Uskotteko että on aiheettomia lasten huostaanottoja

että sosiaalityöntekijät opiskelevat monia vuosia yliopistossa alaansa, joten epäpäteviksi en heitä sanoisi, mutta ihmisiä kuitenkin ja virheitä voi sattua. Uskomatonta on että joku sanoo tällaisia virheitä tahallisiksi ja vertaa joihinkin murhaajahoitsuihin!



Sosiaalityössä todellakin on pulaa työntekijöistä, joten kaikkeen ei kuitenkaan voida puuttua. Mielestäni kuitenkin jokainen ilmoitus tulee ottaa vakavasti. Vai pitäisikö jokaiseen ilmoitukseen puuttua olettaen että on kyseessä väärä ilmianto? Se ei enää olisi kenenkään etu.

Ja luku on nousussa.



Ja uskon todellakin, että on paljonkin aiheettomia huostaanottoja. Ja muita pienempiä ja suurempia mokia.

Yleisesti ottaen en usko.

2: ilmoituksista suuri osa on tietysti aiheettomia, mutta nyt ei ollutkaan kyse ilmoituksista, vaan huostaanotoista.



Huostaanotto on kyllä se viimeinen vaihtoehto, eikä sitä turhaan tehdä.

Sosiaalityöntekijäksi voi esim päästä ongelmainen ihminen, joka rupeaa kiusaamaan tiettyjä ihmisiä.



Pari vuotta sitten en olisi uskonut, että kukaan hoitohenkilökunnasta voisi tappaa tai edes aiheuttaa vahinkoa vanhuksille. Mutta niin vain näyttää käyneen. Samalla tavoin voi erilaisia asioita tapahtua missä vain ammattiryhmässä.

Täällä oli kerran lainaus lehtiartikkelista ja kyllä niitä aiheettomia lastensuojeluilmoituksia oli huomattavasti vähemmän kuin puolet.

Huostaanotossa on mukana iso joukko ihmisiä. Ei ne kaikki voi olla psykopaatteja.

Ja luku on nousussa. Ja uskon todellakin, että on paljonkin aiheettomia huostaanottoja. Ja muita pienempiä ja suurempia mokia.

Tässä aiheesta:

"Puolet lastensuojeluilmoituksista johti toimenpiteisiin

Etelä-Suomen läänissä tehtiin viime vuonna kahdeksan kuukauden aikana 20 000 lastensuojeluilmoitusta. Määrä on hieman kasvanut edellisvuodesta. Puolet ilmoituksista johti toimenpiteisiin. Sama suuntaus jatkuu tänäkin vuonna. Ei kuitenkaan voida vetää sellaisia johtopäätöksiä, että toimenpiteisiin johtamattomat ilmoitukset olisivat kaikki aiheettomia."

Muistaakseni siinä aiemmassa jutussa luki, että jotain 4-5 % lastensuojeluilmoituksista on tehty selkeästi kiusaamismielessä. Se että lastensuojeluimoitus ei johda toimenpiteisiin voi kertoa yksinertaisesti vain sossun resurssipulasta. Ei pystytä auttamaan, vaikka aihetta olisi.

siis on aiheettomiakin sillä lailla että perhettä voisi ja pitäisi auttaa muillakin keinoilla.

mutta usein ne oikeat ja oikeutetut huostaanotot tapahtuvat usein liian myöhään, kun lapsi on jo "pilalla" siis saanut fyysisiä ja henkisiä vammoja =(

Eli sosiaalityöntekijät väittivät, että isä käytti hyväkseen. Sitten kun hävivät sen jutun väittivät, että veli käytti hyväkseen.



Lopputulos oli, ettei mitään ollut tapahtunut mutta yksi perhe hajosi ja Nikon lapsuus vietiin. Oikeudenkäynnit kestivät monta monta vuotta.



Olen 100 % varma, että on muita tällaisia tapauksia!

Ei siinä mistään resurssipulasta tai muusta ole kyse, vaan ihan ovat aiheettomia ilmoituksia, jotka on vieneet niitä sossun resursseja.



Esimerkiksi siitä syystä, ettei sossulla ole ammattitaitoa arvioida ilmeisen aiheetonta ilmoitusta aiheettomaksi.



Meistä teki YLI 40 ILMOITUSTA eräs häirikkö, joka oli laajennetussa lähestymiskiellossa, mutta sossu ei kyennyt näkemään, että kyseisen henkilön väitteet, että syötämme lapsillemme koiranruokaa ja muuta vastaavaa, eivät ole tosia.



Kesti vuoden puristaa sossulta päätös, että nämä 40 ilmoitusta olivat aiheettomia joka ikinen.

niin ilmoituksissa kuin huostaanotoissakin. Nekin, jotka kiusaamismielessä tekevät ilmoituksia, varmaan omasta mielestään tekevät ihan aiheesta, jos ei muun syyn vuoksi niin siksi, että kun heidän mielestään se lasten äiti/isä on niin vatipää niin täytyyhän sen olla lapsille haitaksi. Tuossa "Nikon" tapauksessakin sosiaalityöntekijöillä on varmasti ollut joku peruste, jonka vuoksi syyttivät hyväksikäytöstä, vaikka en tietysti väitä, että tuollainen olisi oikein.



Meidän perheestä teki aikoinaan naapuri lastensuojeluilmoituksen, koska meiltä oli jo pitkään kuulunut paljon vauvan itkua sekä silloin tällöin mieheni huutoa. Sitten naapuri näki mut rappukäytävässä ohimennen ja huomasi mun itkevän, ja teki tästä johtopäätökset, että meidän perheessä on jotakin vialla, ilmoituksen mukaan epäili meillä esiintyvän perheväkivaltaa sekä mua että vauvaa kohtaan. No, vauvallamme oli koliikki ja olimme melkoisen väsyksissä, ja mieheni korotti jokusen kerran ääntään väsymyksensä vuoksi, kun ei vauvan itkulta pystynyt nukkumaan vaikka aamulla oli töihin meno, mutta väkivaltainen mieheni ei ole koskaan ollut. Rappukäytävässä itkin siksi, että olin juuri kuullut erään minulle tärkeän ihmisen kuolemasta. Toimenpiteisiin tuo ilmoitus ei johtanut ja todettiin aiheettomaksi.



Sitten taas minä ja sisareni kitkutettiin vuosikausia äidin luona, vaikka oli kaikille selvää ja hyvin näkyvää, ettei perheessä kaikki ollut hyvin. Äiti oli alkoholisti, väkivaltainen ja säännöllisen epäsäännöllisesti meillä majaili hyvin epämääräisiä ja poikkeuksetta väkivaltaisia miehiä, jotka eivät pelänneet kurittaa sinänsä vieraita lapsia, oli siihen syytä eli ei. Kun meidät huostaanotettiin, minut 11- ja siskoni 9-vuotiaana, nuoremmat sisarukseni 4- ja 5-vuotiaana, jokainen meistä todettiin joko aliravituksi tai suorastaan nälkiintyneeksi, kolme meistä oli joutunut seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi ja jokaisella meistä on ikuisia ja pysyviä niin henkisiä kuin fyysisiä arpia. Mulla esim. kulkee toiselta olkapäältä toiselle hartioiden ja niskan kautta "arpitatuointi", jonka eräs äidin miesystävistä halusi mulle tehdä - palavalla tupakalla poltti kaiketi omasta mielestään tosi hienoja koukeroita muhun. Meidän perheen tilanne oli ollut kaikkien, jopa sosiaalityöntekijöiden, tiedossa jo ennen nuorempien sisarusteni syntymää, pitkälti yli kuusi vuotta, mutta kukaan ei tehnyt mitään. Tältä kokemukselta sanoisin, että kyllä ne tilanteet paljon useammin taitavat mennä liian pitkälle ennen kuin niihin puututaan.

Espoossa esim Outi Kosken poikien tapaus joitakin vuosia sitten. Pojathan sullottiin syyttä mielisairaalaan pitkäksi aikaa vain jotta olisivat äidistään erossa. Ja Espoosta olen muutenkin kuullut kaikenlaista. Toisaalta suurin osa huostaanotoista ovat varmaankin ihan perusteltuja.

Minusta pahimpia ne tapaukset, jossa nuorella mielenterveysongelmia ja otetaan huostaan, eikä laiteta hoitoon. Nuorten psykiatrinen hoito todella huonolla mallilla ainakin pääkaupunkiseudulla.

ehdottomasti yleisempää on se ettei mitään tehdä vaikka pitäisi. Huostaanotettu lapsi tulee kunnalle/kaupungille niin kalliiksi että mikään tai kukaan ei niitä huvikseen tee.

mutta ylivoimaisesti suurempi ongelma on ettei tehdä mitään. Uskon myös että osa vanhemmista on kykenemättömiä näkemään omaa osuuttansa ongelmiin. Ja he eivät siis tee sitä pahuuttaan tai ilkeyttään tai viekkauttaan, he eivät oikeasti _kykene_ näkemään että perheessä on ongelma, jonka ratkaisemiseen heidän kapasiteettinsa ei riitä. Tai ne keinot joilla he suostuisivat yrittämään.

Eli te kaikki, jotka täällä kommentoitte voisitteko laittaa paikkakunnan mistä kokemuksenne/tietonne ovat?

Uskallan väittää, että sillä on suuri merkitys. Ja te, jotka väitätte vastaan, olkaa hyvät ja laittakaa paikkakunta tai lääni, mistä kirjoitatte. Tehdään hetken päästä analyysia.

Kaava menee näin;



Äiti ei pysty huolehtimaan lapsista, mutta kieltää antamasta niitä isällekään, jolla on yhteishuoltajuus, ja kykyä ja halua huolehtia lapsista.



Sossut uskovat äitiä > lapset otetaan huostaan, vaikka huolehtiva vanhempi olisi olemassa.

Ne on kunnalle huokein ratkaisu ja siksi niitä tehdään paljon turhaan.



Olisihan paljon kalliimpaa tarjota esim. kunnan pussista asiallista kotipalvelua tai hoitaa terveyspalvelut kuntoon. Huostaanottaminen on ilmaista, eikä sitten tarvitse esim. hoitaa samaa lasta, kun ongelma on jo ratkaistu.

Lisäksi kunta saa valtionosuuksia (=selvää rahaa) jokaisesta huostaanotosta.