Yksipuolisen vauvakuumeen kestäminen

Onko Justiinalla tai muilla edennyt tilanne mihinkään?



Täällä otettu lähinnä takapakkia ja olo aika surkea. Miten tätä yksipuolista vauvakuumetta pitäisi kestää?



Kun itse ei asiaa saa pois mielestä ja miestä ei tunnu kiinnostavan. En oikein jaksa uskoa, että voisin vain päästä asian yli ja antaa anteeksi miehelleni, jos lapsiluku jää hänen yksipuolisesta päätöksestä yhteen.



En voi kokonaan luopuakaan toivosta, mutta huonompaan suuntaan tuntuu menevän.

Tilanne ei ole edennyt, oon onnistunut olemaan "jankuttamasta" aiheesta miehelleni. Jankuttamisesta ei meillä ainakaan ole hyötyä missään asiassa... :/ idean täytyy muka tulla "mieheltä itseltään", että se voi olla hyvä idea.



Minulla on varmaan siinä nimessä helpompi tilanne kuin joillain muilla täällä, että vauvan tulo perheeseen ei ole ihan vielä ajankohtainen juttu, mutta periaatteessa minulle se voisi olla ajankohtaista jo ensi vuonna. Pelkään vaan, että se siirtyy hamaan tulevaisuuteen, sillä mieheni pelkää/kaihtaa elämän muutoksia eikö osaa tehdä päätöksiä. Kaikkiin muutoksiin suhtaudutaan riskinäkökulmasta, mikä ei varmaan edesauta positiivista suhtautumista.



Korppi, mitä tarkoitat sillä, että asiat ovat menneet huonommin? Onko Sinulla itsellä paha olo odottamisesta/pettymisestä vai onko miehesi kommentoinut jotain, johon olet pettynyt? Toivon Sinulle aurinkoisia päiviä ja tsemppiä kovasti "taivutteluyrityksiin", sehän on teidän molempien perhe ja elämä kyseessä.



Ihanaa alkavaa joulunaikaa kaikille muillekin kuumeilijoille. :)

Justiina: välillä mies on puhunut siihen suuntaan, että yritystä voitaisiin puolen vuoden-vuoden päästä aloittaa, mutta viimeisin kommentti oli enemmän siihen suuntaan, että yhdenkin kanssa jo tarpeeksi tekemistä. Vaikkei nyt toisaalta sanonut ihan suoraankaan niin, että aiemmat puheet eivät enää pitäisi paikkaansa. Pääasiassa ei suostu puhumaan koko aiheesta, on vaan hiljaa tai vaihtaa aihetta. Joten aika pettynyt olo nyt miehen toimintaan, kun näin tärkeästä asiasta ei voi edes kunnolla keskustella. Joutuu epätietoisuudessa vaan toivomaan parasta ja pelkäämään pahinta ja se vaikuttaa väkisin muuhunkin kanssakäyntiin.



Hyvä että olet ajoissa liikkeellä, taivuttelun suhteen jaksaa olla paljon kärsivällisempi siinä vaiheessa kun itsellä ei ole vielä niin tuska asian kanssa.

Juuri epätietoisuus lienee pahinta, oli sitten kyse mistä tahansa parisuhteeseen ja sen tulevaisuuteen liittyvästä asiasta. Tietenkin on olemassa asioita, joita ei pysty itse hallitsemaan, mutta toisen puhumattomuus ja passiivisuus itselle tärkeisiin asioihin on ERITTÄIN loukkaavaa. Vaikkakin, uskon että useimmat miehet eivät tahalleen loukkaa puolisoaan olemalla hiljaa/vaihtamalla aihetta. Ainakin meidän tapauksessa, tiedän että hiljaisuus kertoo epävarmuudesta. Täytyy olla itse se rohkea ja osoittaa jatkuvasti puolisolle kaikkia hyviä puolia suhteessamme ja rohkaista kokeilemaan uusia asioita.



Tänään heitin miehelle "ohimennen", että onko hänestä tärkeää olla naimisissa, ennen kuin tulee lapsia. En siis varsinaisesti viitannut meihin, vaan yleisesti. Hän tuumi, että ei kait sillä loppujen lopuksi ole väliä. Sitten rohkaistuin ja ja KYSYIN, että jos pääsen töihin valmistuttuani (eli alkukeväästä 2013), voisimmeko alkaa yrittää lasta? Mies ei kieltänyt, muttei myöntänyktään. Sanoi vaan , että katsotaan nyt kunhan pääsisit sinne töihin. Mutta ei kuulemma ollut mikääb ihan mahdotonkaan idea. Toivonkipinä? :)



Juu Korppi, olen oppinut tämän 5,5 vuoden aikana, että meidän herran kans pitää olla hyvissä ajoin liikenteessä. ;) Tuli mieleen tuosta miehesi kommentista, että onko teillä ollut jotenkin hektisempää nyt, kun hänestä on yhdenkin kanssa jaksaminen? Mielihän voi muuttua vaikkapa joulun aikaan, jos pääsette koko perheen kanssa rauhoittumaan ja nauttimaan yhdessä olosta... :)



Tsemppiä kaikille!

Missäs muuten luuraavat tämän palstan muut kuumeilijat...? :) Mitä teille kuuluu?

Minnah88, Saippuakupla, Korppi...? :) Mitä teille kuuluu nykyisin? Yksinään keskustelu käy vähän tylsäksi, olisi tosi kiva saada tietää teidän kuulumisia... :)

Täällä ollaan! =)

Sain miehen kanssa puhuttua vajaa kuukausi sitten asiat halki, ja nyt meillä on menossa yk1 ja kp nyt 15.

Katsotaan nyt milloin tärppää vai tärppääkö ollenkaan enää.. Kierrosta ei hajuakaan kun söin pillereitä niin, että minun kierto oli 9vkoa. Toivottavasti päästäis äkkiä takas normaaliin 28 kiertopäivään. Nyt siis eka kierto ilman ehkäisyä.



Tiedän niin miltä teistä tuntuu. Meillä tilanne meni äkkiä niin pahaksi, että en pystynyt ajattelemaan mitään muuta kuin keskeytystä mikä aiemmin tehtiin, ja sitä miksi mies ei halua lapsia, vaan haluaa olla ja mennä miten haluaa ilman että on vastuussa kenestäkään. Loukkaannuin tosi pahasti kun tiedän, että entisen kanssa yrittivät lasta, mutta "onneksi" eivät siinä onnistuneet. Kysyinkin mieheltä miksi silloin halusi lapsia, mutta nyt minun kanssa ei halua. Meni ihan lukkoon, ja pari päivää mietti. Sitten keskusteltiin. Mies kertoi, että hänen mielestään meillä menee nyt niin hyvin, ja saadaan reissailla kun siltä tuntuu. Että hänestä tuntuu että lapsi rajoittaa meidän elämää ja sitoo meidät kotiin. Piti miestä herätellä vähän, että miten paljon meilläkin on tuttuja jotka menee ja tulee ihan kahdestaankin, ja lapsi voi olla ihan hyvällä omalla tunnolla hoidossa. Se sai meillä sen "heräämisen" aikaan, ja nyt vaan jännäillään että tärppi sattuisi. Olis niin ihana joululahja!



Kaikille rutkasti onnea miesten pehmitykseen! =)

Miehet on vaan niin hitaita syttymään ja ne miettii kaikki niin viimeisen päälle syvällisesti, ja aina kaikki pahimmat skenaariot on käytävä läpi. Vauva asian voi ottaa hienovaraisesti esille silloin kun keskustelette tulevasta. Mitä haluatte ja millaisella aikataululla. Tosin osa miehistä on näitä, jotka vaihtaa puheenaihetta tai kieltäytyy puhumasta ollenkaan mistään mikä liittyy tulevaisuuteen. Mutta jokaisen miehen pitäisi ymmärtää kuunnella myös toisen puoliskon suunnitelmat ja tulevaisuuden näkymät, ja reilusti sanoa jos näkymät ei kohtaa ollenkaan! Tosiasiahan on se, että lasten tekoa ei voi lykätä ikuisesti, ja on anteeksi antamatonta uskotella puoliskolleen turhia jos ei lapsia haluakkaan. Silloin haaskaa vaan aikaansa, ja huijjaa itseään jos uskoo, että voi unohtaa lasten teon vain miehen vuoksi! Tsemppiä kaikille

minnah: onnittelut yrityksen aloituksesta, jospa pian tärppää!

justiina: Hyvä että asia ainakin etenee siellä vähäsen, ei ole kokonaan negatiivinen asenne miehellä.



Täällä on pitänyt kiirettä, niin en ole nettiin ehtinyt ja kone pätkinyt silloin kun ehtisi... Miehestä ei ota selvää, viimeisimmässä keskustelussa aiheesta puhui siihen suuntaan, että voitaisiin ehkä aloittaa yritys kevättalvella, mutta kun kysyin, onko asia sovittu, niin ei kuitenkaan luvannut. Tällä hetkellä sentään paremmat fiilikset, jaksaa uskoa, että ensi vuonna aloitetaan yritys, kyse enemmänkin siitä missä vaiheessa vuotta... Jospa ei takapakkia tule ainaskaan... Nyt yritän taas hillitä itseni vuoden loppuun, saas nähdä onnistuuko.



Epätietoisuus nimenomaan on tosi inhottavaa. Haluan olla kotona ja hoitaa lapsia, mutta jos seuraavaa ei pian tehdä, niin jossain vaiheessa ensi vuonna on ryhdyttävä töitä katselemaan... Saas nähdä miten tässä käypi. No, nyt on kaikki ihanat jouluvalmistelut pojan kanssa, riittää puuhaa ja saa ajatukset muualle.

Mukava saada tietää teidän kuulumisia. :)



Minnah: iik, onnea yritykseen! :) Toivottavasti ei tarvitse "tärppiä" odottaa kauan... ja toivottavasti pystyt nauttimaan ihan siitä "vauvanteko projektistakin". ;) Pidäthän meidät ajantasalla, vaikka siirtyisitkin kirjoittelemaan muihinkin pinoihin? :)



Korppi: positiivista fiilistä sinne suuntaan, toivoa on. :) Ehkä onkin parasta antaa miehen nyt joulun yli "sulatella" ajatusta, hän varmaan on jo perillä sinun toiveistasi..? sitten ensi vuonna taas asia kehiin myönteisissä merkeissä!:)



Meillä ei olla nyt puhuttu sen edellisen kerran jälkeen koko asiasta mitään, uskon että mies tietää nyt, että haluan lapsen lähitulevaisuudessa. Otan asian puheeksi taas UV:n jälkeen, kun valmistuminen lähestyy ja jos töitäkin saisi. Luulin, että tämäkin kuumeilu olisi minulla ohimenevää, niin kuin on ollut aiemminkin, mutta tunne siitä, että haluan äidiksi, vahvistuu vaan päivä päivältä. Välillä oma fiilis on aivan uskomaton, levoton olo jota haluaisi purkaa johonkin! Olo pn periaattessa tosi hyvä, mutta toisaalta tuskainen. Minulla tämä kuumeilu näkyy siis "lemmekkyytenä" myös, kait se kroppa sitten omalla tavalla vaatii sitä lisääntymistä. :D



Ihanaa, kun saa jollekin purkaa omia ajatuksia, itsellä kun ei ole ystäväpiirissä ketään, jolla olisi sama tilanne kuin minulla, eikä kellään edes vauvaa tulossa.



Kuusenneulasten tuoksua ja kynttilänvaloa kaikille toivottaen... :)

Heippa kaikille. Armoton vauvakuumeeni pakotti minut surffailemaan tällaisille sivuille vertaistuen löytämiseksi ja onneksi eksyinkin tänne foorumille ja löysin tämän ketjun. Monien tunteet ovat niin lähellä omiani, tuntuu että pystyy samastumaan täysin ja sydäntä särkee monen yksipuolisen toiveilijan puolesta. Valitettavasti myös itsekin olen ilmeisesti yksi heistä.



Olen pian 24-vuotias ja mieheni on samanikäinen. Meillä on aina ollut aivan ihana suhde, menimme kihloihin 17-vuotiaana ja naimisiin 2,5 vuotta sitten. Olen aina ollut varma, että mieheni on se oikea. Olemme puhuneet perheen perustamisesta alusta lähtien ja molemmille on ollut selvää, että joskus haluamme yhteisen lapsen. Olemme olleet yhdessä KAUAN, matkustelleet ja nauttineet toisistamme, viime aikoina olen nähnyt elämässämme tilan yhteiselle lapselle.



Tällä hetkellä mieheni on opiskelemassa ja valmistuu kahden vuoden kuluttua ja työllisyystilanne on erittäin hyvä hänen alallaan. Minä olen opiskellut parissakin paikassa ja luen nyt pääsykokeisiin saavuttaakseni sen koulupaikan, johon oikeasti haluan. Tosiasia on se, että voin aloittaa tämän koulun vasta parin vuoden päästä(jos siis pääsen tänä vuonna sisään), koska haluan odottaa mieheni valmistumista, jotta voimme lähteä opiskelupaikkakunnalleni yhdessä ja mies voi olla siellä töissä.



Näin olemme suunnitelleet yhdessä, minä opiskelen ammatin, kun mieheni on valmistunut. Mutta minulle on iskenyt se järkyttävä vauvakuume, joka on jatkunut jo aika pitkään. Perustelen miehelleni vauvantekoa sillä, että kun joka tapauksessa olen pari vuotta kotona (töissä) odottamassa mieheni valmistumista, olisi vauvalle nyt oikeasti aikaa. Rahallisesti olemme aina pärjänneet, emme ole koskaan mitään rikkaita olleet, mutta koskaan emme ole nälkää nähneet. Ja vaikka minä pystynkin olemaan vauvan kanssa kotona, pystyisi miehenikin vielä joustamaan opintojensa suhteen paremmin kuin tulevien töidensä suhteen, jotka sitten sitovat häntä vielä enemmän. Akateeminen vapaus kun hänellä niin sanotusti on. Lapsen saaminen ennen omaa pitkää opiskeluaikaani olisi ihanaa, koska haluaisin kuitenkin yrittää opiskella ammatin "putkeen" ilman keskeytystä. Tosin tiedän kyllä sen että ehkäisyn pois jäätyä ei ole kiveen hakattu, että tulee heti raskaaksi.



Olen puhunut, suostutellut, kertonut kaikki faktat tilanteestamme, itkenyt ja puhunut ja puhunut. Vastaukseksi olen saanut "joskus". Mies kokee, että painostan häntä ja varmasti painostankin vaikka olen aina ollut sitä mieltä, että vauvantekoasiassa ei painosteta. Teen sitä silti ja se johtuu tästä äärettömän voimakkaasta tunteesta, jota en ole koskaan kokenut aiemmin. Olen luullut kärsineeni vauvakuumeesta ennenkin, mutta se ei ole totta, tämä on aivan erilainen tunne. Elän pivilinnoissa enkä voi keskittyä mihinkään, jopa tämä pääsykokeeseen lukemiseni kärsii tästä tunteesta. Puhun asiasta joka ikinen päivä, yleensä huumorintajuisesti heitän jotain lapseen liittyvää. Osalla kavereistani on lapsia, mutta en koe sosiaalista painetta, vaan tämä kumpuaa jostain syvältä.



Olen lisäksi aina ollut tosi lapsirakas ja äidillinen luonne. Olen ollut töissä lasten parissa pitkään nuoresta asti ja täten oppinut olemaan heidän kanssaan. Mieheni on kuopus ja heidän suvussaan ei ole ollut pieniä lapsia, joten hän ei ole niin tottunut lapsiin. Onneksi meillä on kaksi ihanaa kummilasta, joista miehenikin pitää kovasti. Olen yrittänyt kertoa, kuinka oma lapsi on aivan eri asia ja että kuinka hänkin siitä tykkäisi. Tietenkään ei kiistä asiaa. :)



Koska mieheni kanssa on ollut suunnitelmissa lapsi aina, niin halusin yksi ilta tietää, että kauanko minun pitää vielä odottaa. Tunnen jotenkin niin, että mieheni on velkaa minulle sen tiedon. Ja hän vastasi tylysti, että ensi kesän lopussa voidaan jättää pois ehkäisy, vaikka hän ei silloin vielä haluaisi lasta. En halua lasta "rakkaudenosoituksena" tai hänen keinonaan saada minut onnelliseksi. Haluaisin vain, että hän HALUAISI. Alan vaan tulla siihen tulokseen, että toista ei voi saada haluamaan. Voi että tämä on vaikea asia. Saa jopa meidän aina niin tasapainoisen suhteen hieman keinahtelemaan. Tosin ei kaatumaan.



Mietin, että pitäisikö antaa miehelle nyt aikaa miettiä ja muistutella vauvakuumeesta välillä, mutta ei joka päivä. Mietin myös sitä, että jos ehdottaisin hänelle, että jättäisimme ehkäisyn ensi jouluna eikä vielä kesällä, toisiko se hänelle enemmän sopeutumisaikaa. Tosiaan kun en halua pakottaa häntä. Mieheni on ihanan vastuullinen ja viihtyy paljon mieluummin kanssani kotona tohuillen kuin baareissa notkuen, ei siis todellakaan enää mikään teinivaihekaan päällä :D



Tuli tosi pitkä litania, kiitos ja anteeksi. Toivottavasti joku jaksaa lukea. Tsemppiä kaikille tämän fiiliksen kanssa painiskeleville!

Tervetuloa leppis.

Kuulostaa tutulta, miehellä kesti varsin kauan ennen kuin tähän ekaan lämpesi ja nyt menossa siis lämmittely kakkoseen. Tällä hetkellä näyttää hyvältä, en usko että kauaa enää tarvitsee odottaa. Mutta vieläkään ei mitään varmaa aloitusajankohtaa ole tiedossa. Ilmeisesti kutienkin viimeistään 3 kk päästä aloitetaan, ehkä jopa nopeammin.



Tuo ajankohta 'joskus' on todella turhauttava. Ja muutenkin se jos halut ei kohtaa näin tärkeässä asiassa. Ja en tiedä, onko se heti painostamiseta jos haluaa puhua itselle tärkeästä asiasta. Minäkin olen ajatellut että pitää välttää painostamasta, mutta mistäs sitten jutellaan, jos vaan yksi asia mielessä? onko se painostamista jos puhuu siitä mikä mielessä pyörii?



Kaippa monesti miehillä menee pidempään sulatella vauva-asiaa. Hyvä kuitenkin, että miehesi jossain välissä haluaa lasta, parempi kait joskus kuin ei koskaan, vaikka raivostuttavaa ja pahaa mieltä siitä joskus-vastauksestakin saa, kokemusta on. Välillä jaksaminen loppuu kokonaan ja välillä taas jaksaa paremmin odotella... Jaksamista ja jospa miehesi pian haluaa oman lapsen.

Kiitos Korppi vastauksestasi! mukava kuulla, että teillä on pehmittelyt jos menneet aika hyvin perille. Kolme kuukautta on loppusessaan lyhyt aika ja menee nopsaa. Tosin voi silti tuntua ikuisuudelta, kun odottaa jotain tosi kovasti.



Meillä taas eilen "keskusteltiin". Olen koko ajan pahalla päällä ja itkuinen. Lisäksi olen alkanut siivoamaan kämppää hullun lailla, vaikka olen aina inhonnut siivoamista ja meillä on aina ollut tosi sotkuinen koti. Eipä ole enää. :D Hyviäkin puolia tässä kuumeessa on. Mies alkoi olla jo eilen aika stressaantuneen näköinenkoska vikisin taas aiheesta ja sanoin hänelle, että ei tarvi heti tehä vauvaa, mutta haluaisin hänen haluavan sitä. Hän ihmetteli asiaa ja sanoi, että tuo on hassu ajatus, eihän toisen mieleen voi noin vain vaikuttaa. Ja hän hermostuksissaan sanoi, että on jo alkanut lämmetä tai miettimään tätä vauva-asiaa! Hän sanoi, että tämä vauva-asia tuli esille niin äkkiä ja hän miettii sitä nyt enimmäistä kertaa oikeasti todelliseksi meidän kohdalla. Lisäksi kerroin, että minua pelottaa, että joudun odottamaan sika sika kauan ja siihen mies vakuutti, että et joudu sika kauan odottamaan enää. Mitä lie sitten tarkoitti, olin onnellinen että hän kuunteli ja että hän on miettinyt asiaa vakavasti ja on valmis vauvan yritykseen lähitulevaisuudessa. Ei enää kuulostaa yhtään niin pahalta, kuin tähän asti saamani vastaus "joskus".



Eilen näin kaupan seinällä ilmoituksen, jossa myytiin vauvantarvikkeita niin näytin sitä, että tuommonen tarvike meidän täytyy sitten laittaa, johon hän vastasi, että olettaen että asumme vielä samassa asunnossa, kun vauva syntyy. Jälkeenpäin pyytelin anteeksi, että taas mainitsin vauvan siellä kaupassa ja hän sanoi, että saat sinä siitä puhua ja höpöttää :)



Toivottavasti tämä asia lähtisi nyt oikeasti etenemään ja mieskin alkaisi aidosti toivoa meille perheenlisäystä.