Äidit, kadehditteko lapsettomia naisia?

Ni en todellakaan. Osa kavereista vielä jäi lapsettomaksi kun alkoi kolmekymppisenä yrittämään ensimmäistä. :(

Itse sain 21 ja 23vuotiaana lapset ja ikinä en ole katunut. :)

Oli kyllä paras elämän"päätös" mitä olen tehnyt, mutta olenkin hyvä suunnittelemaan asiat yleensä oikeinpäin. ;)



En tiedä mitä pitäisi kadehtia, taitaa olla toisinpäin ainakin olen monelta kuullut.

Kadehdin ainoastaan äitejä, jotka ovat tehneet lapsensa parikymppisinä. Itse olen tällainen mummoäiti :(

Aikaisemmin olisin varmasti jaksanut paremmin ja olisin palautunut paremmin. Nyt peilistä katsoo kummitus ja väkisinkin kadehdin nuoria äitejä..

peesi :/

vaikka olenki esikoiseni saanut 17-vuotiaana. En ole ikinä katunut että tulin nuorena äidiksi ja onneks on siunaantunu kaks aarretta lisää "vanhemmalla iällä" :D vaikka välillä väsyttää ja tuntuu että on rankkaa niin kyl nuo meidän aarteet aina osaa piristää ja tuoda onnea paljon elämään!



On surullista että monet lapsettomat eivät lapsia saa vaikka kovasti haluaisivat :(



Ja ymmärrän niitä lapsettomia ketkä eivät lapsia halua, jokaisen oma valinta.

Joskus tosin saatan ajatella että "kyllä noilla on helppoa, ei tartte murehtia tai huolehtia

lapsista". Sitten taas muistan miten paljon lapset antaa ja kysyn itseltäni haluaisinko elää ilman lapsia? ja vastaus on aina se sama, en haluaisi! Niiltä saa paljon ja oppii ja elämä ilman lapsia olisi todella tyhjää.

Lasten saannin jälkeen käsitykseni itsestäni ja maailmasta on muuttunut aika tavalla. Joten lapseton ihminen on silmissäni jollain tavalla naiivi. En voi sille mitään, että ajattelen näin. Ennen lapsia kuvittelee olevansa esim. kärsivällinen, mutta vasta lasten kanssa totuus omasta luonnosta paljastuu.



Ja tuntemieni lapsettomien ihmisten murheet vaikuttavat omassa mittapuussani pieniltä. Tyyliin 35-vuotias valittaa itsesäälissä nuhaansa ja päänsärkyään.



Eli en kadehdi. Pidän kokemattomana.

toki nuori, mutta en voisi kuvitellakkaan lapsia tai muita sitoutumisia itseeni. Muutin jo 16-vuotiaana omaan asuntooni, koska yhteiselo muiden kanssa on aina ollut minulle hankalaa. Nyt yli 20-vuotiaana asun edelleen yksin ja edelleen nautin omasta vapaudestani. Tietty työrutiineja minullakin on, mutta muuten minun ei tarvitse suunnitella sen kummempia etukäteen ja se on aivan mahtavaa.



Minulla on paljon kavereita, jotka ovat saaneet lapsia nuorella iällä ja kyllä he ovat minulle kertoneet, kuinka olisi vieläkin kiva lähteä vaikka baariin tuosta noin vain. En tiedä, että ovatko he sitten yhtään kypsempiä ku minä, jos kokevat saavansa kaljan juomisesta suurempaa tyydytystä, kuin vaikka imettämisestä.



Olen vain tälläinen yksineläjä, ja taitaa kuulua minun luonteeseeni. Minua ei harmita yksineloni ollenkaan. Ei tarvitse passuuttaa miestä, lapsia, lemmikkiä, eikä ketään muutakaan, kuin vain itseään. Ei tarvitse pelätä lapsien puolesta joka hetki, kun ne eivät ole näkyvissä. Ei tarvitse nousta sohvalta löhöömästä, jos jollekkin on tullut tavaraa vaippaan. Ei tarvitse herätä kahden tunnin nukkumisen jälkeen antamaan kenellekkään ruokaa. Ihan vain oma tupa ja oma lupa.



Ihmettelen tätä kysymystä muutenkin, yleensä lapsia tekevät sellaiset ihmiset, jotka niitä haluavat (tai ovat vain edesvastuuttomia, ja ei tehdäkkään aborttia, mutta se on toinen tarina se). Miksi sellaisen ihmisen pitäisi tehdä lapsia, jos ei niitä halua. Eihän se ole keneltäkään pois?



Ja olen myös huomannut lapsellisista sellaisen jutun, ettei heillä ole enää aikaa tehdä mitään muuta, kuin olla lapsen kanssa. Edes kahville ei ehdi, ellei suunnittele asiaa kuukautta etukäteen. Ja minua ei lapsen läsnäolo häiritse, mutta olen huomannut, että keskustelemisestakaan ei oikein tule mitään, kun äidin pitää koko ajan sitä 4-vuotiastaan vintiötä vahtia, ettei tee pahoja/lähde karkuun/juo vessan pöntöstä/mitä ikinä. Aivan tuoreet lapset ovatkin helppoja, kun ne vain nukkuvat ja jos heräävät, niin tissi suuhun ja juttu jatkuu :)



Lapsellisten ja lapsettomien elämä on vain niin erilaista, etten todellakaan halua kokeilla lapsellisen elämää. Mielestäni se tällä hetkellä ottaisi minulta enemmän kuin antaisi. Tietty en tiedä mitä elämä tuo tullessaan. Kolmen vuoden päästä saatan olla täysin eri mieltä, mutta tällä hetkellä ajatus olisi minulle täysin utopistinen. Niin ja toki käyn baareissa, mutta se ei ole elämäni sisältö. Eniten nautin omasta yksinolosta, lukemisesta, kävelyistä, kirjoittamisesta. Sitten kun kaipaan seuraa, niin voin lähteä ulos, lapsellisen tai lapsettoman kanssa. Harmittavan usein lapselliset eivät vain pääse minnekkään.



Niin ja tiedän, että tämä oli kysymys lapsellisille, mutta halusin tuoda oman näkökantani tähän, koska koin jotenkin loukkaavaksi tuon, että lapsettomat ovat säälittäviä, typeriä, kapeakatseisia, eivätkä tiedä MAAILMASTA mitään ennen lapsen tuloa maailmaan.

Mä taas olen vapaaehtoisesti lapseton ja todella tyytyväinen elämääni. En vaihtais osia teidän kanssa mistään hinnasta!

voihan lapsettomat olla lapsellisempia, kun äidit miettivät vain sitä, milloin seuraavan kerran syödään, milloin lapsi laitetaan nukkumaan, milloin se taas pitää herättää, missä välissä tiskataan jne, mutta en minä ainakaan mieluummin ajattelisi tuollaisia juttuja kuin omia lapsellisia ajatuksiani. Enkä näe että lapsen asioista huolehtiminen olisi yhtään vähemmän itsekästä kuin omista asioista huolehtiminen, paitsi jos se lapsi on vaikka naapurin, mutta eipä taida äidit paljoa toisten lapsista välittää.

ennemminkin säälin ja juuri se suppea maailmankuva on yksi syy tähän.



toki myös se että kyllä se ihmisen kasvu jatkuu niin paljon pidemmälle lasten myötä, että jäähän ne lapsettomat joltain osin kesken kasvultaan.



Ja huom. joltain osin, en tarkoita että eivät voisi kehittyä esim. sivistyksellisesti tms., mutta tietty inhimillisen kehityksen puoli ei kehity muutoin kuin ihan aidon isyyden tai äitiyden kautta. Joka ei kuulu sukupolvien ketjuun, ei vaan kuulu sukupolvien ketjuun, eikä sitä mitenkään voi muuttaa.



En tarkoita mollata lapsettomia, yhtä arvokkaita ihmisiähän tässä kaikki sinänsä ihmisarvoltamme ollaan, mutta kyllä yhteiskunnan kannalta lapsia kasvattavat ihmiset ovat yhteiskunnan jatkumisen edellytys.



Että monesta näkökulmasta katsoen lapsettomuudessa ei ole mitään mitä kadehtisin.

Mitä arvokkaita tavoitteita on keski-ikäisellä lapsettomalla? Seuraava lomamatka, uusi koiranpentu, maratontreenit, siskon lapset, kummilapset, päälle jäänyt nuoruusvuosien biletys, puutarhan hoito, järjestötyö...??? Ei, en kadehdi. Tuota taustaa vasten valvon ihan mieluusti, syön jäähtynyttä ruokaa ja juon jäähtynyttä kahvia, jään pois harrastuksista tilapäisesti, siivoan mahatautisen oksennukset ja ripulit, selvitän kaveririidat, metsästän juuri oikean merkkisiä vaatteita, valvon teinin kotiintuloon asti teiniltä salaa, jätän omat vaatteet yhdeltä vuodelta ostamatta (pidän aiemmin hankittuja) ja omat menot kalleimmilta osin väliin, että teini saa mopon jne. jne.





Ihailen ja kadehdin jaksavia monilapsisten perheiden äitejä, joilla on niitä tukiverkkoja ja organisointikykyä sekä rohkeutta elää sitä elämää jota haluavat, eli olla sitten kotiäitinä tai laittaa lapset hoitoon hyvinkin varhain, sen mukaan minkä katsovat perheelleen parhaaksi.



Tukiverkolliset äidit, niitä kadehdin.

arvokasta odottamista lapsellisella on? Että voi seurata, miten JOKU TOINEN elää elämäänsä? Sitä voi tehdä lapsetonkin jos kokee tarpeelliseksi.

mistään muualta ei saa varauksetonta rakkautta kuin omilta lapsilta, on ihanaa ja mielenkiintoista seurata pienen vauvan kasvua aikuiseksi ihmiseksi ihan läheltä, kehenkään ihmiseen ei pysty vaikuttamaan niinkuin omaan lapseen, jos haluaa sille voi runnoa päähän omia ajatuksia mielinmäärin, jos asian oikein taitaa:)



Ja kun tekee lapset sopivassa iässä ei ole teini- eikä mummoäiti, jää molemmissa päissä elämää aikaa elää niinkuin itse haluaa ja lähteä töistä ihan mihin haluaa.



Paljon enemmän olen lapsiltani saanut kuin heille antanut, kiitos ihanat jo aikuiset lapset.

haluaisin kuitenkin kysyä sinulta, että jos et halunnut lapsia niin miksi kuitenkin sen ensimmäisen päädyit hankkimaan?

Koska se on olennainen osa elämää. Tiesin, että niin kuuluu tehdä, en vain tiennyt miksi. Nyt tiedän.

Olet ensimmäinen palstamamma, jonka olen nähnyt rehellisesti myöntävän että lapset tehtiin "koska niin kuuluu tehdä" ja koska "niin muutkin tekee". Ilman pohdintaa siitä, mikä on oma kanta asiaan. Onneksi sinulle kävi loppupeleissä hyvin, pelkään että kaikille ei käy...

...mutta säälin ja tunnen myötähäpeää ison lapsilauman perhettä kohtaan. Kun kulkevat kadulla, en tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa. Säälittää lapset.

ei tämä voi olla kuin lapsettoman laatima kysymys.

Kysymykseen vastaan, että ei, en todellakaan kadehdi. Ehkä lähinnä säälin ja ajattelen, että eivät tiedä elämästä mitään. Anteeksi ajatukseni.

Ehkä lähinnä säälin ja ajattelen, että eivät tiedä elämästä mitään. Anteeksi ajatukseni.

Kumpuaa varmaan omista kokemuksistasi, taisit olla aika tyhjäpää ennen lapsia?

Ehkä lähinnä säälin ja ajattelen, että eivät tiedä elämästä mitään. Anteeksi ajatukseni.

Kumpuaa varmaan omista kokemuksistasi, taisit olla aika tyhjäpää ennen lapsia?

Tyhjäpää *ennen* lapsia? Hmm... Mitäs nyt lasten jälkeen?

Ehkä lähinnä säälin ja ajattelen, että eivät tiedä elämästä mitään. Anteeksi ajatukseni.

Kumpuaa varmaan omista kokemuksistasi, taisit olla aika tyhjäpää ennen lapsia?

Tyhjäpää *ennen* lapsia? Hmm... Mitäs nyt lasten jälkeen?

niin et varmaan tiennyt sinäkään.

Nyt olet valaistunut.

Mun on kyllä pakko sanoa, että mä pidän lapsettomia naisia luusereina. Mä en voi sille mitään ja se on kohtuutonta yleistämistä, tiedän sen. Mut kun mun mielestä ne vaan on luusereita. Yli 35-v lapseton nainen on mun mielestä aika säälittävä luuseri ja mun mielestä se on jotenkin naisena epäonnistunut. Töissä sellaiset 35-50 v. lapsettomat mahot ämmät oikein tihkuu sitä katkeruutta ja kateutta. Niillä ei oo muuta tekemistä, kun märehtiä niitä duuni-asioita yksin kotonaan. Lapseton alle 35-v. voi olla vielä menevä bailaaja, joka pitää hauskaa, mutta yli 35-v. lapseton nainen alkaa olla jo säälittävä haaska.

olet säälittävä haaska, saatanan mätä huora.

Säälin heitä.

Nuorena kerkesin käymään läpi ajatuksia siitä etten koskaan tulisi saamaan lapsia. Tuntui mahdottomalta ajatukselta. En tiedä mitä tekisin elämälläni jos minulla ei olisi lapsia. Mutta tämä ei missään tapauksessa tarkoita sitä ettenkö joskus tarvitsisi omaakin aikaa, ilman lapsia.