Lue keskustelun säännöt.
Mä en ymmärrä tota avioehtoa. En suostuisi menemään naimisiin,
28.02.2010 |
jos mies vaatisi avioehtoa. Siis sehän tarkoittaa jo heti suhteen alussa sitä, että on epäluottamus. kenties avioero tulossa. enkä ymmärrä, että avioliitossa on omat rahat, minun sohva, sinun pöytä jne.
Eikö kahden ihmisen LIITOSSA kaikki ole yhteistä. Ilot, surut, rahat, kaikki.
Meillä ei ole avioehtoa. En ole koskaan mitään omistanut, mieheni on varakas, mutta meillä on rakkautta. En ole miehen rahojen perään eikä hänkään valinnut minua rahojen vuoksi. Kaikki on yhteistä. Muuhun en suostuisi.
Kommentit (124)
Mä taas ymmärrän ja hyväksyisin sen täysin. Jos esim miehellä ois kauheesti omaisuutta ennestään niin en mä olettaisi, että ne on munkin papin aamenen jälkeen. Jos me sitävastoin rakennettas talo yhdessä niin se pitäisi olla molempien nimissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että jos perisin jonkun vuosisatoja vanhan kartanon suvultani, joka olisi ollut henkinen latautumispaikka suvulleni pitkän ajan, niin enkö saisi myydä sitä sen vuoksi, että minulle se ei olisi mikään latautumispaikka. Ikivanha kylmän kalsea rötiskö. Ei kai mun tartte siitä pitää, vaikka koko suku olisikin pitänyt. mulle se olisi lähinnä riippakivi. jos joku saaja saa tehdä sillä mitä lystää. jos minulle tarjottaisiin jotain ikivanhaa torppaa sillä ehdolla, etten ikinä sitä myisi, niin en ottaisi perintöä edes vastaan.
ap
Siis mun mielestä jos joku antaa perinnön, niin se perinnön saaja saa tehdä sillä perinnöllä mitä lystää. se ei enää kuulu sille perinnönantajalle.
ap
Tuo "Tarinoita elävästä elämästä" ei muuten juridisesti voi mennä noin.
Rikkaammalla on velvollisuus maksaa tasinkoa erossa, mutta yhteistähän omaisuus ei ole. Eli jos mökki on naisen perintöä, se on naisen myös avioerossa. Hän voi itse valita minkä osan omaisuutta antaa miehelle. Ja jos hän valitsi miehen puoliksi omistaman talon, sehän on hänen valintansa. Yhtä hyvin olisi luopunut talosta ja pitänyt sukumökkinsä.
Avioehdolla tilanne olisi mennyt niin, että nainen olisi saanut pitää mökkinsä, mutta yhteinen talo olisi mennyt jakoon. 115 nimenomaan sanoi, että nainen halusi pitää talon. Joten silloinhan homma meni hänen valintansa mukaan, eikä minään avio-oikeuden pakottamana vääryytenä.
Toki omaisuussuhteet vähän vaihtelevat sen mukaan, kenellä on enemmän omaisuutta joka on tai ei ole avioehdon alaista. Mutta muistakaa nyt näissä keskusteluissa se tosiasia, että mistään yksittäisestä omaisuudesta ei ole pakko luopua, tasingon saa maksaa ihan siinä muodossa missä haluaa.
mutta meillä näin.
Olen osakkaana vanhempieni hyvin menestyvässä yrityksessä, vaikka en yrityksen toiminnassa olekaan mukana (vielä ainakaan).
Meillä avioehto oli ihan itsestään selvyys, ja vanhempani olisivat varmasti vaatineet sitä, jos en itse olisi ottanut asiaa puheeksi.
Ei tulisi kysymykseenkään, että avioeron sattuessa mieheni saisi puolet osakkeistani vanhempieni yritykseen. Tai jos minä kuolisin, niin mieheni perisi osakkeeni ja olisi näin ollen osakas isolla osuudella vanhempieni yrityksessä.
Meillä avioehdossa on tarkkaan määritelty, miten mikäkin tilanne hoidetaan ja ehtos muutettiin vielä silloin kun lapsemme syntyi.
Avioehto on vanhempieni yrityksen lakimiehen tekemä, ja tosiaan ihan itsestäänselvyys.
Ja mieheni fiksuna ihmisenä ymmärsi tämän täysin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siihen voi ihan yhdessä määrittää haluamansa asiat. Minusta vain idiootit jättää sen tekemättä.
En itse suostuisi ilman sellaista olemaan. Ei oikeasti voi tietää, millaiseksi elämä menee seuraavien vuosikymmenten aikana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siihen voi ihan yhdessä määrittää haluamansa asiat. Minusta vain idiootit jättää sen tekemättä.
onko liitossa kaikki yhteistä vai ei. Lain mukaan ei mutta se taas on toinen juttu... Avioehto määrää omistussuhteista vasta sitten kun liitto päättyy, ja kaikki liitot joskus päättyvät. Itse ymmärrän sen ihan hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
naimisiin, jos olette noin epävarmoja?
ap
ei ole kummallakaan aatoksissa avioero, vaikka eihän sitä koskaan tiedä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On kyllä jännä miten eri tavalla ihmiset ajattelee. Minusta taas on suuri rakkauden osoitus mennä naimisiin avioehdon kera, koska silloin voi olla varma, että naimisiin on menty rakkauden eikä toisen rahojen takia.
Kysytäänpä tämmöistä alkuperäiseltä vielä. Kuvitellaan, että teillä on suvussa ollut ihana mökki, jonka sinä sitten perisit. Kun sen jälkeen tulisi ero, joituisit luopumaan mökistä, koska olisit niin varaton, ettet pystyisi pitämään mökkiä etkä maksamaan miestä ulos siitä mökistä. Sen sijaan miehesi perisi kyllä eronne jälkeen kartanon, mutta sinä et saisi latin latia siitä. Vieläkö tuntuu, että avioehto ei olisi järkevä joissain tilanteissa?
Tiedäthän, että avioehtoja on erilaisia? Ne voivat koskea tiettyä osaa omaisuudesta, vain avioeroa tai vain kuolemantapausta jne.
..ainakin minun mielestäni tietyissä tilanteissa. meillä ei sitä tosin ole, koska mielestämme olisi tilanteessamme turha (oltu yhdessä 17v/18v kesäisestä, hankittu omaisuus yhdessä).
Mielestäni avioehto on kuitenkin ymmärrettävä ja järkevä ratkaisu, jos yhteisen elämän alkaessa puolisoiden varallisuudet aivan erit. Tällöinhän se "köyhä" puoliso osoittaa ettei rahan vuoksi mene naimisiin.. Toki avioehdossa voi myös määrätä jotain omaisuudesta yhteiseksikin!!!
Menojen tarkkaa puoliksi maksamista taasen en ymmärrä, jos oikeasti yhdessä eletään. Hullua, kun toisinaan "saa" seurata keskustelua, kun esim. toisella puolisolla on varaa lähteä mökkeilemään ja toisella ei...tässä tilanteessa rahojen kuuluisi mielestäni olla yhteisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hänen miehensä on varakkaampi kuin hän.
Minä taas ajattelen, että mitä haitaa avioehdosta voisi olla? Selventää varmasti kummasti asioita mahdollisen eron sattuessa. Meillä ei avioehtoa ole siksi, ettemme ole saaneet aikaiseksi.
t. varakkaan miehen omillaan hyvin toimeentuleva vaimo
tilanne tunnu ollenkaan pahalta. Sehän on reilua, että kaikki pannaan erossa puoliksi. Vastaavasti musta olis aivan törkeää, jos mies suojaisi jotenkin oman perintönsä minulta. Sehän olisi valtava epäluottamuslause minua kohtaan, että sinä et näihin rahoihin käsiksi pääse. Siis MEIDÄN yhteisiä rahojahan ne ovat. Minun puoleltani tuleva perintö on myös meidän YHTEISTÄ omaisuutta.
En millään käsitä teidän ajatusmaailmaanne. Onneksi minä ja mies ajattelemme samoin. Emmekä aio erota.
Mun isälle olin ainoa lapsi. Hänellä oli tontti ja mökki. Isäni toivoi että se pysyisi suvussa. Ja keskustelimme tästä ihan avoimesti miehen kanssa ennen avioliittoa. Että käytännössä niin kauan kuin olemme naimisissa se paikka on meidän, mutta jos tulee ero, tai minä kuolen, niin silloin meidän lapsi saa sen. (meillä oli naimisiin mennessä jo esikoinen)
Ja koska mieheni ei ole minun kanssani rahan tai omaisuuden vuoksi, tämä sopi hänelle hyvin. Keskustelimme myös että kaikki muu omaisuus sitten tulevaisuudessakin on tietysti yheistä! Vain se perintömaa mökkeineen on jäämässä vain ja ainoastaan lapsilleni. Mutta ihan samalla tavoin mieheni sitä saa käyttää kun lapsien kanssa siellä kulkee. Joten käytännössä se on meidän! Ei me olla eroamassa. Se on vain muotoseikka, paperi jolla varmistan että JOS eroasimme tai kuolisimme, ja mies varmaankin haluaisi jossain vaiheessa uuden puolison niin sitä paikkaa ei lähdettäisi jakamaan muille vieraille, jos vaikka se mieheni tuleva vaimo sitten haluaisi erota niin hän pääsisi siihen maahan ja mökkiin omistus osakkaaksi. Ja lapseni joutuisi jakamaan sitä ihan vieraan ihmisen kanssa.
Mies on sanonut että jos minun kanssa eroaa tai jos kuolen, hän ei ikinä voisi ottaa uutta vaimoa.
Mutta jos haluan mielenrauhan siitä niin tottakai se paperi tehtiin. Ja ei siitä ole isosti sen jälkeen edes puhuttu. Se on meille sama kuin avioliittopaperikin, siihen olemme yhdessä suostuneet ja lapsiamme vain ajatellen. Käytäntöä se ei muuta.
Ja jotta kenellekään ei siis syntyisi väärinkäsitystä, niin todettakoon, että en todellakaan mennyt naimisiin mieheni kanssa rahan vuoksi. Ehei. Seurustelimme lähes 4 vuotta. Minulle oli tärkeää saada selville, kenen kanssa todella olen menossa naimisiin. Arvot, joita halusin olivat: rehellisyys, avoimuus, sosiaalisuus, nöyryys, samanlainen vakaumus muutamia mainitakseni. Ja ne ominaisuudet löytyivät. Siksi uskalsin mennä naimisiin.
On eri asia olla pieni elämä yhdessä ja ajatella kaikki omaisuus (myös perintö) yhteiseksi kuin jos yhteistä elämää kestäisi (se avioliitto mukaanlukien) vaikka 4v. Ja onko tosiaan varallisuuksissa huomattavia eroja yhteisen elämän alkaessa. Ja toiset ovat jo useamman liittonsa kokeneet, jolloin he mahdollisesti tietävät, kuinka tuskaista omaisuuden jako voi pahimmillaan olla. Ja kyllä väitän näitä eronneita kuunnelleena, että jos liitossa toinen on maksanut oikeastaan kaiken, niin kyllä erossa kaiken puoliksi laittaminen maksavaa osapuolta harmittaa. Lisäksi joku voi haluta suojata omaa omaisuuttaan esim. omille lapsilleen, ymmärrän hyvin. Kuvitellaan esim. että olisin 55v ja avioituisin uudelleen, niin en haluaisi että tämän uuden puolison perilliset nyt minun omaisuuttani perisivät vaan kyllä minä oman omaisuuteni omalle lapselleni haluaisin antaa.
Onneksi ei itsellä moisia kokemuksia ja toivon ettei tulekaan, mutta koskaanhan ei voi tietää:)
että olen tehnyt töitä. Mutta kun lapsemme syntyivät, olen hoitanut heitä kotona vuosia ja aion hoitaa vielä monta vuotta sen sijaan, että hankkisin omaisuutta ja kehittyisin urallani. Tämä on mieheni ja minun yhteinen arvovalinta. En ole siipeilijä, vaan meistä molemmista on hienoa, että mun on mahdollista olla lasten kanssa kotona.
Olis mielestäni aivan törkeää, että mies sulkisi mut pois rahoistaan, kun olen itse luopunut urastani lasten ja perheen tähden.
ap
että jos tulee hirveet perintövelat. no eihän siinä tilanteessa olisi muuta vaihtoehtoa, kuin ottaa yksinhuoltajana velkaa ja maksaa verot tai myydä kartano ja maksaa verot.
Tekeekö se minusta huithapelin?
ap