Lue keskustelun säännöt.
Olenkohan tehnyt elämänmittaisen väärän valinnan...
12.03.2010 |
Aikoinaan olen "ajautunut" olemaan nykyisen aviomieheni kanssa. Nyt on yhdessäoloa takana 13 vuotta. Lapsia on kaksi, jotka ovat alle kouluikäisiä. Mies on pidättäytyväinen, äärettömän fiksu ja ehkä vähän aspergerpiirteinen. Minä taas olen ujo, mutta sosiaalinen. Harmittaa, kun lapset ovat perineet meiltä vanhemmilta tuon ujouden. Sopeutuvat huonosti kaikkeen uuteen, kaverisuhteiden kehittyminen vie tosi kauan aikaa, jäävät helposti syrjään päiväkodissa jne. Nyt yhtäkkiä olen alkanut ajatella, että minun olisi pitänyt tehdä lapset ihan erilaisen miehen kanssa. Miehen, joka olisi rento-reiska yms. Ehkä lapsetkin olisivat rennompia ja pääsisivät elämässä helpommalla. Mietin koko ajan vain sitä, että olen tehnyt lapset väärän miehen kanssa ja en tiedä miten jaksan noiden lasten kanssa, kun heillä on niin vaikeaa ujouden yms. takia. Jossain määrin olen pettynyt elämääni ja sen tuomiin vaikeuksiin ja jopa lapsiini :( Kuulostaa kauhealta, tiedän sen. Olenko ihan kiittämätön äiti?
Kommentit (45)
Se on temperamettipiirre.
Minusta ap kirjoituksestasi paistaa läpi oman itsetunnon heikkous. Kun en itse ole "hyvä", eikä miehenikään (koska minä olen huonon miehen valinnut), ei lapsenikaan voi olla hyviä.
Ujoista ihmisistä kasvaa hienoja ihmisiä, jos heitä ymmärretään ja kavatuksella osataan tukea.
Tuolla asenteellasi teet vain hallaa lapsillesi. Jos et arvosta lapsiasi. Koet, etteivät he ole sellaisia kuin pitäisi. He sen sinusta kyllä imevät itseensä ja kärsivät aikuisena samoista ongelmista kuin sinä ilmeisesti kärsit.
Äidin ja isän tehtävä on ajatella lapsistaan,että nämä ovat maailman kauneimpia ja älykkäämpiä otuksia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies on omanlaisensa jörrikkä joka on kyllä sosiaalinen omien ystäviensä seurassa mutta ei muuten mitenkään erityisen sosiaalinen eli ei mitenkään tee tuttavuutta vaikkapa naapurien kanssa tms.
Meillä esikoinen on ollut tosi ujo ja sisäänpäin kääntynyt. Ei saanut helposti kaverita ja sanan suusta saaminen muiden kuin vanhempien kanssa oli aina vaikeaa. Tyttö ktkeyty hiustensa taakse ja katseli muualle kun joku puhutteli. Jotkut jopa kyselivät eikä tyttö osaa ollenkaan puhua. Oli siis pienenä ihan hirveän ujo ja epävarma.
Tilanne alkoi ahdistamaan minua kun näin miten vaikeaa tytöllä oli. Mietin miksi näin on ja voinko tehdä itse asialle jotain. Huomasin etä koska itse olen ujo ja epävarma annan koko ajan samaa mallia lapselleni. Huomasin myös että ylisuojelen lastani enkä rohkaise häntä tarpeeksi. Aloitin muutoksen itsestäni. Pyrin olemaan sosiaalisempi ja rohkeampi. Sitten aloin aknnustamaan tyttöä toimimaan samoin enkä enää ylisuojellut häntä. Nyt tyttö on normaalisisti ujo joka on minusta ihan hyväkin tytölle eli ei liian herkästi käy vieraiden juttusille. On kuitenkin sosiaalistunut ja raokaisunut niin että saa ystäviä ja pärjää hyvin koulussa ja erilaisissa tilanteissa kodin ulkopuolellakin.
Seuraavien lasten aknssa olen toiminut alusta asti rohkeammin kuin esikoisen kohdalla ja he ovatkin paljon reippaampia ja sosiaalisempia kuin esikoinen. Tietysti vaikutta myös lapsen luonne joka meillä kahdella lapsella on ujo kuten minulla ja kahdella reippaampi. Mutta kun en ole siirtänyt omaa epävarmuuttani lapsiin ei heistä ole tullut ihan yhtä ujoja ja epävarmja kui itse olin ja mikä tyttörestä oli muodostumassa.
Tilanne alkoi ahdistamaan minua kun näin miten vaikeaa tytöllä oli. Mietin miksi näin on ja voinko tehdä itse asialle jotain. Huomasin etä koska itse olen ujo ja epävarma annan koko ajan samaa mallia lapselleni. Huomasin myös että ylisuojelen lastani enkä rohkaise häntä tarpeeksi. Aloitin muutoksen itsestäni. Pyrin olemaan sosiaalisempi ja rohkeampi. Sitten aloin aknnustamaan tyttöä toimimaan samoin enkä enää ylisuojellut häntä. Nyt tyttö on normaalisisti ujo joka on minusta ihan hyväkin tytölle eli ei liian herkästi käy vieraiden juttusille. On kuitenkin sosiaalistunut ja raokaisunut niin että saa ystäviä ja pärjää hyvin koulussa ja erilaisissa tilanteissa kodin ulkopuolellakin.
Seuraavien lasten aknssa olen toiminut alusta asti rohkeammin kuin esikoisen kohdalla ja he ovatkin paljon reippaampia ja sosiaalisempia kuin esikoinen. Tietysti vaikutta myös lapsen luonne joka meillä kahdella lapsella on ujo kuten minulla ja kahdella reippaampi. Mutta kun en ole siirtänyt omaa epävarmuuttani lapsiin ei heistä ole tullut ihan yhtä ujoja ja epävarmja kui itse olin ja mikä tyttörestä oli muodostumassa.
Harva vanhempi kykenee irrottautumaan omasta painolastistaan ja näkemään/ajattelemaan asioita lapsen näkökulmasta ja vieläpä toimimaan lapsen edun mukaisella tavalla.
valinnut sitten paremman miehen ja saanut ehkä paremmat lapset. Oma itsetuntemuksesi taitaa olla hukassa, kun et ole mieleistäsi puolisoa ottanut!
Äitini oli ja on todella ulospäinsuuntautunut, nopeaälyinen, temperamenttinen, itsevarma ja usko omiin kykyihin on aina ollut suurta.
Hänen olikin hyvin hankala ymmärtää minua, joka olin ujo ja arka, tarvitsin aikaa tilanteisiin menemisiin, luovutin helposti yms. Usein hän hermostui minuun ja kommentit "avuttomuudestani" ja "vaikeudestani" olivat yleisiä. Kiltteyteeni äiti oli kyllä tyytyväinen. Minulle todellakin tuli vahva käsitys, että olen ihan vääränlainen ihminen ja halveksin itseäni. Pakotin itseni olemaan muuta kuin arka nössö ja aina pelkäsin, että minut kuitenkin huomataan sellaiseksi. Huonostihan siinä kävi, nuorena aikuisena masennuin syvästi, yritin itsemurhaakin. Vuosia kestänyt terapia on saanut minut antamaan vähän armoa itselleni.