Miten suhtautuisit naiseen, joka jää kotiäidiksi loppuelämäkseen?

onpas saamaton, kunnianhimoton ja mielikuvitukseton ihminen. Joko sen täytyy olla niin tyhmä, että se ei ole saanut mitään kiinnostavaa työtä tai sitten niin laiska, ettei pysty sellaista tekemään. Niin tai näin, meillä ei liene kovin paljon yhteistä eikä syvempää tuttavuutta kannata toivoa.

upean uran ja tajuaa, ettei se olekaan kaikki ja haluaakin nauttia jostain uudesta.

;-)

Eikä ole keltään pois.

Minun tuntemani kotiäidit ja -isät ovat sellaisia, jotka ovat vaurastuneet ja myyneet esim. firmansa ja ovat nyt kotona ja lähinnä harrastavat pienimuotoista työntekoa.



En pitäisi heitä kunnianhimottomina tai laiskoina...



42

niin ajattelen, että pitäisi maksaa koulutukseen käytetyt rahat takaisin. En ymmärrä tälläista kotona vuosikauasien oleilua ollenkaan. Turha sitten huutaa tasa-arvoa jos heitäydytään tällaiseen. Ryhdistäytykää naiset!

Kun suunnittelee omia hautajaisiaan ja tiedostaa sen erittäin suuren todennäköisyyden, että lapset kasvavat ilman äitiään, alkaa elämää ikäänkuin katsoa ihan eri perspektiivistä. Siinä ei tarvita ainutlaatuisia uskonnollisia kokemuksia eikä ruumiistapoistumisia, ihan vaan ihmettelyä kuinka on viitsinyt kinata naapurin kanssa pyykkitupavuoroista tai arvostellut selän takana tuttavan uravalintaa.



Vuosi sitten eliajanodotteeni oli viikkoja tai korkeintaan kuukausia. Mutta paranin kaikkien hämmästykseksi kolmen vuoden sairastamisen jälkeen.



Joten en todennäköisesti vaivaisi päätäni sen enempää kenenkään kotiäitiyksillä tai työssäkäynneillä. Minä hoidan nyt oman elämäni, jokainen hoitakoon omansa tavalla johon itse voi olla tyytyväinen.

Itse asiassa luulen että hän pitäiis monia työn ja perhe-elämän näännyttämiä suomalaisäitejä vähän säälittävinä. On mielestäni todella kapeakatseista arvioida toisia työelämän perusteella. Tätini elämä on minusta ihailtavaa, ja haluaisin todellakin elää samalla tavalla jos se vain olisi mahdollista.

Terveisin, sen Saksan-tädin sisarentytär

onpas saamaton, kunnianhimoton ja mielikuvitukseton ihminen. Joko sen täytyy olla niin tyhmä, että se ei ole saanut mitään kiinnostavaa työtä tai sitten niin laiska, ettei pysty sellaista tekemään. Niin tai näin, meillä ei liene kovin paljon yhteistä eikä syvempää tuttavuutta kannata toivoa.

Minun tuntemani kotiäidit ja -isät ovat sellaisia, jotka ovat vaurastuneet ja myyneet esim. firmansa ja ovat nyt kotona ja lähinnä harrastavat pienimuotoista työntekoa.

En pitäisi heitä kunnianhimottomina tai laiskoina...

42

Minulla on työ josta todella nautin. Minulla olisi myös rahaa jäädä kotiin loppuelämäkseni, mutta se käytännössä tekee työstäni vain mukavampaa, haastavampaa ja parempaa, koska en ole mistään riippuvainen.

Vietettyään vuosia ulkomailla. Suurimman osan ajasta oli kotirouvan, koska mies oli jatkuvasti matkoilla, lapsi pieni ja työnsaantikin joissain maissa vaikeaa.

Oli sitten hiukan yli vuoden töissä Suomessa, lapsi on jo koulussa. Jäi työttömäksi, ja sanoi ajan oleen vaikeaa. Vaikka mies on edelleen työnsä takia paljon poissa, niin ei koululainen niin paljon äitiä tartte kotona.

Ja suomalainen yhteiskunta on erilainen, naiset on täällä töissä, joten seuraa ja tekemistä kotona oleville ei juuri löydy.

Ystäväni mies tienaa hyvin, taloudellisesti ei olisi pakko mennä töihin. Ystävä hakeutui ja pääsi nyt uudelleenkoulutukseen, ja aloitti syksyllä 4 v opinnot, vaikka ikää on jo yli 40 v.

Heillä on perheyritys ja 4 lasta.



Varaa on tällaiseen ylellisyyteen. Ihanaa.



Perheen äiti tekee myös paljon vapaaehtoistyöä kodin ulkopuolella (käy sairaalassa juttelemassa vanhuksille tms.). Mutta ymmärtääkseni rouva myös hoitaa yrityksen asioita jonkin verran kotona.



Hieno homma. Kadehdin!

Vaimoni on ollut 14 vuotta kotona, luojan kiitos. Vaikka olemme pitäneet koko ajan kotiapulaista 2pv/viikossa. Ja hän on kotona omasta tahdostaan eikä halua palata koskaan töihin, muiden komenneltavaksi. Perhe-elämästämme ei olisi tullut yhtään mitään jos hän olisi käynyt töissä. Vaimoni on kotona kun lapset saapuvat kotiin, vaimoni on kotona kun minä saavun kotiin. Koti on järjestyksessä, aikaa ei tarvitse tuhlata kodin pyörittämiseen kun kaikki ovat kotona. Illat ja viikonloput ovat pelkkää laatuaikaa.

jos tulee avioero tai muuten alkaa välit miehen kanssa viilenemään. Kotiäiti on tosi kusessa jos tulee tilanne, ettei voikaan laskea miehen rahoilla elämisen varaan. Ei työkokemusta, ei eläkekertymää... Moni nainen on vanhana kirjoittanut katkerista kokemuksistaan, kun joutuukin yksin köyhänä elämään, kun mies on pettänyt tai jättänyt tai molempia.

Ei erityisen arvostavasti. Ehkä ajattelisin että on henkisiä ongelmia ja siksi ei kykene työelämään.

Niin mäkin tekisin, jos olisi siihen varaa. Olen nyt vuorotteluvapaalla ja huomannut sen, että vaikka lapset on jo koulussa, ne tarvitsee vielä tosi paljon aikuista kotona, vaikka eivät koko aikaa jaloissa pyörikään.

Mä voisin hyvinkin olla kotiäitinä, kunhan saisin harrastaa ja tehdä itselle mielekkäitä asioita, opiskella jne.

Minä ihmettelen (siinä mielessä olen kai feministi) että miksi kukaan nainen jäisi kotiin; paitsi laiskuuttaan.

Minusta tässä kotona olemisessa ei ole mitään niin erityistä että MINUN pitäisi täälä heilua.

Kyllä asenne työntekoon on paska jos kotona hiihtää lopun elämäänsä.

koti ja lapset ovat mulle niin erityisiä ja tärkeitä, että juuri MINÄ olen siellä tärkeä ja erityinen omille lapsilleni. SAAN (en joudu) viettää aikaa omien lapsieni kanssa, voin vaikuttaa heidän kasvuunsa ja kehitykseensä paljon enemmän kuin jos olisivat jonkun vieraan hoidossa kaiket päivät. Jos palkkaisin kotiin hoitajan, jolle siitä maksettaisiin palkkaa, sekö olisi sitten "oikeaa työtä" ja se mitä nyt siis itse teen oman perheeni hyväksi, on laiskuutta ja työtä vieroksuvaa?

Meillä emäntä kesti vuoden ja kolme kuukautta kotona kahdestaa muksun kanssa, sitten sanoi että tulee hulluksi täällä neljän seinän sisällä. Sanoin että mene hyvä ihminen töihin jos tuolta tuntuu ja hän palasi töihin, muksu aloitti päivähoidossa 1v3kk ikäisenä.



Nuorimmat samassa hoitopaikassa ovat 9kk ikäisiä.



Ymmärrän kyllä että ollaan pari-kolme vuotta kotona, mutta siihen asti että lapsi menee ylä-asteelle ei käy minun järkeeni. Siinä heittää kyllä elämänsä aika tavalla hukkaan...

eri tavalla kuin uraa luovaan naiseenkaan.



Ne, joille ihmisen arvo on rahassa ja hienossa työpaikassa mitattavissa oleva asia, on asenteessa ja ajatusmallissa korjattavaa. Ei tarvitse tehdä samalla tavalla, eikä olla samoja elämänarvoja, mutta se ihmisten erilaisuuden hyväksyntä on erityisesti suomalaisilla hukassa.

vaan määräajaksi.



Minun äitini olo kotona siihen asti, kun pikkusiskoni oli 11. Ei ikinä sopeutunut työelämään, eikä myöskään työttömyyteen, ja oli muutenkin helvetillinen kiviriippa meille lapsille. Ei osannut hoitaa itse yhtään mitään, ei raha-asioita, ei sähkösopimuksia, ei verotusasioita.



Halveksin syvästi hänenkaltaisiaan, koska siinä on kyse siitä, että epäitsenäinen ihminen sälyttää vastuun itsestään muille kotiäitiyden varjolla.

teette saman määrän hommia kotona kuin kotiäidit. Kun kotiäiti tekee ruokaa kotona, siitä tulee tiskiä. Kun työssäkäyvän äidin lapsi syö päiväkodissa, siitä ei tule tiskiä - eikä tarvitse tehdä sitä ruokaa.

Kotiäiti ehtii tehdä sata kertaa enemmän asioita lastensa kanssa kuin työssäkäyvä äiti. Ei työpäivän jälkeen vain yksinkertaisesti ehdi olla niin kauan läsnä kuin kotiäiti pystyy.

Onhan se nyt lapsille ihan eri asia olla äidin kanssa koko päivän kuin muutaman tunnin illalla, jolloin tämä superäiti tekee "kaiken sen, mitä kotiäitikin".

Kasvakaa aikuiseksi.

likaisten lautasten lukumäärää, niin ei, siinä emme varmastikaan me työäidit teille kodinhengettärille pärjää. Itse kuitenkin ajattelen asian niin, että tapaan töissä aikuiskontakteja ja saan jotain muutakin sisältöä elämään kuin pyykinpesun ja siivoamisen. Lapseni puolestaan näkevät päiväkodissa/koulussa muita lapsia ja saavat sosiaalisia kontakteja muihin ikäisiinsä. Sitten kotona olemme iloisia toistemmme näkemisestä ja pyhitämme ajan yhdessä ololle.