Äidit, kadehditteko lapsettomia naisia?

että lapsettomana tuli vatvottua työjuttuja, ihmissuhdejuttuja, vaate- ja bilejuttuja ynnä muuta TURHAA JA TYHJÄNPÄIVÄISTÄ. Siis miten se on yhtään sen turhempaa ja tyhjempää kuin jauhaa vaipoista, pyllypesuista, lasten synttäreistä jne???!!!! Elämäähän ne kaikki ovat, mikään ei varmasti ole toista turhempaa. Toiset haluavat lapsia ja toiset eivät, mikä siinä on niin vaikeata ymmärtää.



Aika monta ihanaa juttua on lapsettoman ihmisen elämässä. Parasta lienee vapaus ja se että yleensä voi tehdä mitä tykkää, vuorokauden ajasta riippumatta.

Kyllähän lapset rajoittavat elämää, esim. joskus olisi kiva vaikka töiden jälkeen lähteä spontaanisti, hetken mielijohteesta jonnekin mutta ei vaan voi. Kaipaan siis lähinnä sitä ettei tarvitsisi niin paljon suunnitella etukäteen menoja tms.

mutta kyllä ne lähes kaikkea muuta voi lapsista ymmärtää.



äiti-immeinen

Kyllähän lapset rajoittavat elämää, esim. joskus olisi kiva vaikka töiden jälkeen lähteä spontaanisti,

maailma on kuitenkin nykyään niin pieni, että kaipaa pienenpieniä asioita. Yksi sellainen on että voisi töiden jälkeen mennä vaikka kahvilaan lukemaan lehteä..Vaan ei voi, joka päivä on hirveällä kiireellä mentävä hakemaan lasta ja jos on jotain asioita hoidettavana niin aina pitää tilittää siitä jollekin, joko pyytää vapaata töistä tai sopia lapsen hakuaika myöhäisemmäksi...

Ei tarvitse kenenkään kimpaantua, luonnollisestikaan en vaihtaisi lasta kahvikuppiin mutta joskus vaan niin nyppii se kelloon tuijottaminen.

Sain esikoiseni 32-vuotiaana, ehdin elää "omaa elämää" enemmän kuin tarpeeksi. ;-) Minusta olisi surullista, jos minulla ei nyt olisi lapsia. (Mikä EI tarkoita sitä, että säälin - vapaaehtoisesti - lapsettomia, koska osaan myös kuvitella että kaikki eivät halua lapsia).

mutta sitten kun saadaan lapset mummolaan esim. kesälomalla, niin onkin ikävä lapsia, kun kotona on niin hiljaista eikä ole mitään tekemistä, jota lapset sitten taas tavallisesti tuottavat runsain mitoin. En siis osaa enää elää ilman lapsia. Melkoinen opettelu on edessä kun lapset kasvavat ja muuttavat pois.

Mun on kyllä pakko sanoa, että mä pidän lapsettomia naisia luusereina. Mä en voi sille mitään ja se on kohtuutonta yleistämistä, tiedän sen. Mut kun mun mielestä ne vaan on luusereita. Yli 35-v lapseton nainen on mun mielestä aika säälittävä luuseri ja mun mielestä se on jotenkin naisena epäonnistunut. Töissä sellaiset 35-50 v. lapsettomat mahot ämmät oikein tihkuu sitä katkeruutta ja kateutta. Niillä ei oo muuta tekemistä, kun märehtiä niitä duuni-asioita yksin kotonaan. Lapseton alle 35-v. voi olla vielä menevä bailaaja, joka pitää hauskaa, mutta yli 35-v. lapseton nainen alkaa olla jo säälittävä haaska.

Okei, osa on lapsettomia omasta halustaan ja heitä säälin kaikkein eniten. Eivät edes ymmärrä mitä jäävät paitsi.



Haluttomasti lapsettomia säälin myös, mutta heillä on onneksi mahdollisuus adoptoida tai ottaa sijaislapsia.



Ja vaikka en olekaan vain lapsille omistaunut "kunnon" äiti, silti koen, että lapset ovat elämän tarkoitus.

Voi pyhä yksinkertaisuus... Eihän sitä tarvitse kuin lukea tätä palstaa niin huomaa, miten pinnallisissa ja suorastaan ääliömäisissä asioissa monien äiti-ihmisten ajatukset pyörivät päivät pitkät, mutta olisi typerää yleistää se koskemaan kaikkia äitejä. Samoin yleistysten vääntely lapsettomista naisista on ihan yhtä hölmöä - vai suhtaudutteko samoin lapsettomiin miehiin?



Onko tosiaan niin, että syvempää ymmärrystä elämästä osoittaa jonkun muksun hampaansaannin jauhaminen 24/7 ja muut vastaavat kurahousu-kakkavaippa-akselin jutut? Elämän sisältörikkauden toki jokainen määrittelee kohdallaan itse miten parhaaksi näkee, mutta on aika suppeakatseista määritellä juuri se oma tapa ainoaksi ja parhaaksi oikeaksi, ala-astetyyliin "muut on ihan luusereita mä en leiki niiden kaa" tai "tiina on ihan hölmö kun se tykkää punaisesta ja mä tykkään sinisestä".

Voi pyhä yksinkertaisuus... Eihän sitä tarvitse kuin lukea tätä palstaa niin huomaa, miten pinnallisissa ja suorastaan ääliömäisissä asioissa monien äiti-ihmisten ajatukset pyörivät päivät pitkät, mutta olisi typerää yleistää se koskemaan kaikkia äitejä. Samoin yleistysten vääntely lapsettomista naisista on ihan yhtä hölmöä - vai suhtaudutteko samoin lapsettomiin miehiin?

Onko tosiaan niin, että syvempää ymmärrystä elämästä osoittaa jonkun muksun hampaansaannin jauhaminen 24/7 ja muut vastaavat kurahousu-kakkavaippa-akselin jutut? Elämän sisältörikkauden toki jokainen määrittelee kohdallaan itse miten parhaaksi näkee, mutta on aika suppeakatseista määritellä juuri se oma tapa ainoaksi ja parhaaksi oikeaksi, ala-astetyyliin "muut on ihan luusereita mä en leiki niiden kaa" tai "tiina on ihan hölmö kun se tykkää punaisesta ja mä tykkään sinisestä".

Etpä sinäkään ymmärrä, että keskustelet varmaan omista harrastuksistasi ja työasioista myös samalla konkreettisella ja yksinkertaisella tasolla oman viiteryhmäsi kanssa? Juttelet työkaveriesi kanssa tietokoneesi tai käyttämäsi ohjelman yksityiskohdista jne. Olisiko mielestäsi parempi, että täällä keskusteltaisiin ainoastaan oman tunne-elämän muutoksista vauva-ajan ensimmäisten 6 kuukauden aikana ja lapsen kiintymyssuhteiden psykologiasta? Eihän kukaan sellaisia pähkäile päivät pitkät, tai varsinkaan jaksa sellaisista jaaritella silloin, kun pääsee hetkeksi koneelle hengähtämän.

Luuletko, että lapsen saamisen jälkeen kurahousuista keskustelu on joku olennainen osa elämänmuutosta? Ts. että äidit tarkoittavat, että elämä muuttuu, eli alan keskustella kurahousuista tai vaatteiden väristä?

Tämä kirjoituksesi henkii sitä turhaa ylimielisyyttä ja juuri tietämättömyyttä monestakin asiasta. Kerrot ainoastaan sen, että olet väärällä palstalla etkä ymmärrä mitään äitinä olemisesta tai lapsen saamisesta. Tästä voit kypsällä ja kehittyneellä tyylilläsi haukkua minut ihan miksi haluat, mutta käsittääkseni kerron vain oleellisen tosiasian sinusta tuon viestisi perusteella.

Mutta ystäväpiirini koostuu 20-30 vuotiaista mahtavista kauniista naisista, ja yksitellen moni on raskaaksi tullut juuri näinä ihanina ikävuosina. Se on kauneinta mitä olen päässyt seuraamaan:)



Hekin tavallaan kadehtivat minua, ja tavallaan eivät;)

Kateutta voi olla myös hyvälaatuista, sellaista jonka voi myöntää! ...toisin kuin moni täällä selvästikkään ei halua myöntää:D

Lapset tulleet hyvin toivottuina ja tiedän mitä lapseton elämä on :) Äitinä olen käynyt yöelämässä mutta eipä se tunnu enää miltään. Samoin se omaan napaan tuijotus ei kiinnostaisi. Lapsista saa iloa vaikka ne välillä raivostuttaa :)

Ehdin viettää pitkän nuoruuden, opiskella, tehdä uraa ja kiinnostavia duuneja, matkustella ympäri maailmaa, bilettää jne. ennen lasten tuloa. Se on koettu enkä kaipaa sitä aikaa yhtään! Elän tässä hetkessä ja nautin lapsistani!

t. onnellinen kotiäiti

Samoin se omaan napaan tuijotus ei kiinnostaisi. Lapsista saa iloa vaikka ne välillä raivostuttaa :)

Se, että siirtää sitä katsettaan siitä omasta navasta siihen oman geneettisen perimänsä napaan ei käytännössä muuta mitään. Ihan yhtä itsekästä on kynsin ja hampain edistää itse tänne pusertamansa lapsen etuja kuin omaakin etua. Itsekästä se on ihan yhtä lailla.

niitten "vapaa-aikaa".

- litteitä vatsoja, kiinteitä rintoja

- vapautta sijoittaa koko palkka omiin mielitekoihin ja nautintoihin

- vapautta nukkua ja valvoa oman mielen mukaan

- vapautta päiväkoti / koulu -logistiikasta, reissuvihoista, vanhempainilloista, kasvatuskeskusteluista, myyjäisistä jne. - rakastan lapsiani, mutta vihaan näitä aidosti! :-)

- sitä parisuhteen dynamiikkaa, joka vallitsee no kids, double income -talouksissa. Rakastelua missä ja milloin vain, matkoja ja ravintolailtoja kahden...





Ja koskaan en luopuisi

- lasteni tuoksusta, naurusta, hassuista jutuista

- kehitysaskelien seuraamisen ilosta

- elämän merkityksellisyyden ja täyteyden kokemuksesta

- lasten opettamasta taidosta pysähtyä hetkiin ja nauttia niistä

- ajatuksesta, että saan joskus, hyvässä lykyssä, nähdä lasteni häät, valmistumiset, lapset jne. En haluaisi olla lapseton vanha nainen.

Lapseton saattaa olla onneton, yksinäinen luuseri, jolla tyhjä elämä. Tulkaa lukemaan blogia aiheesta ja abortin tehneen, aborttia harkitsevien elämästä.



abortti.blogspot.com

yleisesti todellakaan, mutta joskus synkimpinä hetkinä on kaivannut rauhaa...

Olin 25 kun sain ensimmäisen lapseni ja olen toipunut fyysisesti hyvin ja onnistunut äitinä riittävän hyvin, hankkinut hyvä ammatin, hyvän miehen. Moni on kateellinen minulle , koska "olet saanut niin paljon nuorena aikaan ". Nyt olen 31-v kahden lapsen äiti. Kadehdin harvoin ketään. Ehkä voisin olla älykkäämpi ja harvemmin flunssassa. Toisaalta ehkä olen juuri riittävän "naisellinen" että äitiys minulle sopii, eikä ole tuntunut koskaan ahdistavalta, vaikka ei tämä helppoa aina olekaan. :)

että lapsettomat voivat nukkua milloin haluavat ja hässityttääkin aina mukavasti samaan aikaan missä ja milloinka vain? Hieman epärealistista! Kiinteys katoaa kuule ihan jokaiselta, usealta jo kolmissakymmenissä. Minä olen imettänyt kaksi lasta ja samanikäisellä lapsettomalla ystävällä ei taatusti ole kiinteämpi rintavarustus. Lapseton ei ole ollenkaan automaattisesti vapaa. Töihin on herättävä, opiskelut tehtävä, itse ainakin kärsin unettomuudesta jo ennen lapsia.

- litteitä vatsoja, kiinteitä rintoja - vapautta sijoittaa koko palkka omiin mielitekoihin ja nautintoihin - vapautta nukkua ja valvoa oman mielen mukaan - vapautta päiväkoti / koulu -logistiikasta, reissuvihoista, vanhempainilloista, kasvatuskeskusteluista, myyjäisistä jne. - rakastan lapsiani, mutta vihaan näitä aidosti! :-) - sitä parisuhteen dynamiikkaa, joka vallitsee no kids, double income -talouksissa. Rakastelua missä ja milloin vain, matkoja ja ravintolailtoja kahden... Ja koskaan en luopuisi - lasteni tuoksusta, naurusta, hassuista jutuista - kehitysaskelien seuraamisen ilosta - elämän merkityksellisyyden ja täyteyden kokemuksesta - lasten opettamasta taidosta pysähtyä hetkiin ja nauttia niistä - ajatuksesta, että saan joskus, hyvässä lykyssä, nähdä lasteni häät, valmistumiset, lapset jne. En haluaisi olla lapseton vanha nainen.