En jaksa tätä bulimiaa! Joskus tekis vaan mieli vetää

tuntuu, että aina kun aloitan Painonvartijat-dieetin hiilihydraatteja vähentäen, bulimiakausi loppuu.

t. ap

Olen tässä miettinyt... Ettekö te terveet ajattele sitä ahmimista

itsensä vahingoittamiseksi? Vaan sen oksentamisen?

ap

meinasin kirjoittaa ahmimisen ja oksentamisen, mutta oli kiire! Kyllä se ahmiminen on minun mielestäni yhtälailla itsensä vahingoittamista.

ja sillä oksentamisella yritän korjata tilannetta ja välttää ahmimisen aiheuttamia vahinkoja.

Mutta toisaalta oon jotenkin koukussa sen ahmimisen aiheuttamaan rentoutumisen tunteeseen, että en saa estettyä itseäni siitä.

t. ap

meinasin kirjoittaa ahmimisen ja oksentamisen, mutta oli kiire! Kyllä se ahmiminen on minun mielestäni yhtälailla itsensä vahingoittamista.

En sinuna lähtisi rakentamaan paranemista minkään ruoka-aatteen ympärille. Olen vahvasti sitä mieltä, että vaihdat siinä kontrolloimisvälineesi vain toiseen. Toki on parempi laskea pisteitä, kuin oksentaa elimistönsä pilalle, mutta koen silti nuo keinot väliaikaisina.



Oletko kokeillut ihan perinteistä psykoterapiaa? Tai hahmoterapiaa? Itse olen käynyt läpi pitkän psykoterapian, kahden vuoden ryhmäterapian ja nyt olen käynyt harvakseltaan pari vuotta hahmoterapiassa. Bulimia on jäänyt ja muutenkin ruoalla kikkailu vähentynyt. Siedän sitä, että paino välillä nousee muutaman kilon ja saan sen kyllä taas pudotettua taas normaalille tasolle. Ja nykyinen normaalitasoni ei ole sama, kuin bulimiavuosinani, vaan muutaman kilon enemmän. Olen silti hoikka ja painavimmillanikin normaalipainoinen.



Harrastan itsekin astangajoogaa ja koen sen hyväksi monella eri tavalla. Siinäkin on kuitenkin vaaransa, siihen koukuttuu helposti todella vahvasti tällaisella luonteenlaadulla. En pidä mitään fanaattista aatetta / ruokavaliota / laidutuskeinoa / bulimianhallintamekaniikkaa hyvänä, vaan peräänkuulutan sitä kultaista keskitietä. Sen opettelu on minulle ollut todella vaikeaa, mutta erittäin tarpeellista.



No joo, eksyin aiheesta. Pointtini oli, että toki kannattaa syödä järkevästi ja vaikka sitten välttää niitä hiilareitakin. En kuitenkaan missään nimessä suosittele bulimikolle mitään karppaus-pisteidenlasku-astangajoogakontrollointia, sillä niissä on vaara lähteä vetämään sitä linjaa överiksi. Eikä syömishäiriösi silti parane, siitä voit olla melko varma. En usko paranemiseen ennenkuin ne traumat häiriön taustalla on selvitetty. Eli jos jaksaisit vielä etsiä itsellesi sopivaa terapiamuotoa ja koittaa käydä itensiivisesti asioita läpi. Pitkä tie, mutta minulle ollut ainoa toimiva.



Voimia, voimia!

terapeuttini kiteytti kerran hienosti ja simppelisti anoreksian ja bulimian ns. ytimet ja eron: anoreksiaa sairastava ihminen haluaa kuolla ja kadota, bulimiaa sairastava haluaa epätoivoisesti elää, mutta ei pysty tai uskalla. Minun ajatuksiani tämä luonnehdinta aikanaan selkiytti.

kannattaa edes kokeilla karppausta. Itse pääsin sen avulla eroon ahmimishäiriöstä (en siis oksentanut, vaan "paastosin" mässäilyn jälkeen niin, ettei paino noussut).

bulimiani aisoihin karppaamalla.

"bulimiaa sairastava haluaa epätoivoisesti elää, mutta ei pysty tai uskalla"



Itselläni on ollut bulimia 15 vuotta. Oksentelut ovat jääneet melko hyvin taa, mutta paino puolestaan on noussut kauheisiin mittoihin. Ahmimista en saa kuriin millään ja paino jojoilee jatkuvasti. Tahtoisin niin täysin päästä eroon tästä ruuan kanssa pelleilystä. Tuo sinun lauseesi kolahti täysillä. Juuri tuota mun elämäni on joka alueella. Haluaisin hirveästi tehdä erilaisia asioita, mutta uskallus toteuttaa ne puuttuu. Olen erittäin järkevä joka asiassa ja minusta tuntuu, etten kerta kaikkiaan uskalla elää tarpeeksi. Ikää on karttunut lisää ja nuoruusvuodet on takana. Nyt alkaa hiipiä pelko/(katkeruus) siitä, etten koskaan elänyt täysillä. Nyt ehkä olen jo lähellä ongelman ydintä. Jos vain pääsisin tästä vielä hieman eteenpäin. Terapiaa en ole ikinä kokeilut, mutta tuntuu, että siitä voisi olla apua.