Yksipuolisen vauvakuumeen kestäminen

Oikeestaan on kyl hyvä, että muut saa vieressä vauvoja ennen kuin itse saa. Siinä pystyy kunnolla seuraamaan elämää vauvan/lapsen kanssa. Sitten kun oma aika tulee, niin osaa ehkä paremmin olla vanhempana kun on ehtinyt katsella vuosi pari sivusta.

Musta tuntuu, että suurimmalla osalla naisista on nimenomaan vauvakuume eikä lapsikuume. Tai että haaveilis vaikka teini-ikäisestä :). Tottakai kaikki vaiheet oman lapsen elämässä on varmasti ihania, miten alkaa sujua koulussa, miten teini-ikä menee ja mille alalle oma lapsi lähtee opiskelemaan.

Mut se jotenkin lohduttaa, että jos muut ystävät on raskaana, niin itse vauvakuumeiluaika onkin vaan se raskausaika + ensimmmäinen vuosi syntymästä. Sen jälkeen vauva alkaa olla lapsi. Ja äidille tulee useasti uusi "vauvakuume" eli haluaa uuden käärön :).

Sitten kun toiset on jo hankkineet läjän pieniä kääröjä, jotka alkaa kasvaa isoiksi niin on iha mukava varmasti itse tulla raskaaksi ;).

Hyviä pointteja Menhir! Tuosta hokasinkin että mullahan onkin lapsikuume :D Mitä isommaksi oma lapsi kasvaa sitä ihanammaksi hän muuttuu. Siis vauvathan on ihania ihania kääröjä mutta sittenhän lapsesta vasta riemua on kun hän alkaa puhua ja touhuta ja oppia. Ikävöin kyllä myös sitä ihanaa raskausmahaa ja potkuja masussa. Nyt ku on jo yksi lapsi niin osaa kyllä ajatella vauvaa asiana joka kasvaa isoksi :D apua maanantaina kunniaksi kuume on oikein pahana. Puhuttiin viikonloppuna anopin kanssakin vauvakuumeestaa ja siitä se vaan paheni.

Huah, sain puhuttua miehen kanssa. Oon ollu niin surullinen viime aikoina, et piti ottaa kunnolla puheeksi, ihmetteli välillä mun itkuja. Hän sanoi että pelkää kovasti asiaa, eikä tiedä miten sellasen nyytin kans pitäis sitten oikeen olla. Sitten pelkää, että rahat ei riitä ja et me ei päästä enää matkusteleen rauhassa saatika olemaan kahdestaan.
Mulla oli noihin sen verran hyvät "vastaväitteet", kun otin esimerkeiksi monet hänen kavereistaan, jotka on saaneet vauvan esim. 4kk tuntemisella, kesken opiskelujen yms. ja hyvin pärjäävät vauvan kanssa.

Annoin vähän totutteluaikaa miehelle eli ensi syksynä heivataan viimisetkin epävarmat ehkäisyt menemään. Siinä ehditään vielä hyvin olla kahdestaan :). Miehelle tuli samaan syssyyn kauhee stressi siitä, että ehditäänkö nyt matkustaa tarpeeksi ja hän varasi nyt kesämökin lisäksi myös uudenvuoden mökin sekä suunnitellaan viel ulkomaan matka ensi keväälle.

Ois niin ihanaa alkaa yrittää jo heti, mutta kai sitä malttaa odottaa viel puoli vuotta... Pitää kuitenkin vähän joustaa, kun mieskin niin tekee.

Menhir, kuulostaapa hyvältä, että ootte saanu keskusteltua miehen kans. :) ja kuulostaa siltä, että tuleva lapsen yrittäminen vähän kannustaa nyt tuohon yhdessä oloon ja kokemuksien hankkimiseen, mikä on tietenki hyvä asia! :) Niin ja Menhir, kirjotin joskus viime viikolla sulle tuosta lapsikuume vs. vauvakuume (jostain syystä sitä ei täällä uudistetuilla sivuilla näy) ja tulin Tuplamamman tavoin tulokseen, että lapsikuume minuakin vaivaa, tietenkin se "vauvakuume" on enemmän mielessä, kun eihän se lapsi synny heti ala-asteikäisenä vaan kasvaa ja kehittyy ja oppii vuosien myötä... :)

Tällä hetkellä nautin täysillä ystäväni etenevästä raskaudesta, hänen kanssaan on ihana puhua ja hän ymmärtää vauvakuumettani. Miehen kanssa pienesti ollaan puhuttu aiheesta ja jos valmistumisen jälkeen töitä löytyy, yritys voitaisiin aloittaa tämän vuoden puolella. Let's see. :)

Justiina89: joo huomasin sen viestin, mut tosiaan ku ei tää sivusto oo oikeen toiminu nii ei oo päässy kirjautuun ees kunnolla sisälle. Ja lisäks muutamia viestejä on näemmä poistunu täältä. 

Joo kyl sitä tietenkin vaihe vaiheelta mennään eteenpäin. Ensin raskaus viikko viikolta, syntymä, vauva, lapsi, uhmaikäisyys jne... Kaikki tietysti omalla tavalla ihania ja jännittäviä kehitysvaiheita :).

Mutta tsemppiä sullekin kovasti, töiden ja vauvakuumeilun osalta :).

Määkin tässä seurailen nyt (paremmin mielin) ystäväni etenevää raskautta :). Kaiken lisäks juuri eilen kuulin, että siskonikin yrittää miehensä kanssa ensimmäistä vauvaa, mikä on kyllä vielä jännittävämpää :). Hän on 37v ja kilpirauhasongelmia on kuten mullakin, mikä sit vähän hankaloittaa raskautumista tai aiheuttaa helpommin keskenmenoja. Mut toivon parasta :). 

Ihan on pakko laittaa omakin kommentti tähän ikivanhaan ketjuun. Varmasti kuitenkin monella tälläkin hetkellä sama tilanne, eli välillä aivan sietämättömäksi käyvä yksipuolinen vaavikuumeilu. Ite olen siis piakkoin 24 täyttävä tytön hupakko, ja avomies/kihlattu on vuotta nuorempi. Miehen kanssa ollaan seurusteltu reilu pari vuotta, ja samankaton alla asusteltu puolitoista vuotta.

Miulla tais olla noita vauvahaaveiluja, jo ennen kun edes tutustuttiin, ja edelleen haaveita ovat vain. Ollaan asiasta puhuttu useaan kertaan, jo ihan alkuaikoina, ja mies kyllä ehdottomasti haluaa lapsia... sitten joskus parin vuoden kuluttua. Pari vuotta on aika maaginen luku, sitä voi aina pitkittää ja pitkittää, että pari vuotta tänää, huomenna ja joskus tuntuu, että ikuisesti. Tiedän, että miehestäni tulisi aivan mahtava isä, hän tulee tosi hyvin toimeen nuorten (ja lastenkin kanssa), ja on ollut esim. nuoremmalle vielä kotona asuvalle veljelleen aivan mahtava isoveli. Jos järjellä ajatellaan, niin ollaan molemmat koulut käyty ja työelämässä oltu jo useempi vuosi.. sijaisena olen omassa työssäni, sitä vakiduunia ei siis ole (kummallakaan), mutta hyvin pärjäillään. Kuitenkin miehellä tyypilliset argumentit, että kuhan sais parempi palkkasen työn, et olis vara hommata se oma asunto. Minun pieneen kallooni, kun ei taas mene, että miksi vauvaa ei voi hankkia vuokra-asuntoon, eihän se vauva välitä siitä asumismuodosta.. eikö ne rakastavat/huolehtivat vanhemmat ole kuitenkin pääasia.. ?

Mies jotenkin luulee (niinkuin ketjun luettuani monen muunkin mies), että lapsi on piste jollekin. Se ei ole niinkuin minulle luonnollinen jatkumo, vaan sitten menettää olennaisesti jotain (nuoruuden). Olen yrittänyt miehelle jankuttaa, että vauva tietty muuttaisi paljon, mutta ei elämä lopu siihen, päin vastoin. Olen hänelle monta kertaa sanonut, että vaikka meillä olisi vauva, niin kyllä hän silti voi käydä kaverin kanssa kaljalla :D ja matkustella ja kaikkea. Ainut erotus, että siinä on sitten yksi ihminen lisää joka tulee ottaa huomioon (noh, se taitaa olla miehelle vielä tällä hetkellä liikaa). Lisäksi mies aina miulle sanoo, et etkö tajua, että vauvat kasvaa joskus isoiks, et siihen pitää sitoutua. No, en ole kyllä kuullu kenestäkään, jota ois jossain vaiheessa alkanu oma lapsi vatuttamaan, että tulipahan toikin hankittua nurkkiin pyörimään. Kummallisia ajatuksia noilla kaksilahkeisilla.. 

Menhir: Tänks. :) samoin sulle tsemppiä!

Charmandina, minullakin mies pohtii, että pitäisi olla oma asunto... ja uusi auto... ja mulla vakkari työ... ja joskus "parin vuoden päästä" on hyvä ajankohta... jne. :D Huoh! Siinäkin olen samoilla linjoilla kanssasi, että miellän lapsen saamisen elämän luonnollisena ja ihanana jatkumona, ikään kuin uusi aikakausi uusine mahdollisuuksineen. :)

Mies katseli netistä farmariautoja... ehkä ylitulkintaa, mutta pidän sitä positiivisena merkkinä. ;)

Justiina89: Kiitos :). 

Mää oon yrittäny täs kovasti ylläpitää vauvajuttelua, ettei vaan pääsis unohtuun :). Ei tietenkään liikaa, muuten mies kyllästyy...Mut nähtävästi on kyllä alkanut jo tottua ajatukseen. Oli hyvä pistää tiukka takaraja sille, että viimestään ensi vuoden kesäksi/alkusyksyksi vauva :). Noh, puoli vuotta viel aikaa puuhailuun ja kaikkee voi viel tapahtua, toivottavasti kaikki menee nyt hyvin siihen asti. 

Niin tuli tuosta Charmandinan tekstistä viel sellanen mieleen, et määki oon vauvakuumeillut jo 10 vuotta. 16- vuotiaana melkein jo päätin, että mulla on vauva 20- vuotiaana. Noh, eipä ollut sitten sopivaa isäehdokasta siihen aikaan. Ja tämän sanoin myös miehelleni. Hän meni heti hiljaiseksi, ilmeisesti alkoi miettiä asiaa, että nyt mää oisin löytäny sen sopivan isäehdokkaan. 

Pitää muistaa kehua miehiä, niin eivät tunne oloaan liian epävarmaksi  ;). 

Menhir: Joo tuo miehen kehuminen on tärkeää, sitä pitää itsekin yrittää muistaa säännöllisesti harrastaa, ettei tuu liikaa näitä "sä et KOSKAAN... IKINÄ...AINA"-valituksia vaan viljeltyä. :P

Esitin miehelleni tässä joku aika sitten ajatuksen myös siitä, että haluaisin myös HÄNEN vanhempiensa vuoksi tehdä lapsen/lapsia lähitulevaisuudessa, kun he ovat vielä sen verran hyväkuntoisia, että voivat nauttia lapsenlapsista. He kun ovat jo eläkeikäisiä. Huomasin miehen myötäilevän ajatustani. :) Totta kai lapsi "tehdään" pääasiassa vain itselle, oman perheemme jäseneksi, mutta pidän sitä vain rikkautena, jos lapsen elämään kuuluvat myös isovanhemmat molemmin puolin sukua... :)

Aurinkoista kevään alkua kuumeilijoille! :)

Lieköhän naiset hiihtolomalla, kun näin hiljaista on.? ;) Mitä teille kuuluu, Menhir, Charmandina, Tuplamammaksi, Taateliini ym? :)

Sen verran päivitän omaa tilannettani, että sanoin miehelle minulla olevan pillereitä kesäkuuhun asti ja sen jälkeen en ajatellut niitä enää ostaa/käyttää. :O :D Ja muutenkin "huumorin varjolla" olen puhunut, että miehen pitäisi laittaa beibi massuun pian... ;) Vaikka mies ei nyt osoittanut mitään selvää innostumista, niin hymyili edes eikä vaihtanut heti puheenaihetta, eikä myöskään tyrmännyt ajatusta! :) Jospa, jospa... <3

Heippa, mää oon enemmän jutellut tuossa toisessa keskustelussa, vauva vuodelle 2014. Ajattelin, etten täällä hirveästi hihkuile kun mies on kuitenkin jo myöntynyt asian suhteen. Tai onhan tää edelleen yksipuolista kuumeilua, koska mies ei nyt suoranaisesti kuumeile vauvasta :).

Mukavaa kuulla, että olet saanut vihjattua miehellesi asiasta. Siitä se alkaa :D. 

Muakin on vähän mietityttänyt isovanhempien ikä. Haluaisin kovasti, että omat vanhempani saisivat nähdä vielä lapsenlapsensa kasvavan kun on sitä ikääkin jo yli 60v molemmilla. Myös mieheni äiti on yli 60v ja vain yhden lapsen synnyttänyt. Eli ei siis ole kummankaan puolella vielä lapsenlapsia :). 

Pelkään, että jos kovasti vielä pitkittää vuodella tai parilla aloittamista, saattaisi ehkä mun vanhemmilla terveys alkaa jo pettää. Omilta vanhemmilta kun saa melkein sen parhaimman neuvon lapsenkasvatukseen :). 

Hei !

Ei ole oikeen tullut kirjotettua nyt tännä.. johtuiskohan tuosta että ilmat on parantunut ja kevättä rinnassa?:) Meillä viellä samassa tilanteessa mennään. Minä kuumeilen mies ei. Aiheesta keskustelimmekin yhtenä päivänen. Tullut ihan sellainen olo kun ollaan keskusteltu, että mies suurinpiirtein luulee että se vauva tulee heti taloon :D Olen kyllä koittanut kovasti selittää sitä että nainen voi tulla raskaaksi vain muutamana päivänä kuussa. Mies ei viellä ainakaan ole täysin ajatukselle lämmennyt mutta eihän voi olla täysin asiaa vastaakaan. Koska jos hänellä olisi ehdoton ei vauva-asiaan ni luulisi hänen kaikin keinoin suojautuva. Emme siis käytä kun keskeytettyäyhdyntää "ehkäsynä". Ota noista miehistä sitten selvää. Ehkä miestenkin mielet virkistyy kun kevät tästä viellä paranee :) 

Mites muiden kevät on lähtenyt käyntiin? Muutoksia vauvarintamalla?

Aurinkoistapäivää kaikille: Taateliini 

Heissan!

Menhir: joo, huomasinkin nimimerkkisi, itsekin kun toiveikkaana selailin vauva vuodelle 2014 ketjua... :) Mukavaa kuulla, että asiat ovat edenneet noin hyvin. :) Samoilla linjoilla kanssasi siitä isovanhempien iästä.. mieheni vanhemmilla on vain yksi lapsenlapsi, eikä enempää tule muualta kuin meiltä. Haluaisin kovasti, että hekin voisivat nauttia lapsen kanssa yhdessä olosta ja lapselle olisi mummola myös miehen puolelta, johon voi mennä muutenkin kuin piipahtamaan. Omat vanhempani ovat vielä alle viisikymppisiä.

Taateliini: Kiva kuulla sinusta! :) Vaikka uutiset eivät vielä niitä kaikkein parhaita olekaan, mutta silti... :) vaikuttaisi, ettet ole toivosta kuitenkaan luopunut, eikä kannatakaan! Hassua tuo miesten ajatuksen juoksu... Että raskaaksi tullaan noin vaan, pim ja olet raskaana! :D Menisikin niin, silloin elämän etukäteen suunnittelu töiden ym suhteen olisi paljon helpompaa! :D Toivotaan, että miehesi kypsyy ajatukselle kevään mittaan... :)

Mulla kevät edenny sillee, että huhtikuussa valmistun ja olen töitä etsinyt "alustavasti". Lapsesta haaveilen joka päivä, mutta olo ei ole kamalan tuskainen, vaan pikemminkin hiukkasen toiveikas ja odottava. :)

Pakko taas "päivittää" tilannettani sen verran, että:

Minulla on e-pillereitä jäljellä n. kesäkuun puoleenväliin saakka ja olen päättänyt lopettaa pillereiden käytön sen jälkeen. Kerroin asiasta myös miehelleni. Hän ei osannut sanoa vielä ajatuksiaan asiasta sen tarkemmin, mutta ei vaikuttanut pahantuuliselta tms. Onhan hänellä tässä vielä 3 kk aikaa totutella ajatukseen, että ehkäisy loppuu ja sen jälkeen raskautuminen on mahdollista. Mies sanoi, että reilua kuitenkin kun kerorin asiasta, enkä tietenkään tekisi niin ilman, että kerron hänelle/kysyn hänen mielipidettään. Jos hän olisi ehdottomasti asiaa vastaan, harkitsisin tietenkin uudemman kerran. Joten odotan siis innolla kevään etenemistä ja toivon kovasti, että miehenikin alkaa pikkuhiljaa sulatella ajatusta lapsesta! :)

Kertokaahan kuumeilijat kuulumisianne, niin hyviä kuin huonompiakin. :)

Hahaha :D olen siis asiasta aiemminkin kertonut täällä MUTTA miehellä ei ollut mitään muistikuvaa siitä, kun "huumorin varjolla" kerroin hänelle pillereiden lopettamisesta... :D Joten nyt olen siis "virallisesti" asiasta päättänyt ja kertonut... ;)

Pakko kirjoittaa tänne vaikka aloitinkin eilen uuden keskustelun, kun en tätä huomannut ollenkaan. Tuntuu helpottavalta huomata, ettei ole ainut, joka tämän asian kanssa painii.. Tosin meillä tuo mies ei tunnu edes sanovan, että katotaan joskus vaan on ennemminkin "ei ehkä koskaan" asenteella vauvajutuissa. On todella raastavaa elää päivästä toiseen kovassa vauvakuumeessa, kun toinen ei välttämättä halua lapsia koskaan. Mä näen jatkuvasti unia vauvoista, huomaan jokaisen vauvamahan, kattelen netistä ihan huomaamattanikin vauvajuttuja, välillä jopa tunnen itselläni raskausoireita... Meillä on kaikki elämässä tasapainossa, oma talo ja rahatilannekkin ok, mutta tiedän mieheni pelkäävän, että hänen elämänsä loppuu siihen.. vastuu ja osaaminen pelottaa, mikä on ihan ymmärrettävää. Olen itse pohtinut nuo kaikki asiat jo tuhanteen kertaan ja silti edelleen kaipaisin lapsia elämääni aina vaan enemmän ja enemmän :) 

Tilannetta ei helpota ollenkaan ystävät, joilla on jo lapsia.. Toisen ystävän kanssa kuumeiltiin yhtäaikaa pari vuotta, sitten hän sai 2 lasta pienellä ikäerolla.. itselläni on edelleen vain tämä kuume.. :/ No en ole heille kateellinen, mutta surullisen masentunut siitä, ettei meillä asiat mennytkään ihan niin helposti, kuin heillä. Kaikki tuntuu saavan miehensä pään käännettyä jotenkin. Olipas siinä stoori, mutta jotenkin tuntuu niin lohduttomalta, kun ei ole ketään kenelle puhua tuosta, kun miehelleni en viitsi nyt vähään aikaan puhua mitään koko vauvajutuista..

Juhuu ! kaikille tasapuolisesti. Ihana kuulla positiivisia uutisia Justiina89 ja Menhir, tsemppiä Taateliinille myös :) Juliane: Arvaan kyllä miltä susta tuntuu. Meillä kuitenkin mies on sillä mielellä, että lapsia voi tulla, muttei vielä. Me silloin seurustelun alkuaikoina näistä vauvajutuista kyllä juteltiin, ja olis ihan kamala ajatus, jos mies ei ikinä, koskaan haluais lapsia. Kaikkea hyvää siulle Juliane. Meillä miun vanhemmat on suht nuoria, ja aktiivisesti vielä työelämässä, miehen isällä ikää enemmän, ja sairaseläkkeelle ilm. jäämässä. Kyllä omassa lapsuudessa mummola on ollu niitä täkeimipiä paikkoja, ja haluais, että omilla lapsillakin ois mahollisuus päästä mummolaan :)

Ainiin, ne miun omat uutiset: Eli tällä hetkellä ollaan vähän ristiriitaisissa tunnelmissa, miulla on nimittäin menkat myöhässä muutaman päivän. Yhden testin jo ehdin tekemään, negaahan tuo sitten näytti. Parin päivän päästä varmaan teen uuden testin, jos ei tätsyä ala kuulumaan. Mies on kyllä suhtatutunu yllättävän rennosti, ja sanonu, et sitten jos lapsi tulee niin sitten se tietenkin pidetään :) .. Ite meinaan kyllä kiipeillä seinille tämän epätietoisuuden takia, kääk! Jospa miun haaveesta on tulossa totta <3

Heissan!

Kirjottelenpas tännekki, vaikka itsekin kirjoittelen toiseenkin ketjuun...

Juliane: Tervetuloa! Ja voin kuvitella tuntemuksesi. Minustakin aina tuntuu, että muut saavat miestensä päät kääntymään ja vielä helpostikin, mutta meillä aina hirveä "taistelu" näistä elämänmuutoksista. En ole minäkään vielä miehen ns. suostumusta saanut pillereiden lopettamiseen, minä vaan päätin ne lopettaa ja ilmoitin asiasta hänelle. :D Saapa sitten nähdä miten herran suu vääntyy, kun pillereiden lopetus todella tapahtuu.

Voinko kysyä, minkä ikäisiä olette miehenne kanssa? Onko hän itse sanonut, että häntä pelottaa vapauden menetys tai ettei osaa? On varmasti kurjaa, kun kaikki on periaatteessa hyvin, mutta silti jotain (tosi tärkeää) puuttuu. Voimia sinulle, toivottavasti saat keskusteltua miehesi kanssa.

Charmandina: Iiks, kerrothan sitten, kävi miten kävi...? :O :) Uskon että sua jännittää hirveesti!

Mulla asiat entisellään, kuume vaan kasvaa.. ;) Haaveilen kevät-vauvasta ensi vuodelle. <3

Jonkinlainen orastava yksipuolinen vauvakuume täälläkin alkaa hehkua. Ennen kuin aloimme mieheni kanssa seurustelemaan hän kysyi minulta, haluanko lapsia, enkä silloin kuvitellut haluavani. Hän katsoi, että nyt on tähdet kohdallaan (hän itse ajatteli, ettei koskaan haluaisi lapsia) ja asiasta ei myöhemmin kovin syvällisesti keskusteltu. Eikä sillä, ei mieleni muuttunutkaan, ennen kuin vasta aivan viime aikoina. Pitkään olin epävarma suhteemme jatkuvuudesta ylipäätään, sillä avioliiton alkutaipaleelle on mahtunut monenlaisia jomman kumman henkilökohtaisia tai keskinäisiä ongelmia, ja kaiken kiireen keskellä olemme riidelleet hetkittäin verisestikin. Olin epävarma, pysymmekö edes yhdessä, saati että hankkisimme sotkun keskelle lapsia.

Nyt elämä on kuitenkin tasaantunut. On vakituiset tulot, mielet tasapainossa (no, enimmäkseen), aurinkoinen asunto ja olemme vähitellen oppineet tulemaan keskenämme rauhaisammin toimeen. Ja kas, yhtäkkiä minä löydän itseni äitiysblogeista ja vauvafoorumeilta yhä useammin. Olen tosissani alkanut miettiä, että parin vuoden päästä rääkyvä pötkö meillekin pinnasänkyyn olisi ihana. Aihe on kuitenkin vaikea, koska: a) Mieheni ei ole koskaan halunnut lapsia eikä halua edelleenkään. Lähinnä siksi, että on kärsimätön luonne, herkästi kiivastuva ja omiin projekteihinsa uppoutuva, eikä usko näiden ominaisuuksien takia olevansa hyvä isä. Hänellä on itsellään huonot välit todella kiivassanaiseen (ja -kouraiseenkin) isäänsä, eikä varmasti halua toistaa tätä kokemusta seuraavassa sukupolvessa. b) En itsekään ole 100% varma, haluanko lapsen. Vai haluanko itse asiassa vain elämääni enemmän sisältöä, jotain sellaista, joka saa sydämeni hyppäämään ja sieluni laulamaan. Haluaisin tanssia, matkustaa ja kokea, mutta mieheni on hivenen vanhempi, masennuksen jäljiltä rauhallisempi tahtinen, seikkailunhaluttomampi ja epäsosiaalisempi.  Tiedostan jollain tasolla, että lapsen kaipuu juontaa miehen myötä syntyvästä tasaisesta kotielämästä. Rauhallinen, perhepiirin kotielämä = kaipaa jälkikasvua. Aktiivinen, itseni toteuttava menevä elämä = ei ehkä niin kaipaisi, mies ja ystävät riittäisivät.

Ongelmanhan voisi ratkaista suuntaan tai toiseen vaihtamalla miestä. Mutta paljon on yhdessä koettu ja kun kuitenkin parempaan päin mennään, en halua sellaista ratkaisuakaan tehdä. Mies on viime aikoina pariin otteeseen vitsaillut, että "Haluan antaa lapseni nimeksi XXX" tms., mutta minä olen sanonut suoraan, että on vaikea kuunnella hänen vitsailujaan, kun hän on kertonut minulle, ettei halua koskaan lapsia. Tämän takia aiheesta ei juuri keskustella. Hän kyllä tietää kaikki tunteeni, joista kirjoitin. Tämä on vain asia, joka elää eteenpäin.

Jossain takaraivossa minulla on tieto, että vaikka en ehkä missään tilanteessa juuri NYT kaipaisikaan lapsia (siis vaikka olisi sitä menoa ja meininkiä), niin 2-3 vuoden päästä (lähempänä kolmeakymmentä) tulen haluamaan. Vanhempani ovat aina hehkuttaneet vanhemmuuttaan ja oma veljeni on sulaa vahaa pienen poikansa edessä. Pidän lapsista ja olen heidän kanssaan luontevasti. Jossain vaiheessa pelkään vauvakuumeen iskevän kunnolla päälle. Pitäisikö siihen varautua dumppaamalla juuri paranemaan päin oleva parisuhde vai antaa tilanteen elää, en ole aina aivan varma.

Voin kyllä vain kuvitella, että tilanne jossa mies aina vain lupaa suostua, mutta ei vielä, on todella raastava. Ja varsinkin jos suhde on muuten hyvä, niin ettei tee mieli millään uhkavaatimuksella menettää pahimmassa tapauksessa koko suhdetta. Tuossa tilanteessa, jos itselle vauvantarve olisi ylitsepääsemätön, olisi kyllä ehkä vain pakko ilmoittaa, että pillerireseptiä ei enää uusita, mies hoitakoon tästä lähtien, jos niin haluaa. Tulisi ainakin päätös melko äkkiä (ainakin meillä) suuntaan taikka toiseen.

Vaikeita tilanteita!

Hei Kirweli!

Kieltämättä monimutkainen tilanne, mutta  varmasti monelle tuttu. Tämä on vain minun mielipiteeni, mutta jos todellakin et ole itsekään vielä varma siitä, haluatko oman lapsen vai et, ehkä asioiden olisi parempi vaan "antaa kehittyä", varsinkin nyt, kun parisuhteenne on muuttunut parempaan suuntaan. Jos sinun mielipiteesi lapsista on muuttunut vuosien saatossa, niin miksei miehesikin mielipide ajan mittaan voisi muuttua? Jos suhde on tällä hetkellä tyydyttävä, niin miehen jättäminen orastavan kuumeilun takia ei ehkä ole järkevin vaihtoehto... :)

Vauvakuume voi olla ihanakin tunne, siitä kannattaa nauttia, jos ei ole vielä kovin tuskainen vauvan kaipuu. :) Tunne voi olla myös ohimenevä, kenties puolen vuoden päästä asia ei olekaan niin aktiivisesti mielessäsi? Jos taas tunne on ja pysyy, silloin kannattaa alkaa miettimään, onko nykyinen parisuhteesi sellainen, joka täyttää tarpeesi ja jossa pystyt toteuttamaan unelmasi yhdessä miehen kanssa.

Mukavaa maaliskuuta. :)