Olenkohan tehnyt elämänmittaisen väärän valinnan...

niin oikeassa. Ujo ei tarkoita sitä etteikö olisi sosiaalisesti taitava. Yleensä se meneekin juuri niin, että ujot ovat sos. taitavia ja ne päällepäsmärit taas kaukana siitä.

usein ujot ja herkätkin lapset ovat juuri niitä empaattisia, jotka lukevat tilanteita ja toisia ihmisiä kuin avointa kirjaa. Nämä päällepäsmärit ns. sosiaaliset (virheellisesti sanottuna) ovat usein niitä toisten tallaajia ja vähemmän empatiakykyisiä.

Olen pienestä lapsesta asti ollut vilkas ja puhelias - rohkea, enkä pelännyt mitään. Mutta kuinkas kävikään? Keski-iän lähestyessä yhä paheneva ahdistus painoi päälle ja oli lähdettävä tutkimaan itseä vähän tarkemmin. Löysin itsestäni ujon jännittäjän, joka piti tukahduttaa jo hyvin pienenä, sillä vanhemmat eivät sietäneet, eivätkä pystyneet kohtaamaan sellaista lasta.



Vasta nyt "uskallan" olla oma itseni: hiljainen, ujo ja vähän jännittäjä. En juuri uskalla olla ihmisten kanssa tekemisissä ja siksi esim. av on pelastukseni.



Älkää pakottako lastanne muottiin, johon hän ei kuulu! Antakaa ujon olla ujo ja kohdatkaa hänen ainutlaatuisuutensa sellaisena kun se ilmenee! Tämä on hätähuuto kaikkien ujojen puolesta - heillä on myös oikeus olla olemassa! Olen varma, ettei kukaan halua lapselleen samaa kohtaloa kuin minulla: tulla hyväksytyksi ihmisenä vain, jollainen ei oikeasti ole!

sellainen vanhempi omille lapsilleni kuin sinä olet omannut :( Et voi uskoa miten vaikea on hyväksyä temperamentiltaan niin erilaista lasta kuin itse on.

Miten kukaan voi inhota omaa lastaan noin paljon, että pakottaa väärään muottiin???

Koska et osaa rakastaa itseäsi, et pysty rakastamaan muitakaan.



Opi rakastamaan itseäsi, niin koko perheesi saa lisää voimaa. Ole sinä se ihminen joka saa teidän perheenne loistamaan.

surullista luettavaa. Toivon sydämestäni, että ymmärrät minkälainen iso ja ihana lahja lapsi on, vaikka olisi sitten miten vaikea. Ei hän itselleen mitään voi, jos ei ole sellainen helppo sopeutumaan joka paikkaan jne. Rakastatko lapsiasi lainkaan?

paitsi että se ei ole ujous vaan tietty autistinen toisten huomioonttamisen vaikeus. Onneksi vain toinen lapsista on perinyt kummaltakin äärimmäisen itsenäisyyden ja omaehtoisuuden, toinen on vähän joustavampi. En silti vaihtaisi tuota vaikeaakaan tapausta, koska hän on opettanut minulle sata kertaa enemmän itsestäni kuin tuo helpompi lapsi.

suuna päänä meuhkaavat tyhjänpäiväisyyksiä. Sun lapsista voi tulla vaikka mitä hienoa juuri luonteensa vuoksi.

harkita kaksi kertaa sitä miehen valintaa! Mitä muuta sitä nyt sitten voi odottaakaan kahden nahjuksen lasten olevan kuin samanlaisia tuppisuita???

Alkkiksia, koulukiusaajia ja pintaliitäjiä on jo ihan riittävästi. Voihan toki aina ottaa elämäänsä tavoitteen tehdä uusia ja pelottavia juttuja laajentaakseen kokemuksiaan.

Ei kaikkien tarvi olla samasta muotista.

ollaan miehen kanssa molemmat oltu varsinkin pieninä tosi ujoja, meidän esikoinen sitä vastoin on todella avoin ja sosiaalinen, jutustelee kenelle vaan ja esiintyy mielellään.



Ystäväni on miehensä kanssa molemmat tosi sosiaalisia ja puheliaita, mutta heillä taas esikoinen tosi ujo ja sulkeutunut, ei uskalla vastata jos aikuinen kysyyy jotain ja inhoaa kaikenlaista huomiota.



Eli ei se aina vanhemmista johdu.

Tässä ketjussa taas näkyy, että meidän yhteiskuntamme pitää ujoutta pahana asiana. Jos ujous ei haittaa ihmisen omaa sosiaalista elämää, miksi se on niin paha asia?

Jos perheessä on ongelmia niin ei sitä kukaan saa loistamaan.

Ensinnäkin et voi olla varma, että lapsesi tulisi olemaan sosiaalisesti rohkea, vaikka vanhemmat molemmat sitä olisivatkin. Lapsi on sellainen kuin on. Sinun on kasvattajana ja vanhempana vain yritettävä rohkaista ja kannustaa heitä parhaasi mukaan eikä liika murehdittava ujoutta. Jokaisessa on piirteitä ja ominaisuuksia, jotka eivät aina miellytä. Se on elämää. Sinun kannattaa lukea aloituksesti uudelleen ja tarkasti. Haluatko oikeasti ajatella lapsistasi noin? He ovat suuri lahja ja arvokkaita omina itsenään.



Toisekseen, en tiedä miten olette ajautuneet miehenne kanssa yhteen, mutta tuskin kestävää avioliittoa perustetaan niin, että hakemalla haetaan jotain tiettyä tyyppiä. Jonkun ihmisen kanssa kemiat vain kohtaavat ja olo on hyvä. Jokainen tekee itse elämästään sellaisen kuin se on. Vaikeuksia tulee ja menee, ei niitä voi vältellä. Luulisin, että haluat opettaa lapsillesi hiukan erilaisen "elämänkatsomuksen" kuin mitä aloituksesti edustaa.

Päiväkodissa hoitajien on helpompaa tehdä työt normaalisti seurustelevien lasten kanssa mitä sellaisten, jotka ei saa juuri sanaa suustaan. Toinen ääripää tietysti on ne ylivilkkaat, jotka hekin ovat kyllä mukavampia hoidettavia kuin nuo hiljaiset lapset, joista ei saa mitään irti.

Ne hiljaiset ovat huomaamattomia ja siksi tosi helppoja ja mukavia hoitohenkilökunnalle.

Minä olin tavattoman ujo lapsena ja aina vanhemmille kaikki kiitteli kuinka rauhallainen olen ja pystyn keskittymään pitkiksi ajoiksi omiin puuhiini.

Tottakai ujous on "heikkous"Päiväkodissa hoitajien on helpompaa tehdä työt normaalisti seurustelevien lasten kanssa mitä sellaisten, jotka ei saa juuri sanaa suustaan. Toinen ääripää tietysti on ne ylivilkkaat, jotka hekin ovat kyllä mukavampia hoidettavia kuin nuo hiljaiset lapset, joista ei saa mitään irti.

hakea apua? Ja nimenomaan itsellesi, tuo sinun ajattelutapasi ei ole NORMAALIA!

ja sosiaalisuutta. Itse olen sosiaalinen, avoin ja puhelias kun mieheni taas on hiljaisempi ja varautuneempi. Meillä on kaksi lasta joista toinen tulee selkeästi isäänsä ja toinen äitiinsä. "Ongelma" on se että tämä hiljainen ja varautunut on poika. Olen törmännyt eskarissa, koulussa ja naapurustossa jatkuvaan ihmettelyyn, miten poika voi olla tuollainen kun hänen kuuluisi olla äänekäs ja remuava viikari. Välillä todella tuntuu pahalta seurata vierestä kun poikaani jatkuvasti hiljaa arvostellaan ja mietitään mikä mahtaa olla vialla. Eikö poika saa olla herkkä, tilannetta tarkkaileva ja muut huomioon ottava? Tutussa seurassa kyllä ääntäkin lähtee ja leikit karkaavat riehumiseksi mutta "ihmisten ilmoilla" on se korrektisti käyttäytyvä, ns. näkymätön lapsi. Muuta en voi kuin pyrkiä kasvattamaan hänestä hyvän itsetunnon omaava ja itsestään ylpeä poika joka aivan varmasti tulee pärjäämään elämässään jos häntä ei kummajaisena kohdella ja syrjitä kun hän ei nykyisen poikamuotin mukainen ole.

ihmetelty rauhallisia poikiamme :-) Riippuu varmaan niin sattumasta, että millaiseen ympäristöön lapset kasvaa.