
Kotirouvuus on varmasti monelle ihanaa ja jokainen valitsee itse onko kotona vai työssä. Minä en tuomitse kotona olevia enkä työssä käyviä. Suomalaista yhteiskuntaa ei kuitenkaan ole rakennettu kotirouvamallin mukaan ja monelle voi tulla tulevaisuudessa kovia yllätyksen paikkoja eron sattuessa.
vallan mainiosti mahdollistaa opiskelun, vuosienkin sellaisen! Ja antaa vieläpä pienen pesämunan vaikkapa siivousyrityksen tms. perustemaiseen. Moni vaihtaa alaa joka tapauksessa, harva meistä töissä olevistakaan on samassa työssä samalla koulutuksella koko ikäänsä. Ja moni jää työttömäksi, oman alan työt loppuvat Suomesta jne. (esim. paperiala), ja elämä jatkuu silloinkin. Ei mikään ole elämässä varmaa. Sitä paitsi, voihan kotiäitikin opiskella ja tehdä töitä osa-aikaisesti tai vaikka kotoa käsin!
ei se, ettei ole avioehtoa, paljon auta. Omaisuus menee kyllä avioerossa puoliksi, mutta mitään tuloja (tai työkokemusta tai ehkä jopa koulutusta) sillä kotiäidillä ei sitten ole. Puolikas omakotitalosta ja rantamökistä ei tuo leipää pöytään loppuelämän ajan...
Ymmärrätkö nyt todella, että se rantamökki ja omakotitalon puolikas on sen jälkeen mennyttä? Ne rahat on sitten käytetty itsen elättämiseen, ja kun lopulta pääsee ehkä palkkatuloihin kiinni, ei ne niin kummoiset ole, että niillä enää itselle kämppää saati mökkiä osteltaisiin.
Kun taas työelämässä kiinni olleen erotessa kaikki jatkuu suunnilleen kuten ennenkin...
Niin, kummassa kelkassa sitä haluaisikaan olla, hmmm...
yhteenlasketun omaisuutemme arvosta on tällä hetkellä n. 150 000€ (okt + autot, sijoitukset). Eiköhän tuolla summalla ihan mukavasti elelisi sen aikaa, että ehtisi uudelleenkouluttautua ja hankkia täydennyskoulutusta vanhan päälle ja hakea töitäkin. Näin ainakin minun laskupääni mukaan.
Miehen elatusvelvollisuus lapsiin nähdenhän ei sitä paitsi poistu mihinkään, eli lasten kulut eivät todellakaan eron sattuessa jää yksin äidille.
Itselläni on myös eläkevakuutukset otettu jo vuosia sitten.
Jos miehellemni ja minulle tulisi avioero, niin koko omaisuus menisi puoliksi. Todennäköisesti mies muuttaisi pois ja minä jatkaisin asumista lasten kanssa tässä talossa kuten ennenkin. Mies matkustaa paljon, eikä muutenkaan osallistu perheen yhteiseen arkeen, joten elämäni tuskin muuttuisi sitä osin suuresti. Jos talo menisi myyntiin, niin ostaisin omalla (velattomalla) puolikkaallani joko pienemmän omakotitalon tai tilavan asunnon. Hoitaisin lapsia kuten ennenkin, harrastaisin ja lenkkeilisin koirien kanssa. t. kotiäiti
MILLÄ SÄ ELÄISIT SIINÄ ARJESSA??? Millä maksat laskut, lasten harrastukset, safkat, kaiken? Luuletko että miehesi jatkaisi sun elättämistäsi, ja hyvää hyvyyttään jättäisi sulle itse maksamaansa taloa asuttavaksi? Lainaa ei kotiäiti todellakaan saa, jotta voisit sen miehesi puolikkaan lunsataa, eikä taitaisi yhteiskunnalta kummoisia tukia sulle tippua.
Viimeistään totuus paljastuisi siinä vaiheessa kun lapset muuttaa pois kotoota, ja tulee ehkä jotain sairauttakin sulle.
Ikinä en moista kohtaloa itselleni haluaisi, en ikinä.
Mun mielestäni se on erittäin toimiva ratkaisu, JOS
a) äidin omasta omaisuudesta pidetään huolta, että se kertyy samalla kuin miehenkin, kuten myös eläkekertymä.
b) äidillä on mielekästä tekemistä oikeasti, ja vielä parempi jos jotain oikeaa ammattitaitoa, jota siinä ohessa voi hyödyntää.
Mun mielestäni toimivimpia ja onnellisimpia& läheisimpiä perheitä ovat olleet ne, joissa äiti on ollut kotona, MUTTA hänellä on ollut myös oma ammatti jota harjoittanut siinä ohessa. Eli yhden ystäväni äiti oli soitonopettaja, ja piti tunteja kotonaan, yksi ystäväni tällä hetkellä puolestaan pyörittää pienimuotoista pitopalvelutoimintaa kotiäitiyden ohessa.
Ja sitten on niitä todella surullisia tapauksia vaikka kuinka paljon, jossa nainen jää elelemään miehensä siivellä kaikin tavoin, eikä vaan pärjää enää missään.
Yksi oli isotätini, joka kuoli miehensä mukana, vaikka mies kuoli 20 vuotta häntä ennen. Mitään ei enää pystynyt tekemään, vaikka rahaa olisi ollut, koska oli aina elänyt miehensä kautta.
Toinen katkeroitui ja masentui, kun miehensä 50+ iässä sai aivoinfarktin ja vammautui. Ei pysty muuhun kuin olemaan ihan hirveä tuota miesparkaansa kohtaan.
Ja vaikka kuinka monia marttyyriäitejä tunnen, jotka vaatii ja vaatii lapsiltaan vaikka mitä " koska minkäkin teidän kanssanne olin aina kotona, vaikka olisin voinut sitä ja tätä ja tota"...
Kaikki eivät muutenkaan tähtää mahdollisimman suureen omistukseen elämässään, kaikki eivät edes halua asuntolainaa ja mökkiä!
Itse en muuten ole tällä hetkellä kotiäiti, vaan akateemisessa ammatissa lyhyempää työpäivää tekevä äiti.
Joo, mutta
vallan mainiosti mahdollistaa opiskelun, vuosienkin sellaisen! Ja antaa vieläpä pienen pesämunan vaikkapa siivousyrityksen tms. perustemaiseen. Moni vaihtaa alaa joka tapauksessa, harva meistä töissä olevistakaan on samassa työssä samalla koulutuksella koko ikäänsä. Ja moni jää työttömäksi, oman alan työt loppuvat Suomesta jne. (esim. paperiala), ja elämä jatkuu silloinkin. Ei mikään ole elämässä varmaa. Sitä paitsi, voihan kotiäitikin opiskella ja tehdä töitä osa-aikaisesti tai vaikka kotoa käsin!
ei se, ettei ole avioehtoa, paljon auta. Omaisuus menee kyllä avioerossa puoliksi, mutta mitään tuloja (tai työkokemusta tai ehkä jopa koulutusta) sillä kotiäidillä ei sitten ole. Puolikas omakotitalosta ja rantamökistä ei tuo leipää pöytään loppuelämän ajan...
Ymmärrätkö nyt todella, että se rantamökki ja omakotitalon puolikas on sen jälkeen mennyttä? Ne rahat on sitten käytetty itsen elättämiseen, ja kun lopulta pääsee ehkä palkkatuloihin kiinni, ei ne niin kummoiset ole, että niillä enää itselle kämppää saati mökkiä osteltaisiin.
Kun taas työelämässä kiinni olleen erotessa kaikki jatkuu suunnilleen kuten ennenkin...
Niin, kummassa kelkassa sitä haluaisikaan olla, hmmm...
kysymys kuulunut, että mitä mieltä olette, jos...? tässä oli vain yhden vastaajan ajatus asiasta.. miksi sinä luet tällaisia keskusteluja, jos kerran on "järkevämpääkin" tekemistä ;)
Timo T.A. Mikkosen ekalle vaimolle. Jäi puille paljaille, ei työtä.
Hyvä koulutus, mutta vuosikausia kotona.
kysymys kuulunut, että mitä mieltä olette, jos...? tässä oli vain yhden vastaajan ajatus asiasta.. miksi sinä luet tällaisia keskusteluja, jos kerran on "järkevämpääkin" tekemistä ;)
Jos perheessä tehdään yhteinen päätös, että äiti jää kotiin, siinä vaiheessa on syytä miettiä miten taloudellinen tilanne turvataan tuelvaisuudesa. Sehän on vain järjestelykysymys.
Timo T.A. Mikkosen ekalle vaimolle. Jäi puille paljaille, ei työtä.
Hyvä koulutus, mutta vuosikausia kotona.
Minulla on yksi tuollainen ystävä. Ja ihan himpun ehkä olen kateellinen että hänellä on siihen mahdollisuus. Itse jäisin kotiin oitis jos miehen tulot riittäisivät tämän perheen ja talouden pyörittämiseen. Nyt tällä hetkellä tilanne on se, että minun työtuloni pääasiassa pyörittävät tätä perhettä.
Suurin osa ystävistäni ei pidä minään rakettitieteenä uran ja perheen yhdistämistä. Olemme tavanneet opiskeluaikoina miehet, yleensä. Hullulta tuntuu, että uhraisi koko 5-8 vuoden opiskelun vaikkapa 20 vuodeksi, että saa lapset omilleen. Perhe on kaikkein tärkein, mutta kyllä ura on minulle ainakin erittäin tärkeä. Omalla ja ystävättärieni kohdalla homma lähtee yleensä miesvalinnasta. Eli meille on alusta asti ollut kummallekin selvä, että kummallakin on ura ja että lastenhoitovastuut (tai oikeastaan -oikeidet) jaetaan kahtia.
Aikaa jää ihanasti perheellekin. No, puutarha joskus repsottaa, mutta sen se varmaan tekisi muutenkin. Ja pullat saa puolivalmiina.