Miten suhtautuisit naiseen, joka jää kotiäidiksi loppuelämäkseen?

mitä ko nainen aikoo tehdä sitten, kun lapset on isoja. Jos tekee lapset vaikkapa 25-30 vuotiaana, vanhinkin on 15 kun nainen on vasta 45.



Ihmettelen aina myös sitä, että eikö ko ihminen kaipaa mitään "älyllistä" haastetta, riittääkö todella pelkkä kotiäitiys tuomaan oikeasti tyydytyksen elämään. Kun lapset ovat pieniä, se varmasti riittää, mutta entäs sitten?



Mutta jokainen tekee valintansa ja ratkaisunsa itse.

ehkä siinä vaiheessa, kun kaikki kotona asuvat lapset olisivat tyyliin yli 15vuotiaita, saattaisin hieman ihmetellä..:D En oikein ymmärrä, miksi enää sen ikäiset tarvitsisivat jatkuvasti "saatavilla" olevaa aikuista..



Mutta esim alle 12vuotiaita lapsia kotona hoitavaa äitiä en ainakaan mitenkään pahalla katsoisi. Pitäisin hyvänä sitä, että lapsilla on aina joku, joka esim odottaa koulun jälkeen kotona. Ehkä vähän olisin kade siitä, että jollakin on sellaiseen mahdollisuus (tai siitä että joku tosissaan jaksaa olla kotona niin pitkään).

Tavallaan asia ok, mutta naisen kannattaa kyllä jotenkin varautua siihen, että jos mies kuolee/lähtee niin onko naiselle kerääntynyt omaa eläkettä lainkaan jne.



Toinen juttu on se, että tunnen läheisesti yhden tällaisen naisen, jäi kotiin lasten syntyessä ja lopulta "edustusrouvaksi". Ollut nyt kotona kohta 30 vuotta. Edustusta vaan on erittäin vähän ja naisella ei oikeasti ole mitään sisältöä elämässään. Olen yrittänyt että lähtisi jonnekin kursseille, vapaaehtoiseksi spr:lle, jotain edes, mutta ei osaa enää ottaa kodin ulkopuolisesta maailmasta lainkaan kiinni. =( Nyt hänelle on syntynyt pari lastenlasta ja miniät on helisemässä, kun hakee sitä sisältöä yrittämällä toimia äitinä lapsenlapsilleen. No, näin tuskin käy kaikille, mutta olen kyllä kuullut muitakin samanlaisia tarinoita.

Miksi se nykyään olisi jotenkin halveksuttavaa? Jokainen tekee kuten parhaaksi näkee. Tietysti kyseisen naisen kannalta toivoisin, että hän edes harrastuksena opiskelisi jonkun tutkinnon tai vaikka useamman.

Ja meillä vanhemmilla (olen 50) onkin sitten erinäköisiä traumoja asiasta.



Minullakin anoppi sekosi lastensa muutettua kotoa ja minun äitini söhläsi raha-asiansa isän kuoltua.



IKINÄ en aio samaa taakkaa sälyttää omille lapsilleni!

Mies jäänee eläkkeelle todennäköisesti viimeistään 55v. ja minä olen silloin 50v. Lapset ovat silloin parinkymmpin molemmin puolin ja ehkä juuri lähteneet kotoa. Silloin me matkustelemme ja nautimme keväästä syksyyn mökkeilystä + golfin peluusta. Kun aikanamme sitten ehkä saamme lapsenlapsia, olen toivottavasti vielä terve ja hyväkuntoinen mummu :)



Tällä hetkellä täytän päiväni (siis lasten ollessa koulussa + osan iltapäivästä) kotitöitä tehden, auttamalla naapurin äitiä lastenhoidossa, siivoamalla oman mummini luona kerran viikossa, olemalla välillä sijaisena lastemme koulussa, auttamalla ystävääni yrityksen pyörityksessä jne. Kyllä minä ainakin saan aikani kulumaan ja oikeasti koen myös tyydytystä auttamalla toisia ihmisiä. Luulenpa, että saan siitä enemmän hyvää mieltä kuin entisen työnantajani listoilla...

Toisin sanoen ihan peruskotitöitä, jotka jokainen vanhempi - työssäkäyvä tai ei - hoitaa... Lycka till.

Älä ole lapsellinen ja yksinkertainen!

Työssäkäyvä äiti ei todellakaan voi tehdä töitä ja KAIKKEA SITÄ, mitä kotiäiti tekee päivän aikana.

Kotiäiti on lastensa kanssa, työäiti ei ole. Olen nyt itse 9v kotiäitiysputken jälkeen palannut töihin, enkä ole lasteni kanssa 7-9 tuntia päivässä. Se on älyttömän paljon. En myöskään tee yhtä paljon ruokaa kuin ennen, en siivoa (koska kukaan ei ole kotona sotkemassa) jne.

Kyllä työssäkäyvä äiti on voi lastensa kanssa olla. Se, että äiti on kotona, ei tarkoita välttämättä sitä, että koko ajan ollaan siellä lapsia varten. Äitikin tarvitsee omaa aikaa, ja oletko kuullut mitään noista kotiäitien masentumistapauksista? Kun koko elämän sisältö on vain lapset. Työäiti voi olla töissä esim. vain puolikkaita päiviä ja jaksaa sitten lopun aikaa olla täysillä lasten kanssa, kun töissä on saatu vähän vaihtelua perus lapsiarkeen.

eri tavalla kuin uraa luovaan naiseenkaan.

Ne, joille ihmisen arvo on rahassa ja hienossa työpaikassa mitattavissa oleva asia, on asenteessa ja ajatusmallissa korjattavaa. Ei tarvitse tehdä samalla tavalla, eikä olla samoja elämänarvoja, mutta se ihmisten erilaisuuden hyväksyntä on erityisesti suomalaisilla hukassa.

Tuossa juuri paasaat siitä, miten ihmisten täytyisi ymmärtää erilaisia arvomaailmoja ja hyväksyä toisten erilaiset arvot ja sitten pamautat, että "ne joille ihmisen arvo on rahassa ja työpaikassa mitattavissa, on ajatusmaailmassa korjattavaa." Pilkka omaan nilkkaan :P

eli suhtaudun ihan hyvin.

Meillä tilanteeseen on vaikuttanut myös erityislapsi perheessä. "Hommaa" riittää.

Pääasia, että itse on elämäänsä ja valintoihinsa tyytyväinen.



Ei ihmisiä kuuluisi arvottaa pelkästään sen perusteella mitä tekevät työkseen tai eivät tee. Jokaisella on paikkansa.



Kyllä kotona saa aikansa kulumaan vaikka lapset olisivat jo isompia. Sen oman ajan voi ottaa sitten silloin päivällä ja ilta aikaa perheelle.

Meillä tehdään paljon asioita yhdessä ja ollaan satsattu siehen, että mulla on aikaa lapsille tarvittaessa ja myös voimia siihen.



Mies tekee sellaista työtä, että on paljon poissa kotoa eikä pysty päiväsaikaan vastailemaan esim. puhelimeen. Hän pitää työstään ja on tyytyväinen, kun tietää että mulla on sitten aikaa lapsille ja mahdollisuus hoitaa arki täällä päässä niin, että hän saa keskittyä vaativaan työhönsä.



Tällä hetkellä taloudellinen tilanne on jo ihan ok, aikoinaan elettiin kovinkin niukilla. Mutta pärjättiin. Osin siksi että mulla oli sitten aikaa hakea tarjousruoat ja kiertää kirppiksiltä ja alesta tarvittavat kamppeet. Ommella itse ja korjata entisiä.

Moni työssäkäyvä ystäväni ei ehdi tarjousten perässä juoksemaan eikä hyödyntämään kirppiksiä tarpeeksi.



Itse osallistun vapaaehtois- ja järjestötyöhön aika paljon myös nykyisin, kun aikaa riittää.Arvokasta työtä sekin vaikka ei palkkatyötä olekaan.

Vaimoni on ollut 14 vuotta kotona, luojan kiitos. Vaikka olemme pitäneet koko ajan kotiapulaista 2pv/viikossa. Ja hän on kotona omasta tahdostaan eikä halua palata koskaan töihin, muiden komenneltavaksi. Perhe-elämästämme ei olisi tullut yhtään mitään jos hän olisi käynyt töissä. Vaimoni on kotona kun lapset saapuvat kotiin, vaimoni on kotona kun minä saavun kotiin. Koti on järjestyksessä, aikaa ei tarvitse tuhlata kodin pyörittämiseen kun kaikki ovat kotona. Illat ja viikonloput ovat pelkkää laatuaikaa.

Paitsi, että vuosia on paljon vähemmän. Tärkeintä minulle kuitenkin on se, että niin lapset kuin mies arvostaa sitä, mitä kotona teen ja sitä, että lapsilla on aina vanhempi käytettävissään kotona.

mitenkään erityisesti.



Sama kuin kysyisit miten suhtaudut naiseen joka on sairaanhoitaja, tai opettaja, tai hevoskouluttaja.

Lasten kasvattaminen on erittäin arvokasta työtä tulevaisuuden yhteiskunnan hyväksi. Harva nykynainen sitä edes kunnolla tajuaa, kun on niin kiire toteuttaa itseään ja älyllisiä haasteitaan.

opettajiin tai hevoskouluttajiinkin suhtautuu tietyin ennakkokäsityksin...

miksi pitää väen vängällä väittää että töissä käyvä ehtii ja joutuu tekemään yhtä paljon kuin kotiäiti?



Ei tietenkään ehdi koska on vähemmän aikaa siihen.



Itse olen kotiäiti tällä hetkellä, 10 v työputken jälkeen.



Jotain poikkeustapauksia tietysti voi olla (yötyö, mutta kai yötyöläinenkin nukkuu? ja samat vuorokauden tunnit hänelläkin on käytössään josta osan vie työ)

opettajiin tai hevoskouluttajiinkin suhtautuu tietyin ennakkokäsityksin...

kuin monen työssäkäyvän! Eivät kaikki työt, edes akateeemiset, ole mitenkään älyllisesti erityisen haastavia. Kotiäitikin voi opiskella esim. avoimessa yliopistossa, olla mukana erilaisessa vapaaehtoistoiminnassa (SPR, vetää lasten kerhoja/ harrastusryhmiä jne.), toimia pienimuotoisesti yrittäjänä esim. kotimyyntiä tai käänöstöitä (joita itse teen). Ja sitä taloudellista puoltakin (esim. eläke) tietysti voi etukäteen miettiä, ja toisaalta, jos ei ole avioehtoa, omaisuushan menee joka tapauksessa puoliksi eron sattuessa.

mitä ko nainen aikoo tehdä sitten, kun lapset on isoja. Jos tekee lapset vaikkapa 25-30 vuotiaana, vanhinkin on 15 kun nainen on vasta 45.

Ihmettelen aina myös sitä, että eikö ko ihminen kaipaa mitään "älyllistä" haastetta, riittääkö todella pelkkä kotiäitiys tuomaan oikeasti tyydytyksen elämään. Kun lapset ovat pieniä, se varmasti riittää, mutta entäs sitten?

Mutta jokainen tekee valintansa ja ratkaisunsa itse.

minkälaista aivokapasiteettia yhteiskunta jne menettävät, jos joku on kotona koko ajan. Uskon, että heilläkin olisi paljon annettavaa yhteiseen hyvään.



Olen myös sitä mieltä, että kun itse elättää itsensä ja määrää omista raha-asioistaan, niin saa täysin korvaamatonta itsetuntoa ja selviytymistaitoja, jota ei vaan yksinkertaisesti saa miehen palkalla elettäessä.

vallan mainiosti mahdollistaa opiskelun, vuosienkin sellaisen! Ja antaa vieläpä pienen pesämunan vaikkapa siivousyrityksen tms. perustemaiseen. Moni vaihtaa alaa joka tapauksessa, harva meistä töissä olevistakaan on samassa työssä samalla koulutuksella koko ikäänsä. Ja moni jää työttömäksi, oman alan työt loppuvat Suomesta jne. (esim. paperiala), ja elämä jatkuu silloinkin. Ei mikään ole elämässä varmaa. Sitä paitsi, voihan kotiäitikin opiskella ja tehdä töitä osa-aikaisesti tai vaikka kotoa käsin!

ei se, ettei ole avioehtoa, paljon auta. Omaisuus menee kyllä avioerossa puoliksi, mutta mitään tuloja (tai työkokemusta tai ehkä jopa koulutusta) sillä kotiäidillä ei sitten ole. Puolikas omakotitalosta ja rantamökistä ei tuo leipää pöytään loppuelämän ajan...

Ja kaikki tuet pois