Äidit, kadehditteko lapsettomia naisia?

Lasten myötä tapahtuu suurimmalla osalla äideistä tietyllä alueella persoonaa kehitystä. Sitä ei voi verrata mihinkään äkilliseen viisastumiseen, sivistymiseen, tms. Vaan ainoastaan yhden osa-alueen muutosta. Elämää katsoo eri vinkkelistä kuin aiemmin.

Itse olin ennen itsekäs, puhtaita lattioita ja omaa rauhaa rakastava. Yllätysraskauden myötä minussa on edelleen itsekkyyttä, ja haluan säännöllisesti edes hetken omaa rauhaa. Mutta rakkaus omaan lapseen on vain jotain niin ainutlaatuista, että sen johdosta olen muuttunut. Ei siis ole klisee, että äidit antaisivat oman henkensä lapsensa puolesta.

Turhaan lapsettomat tästä ketjusta loukkannutte. Ihminen kehittyy erilaisten tapahtumien myötä. Lapsen saaminen on yksi niistä.

Kuinka sellaisesta voi olla loukkaantumatta, että lapsettomia parjataan tässä ketjussa suoraan muun muassa luusereiksi? Vihjaathan itsekin edellä olevassa viestissäsi, kuinka itsekästä lapsettomuus on.

Lakatkaa niputtamasta kaikki lapsettomat ja lapselliset kahteen kastiin. Ihmisiä on niin monenlaisia. Joku kehittyy ja joku ei.

Ihmisen elämässä on ihan niin paljon sisältöä kuin sille sitä itse kehittää. On lapsellisia ja lapsettomia, joiden elämässä ei ole sisältöä. Eikö ole suorastaan väärin, että lapsia hankitaan sillä periaatteella, että heille on ennalta määrätty jokin tehtävä (sisällön antaminen vanhempien tyhjään elämään)?

Samaten itsekkäitä ihmisiä on niin lapsellisissa kuin lapsettomissakin, kaikki kun eivät ole samasta puusta veistettyjä. Jos teidän elämänne ennen lapsia oli tyhjää, sisällötöntä ja keskenkasvuista, ei ehkä kannata yleistää sitä muihin.

En tiedä mitä tekisin elämälläni jos minulla ei olisi lapsia.

Työskentelen hoitoalaal töissä ja kaikilla työkavereillani on pieniä lapsia. Ovat minulle kateellisia siitä, kun minulla ei ole ja käytän kaiken vapaa-ajan itseeni ja minulla on ihana, varakas ja hemmotteleva mies. Mieheni ostelee minulle matkoja, kylpylälomia, shoppailureissuja, vie ravintoloihin syömän, tuo työmatkoilta ihania tuliaisia jne. Yrittävät jatkuvasti syödä minua töistä pois sen takia, että kun en tee omaa lasta. Sanovat, että miten sellainen nainen voi tehdä hoitotyötä, joka ei tee edes omia lapsia. Ovat esim. käyneet valehtelemassa osastonhoitajalle, että teen työt huonosti ja kohtelen potilaita huonosti, joka ei pidä paikkaansa. Ovat kateellisia, kun tulen töihin pirteänä ja reippaana sekä kauniissa ja kalliissa vaatteissa. Vaikka en edes kehua retostele asioillani. Kyselevät jatkuvasti, että mitä tein viikonloppuna ja mitä mieheni tekee työkseen ja mistä ostan noin upeita vaatteita jne. Ovat ihan selvästi kateellisia siitä, että heillä menee kaikki vapaa-aika ja rahat lapsiinsa. Ovat itse huonoissa vaatteissa ja hoitamattoman näköisiä. En ole luulosairas, mutta tämä on ihan totta. Minun ei tarvisi edes tehdä töitä, jos en itse haluaisi. Mieheni tienaa niin hyvin ja on sanonut, että jää töistä pois, mutta itse haluan käydä töissä.

"Kyllä lapsetonkin voi helposti oppia kaiken lapsen kehitysvaiheista, kakoista ja kurahaalareista. Mutta tunnepuolella tämä on niin kasvattava kokemus, että en osaa olla hiukan ihmettelemättä sitä, että joku haluaisi välttämättä jättää tilaisuuden käyttämättä."



Niin, minä olen yksi niistä joka jättää vapaaehtoisesti tilaisuuden käyttämättä. En kaipaa millään tasolla lasta. En siis myöskään menetä mitään, mitä ei ole sitä ei osaa edes kaivata, mun tapauksessa.

miksi kadehtisin. Minulla on ihana mies jakamassa vanhemmuutta, joten olen iltaisin vapaa tekemään mitä haluan. Yleensä haluan tosin olla lasten kanssa. Minusta on kuitenkin ihan ok etteivät kaikki halua lapsia. Itse asiassa ihan sama mulle mitä muuta elämässään haluaa. Harmikseni olen kuitenkin jutellessani vapaaehtoisesti lapsettomien kanssa saanut kuulla että monella heistä on joku kurja syy siellä takana, esim ei niin onnellinen lapsuus. Itse asiassa en taida tietää yhtään velaa joka olisi saanut viettää ihanan lapsuuden ja olisi nyt yhdessä elämänsä rakkauden kanssa. Toki ottokseni ei ole kovinkaan kattava.

Aika moni tähän ketjuun vastanneista sanoo kehittyneensä ihmisenä tultuaan äidiksi. Itse ainakaan en ole millään muulla netin keskustelupalstalla törmännyt yhtä pahansuopiin, katkeriin, mustavalkoisiin yhden totuuden ihmisiin kuin AV:llä, jossa suuri osa kirjoittajista lienee äitejä. Missä ja miten se ihmisenä kehittyminen siis näkyy, jos ei sanoissa ja teoissa? Vai haluavatko jotkut elätellä ihannekuvaa itsestään, vaikka totuus olisikin toisenlainen?

En voisi kuvitellakkaan elämää ilman lapsia.

[/quote]

Enpä oikein tiedä, miten voit sanoa kokeilematta, että elämäsi on paljon parempi ilman lapsia. En minäkään ennen lasten saantia tiennyt, mitä kaikkea lapset antavat. Olin kyllä kuullut, mutten kokenut.

[/quote]

Minäpäs tiedän, miksi voin sanoa niin. :) Kaikki ne osa-alueet, joiden tiedän liittyvän lapsiperhe-elämään, ovat sellaisia, joita en kaipaa. Kuten sanoin, en keksi yhtään asiaa, joka elämässäni olisi paremmin, jos mulla olisi lapsia. Eihän lapset auttaisi mua saamaan niitä asioita, joita eniten haluan: parempaa työtä, mahdollisuutta opiskella ja harrastaa oman aikatauluni mukaan, tavata aikuisia ihmisiä ja ennen kaikkea elää lapsetonta elämää. Omaa rauhaa. En myöskään tiedä, miten mainitsemasi "kokeileminen" onnistuisi. Lasten hankkiminen kun on tietääkseni jotain, mitä ei voi perua.



Mitenkäs sinä voit sanoa kokeilematta, että elämäsi on Suomessa parempaa kuin Sudanissa? Et ole kokeillut? Nii-in, oisko jotain merkitystä sillä, että tietää asioista ja päättelee niiden perusteella, mitä haluaa.

...että jotkut vaan tietävät syvällä sisimmässään, mitä haluat, ja tuntevat itsensä hyvin. Ei tarvitse "kokeilla" asioita ja päätyä vääriin elämänratkaisuihin, kun tiedetään muutenkin, mitä halutaan. Ja silloin ei tarvitse kadehtia muita. Eikä silloin myöskään kadu ratkaisujaan, koska ne ovat alusta lähtien oikeita.

Siksi tulee tuttujen lapettomien seurassa puhuttua niin ettei liikaa hehkuttaisi. Se tuntuisi kuin kääntäisi veistä haavassa, (silloinkin kun ei ole kyse lapsettomuudesta kärsivistä.)