Kahlitseeko vauva liikaa?

Elämä yhden vauvan kanssa on mukavaa ja leppoista, etenkin isomman vauvan kanssa. Kolme ensimmäistä kuukautta esikoisen koliikki-itkujen kanssa olivat todella sitovia. Elämä tuntui olevan yhtä imettämisen kanssa tappelua päivät ja huutavaa muksua illat. Jos lähti kyläilemään, piti suunnitella kotiintulo visusti ennen sitä huutoaikaa. Mutta silti sitä mentiin, kotiin ei jämähdetty ja hyvä niin. Säilyi äitikin järjissään.



Nyt kun nuo ajat on muistoja vain niin vauvaelo tuntuu paljon mukavammalle. Menoni ovat yleensä sellaisia, että vauvan saa mukaan ja jos omaa aikaa tekee mieli, odotetaan miehen vapaapäivää ja sitten käyn yksin, yleensä ostoksilla tms. On ihanaa kulkea vauvan kanssa, kun alkuhössötysstressi on laantunut eikä mieti kokoajan, että mitä jos se itkee, kakkaa, tulee nälkä....

Esimerkiksi jatkuva töissä käyminen varsinkin.

Jos kovasti haluttaisi jatkuvasti käydä ulkona ja tehdä kaikenlaista ilman vauvaa, saattaisi tuntua, että vauva kahlitsee. Mä itse koen että mun paikka on kotona vauvan kanssa ja näin olen onnellinen.



Ollaan varmasti onnekkaita kun meillä on laaja tukiverkko. Tasan sen verran kun olen omaa aikaa tarvinnut, olen sitä myöskin saanut, mies, äiti tai sisko on hoitanut vauvaa kampaajan, opiskeluihin liittyvien menojen ja jopa ihan huvittelumenojen ajan. Imetys ei ole rajoittanut menojani, vauva 7kk eikä ole tarvinnut korviketta maistaa, menoja varten maitoa pumpattu hänelle.



Kahlitseminen on hirvittävän negatiivinen sana. En ole kertaakaan ollut vauvan kanssa kotona tuntien, että haluaisin olla muualla.

Esikoisemme tuli 2 päivää sitten 1½v.Vauva parin päivän päästä 1kk. Ja nämä vauvat ovat olleet tähän asti täysin erilaisia!Esikoinen oli helppo söi n 15min 3-4h välein ja viihtyi sitterissä.Kun lapsi oli 3kk aloitin perhepäivähoitajan hommat kun tylsistyin vauvan kanssa kotona päivisin ja halusin lisää haasteita.Nyt tämän vauvan kanssa tuntuu että olen kahlittu siihen kiinni.Ei viihdy hetkeäkään yksin,tissillä menee aina n 1h. Nukkuu vieressä jos nostaa omaan sänkyyn alkaa huuto. Onneksi on keksitty manducan-kantoreppu!Sanoisin kyllä että myös paljon on siitä kiinni minkä luontoinen vauva on..Nyt myöskin paljon liikkeellä kaikkia vatsatauteja yms..joten olen vähän välttänyt ulkopuolista apua esim.sisaruksiani ja mummoa koska vähän väliä sairastaa joku..Mutta taas toisaalta kyllä se isäkin pärjää vaikka joka toinen päivä sen pari tuntia ja kyllähän se mielellään onkin lasten kanssa usin miten ihan yksin ettei äiti katso vieressä ja neuvo miten hän tekisi tms..Ja harrastaa voi kotonakin ja lastenkin kanssa ja voihan sitä aina pyytää vieraita jos ei jaksa lasten kanssa lähteä..Kaikki vaihtelu arkeen piristää ja ulkoilkaa ihmiset,muistkaa syödä hyvää ruokaa ja soittaa ystäville!Pienistä asioista me tullaan onnellisiksi!!Ja niistä lapsista!Eikä kaikista päivistä voi tykätä tai ei aina tarvii jaksaa!Eikä aina kaikki voi tuntua hyvältä!Ja ollaan onnellisia me joilla on lapsia kun kaikki eivät edes saa vaikka haluaisivat.Se antaa mikä ottaa!

Näkyy tekstistäkin, ettei äiti ehdi päivisin edes vetämään henkeä.

Esikoisemme tuli 2 päivää sitten 1½v.Vauva parin päivän päästä 1kk. Ja nämä vauvat ovat olleet tähän asti täysin erilaisia!Esikoinen oli helppo söi n 15min 3-4h välein ja viihtyi sitterissä.Kun lapsi oli 3kk aloitin perhepäivähoitajan hommat kun tylsistyin vauvan kanssa kotona päivisin ja halusin lisää haasteita.Nyt tämän vauvan kanssa tuntuu että olen kahlittu siihen kiinni.Ei viihdy hetkeäkään yksin,tissillä menee aina n 1h. Nukkuu vieressä jos nostaa omaan sänkyyn alkaa huuto. Onneksi on keksitty manducan-kantoreppu!Sanoisin kyllä että myös paljon on siitä kiinni minkä luontoinen vauva on..Nyt myöskin paljon liikkeellä kaikkia vatsatauteja yms..joten olen vähän välttänyt ulkopuolista apua esim.sisaruksiani ja mummoa koska vähän väliä sairastaa joku..Mutta taas toisaalta kyllä se isäkin pärjää vaikka joka toinen päivä sen pari tuntia ja kyllähän se mielellään onkin lasten kanssa usin miten ihan yksin ettei äiti katso vieressä ja neuvo miten hän tekisi tms..Ja harrastaa voi kotonakin ja lastenkin kanssa ja voihan sitä aina pyytää vieraita jos ei jaksa lasten kanssa lähteä..Kaikki vaihtelu arkeen piristää ja ulkoilkaa ihmiset,muistkaa syödä hyvää ruokaa ja soittaa ystäville!Pienistä asioista me tullaan onnellisiksi!!Ja niistä lapsista!Eikä kaikista päivistä voi tykätä tai ei aina tarvii jaksaa!Eikä aina kaikki voi tuntua hyvältä!Ja ollaan onnellisia me joilla on lapsia kun kaikki eivät edes saa vaikka haluaisivat.Se antaa mikä ottaa!

Minulle vauva-aika oli elämäni kamalinta aikaa. Kun vauva syntyi, koko elämäni muuttui. Oma kokemukseni oli aikoinaan se, että istuin kotona huutavan vauvan kanssa. Aika kului tuskastuttavan hitaasti; olin vanki omassa kodissani. Nuoruus oli peruuttamattomasti ohi ja tilalla tyytymätön vauva, joka ei suostunut syömään tai nukkumaan kunnolla. Huutavan kersan kanssa ei mielellään edes lähtenyt minnekään. Ja toisaalta paikat, jonne olisi voinutkin mennä olivat perhekerho, mammapiiri tai vauvamuskari, joissa sitten keskusteltiin yöunista ja vaippamerkeistä.



Henkiset kahleet olivat ne pahimmat: MINÄ olin vastuussa tämän lapsen elämästä, MINÄ saatoin aiheuttaa pysyviä traumoja vauvalleni jne. Ei siinä auttanut se, että hetkeksi pääsi ilman vauvaa kahville tms.



Tiedän, että vauva-aika on monelle helppoa ja mukavaa aikaa. Minulle se oli pelkkää tuskaa, joka helpotti vasta päästyäni takaisin töihin ja aikuisten maailmaan. Opin nauttimaan äitiydestäni vasta päästyäni takaisin omaan elämääni. Nyt "vauvani" on jo kahdeksanvuotias erittäin ihana ja fiksu koululainen. Jos lapset saisikin tuollaisina parivuotiaina, voisin tehdä niitä monta. Mutta vauvoja ei kiitos minulle!

syntyi kun oli n 30 ja ensimmäinen äitiyslomani oli siihenastisen elämäni vapainta aikaa aiemman koulu - opiskelu -työelämä puurtamisen jälkeen. Oli ihanaa vain olla kotona, ei mitään muita velvotteita kuin vauvan hoitaminen. Ystäviäni oli samaan aikaan äitiyslomalla paljon, joten tämä aika oli myös hyvin sosiaalista, kun ehdin kerrankin nähdä kavereitani paljon. Toinen vauva syntyi vajaa kaksi vuotta myöhemmin ja luonnollisesti kahden lapsen kanssa elämä on ollut huomattavan paljon sidotumpaa. Ei kuitenkaan liian kahlitsevaa, koska omaa aikaa on mahdollista saada isän hoitaessa lapsia. LYhytkin oma aika, vaikka vaan 30 min kävelylenkki tekee jo paljon jaksamisen kannalta.

ja sitten siihen tottuu ja rakastaa sita olemista... vauva on nyt 7v ja yhtakaan yota ei olla oltu erossa viela...

Moni nainen luopuu miehen takia vaikka mistä: omasta elämästä, omasta kodista, omasta huoneesta, omasta sängystä, siististä tiskipöydästä, sukattomasta olohuoneesta jne.



Miksi kukaan ei kyseenalaista miehen mukanaantuomia ongelmia? Miksi vauva muka kahlitsee? Minusta täysin keksitty minä-minä-sukupolven omatekemä ongelma.

olla 'kahlittuna' mieheen on valinta ja aivan eri asia kuin vauva juttu. mies kuitenkin parjaa ilman sinun paikalla oloa kun vauva taas ei... en vertaisi noita kahta. ei taida olla lapsia sinulla..

kyllä vauva kahlitsee äidin kotiin..Itse puuduin kotiäitinä olemiseen ja laitoin lapsen tarhaan 10 kk ikäisenä. Ihan mahtava fiilis oli päästä taas omia juttuja tekemään. Kotona tylsistyy, vaikka kuinka kävisi vaunulenkeillä, kaupassa, shoppailemassa, kylässä etc. Mammakerhot yms eivät kolahtaneet, koska en jaksanut jauhaa vauvajutuista..

Nyt lapsi 2 v ja edelleen viikonloppuisin laitetaan välillä yökylään mummolle, jotta saadaan pariskuntana tehdä jotain kivaa. Me olemme näin onnellisia, ja kyllä tuo muksukin ihan tyytyväiseltä vaikuttaa.

Ekan lapsen kanssa tuntui kyllä raskaalta, kun oli ihan kiinni vauvassa. Kun sitten omiin lapsiin tottui siis tottui olemaan vauvaperha ja lapsiperhe, niin kolmannesta lapsesta todella nautti ja tunsi, kuinka vauvasta sai voimaa.



Miten varautua odotusaikana? Tehdä niitä asioita,mitä haluaa tehdä, kun vielä vapaasti voi. Kävin konsertissa ja baletissa (ei ole tullut sen jälkeen käytyä, koska ei niin paljon kiinnosta, että niitten takia lapset kotiin jättäisi). Esim. ennen kolmannen syntymää, otin omaa aikaa kun sain ja puuhasin itselleni kivoja juttuja. Sitten uppouduin kolmen lapsen hoitoon, joista yksi vastasyntynyt ja kädet olivat täynnä sitä ihanaa työtä. Ei ollut omaa aikaa edes lehteä lukea eikä se haitannut yhtään,koska kun se vauva kasvaa, omaa aikaa on taas.

Vauva kannattaa hankkia kun on siihen valmis. Itse olin valmis 3-kymppisenä, sitä ennen olin täysi kakara ja tuuliviiri. Tai no, ehkä olisin ollut edelleenkin ilman vauvaa...Näin jälkikäteen ajateltuna vauvattomuus kahlitsi kaikkeen mukatärkeään ja vauva toi elämälle todellisen merkityksen. Odotusaikana muiden negatiiviset kommentit valmistivat kyllä siihen, että vauva tulee olemaan rasittava ja väsyttävä ja kaikki muuttuu... Ehkäpä tämä muokkasi odotukset sellaisiksi, että vauva-aika yllättikin positiivisesti. En tiedä, miten vauva-ajasta voisi olla nauttimatta. Sehän on jotain aivan upeaa ja loppuu aivan liian pian! En voisi koskaan sanoa, että vauva kahlitsee.

mutta juuri tässä jutussa on ajatuksena erityisesti äidin kokemukset.

Esimerkiksi imetysaika tehokkaasti sitoo vauvan ja äidin yhteen. Valtaosa äideistä imettää ainakin alussa jonkin aikaa.

T. Toimitus

Ei ole mitään syytä erottaa äitiä ja vauvaa + isää erilleen! Ilmeisesti ajatte sitä mallia, että äiti on päävastuussa vauvasta ja isä on sitten se liepeillä pyörivä apuri. Jos tekisitte juttua pelkästä imetyksen kahlitsevuudest, niin sitten ymmärtäisin. En kuitenkaan ymmärrä, miksi vauva-ajan sitovuus koskisi vain äitiä ja miksi isä pitää jättää tästä yhtälöstä kokonaan pois. Eletään kuitenkin vuotta 2010 ja vuodenvaihteessa tuli LISÄÄ isyysvapaita isälle, joka voi nyt olla entistä pidempään kotona vauva-aikaan.

Huoh.

Tokihan elämä muuttuu kun vauva tulee taloon, asioita voi harvoin tehdä ex tempore kuten aiemmin. Toisaalta vauva antaa niin paljon, että harvemmin se vauva tuntuu vain sitovan.



Jokainen kuitenkin voi valita itse, kuinka paljon vauva sitoo. Itselläni oli esikoisen kanssa biologinen tarve 9-12kk olla vain vauvan kanssa, muut jutut ja menot eivät silloin kiinnostaneet.



Kuopuksen kanssa olin sitten "kiinni" vähän vähemmän aikaa, jatkoin normaalielämää siinä samalla ja annoin vauvaa silloin tällöin mummolaan hoitoon, jotta pääsimme miehen kanssa kahdestaan syömään, leffaan tai teatteriin.



En asu Suomessa ja täällä Hyvä äiti -käsitys on onneksi erilainen. Sitä voi ihan vapaasti tehdä ratkaisuja ilman että lähipiiri katsoo kieroon tai arvostelee valintoja kärkkäästi. Voi jopa käydä ulkona silloin tällöin ja viedä vauvan mummolaan tai laittaa kotihoidossa olevat lapset pari kertaa viikossa omakustanteiseen avoimeen tarhaan, että sitä saa vähän omaa aikaa hoitaa itseään.

comment2:+ hydrocodone online unwpiod

tilanne, että vain vauva jäi äidin kanssa kotiin. Sekä minä (äiti) itse että mieheni pohdimme, että äidillähän on ihan lomapäivä!



Silloin kun olin kotona ensimmäisen lapsen kanssa, ei tosiaan tuntunut lomalta olla vain vauvan kanssa. Mieheni arveli, että se varmaan johtui siitä, että sitä ensimmäisen kanssa oli "niin pihalla kaikesta", että lapsen hoitaminen oli tosi raskasta.



Nyt meillä on viisi lasta ja mies juuri tuon päivän jälkeen naurahti, että joskus voisi tehdä vielä iltatähden: "Ajattele nyt, olisi vain se yksi ja sitäkin osaisi hoitaa!"

Tai siltä se ainakin ensimmäisen 10kk tuntui. Sitten huomasin sopeutuneeni äitinä olemiseen ja hyväksyin sen, ettei elämäni koskaan olisi entisellään. Vauva on kivampi kuin kaikki baari- ja leffaillat yhteensä!

Yksi lapsi ei muuta elämä vielä mitenkään ja yhden kanssa on todella helppo liikkua.

Ja äitiyslomalla onkin hyvin aikaa siihen.

Yksi lapsi ei muuta elämää???!!

No melko surullista, huhhhuhh...

meillä pian vauva 4kk, nyt äitiyslomalla kerkeää tosiaankin tehdä kaikkea enemmän kun vertaa esim.koulussa käyntiin. minulla kyllä hyvät tukiverkostot ja isä on todellakin asialla. hoidamme vauvaa kummatkin yhtäpaljon. imettänyt en ole kuin kaksi viikkoa joten sekin ehkä osasyy siihen että vauva ei kahlitse! käyn neljä kertaa viikossa kuntosalilla iltaisin kun isä pääsee töistä. pankaa vain isätkin asialle, niin nautitte äitiydestä enemmän!!:))