Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Olenko ainoa äiti, jota ei kiinnosta lastensa seura
08.04.2010 |
Tunnen tästä kamalaa syyllisyyttä, mutta kerron nyt rehellisesti tunnoistani kuitenkin.
Tai itseasiassa tunteissani lapsiani kohtaan ei liene mitään vikaa/epätavallista, rakastan heitä yli kaiken, yritän olla hyvä äiti ja toivon heille pelkkää hyvää, enkä heitä pois antaisi.
MUTTA.
En millään jaksa viettää aikaa lasteni kanssa. Tai viitsi lienee parempi sana. Kyselen kyllä päivittäin miten koulussa meni ja muita kysymyksiä, mutta vastaukset eivät sen kummemmin kiinnosta minua, kysyn vain pakosta ja koska niin kuuluu tehdä, että lapsi kokee hänestä välitettävän.
En myöskään viitsi leikkiä lasten kanssa, kehun kyllä legorakennelmat, prinsessapiirustukset jne mutta itse en heidän kanssaan viitsi tehdä juuri mitään.
Mieluiten vain kotona ollessamme teen kotitöitä, roikun netissä, luen tai teen käsitöitä ja haluaisin että lapset touhuilisivat omiaan siinä sivussa minua sen kummemmin "vaivaamatta".
Vastaan kyllä jos kysyvät jotain mutta mitään kummempaa en keskustele. Yleensä vielä menee niin, että kun teen jotain yllämainittua ja lapsi kysyy minua vaikkapa katsomaan jotakin, huutelen vaan että "joojookohta" ja se sitten unohtuu jossain vaiheessa kuitenkin.
Sylissä koitan lapsia pitää ainakin pari kertaa viikossa hetken, (no pienempi kömpii kyllä useamminkin) halaan miltei joka päivä ja sanon rakastavani, mutta siis aikaa heidän kanssaan vietän vähän, niin että olisin LÄSNÄ.
Tiedän, että pitäisi olla enemmän läsnä, mutta se ei vaan jotenkin luonnistu, on hyvin väkinäistä kun sitä yritän toisinaan.
Mahdankohan saada lapsilleni kauheat "traumat" tästä aikaiseksi.. että lapset ovat vähän kuin vaan siinä sivussa. Onko muita tällaisia äitejä?
Kommentit (61)
1/61
|
09.04.2010 |
Myös minä. Rakastan lastani, mutta en ole ikinä leikkinyt tms. paljon hänen kanssaan. Käyn mielelläni lapseni kanssa kyllä esim. ulkona.
Pakkoleikit ja -askartelut lasten kanssa ovat erittäin uusi ilmiö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En pysty eläytymään lapsen maailmaan niin hyvin kuin haluaisin, en jaksa enkä osaa leikkiä, en koko ajan keksi jotain virikkeellista toimintaa. Askartelut on jäänyt vähäisiksi, leikkipuistoihin en kovin usein onnistu lähtemään jnejne..
MUTTA en minä ainakaan ole mikään kylmä äiti. Rakastan lastani yli kaiken, pussailen ja halittelen, yritän kehua kaikkia piirustuksia ja askarteluja, pidän niitä esillä asunnossa kun tiedän sen olevan lapselle tärkeää.
Tekeekö se sitten huonoksi äidiksi, jos ei pysty eläytymään lapsen maailmaan? Parhaani kuitenkin yritän. Ja sille, joka juuri kirjoitti kuinka vanhempien takia hän käy terapiassa ja kuinka vanhemmat on pilannut hänen elämänsä niin ihan oikeasti kerron sulle nyt totuuden: VANHEMMATKIN ON IHMISIÄ ja tekee virheitä!! Ei me olla mitään yli-ihmisiä, jotka pystyy ihan kaikkeen. Minunkin äitini on entinen alkoholisti ja siitä sain kärsiä kymmeniä vuosia, terapiat on käyty, mutta silti rakastan äitiäni yli kaiken enkä häntä vaihtaisi!!
En ole itsekään erityisen lapsirakas, en siis ajattele, että kaikki lapset ovat suurenmoisia. Mutta omien lasteni lisäksi tunnen paljon todella mielenkiintoisia lapsia! Heidän juttunsa, mielikuvituksensa on kiehtovaa kuultavaa, älyllisesti ja emotionaalisesti haastavaa.
Uskon, että lapsesi vaistoavat että et ole kiinnostunut heistä. Miten muuten heitä rakastat, jos heidän ajatuksensa ja elämänsä ei kiinnosta? Mitä rakkaus sinun mielestäsi on? Ei se ole rakastamista jos vain sanoo että rakastaa, oli sitten kyse lapsista tai aikuisista.
Mutta varmaan lapsistasi tulee ihan kunnon ihmisiä, ap. Monet ovat kasvaneet etäisten/ tunnekylmien vanhempien kanssa, mutta löytäneet itselleen muuta kautta ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneet heistä, nähneet heidät sellaisina kuin he ovat ja hyväksyneet.
esikoinen oli vahinko ja toka tehtiin kyllä "tekemällä" mutta lähinnä miehen toiveesta. En ole koskaan ollut järin lapsirakas (en kyllä mikään lastenvihaajakaan!) ja aiemmin olin lähinnä sitä mieltä etten koskaan äidiksi haluakaan. Tosin en luottanut tuntemuksiini vaan olin varma, että jokaisesta tulee miltei täydellinen äiti kun vaan oman lapsen saa... kaikkea sitä... :)
pointti, että lasten kanssa pitäisi leikkiä ja askarrella, voihan senkin tehdä poissaolevasti. Se on ongelma, jos oman lapsi ei kiinnosta. Siis ettei jaksa kuunnella sen juttuja, ei kiinnostuta sen tekemisistä, lapsen kanssa ollessa ollaan aina muissa maailmoissa, lapsi on tylsää seuraa. Tottakai se vaistoaa sen.
VANHEMMATKIN ON IHMISIÄ ja tekee virheitä!! Ei me olla mitään yli-ihmisiä, jotka pystyy ihan kaikkeen. Minunkin äitini on entinen alkoholisti ja siitä sain kärsiä kymmeniä vuosia, terapiat on käyty, mutta silti rakastan äitiäni yli kaiken enkä häntä vaihtaisi!!
siinä mitään, jos ajatus siitä ei häiritse, että omien tekemisten vuoksi lapsi tulee kärsimään kymmeniä vuosia ja joutuu käymään terapiassa. Onhan se vanhempi semmoinenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
VANHEMMATKIN ON IHMISIÄ ja tekee virheitä!! Ei me olla mitään yli-ihmisiä, jotka pystyy ihan kaikkeen. Minunkin äitini on entinen alkoholisti ja siitä sain kärsiä kymmeniä vuosia, terapiat on käyty, mutta silti rakastan äitiäni yli kaiken enkä häntä vaihtaisi!!siinä mitään, jos ajatus siitä ei häiritse, että omien tekemisten vuoksi lapsi tulee kärsimään kymmeniä vuosia ja joutuu käymään terapiassa. Onhan se vanhempi semmoinenkin.
Vaikka luulet tehneesi kaiken oikein niin lapsesi saattaa sittenkin sairastua ja joutua kärsimään, eiköhän aina joku syy löydy lapsuudesta, koska edelleenkin: KUKAAN EI OLE TÄYDELLINEN. Ja itse ainakin yritän parhaani, mutta täydellinen en ole. Minun virheeni on se, että en jaksa tehdä tarpeeksi asoita lapseni kanssa, mutta olen sentään huomannut tämän piirteen itsessäni ja yritän parantaa. Mutta mitä virheitä sinä teet, mitkä ovat sinun heikkoutesi? Jotta niitä voi muuttaa, ne pitää ensin tunnistaa.
kiinnostaa, missä se rakastaminen näkyy esim. ap:n tapauksessa, kun "kyselen kyllä kuulumiset, että lapsi luulee hänestä välitettävän", eli sanot suoraan, että et välitä, mutta esität välittäväsi. Musta tuo on lähinnä velvollisuuden hoitamista, ei rakastamista. Miten voi rakastaa jotakuta, joka ei kiinnosta ollenkaan? Ei mitenkään. Jos miehesi toimisi samoin sinua kohtaa, niin tod näk. olisit hyvin pian jonkun gigolon kainalossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka luulet tehneesi kaiken oikein niin lapsesi saattaa sittenkin sairastua ja joutua kärsimään, eiköhän aina joku syy löydy lapsuudesta, koska edelleenkin: KUKAAN EI OLE TÄYDELLINEN. Ja itse ainakin yritän parhaani, mutta täydellinen en ole. Minun virheeni on se, että en jaksa tehdä tarpeeksi asoita lapseni kanssa, mutta olen sentään huomannut tämän piirteen itsessäni ja yritän parantaa. Mutta mitä virheitä sinä teet, mitkä ovat sinun heikkoutesi? Jotta niitä voi muuttaa, ne pitää ensin tunnistaa.
sitä voi ihan rauhassa vaikka juopotella päivät pitkät ja lyödä lapsia remmillä ja pistää ne yöksi kellariin, koska voisihan ne joka tapauksessa jostain traumatisoitua, vaikka mitä tekisi? Mun mielestä on ainakin perusasioita, joiden pitää olla kunnossa, jos lapsia haluaa tehdä. Esim. ei saa olla väkivaltaa, alkoholismia, ja lapsesta täytyy välittää. Ei minusta ole ongelma, vaikka ei koskaan lapsen kanssa leikkisi tai touhuaisi lasten juttuja, sitä varten sillä on kaverit, mutta jos sanoo, että oma lapsi ei kiinnosta, niin se on suuri perustavanlaatuinen ongelma.
Muakin kiinnostaa, missä se rakastaminen näkyy esim. ap:n tapauksessa, kun "kyselen kyllä kuulumiset, että lapsi luulee hänestä välitettävän", eli sanot suoraan, että et välitä, mutta esität välittäväsi. Musta tuo on lähinnä velvollisuuden hoitamista, ei rakastamista. Miten voi rakastaa jotakuta, joka ei kiinnosta ollenkaan? Ei mitenkään. Jos miehesi toimisi samoin sinua kohtaa, niin tod näk. olisit hyvin pian jonkun gigolon kainalossa.
Ai missä rakastamiseni lapsiani kohtaan näkyy.. no, minä koen osoittavani rakkauttani esimerkiksi sillä että katson että lapset eivät ole nälässä eivätkä janossa, että heillä on kivat ja puhtaat vaatteet aina päällä, ja siis kirjoitinhan minä että kehun niitä piirustuksia ja legorakennuksia, mitä lapset tuovat näytille. Ja halailen miltei joka päivä, tänäkin aamuna halasin kouluunlähtevää ja toivotin hauskaa koulupäivää. En tiedä kyllä katsoinko silmiin...?
Niin ja siis toki minä JOSKUS teen jotain lasteni kanssa. Pelataan lautapelejä tms.
Ja siis rakastamiseen vielä, voi sitä rakastaa vaikkei niin kiinnostakaan. Esim. joskus nuorena en voinut oikeastaan sietää veljeäni, mutta kuitenkin rakastin häntä, olihan hän perheenjäsen.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kerran mitään ongelmaa ei ole, niin miksi väität tuntevasi kamalaa syyllisyyttä? Onko sekin taas yksi valetunne? Tunnetko itseäsi lainkaan?
Ei muakaan kiinnosta ehkä 75% niistä asioista mitä lapset, tai sen puoleen mieskään, on kiinnostunut. Mutta mun mielestä on normaalia, että ihmisillä erilaisia kiinostuksen kohteita ja sitten niitä joita samat asiat kiinnostavat niin lapset kuin minäkin tapaamme muualla, kun taas perheen parissa tehdään perheen juttuja.
Tärkeää kai kuitenkin, että perheellä on jotain yhtieisiä kiinnostuksen kohteita joskus. Meillä esim. yhteiset ruokahetket ja retkeily. Itse tykkään piirtää, maalata ja valokuvata. Niihin olen antanut lasten osallistua aina välillä, olemme tehneet yhteisiä piirustuksia ja lapsi on poseerannut tai tehnyt erilaisia asetelmia, josta otan kuvia. Mutta eikö samalla tavalla lapselle voisi näyttää vaikka jotain lapsille sopivia videopätkiä netistä, jos netissä roikkuminen on sun harrastus?
Mun äitiä ei kiinotanut ienenä mun leikit, mutta muistan arvostaneeni sitä, että välillä leikki mun kanssa ihan mun mielikseni. EI jäänyt traumoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Välittämistä ei oikein voi sillä tavalla mitata, että leikkiikö lasten kanssa tai ottaako heidät kotitöihin, tärkeintä on se, että JOLLAKIN TAVALLA osoittaa välittävänsä lapsesta. Itselleni esimerkiksi on vaikea leikkiä lasten kanssa mielikuvitusleikkejä. Tämä oli minulle järkytys, sillä itse leikin lapsena paljon ja olen ajatellut, että minulla on mielikuvitusta ja huumorintajua, mutta en vain osaa ja jaksa leikkiä!
Sen sijaa pelaan heidän kanssaan mielelläni, otan mukaan kotitöihin ja olen kiinnostunut heidän asioistaan. Jaksan kuunnella esikoisen pitkiä selostuksia aiheista, jotka eivät minua kiinnosta (esim. autoista), koska tiedän, että se on lapselle tärkeää. Joskus täytyy siis skarpatakin. Minusta tuntuu, että jos väkisin pakottaisin itseni leikkimään lasteni kanssa tai muuta minulle oikeasti hankalaa, vaistoaisivat lapset vastahakoisuuteni, ja ehkä kävisi niin, etten enää muutenkaan jaksaisi niin hyvin olla lasten kanssa. Ei kai kaikessa sentään tarvitse olla hyvä...
leikkiä tai askarrella ja iltsatukin on kausittaista. Mutta juttelen kyllä paljon, pidän sylissä paljon, leivon lasten kanssa ja kaikesta liikuntaan liittyvästä tykkään myös lasten kanssa. Eli ei aikuisen mielestäni tarvitse olla lapsen leikkikaveri, vana voi keksiä sellaista tekemistä mikä kiinnostaa itseäänkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
oma äitini oli lapsuuteni töissä..kokoajan.Isäni taas oli vain kotona,ei sen koommin tehnyt kai mitään erityistä kuin oli vain,seurana,istui katsoi tv:tä ja me leikittiin siskojen kanssa keskenämme.Ja siltikin tiedämme kaikki että isä rakasti ja välitti.eikä ikinä tuntunut siltä eikä vieläkään tunnu että sen ois pitäny häärää ympärillä koko ajan. Äiti sen sijaan,olis voinu olla ees kotona.vaikka yksin makuuhuoneessa mutta tavoitettavissa. Joten ehkäpä vaan mietit liikaa?otat paineita asiasta mistä ei ehkä kuuluis ottaa?Kaikkialla syötetään nykyään "täydellinen-äiti" kuvaa niin paljon ettei enää varmaan kukaan ole itsestään niin varma.jos mitään pahaa ei tapahdu,niin jostain sen omassa päässään kaikki kumminkin kehittää,sen virheen mitä ei oikeasti kai edes ole?.tsemppiä sinne!kyllä lapset tietää että äiti rakastaa ilman erityistä hääräämistä.
en mäkään jaksa kiinnostua kaikesta.Varsinkin leikkiminen on pakkopullaa.
Koska en tykkää leikkiä teen lasten kanssa sitä mistä itse tykkään.Pelailen lautapelejä,otan mukaan ruuan tekemiseen jos haluavat,pyöräillään,käydään pikku retkillä ym.niistä mä tykkään ja teen mielelläni ja niin lapsetkin.
Tekee sitä mikä on itselle mieleistä,lapsethan nyt tykkää kaikenlaisesta tekemisestä.
kannattaa miettiä monta kertaa ennenkuin lapsia tekee!!! itselläsi varmaan ollut yhtä ankea lapsuus? ja onko se sitten kostettava omille lapsillesi?
oma äitini oli lapsuuteni töissä..kokoajan.Isäni taas oli vain kotona,ei sen koommin tehnyt kai mitään erityistä kuin oli vain,seurana,istui katsoi tv:tä ja me leikittiin siskojen kanssa keskenämme.Ja siltikin tiedämme kaikki että isä rakasti ja välitti.eikä ikinä tuntunut siltä eikä vieläkään tunnu että sen ois pitäny häärää ympärillä koko ajan. Äiti sen sijaan,olis voinu olla ees kotona.vaikka yksin makuuhuoneessa mutta tavoitettavissa. Joten ehkäpä vaan mietit liikaa?otat paineita asiasta mistä ei ehkä kuuluis ottaa?Kaikkialla syötetään nykyään "täydellinen-äiti" kuvaa niin paljon ettei enää varmaan kukaan ole itsestään niin varma.jos mitään pahaa ei tapahdu,niin jostain sen omassa päässään kaikki kumminkin kehittää,sen virheen mitä ei oikeasti kai edes ole?.tsemppiä sinne!kyllä lapset tietää että äiti rakastaa ilman erityistä hääräämistä.
Hirveän angstisia vastauksia ap on saanut. Mun äitini oli kotiäiti, eikä tainnut montaa kertaa mun kanssani leikkiä. Toiset lapset olivat leikkikavereita, eivät äidit. Pullaa leivottiin yhdessä ja sain mennä navetalle äidin mukaan. Äiti on nyt aikuisena myöntänyt, että hänestä lapset ovat pieninä ihania, mutta isompina vain työläitä. Rakastaa meitä kyllä, enkä ole ikinä sitä epäillyt. Hän osoitti rakkauttaan nimenomaan sillä runsaalla läsnäololla, pullalla ja puhtailla vaatteilla. Oli varmaan aika samanlainen äiti kuin ap!
Huono puoli äidissäni on se, että koska äiti ei todella ollut kiinnostunut minun sisäisestä maailmastani lapsena, hän ei nyt aikuisena ymmärrä minua ollenkaan. Mutta rakastaa ja auttaa aina minkä voi, ja se riittää. Sisäisen maailmani voin jakaa mieheni ja ystävieni kanssa.
kyllä on!!
Olen jaksamisen ja kiinostumisen partaalla...en vaan jaksa olla LÄSNÄ....ihan kuin olisin lukenut oman tarinani
Alue: Aihe vapaa