Äidit, kadehditteko lapsettomia naisia?

En pääse kulkemaan aina miten haluan yms. mutta se ei haittaa. Mieheni kanssa sopimalla saan välillä sen oman ajan minkä saan käyttää miten haluan.

En suoraan sanottuna kaipaa aikaa ennen lapsia. Se oli aika...

Voihan se olla että vielä joskus olen hyvinkin kateellinen, mutta tällä hetkellä, kolmen lapsen äitinä, olen hyvin tyytyväinen :)

Ja ikääkin vasta 23v. joten mieli ehtii muuttua muutaman tuhat kertaa ;)

Lasten myötä tapahtuu suurimmalla osalla äideistä tietyllä alueella persoonaa kehitystä. Sitä ei voi verrata mihinkään äkilliseen viisastumiseen, sivistymiseen, tms. Vaan ainoastaan yhden osa-alueen muutosta. Elämää katsoo eri vinkkelistä kuin aiemmin.



Itse olin ennen itsekäs, puhtaita lattioita ja omaa rauhaa rakastava. Yllätysraskauden myötä minussa on edelleen itsekkyyttä, ja haluan säännöllisesti edes hetken omaa rauhaa. Mutta rakkaus omaan lapseen on vain jotain niin ainutlaatuista, että sen johdosta olen muuttunut. Ei siis ole klisee, että äidit antaisivat oman henkensä lapsensa puolesta.



Turhaan lapsettomat tästä ketjusta loukkannutte. Ihminen kehittyy erilaisten tapahtumien myötä. Lapsen saaminen on yksi niistä.

Sain lapseni 21-vuotiaana ja olen yh. Useasti olen tuntenut ulkopuolisuuttta, kun kaverit lähtee keskenään vaikka bilettämään ja minä nukuttamaan lasta. Ja ulkopuolisuutta siitä, että ne lapsettomat kaverit ei VOI ymmärtää kaikkia mun ajatustapoja, jotka on mulla erilaisia lapsen saannin takia. Ja ne toiset matkustelee, opiskelee ja tekee sellaisia asioita, joista mulla taas ei ole juuri käsitystä näiden mun valintojen seurauksena. Siitä olen kateellinen ja tunnen jääneeni paitsi, vaikka ehtiihän sitä myöhemminkin sitten kaikkea.



Mä kuitenkin koin, ennen lapsen saamista, että multa puuttuu jotain, joten mut oli varmaankin sillä tavalla tarkoitettu äidiksi. Nyt elämä tuntuu täydemmältä, tarkoituksellisemmalta, ja äitinä olen oppinut erilaisella tavalla rakkautta ja epäitsekkyyttä, enkä mä väitä että tällaisia asioita ei voisi oppia ilman lapsia mutta - se tuntuu kuitenkin erilaiselta. Muista ihmissuhteista on paljon helpompi poistua, jos tilanteet menee liian tiukiksi, mutta lapsesta aiheutuvia rasitteita kestää äärirajoille asti. Kyllä lapsetonkin voi helposti oppia kaiken lapsen kehitysvaiheista, kakoista ja kurahaalareista. Mutta tunnepuolella tämä on niin kasvattava kokemus, että en osaa olla hiukan ihmettelemättä sitä, että joku haluaisi välttämättä jättää tilaisuuden käyttämättä.

haluaisin kuitenkin kysyä sinulta, että jos et halunnut lapsia niin miksi kuitenkin sen ensimmäisen päädyit hankkimaan?

Koska se on olennainen osa elämää. Tiesin, että niin kuuluu tehdä, en vain tiennyt miksi. Nyt tiedän.

Olet ensimmäinen palstamamma, jonka olen nähnyt rehellisesti myöntävän että lapset tehtiin "koska niin kuuluu tehdä" ja koska "niin muutkin tekee". Ilman pohdintaa siitä, mikä on oma kanta asiaan. Onneksi sinulle kävi loppupeleissä hyvin, pelkään että kaikille ei käy...

Ja kiitoksia asiallisesta keskustelusta. Yleensä täällä näytetään nosteltavan virtuaalisia keskisormia...

Siis miksi *VAUVA.FI*-palstalla näkyy olevan runsaasti lapsettomia, jotka eivät edes halua lapsia...???



Juu, ei ole vauvat/lasten teko ikinä edes käyneet mielessä...

Siis miksi *VAUVA.FI*-palstalla näkyy olevan runsaasti lapsettomia, jotka eivät edes halua lapsia...???

Juu, ei ole vauvat/lasten teko ikinä edes käyneet mielessä...

koska en mä ainakaan lue yhtäkään keskustelua, joka koskee nimenomaan vauvoja tai lastenkasvattamista, suurin osa ketjuista käsittelee esim. parisuhdetta tai jotain muuta. En muista miten ajauduin tänne, mutta se ei ollut siksi että olisin etsinyt tietoa vauvoista. Jos sellaisen haluaisin, niin ei sen tekeminen kovin vaikeaa ole, jottako minun tarvitsisi teeskennellä vapaaehtoisesti lapsetonta, sitten vain panisin ilman ehkäisyä jonkun aikaa.

suurin osa ketjuista käsittelee esim. parisuhdetta tai jotain muuta.

muista, että niissä keskustelevat myös lapselliset ihmiset... ;)

suurin osa ketjuista käsittelee esim. parisuhdetta tai jotain muuta.

muista, että niissä keskustelevat myös lapselliset ihmiset... ;)

Kellä lapsettomalla tässä ketjussa on jotain lapsellisia vastaan, toisin kuin monilla lapsellisilla näyttää olevan jotain periaatteellista KAIKKIA lapsettomia vastaan, ihan sillä perusteella että nämä eivät ole lisääntyneet..sepä onkin todella syvällistä ja valaistunutta. Vähän sama kuin jos deitti-imoituksessa kutsuu itseään huumorintajuiseksi, se ei oikein auta jos se ei näy sitten missään.

arvokasta odottamista lapsellisella on? Että voi seurata, miten JOKU TOINEN elää elämäänsä? Sitä voi tehdä lapsetonkin jos kokee tarpeelliseksi.

Mä en todellakaan odota kenenkään muun elämän tapahtumia niin kuin omien lapsien :D Ihan selvästi sulla ei ole yhtään ymmärrystä mitä tuo lause pitää sisällään.

niin onnissani kuin voi olla.

Mutta kun tulin sairaalasta kotiin niin yhtä-äkkiä kuitenkin kadehdin niitä joilla on hiljainen koti. Ja niitä jotka voivat tulla kotiin hiljaiseen taloon



epäreilua.....

Mä en todellakaan odota kenenkään muun elämän tapahtumia niin kuin omien lapsien :D Ihan selvästi sulla ei ole yhtään ymmärrystä mitä tuo lause pitää sisällään.

eikä se haittaa. Ei haittaa, vaikka jään paitsi jostain mystisestä elämänmullistavasta valaistumisesta, jota ei tosin ulospäin huomaa mitenkään ainakaan tässä keskustelussa. Paitsi niistä äideistä, jotka ovat yksinkertaisesti todenneet, etteivät kadehdi lapsettomia (hyvä) mutta ymmärtävät, ettei lapsia kaikki halua. Ei ole tarvettä päteä millään valaistumisella, kun on sen oikeasti kokenut.

mutta en näe että lapsettomuus olisi ollut huono vaihtoehto minun kohdallani, tosin olen ihan tyyyväinen nykyiseenkin tilanteeseen.

Jos lasta ei olisi, asuisin keskustassa vuokralla, ottaisin vastaan mielenkiintoisia pätkätöitä, harrastaisin huonoja, mutta kiihkeitä suhteita, urheilisin, matkustelisin "vaarallisiin paikkoihin" yms. Eniten kaipaan ehkä sitä vapauden tunnetta ja ajatusta (jota en voi saada enää koskaan takaisin), että "pahinta mitä minulle voi käydä on että kuolen".

Nykyisessä elämässä ei voi enää tuosta vaan tehdä rohkeita ratkaisuja tai ottaa riskejä.

Lapsen saaminen on ollut parasta elämässä. Inhosin sitä kun muut viettivät perjantaina koti-iltaa ja itse olin sinkkuna yksin.. tai joskus kävin "radalla". Se elämä tuntui jos silloin tyhjältä, mutta nyt vasta olen uskaltanut ajatella, että miten nolife olin ennen ensimmäistä lasta.



Nyt kaksi ja luku täynnä, mutta lähinnä olen pahoillani lapsettomien puolesta! Ihan eria asia ovat ne, jotka eivät todellakaan halua lapsia. Useimmat haluavat mutta eivät saa tai ei ole miestä. Se on surullista, tunnistan siitä itseni.

mutta en näe että lapsettomuus olisi ollut huono vaihtoehto minun kohdallani, tosin olen ihan tyyyväinen nykyiseenkin tilanteeseen. Jos lasta ei olisi, asuisin keskustassa vuokralla, ottaisin vastaan mielenkiintoisia pätkätöitä, harrastaisin huonoja, mutta kiihkeitä suhteita, urheilisin, matkustelisin "vaarallisiin paikkoihin" yms. Eniten kaipaan ehkä sitä vapauden tunnetta ja ajatusta (jota en voi saada enää koskaan takaisin), että "pahinta mitä minulle voi käydä on että kuolen". Nykyisessä elämässä ei voi enää tuosta vaan tehdä rohkeita ratkaisuja tai ottaa riskejä.

Kummasti sitä vaan huomaa, että iän myötä vienti vähenee (parhaillakin naisilla) ja matkakaverit vähenee kun ne muut on lasten kanssa. Ja kolme-neljäkymppinen nainen yksin matkalla? Jotenkin säälittävä näky.

Olin itsekin lapseton aika kauan.



Se kuitenkin joskus harmittaa, etten lapsettomina vuosina tajunnut, miten helppoa elämäni silloin oli nykyiseen verrattuna. Vapaata omaa aikaa oli paljon enemmän. Sinkut usein yrittävät selittää, ettei heillä itse asiassa ole sen enempää vapautta kuin lapsellisillakaan, mutta mielestäni tiedän heidän vain luulevan niin.



Toivoin lasta tosi kauan. Äitiys on ollut todella hyvin erilaista kuin kuvittelin. Luulin esim. että pienellä lapsella on aina helposti muokattava luonne ja että pieniä on helppo kuljettaa mukana minne vain. Tämä käsitys minun oli pakko oikaista pian, kun olin saanut vauvani.



Äitiys on mielestäni tuonut elämääni monia asioita ja kokemuksia, joista en muuten tietäisi yhtään mitään.

muista, että niissä keskustelevat myös lapselliset ihmiset... ;)

Kellä lapsettomalla tässä ketjussa on jotain lapsellisia vastaan, toisin kuin monilla lapsellisilla näyttää olevan jotain periaatteellista KAIKKIA lapsettomia vastaan...

Sen oli tarkoitus olla sanaleikki ("lapsellisia"), kun tämä keskustelun taso on ollut välillä vähän... No, ehkä sen takia sinäkin otit sen tällä kertaa vähän "tiukkapipoisesti".

Eli huono läppä meikäläiseltä :b

Ovat jääneet niin paljosta paitsi, ettei sellaista voi kadehtia. Säälittää paremminkin.

Halusin itsekin kokea äitiyden :) Nyt olen raskaana, ei elämä koskaan tunnu täydelliseltä, mutta tyhjä paikka sydämmessäni on täyttynyt :)

Kävin täällä aikaisemmin paasaamassa elämän tarkoituksenmukaisuudesta ja jälkeenpäin tuli paha maku suuhun omista kommenteista.



Joten päätinpä tulla mainitsemaan, että lapsettomuus ei tee kenenkään elämästä turhaa, kaikella ja kaikilla on tarkoituksensa.

millä lailla tarkalleen te äidit olette kehittyneet ihmisinä saatuanne lapsia? Itse olen vain huomannut, etten olekaan niin lupsakka ja mukava kuin kuvittelin ennen lapsia (2 kpl). Väsymyskin painaa aika tavalla, ja muisti pätkii. Luulen, että jos olisin nämä viimeiset 5 vuotta käyttänyt vaikka matkusteluun ja opiskelemiseen, niin olisin nyt älyllisesti virkeämpi ja tunne-elämältäni tasapainoisempi. Ehkä?

Ja siltikään en kadehdi lapsettomia - huvittava ajatuskin. :)