Miten suhtautuisit naiseen, joka jää kotiäidiksi loppuelämäkseen?

Vastaan sinulle vaikka et minulle kirjottanut.



Meillä kasvaa perunoita maassa, tuola pihan perällä ihan auttamattakin! Keväällä heitetään maahan pottuja ja syksyllä otetaan pois enempi. ;)



Minä ainakin pystyn tekemään ihan normaaleja asioita vaikka työssä käynkin, monesti ylitöitä haluan jäädä väkertämään. Ja silti ehtii tekemään samat kotiaskareet.



En ainakaan nyt kotona ollessa tee sitäkään mitä teen kun käyn töissä. Jokanen kai sitten tavallaan?

En minä ala keksimään vaatteiden pesua yhtään enempi jos olen kotona, saisin heittää kaapista puhtaita koneeseen: sama määrä tulee kun ollessani töissä! (Ollaan hankittu isompi pesukone niin oikeastaan vähempi vaikka lapsimäärä kasvanut).

Ei minua haittaa maalata lapsien kanssa kotona, ei se lisää sotkua. Samaa voi tehdä töidenkin jälkeen.



Meillä lapset (4 kpl) on alle kouluikäsiä ja he osaa nostaa tavarat paikoilleen leikkien jälkeen. Toiset mammat kai passaa kaikessa?



Imuroin saman verran kuin jos käyn töissä.

Kotiäitinä minulla ainakin on enempi aikaa käsissä, nytkin juon kahvia enkä aja trukilla pitkin hallia!



17

Mutta kehottaisin huolehtimaan taloudellisesta tulevaisuudesta. Tällä tarkoitan esimerkiksi eläkettä.



Tiedän useamman tapauksen, jossa nainen on ollut kotirouvana koko ajan ja mies on tienannut. Siinä ei ole sitten mietitty eläkesäästämisiä, koska yhteinen tulevaisuus on kuitenkin taloudellisesti turvattu. Mutta sitten on käynyt niin, että lasten kasvettua mies on halunnut eron.



Vaikka omaisuus menee puoliksi (ellei ole joitakin avioehtoja), niin ei sitä talon puolikasta ja elämää pyöritetä ilman minkäänlaisia tuloja. Siinä ovat jätetyt rouvat olleet ihmeissään. Jos ei eläkettä ole kertynyt eikä sitä enää ehdi edes keräämään.



Ei kukaan avioeroa suunnittele eikä usko että omalle kohdalle tulee. Vaan on tullut, omalle kohdalleni ja läheisten ystävienkin kohdalle.



On viisautta varautua.

Miehen palkka riittää koko perheelle joten parasta mitä voin tehdä on jäädä kotiäidiksi. Ajattelin kun lapset menee yläasteelle voisin tehdä töitä 2-3pv vkossa lähinnä siksi että minulla olisi jotain muutakin elämää. Vaikka kotiäitiys on antoisaa niin työeäke ei kerry ja omat aikuiskontaktit jää helposti vähiin joten ei se ainaista herkkuakaan ole. On ihmisiä joiden pää ei kestäisi pitkää kotiäitiyttä.

No jaa, mää ainakin tykkään että olen tuottava kuin eläisin vaan toimetta.



Meillä on töissä paljon vanhaakin porukkaa hommissa mutta en näe itseäni työkyvyttömänä vajaassa 10-20 vuodessa. Olo on parempi kuin ennen lapsia kun olen kuntoillut, toisin kuin teininä!



En minä sanokaan ettei mies minua jättäisi! Miksei? Olen vaan tehdastyöläinen, painin eri sarjassa kuin mieheni.. ;)



Olen haaveillut että voisin alkaa yrittäjäksi. Katsoo nyt mihin tuuli tässä kantaa! Oma elämä ja kunto on kuitenkin itselleni niin tärkeitä etten ole aikonut raiskata työkuntoani, mielelläni kuulun siihen 80 prossaan väestöstä joka haluaa tehdä töitä yli eläkeiän.



17

teette saman määrän hommia kotona kuin kotiäidit. Kun kotiäiti tekee ruokaa kotona, siitä tulee tiskiä. Kun työssäkäyvän äidin lapsi syö päiväkodissa, siitä ei tule tiskiä - eikä tarvitse tehdä sitä ruokaa.



Kotiäiti ehtii tehdä sata kertaa enemmän asioita lastensa kanssa kuin työssäkäyvä äiti. Ei työpäivän jälkeen vain yksinkertaisesti ehdi olla niin kauan läsnä kuin kotiäiti pystyy.



Onhan se nyt lapsille ihan eri asia olla äidin kanssa koko päivän kuin muutaman tunnin illalla, jolloin tämä superäiti tekee "kaiken sen, mitä kotiäitikin".



Kasvakaa aikuiseksi.

koskaan ei tiedö mitä tapahtuu.

Miksi ihmiset puhuu ettei pää kestä kotona? Johonkin sitä 8 h työpäivän jälkeenkin tarttee mennä! :D



Se ettei keksi tekemistä ja vaan nuokkuu on taas eri asia.

Ehkä joku tykkää ettei tartte tehdä mitään ja voi roikkua 8 h pidempään päivittäin tietokoneella vaikka.. ;)

Pitääkö ihmisen sitten tykätä ettei tee mitään?

Koska sehän ihmisiä syö: ei keksi tekemistä!



Jos "pesee" vaatetta niin se vie 2 minuuttia. Täyttää koneen ja painaa nappia. Odottaa pari tuntia ja tyhjentää rumpuun tai narulle, siihen menee 2-10 minsaa.



17

jään kotiin vaikka nuorin täyttää kohta 3v. ajattelin olla siihen asti että nuorin lähtee kouluun.

Eipähän tarvi järkätä lastenhoitojuttuja ja tarharumbaa.



Siinäkin vaiheessa vois alkuun tehdä osapäiväistä työtä.

Meillä on 5 lasta

Ensinnäkin malli, jonka äiti antaa esim. tyttärilleen, on aika huono. Minä ja ystäväpiirimme tarvitsemme älyllistä, ammatillista haastetta ja sitä ei kyllä kotiäitys takaa. Ja mitä ihmettä sitä kotona tekee, kun lapset on isoja? En ikinä alkaisi miehen huollettavaksi loppuelämäkseni.

Anteeksi miten? :D



Kyllä minä työssä käydessä teen ruokaa! Leivon perheen leivätkin.

Ja tiskiä meidän 6 henkinen perhe tekee pitkin päivää kun lapset koululaisiksi kasvaa. ;)

Jahka lapset pääsee kouluun ja alkaa kavereitakin lapata niin tiskiä tulee varmaan enempi kuin monella pari lapsisessa perheessä.



Kun käy yövuorossa niin ruokaa tarttee olla evääksi ja muutamaksi kerraksi päivällä.

Ja kun oma aamuvuoro päättyy kahdelta niin on aika paljon aikaa lapsien kanssa: käytännössä jää pois aamutoimet, yksi ulkoilu ja ruoka. Unien jälkeen olen jo kotona! ;)

Ei työssäkäyminen ole mitään superia!! Minusta se kuuluu vaan elämään: käy teidän miehetkin töissä.

Eikö he ole tasavertasia vanhempina?



Kasva itse aikuiseksi.



17

Enhän toki arvostele ketään elämänvalintojensa vuoksi. Niin, ja itse olen ollut nyt 13 v kotona, eikä mitään kiirettä töihin. Kaikki lapset ovat koulussa, aah tätä hiljaisuutta ja rauhaa aamupäivisin.



Tekemistäkin riitää: meillä on iso puutarha hedelmäpuineen, marjapensaineen ja perennoineen. Iso kasvimaakin on ja kasvihuone sekä pieni kanala. Lenkitän päivittäin myös kaksi koiraamme, ompelen vaatteita, neulon, leivon (myös leivät) ja tietysti teen ruuat ja siivoan.



Lasten kanssa ehdin olla todella paljon, kuskaan harrastuksiin ja otan mukaan kotitöihin, ulkoilemme, pelailemme, luemme. En ole koskaan väsynyt ja stressaantunut. Meillä ei huudeta ja riidellä.



Koska meillä on niin paljon aikaa lapsillemme, voimme hyvällä omallatunnolla välillä lähteä kahdestaan lomalle. Samoin minulla on aikaa itselleni ja omille harrastuksilleni.



Emme ole rikkaita, mutta tulemme toimeen ihan hyvin, kun emme tuhlaile.



Ennen kotiin jäämistäni olin yrittäjä ja myin sitten firmani. Ne rahat on melkein jo käytetty, mutta paljon tiukempaa olisi ollut ilman niitä. Itse olen maksanut itselleni eläkevakuutusta. Molempien puolelta on tulossa perintöä, minun puolelta enemmän, mm. metsää.



Olen erittäin onnellinen, enkä kaipaa töihin.

ainakin vielä siihen asti kunnes kuopus on ekalla

Nuorin on nyt 5-vuotias ja töihin "menemisestä" ei ole tietoa. Päiväni ovat niin täynnä mielekästä tekemistä, etten ole tyhjänpanttina todellakaan. Kodinhoito jopa jää välillä retuperälle. Minulla ei ole vanhoilliset arvot eikä kukaan ole pakottanut minua kotiin (oma äitini oli töissä 2 kk lasten syntymien jälkeen). Kaikki omaisuus on yhteistä, ja minä osaan talousasiat paremmin kuin mieheni. Jos joku minua kadehtii, niin siitä vain. En mieti, mitä muut ovat elämästäni mieltä, mutta minä nautin!

aktiivisesti erilaista järjestö- ja hyväntekeväisyystoimintaa, sekä esim. yritystoimintaa pienemmässä mittakaavassa. En menisi sanomaan, että tällainen elämäntapa olisi automaattisesti jotenkin huonompi yhteiskunnan kannalta kuin pienipalkkainen työ, josta ei yhteiskuntakaan juuri verotuloja saa.

Itse olen nyt ollut vuoden kotona lasten kanssa, ja ainakin vuosi on tarkoitus vielä olla, mutten todellakaan voi edes kuvitella tekeväni tätä loppuelämääni. En, vaikka mies tienaisi kymppitonnin päivässä, saisin miljoonaluokan perinnöt ja olisin rikas kuin Kroisos. Jos rahaa olisi kuin roskaa, palkkaisin lapsilleni kotiin hoitajan, lisäksi oman siivoojan, tekisin itse osa-aikaisia töitä ja järjestäisin jokaiselle kylliksi harrastuksia, vapaata jne.



Tällä hetkellä rahaa ei ole kuin roskaa, ja tämänkin hetken hoitovapaalla olen senttiä venyttäen vain siksi, että sekä minä että mieheni uskomme, ettei alle 1-vuotias kuulu päivähoitoon, eikä meidän kuopuksella edes harkita hoitopaikkaa ennen kuin hän kävelee ja ymmärtää maailmasta jo enemmän. Ei taida juuri olla päivääkään, jolloin en ainakin kerran jossakin välissä ajattele, että tulen vielä hulluksi täällä. Opiskeluissani ja töissäni olen tottunut siihen, että työtä tehdessä sen jäljet näkyvät, eikä samaa työtä joudu tekemään jatkuvasti uudestaan. Tällä hetkellä mietin useinkin, miksi ihmeessä minä oikein pesinkään lattiat eilen illalla, nythän ne ovat taas kuraiset, kun tulimme lasten kanssa ulkoa. Tai miksi ihmeessä olen pessyt nämä samat vaatteet tämän viikon aikana joka päivä (kuopus konttaa kuivaustelineille, repii pyykit lattialle ja kuljettelee pitkin poikin, ja ovat uudestaan kuraisia, hiekkaisia ja kissan karvoissa, joten menevät siksi suoraan pyykkiin taas). Tiedän, että lattiat on pestävä, jottei se olisi likainen, ja että tiskit on tiskattava, että olisi puhtaita astioita joista syödä, ja että vaatteetkin on pestävä, jotta on puhdasta vaatetta laittaa päälle, mutta kieltämättä tuntuu turhalta tehdä samoja asioita jatkuvasti uudestaan.



En ymmärrä, miksi joku haluaisi tällaista elämää viettää vapaaehtoisesti, mutta ihailen kyllä niitä ihmisiä, joiden tiedän elävän näin. Mielestäni he ovat paljon vahvempia persoonia, ja usein näkevät elämän positiivisempana kuin moni muu. Tiedän, että moni heistä nauttii juuri siitä kotona olemisesta, ja he keskittyvät siinä pyykinpesussakin siihen hetkeen, kun pyykit ovat puhtaita (kun minä taas keskityn siihen, jolloin pesen niitä ja huomaan peseväni samoja uudestaan ja uudestaan). Mielestäni heillä on hyvä ja valoisa elämänasenne, ja he osaavat keskittyä olennaiseen ja nauttia pienistä asioista. Minä en ole sellainen ihminen, joten siksi ihailen ja kadehdin heitä.

Hänellä on jo aikuiset lapset mutta edelleenkään tätini ei käy töissä. Tekemistä riittää muutenkin. Hänen elämänsä on aina vaikuttanut minusta ihanalta. Tätini on edelleen kaunis, hyvin hoidettu. Ihanat lapset ja nyt jo lapsenlapsiakin, iso talo, puutarha, vilkas sosiaalinen elämä, paljon ystäviä. Hän hoitaa satunnaisesti lapsenlapsiaan, lenkittää koiraa, tapaa ystäviään, tekee ostokset, siivoilee, valmistaa ihania ruokia, lukee todella paljon, käy konserteissa...



Itse asiassa haluaisin elää juuri niin kuin hän. Valitettavasti mieheni ei ole niin hyväpalkkainen eikä minulla ole samalla tavalla perittyä omaisuutta (ainakaan vielä). Tuntuu että tämä suomalainen juokseminen töihin, kotiin, kauppaan, harrastuksiin - siis ainainen kiire ja riittämättömyyden tunne - vanhentaa ja kuluttaa minut ennen aikojaan. Ja kelpaisi minulle se Etelä-Saksan lempeä ilmastokin...

Kyllä työäiti joutuu tekemään paljon kotitöitä iltaisin vaikkei nyt ehkä ihan yhtä paljon kuin kotiäiti. Se vie sitä vähääkin aikaa perheen kanssa. Kotiäitiä voi verrata perhepäivähoitajaan. Kyllä se ihan työtä on vaikka erilaista kuin vaikka toimistotyö, paitsi että samalla saa viettää arvokasta aikaa myös päivisin lapsen kanssa.

Mutta kun lapset on koululaisia ja haluavat viettää aikaansqa muiden lasten kanssa, niin oikeasti kyllästyisin. Tykkään puutarhanhoidosta ja käsitöistä, mutta kyllä Suomen pitkä talvi olis aika tympeääa olla vain kotona. Toki vois varmaan keksiä vapaaehtoistyötä, mutta sitäkin on enemmän hoivapuolella.

Kyllä mä kaipaisin aikuiskontakteja myös.

En ole niin taiteellisesti lahjakas, että saisian sillä täytettyäni päiväni. rakastan lukemista, mutta ei sitäkään aina voi tehdä.

Onneksi mulla on työ, fiksuja työkavereita ja aina hiukan erilainen työpäivä.

Minä olen nyt työssäkäyvä äiti ja kyllä minä nytkin lapseni ruokin ja huushollin hoidan, mutta ei sitä mitenkään ehdi tekemään niin kuin jos on vain kotona. Puhumattakaan siitä, että ei ole niin väsynyt ja kiireinen koko ajan.



Ja perunoiden kasvattamisessa on paljon muitakin vaiheita kuin se pelkkä kasvaminen. Meillä kasvaa niitä jo nyt pellollinen mökillä ja voin kertoa, että kyllä siellä peltotikulla vain aikaa hurahtaa - ja kellarissakin. Ei sekään itsekseen valmis ole. Taidat olla urbaani kun et sitä tajua?

Olen ollut työelämässä jo kohta 20 vuotta ja alan olla kurkkuani myöten täynnä.



Haaveilemme miehen kanssa tilanteesta, että jossain vaiheessa, esimerkiksi 10 vuoden päästä voiisn jäädä kokonaan kotiin. Miehenkin elämä helpottuisi, sillä huoltaisin kodin kokonaan, se olisi minun työtäni. Miehellä on vaativa työ ja pitkät työpäivät. Minä puolestani pidän kotitöistä.



Ainoa mikä arveluttaisi ja arveluttaa itseäni, on riski parisuhteen päättymisestä avioeroon. Silloin saattaisin olla hieman heikoilla. Toisaalta 10 vuoden päästä minulla alkaa olla takana jo lähes 30 työvuotta, joten eläkettäkin olisi kertynyt. Vaikka ajatus kotiin jäämisestä tuntuu mukavalta, tietty itsenäisyyden menetys pelottaa.