Yksipuolisen vauvakuumeen kestäminen

Uusi kuumeilija ilmoittautuu! Minä 24v, mies 29v. Suhdetta takana noin pari vuotta ja tätä ennen jo tunsimme toisemme. Nyt 2kk saman katon alla kulunut.

Olen itse ollut aiemmin pitkässä suhteessa, johon en nähnyt lapsia tulevan enkä oikein osannut halutakaan. Miehellä 2 poikaa edellisestä suhteesta.
Kummasti tuollainen vahvasti osallistuva ja kaikkensa tekevä "iskätyyppi" on saanut hormonit hyrräämään tavalla jota en olisi koskaan uskonut.

Aiheesta puhuessani olen kyllä saanut jo myöntävän vastauksen mutta että ei vielä.. Asia on itsellä mielessä lähes päivittäin useita kertoja. Ei vaan malttaisi!

Hei, minulla on sama tilanne ja olen uusi täällä. Eli mies haluaa kyllä lapsia, mutta ei juuri nyt, eikä osaa sanoa että milloin. Olemme olleet naimisissa elokuusta ja alunperin oli puhetta, että heti häiden jälkeen alkaa vauvan houkuttelu. Nyt kuitenkin tuntuu olevan kaikenlaista estettä ja asiasta ei oikein tunnu edes saavan puhua.



Olemme lähdössä mieheni kanssa ulkomaille vuodeksi, mikä on minunkin mielestäni ihan hyvä syy lykätä lastentekoa vuodella. Ongelma onkin siinä, että tuon reissun perään saattaa tulla vielä toinen ja kolmaskin ja hupsistakeikkaa, kohta ollaankin molemmat 35-vuotiaita. (Nyt siis molemmat 31.) Mies ei tunnu sitä ymmärtävän, että voihan sen yrittämisen aloittaa jo reissun päällä ja jos käy niin, että sattuu tärppäämään niin kyllähän sitä nyt kaksi aikuista ihmistä vauvan kanssa pärjää vähän kauempanakin.



Jos olisimme nuorempia niin voisin hyvinkin odotella parikin vuotta, mutta kun ei tästä enää nuorruta. Ystäväpiirissä on paljon sellaisia pareja, jotka eivät ole vuosien yrityksestä huolimatta saaneet lasta, joten tiedän että ei raskaaksi tule kun vaan napista painaa. Tietysti toiveissa olisi luomuvauva ja toinenkin.



Lisäksi miestäni painaa rahatilanteemme, sillä minä vasta valmistuin, enkä ole tuon ulkomaille lähdön takia voinut nyt hakeakaan töitä kotimaasta. Meillä on kuitenkin kaikkea mitä tarvitsemmekin ja pärjäämme hyvin, vaikka rahaa meneekin harrastuksiin ja kavereiden kestitykseen. Mies ei vain tunnu tajuavan sitä, että vauvan myötä elämäntyyli muuttuu muutenkin, eikä sitä juhlimista ja baareissa juoksemista enää tule tehtyä samaan malliin. Tilanne on nyt mennyt siihen, että emme voi puhua asiasta ilman että minä itkeä vollotan, jolloin taas keskustelu ei pysy asialinjalla. Ainoa jonka kanssa voin puhua asiasta on äitini ja hänellä taas on oma lehmänsä ojassa, kun sitä ensimmäistä lapsenlasta niin tekisi mieli.



Anteeksi näin pitkä vuodatus heti kärkeen.

Moi kaikille!

On taas ollut todella hiljaista tämä oma osallistuminen. Itse näen jo pieniä toivon tuulahduksia mieheni suunnalta; enää ei puheissa lapsi ole monien vuosien päässä.



Uskon myös, että miehillä voi olla joitakin asioita, jotka painavat mieltä ja näin olleen eivät pysty keskittymään tulevaisuuteen. Vähän yleistäen voisi kenties sanoa, että miehen on saatava tietyt projektit päätökseen ennen kuin voi aloittaa uudeen miettimisen.



Huomasin itse, että puolisoani on vaivannut tietty asia ja nyt kun asia on ratkeamssa niin koko elämä näyttää paljon valoisammalta.



Meillä naisilla on kenties helpompi pitää monta rautaa tulessa ja ajatella, että kyllä me selvitään, esim. ulkomaille lähtö ei mielestäni ole este.



Olisin ehkä itse vähän varovainen lapsihaaveiden puhumisesta omalle äidille. Itse en ole näistä asioista äidilleni puhunut vaikka muuten puhumme lähes kaikesta. Oma puolisoni ainakin ärsyyntyy tosi paljon jos puhun hänen mielestä liikaa äitini kanssa.



Toki on hyvä purkaa vähän paineita. Itse olen ainakin huomannut, että jos joskus erehdyin sanomaan, että äiti/isä on tätä mieltä jostain niin vastustus oli entistä hanakampi.



Itselläni on sellainen tunne, että mitä vähemmän olen ehtinyt puhua lapsesta miehelle sitä enemmän pieniä myöntymisen merkkejä huomaan.



Tsemppiä kaikille!!!



Palaillaan!

Me ollaa kumpainenkin 27vuotiaita. Naimisissa ollaa oltu 3vuotta ja 6 yhdessä. Mulla on ollut alusta pitäen kova vauvakuume, kun siskolla on pari tenavaa ja niitten kaa on touhunnut. Nyt jätin pilsut marraskuus ihan kylmästi itkeä vollottaen pois, siis painostin ukkoa, en voi mitää. Nyt se alkaa pikkuhiljaa tottua ajatukseen, et ei kai se vauva niin paha ois, jes! Mut silti ei oikein puhuta asiasta. Teen raskaustestei salaa ja toivon et joko tärppäis. Mul on vaa tosi epäsäännöllinen vuoto, ei tunnu tasaantuvan. Suosittelen et jätät ehkäisyn pois ennenkö kuume yltyy näin kovaksi kun mulla. Vuosi siinä ekas tuntuu kuitenkin menevän. Ainakin. Huoh



Niin ja meillä on ihana suhde, mies näki miten kärsin niin "suostui"

Niin, täälläkin olisi yksi uusi kuumeilija. Olen nyt 22v ja ensimmäinen opiskeluvuosi on takana. On ollut ihanaa ja uutta ja kiinnostavaa, mutta silti en ole muutamaan vuoteen pystynyt ajatella mitään muuta kuin oman lapsen saamista.



Avomieheni ei ole yhtä innoissaan asiasta, haluaa kuulemaa pitää hauskaa ja elää vielä. Niinhän se elämä loppuu, kun saa lapsen :D Meillä on loistava suhde, molemmilla töitä ja ihana koti.. Mun mielestä meidän suhdetta on vaan alkanut kalvamaanm un kuumeilu, ja pelkään, että muutun koko ajan kiukkuisemmaksi mitä pidemmäs aikaa kuluu.



Pahemmaksi asian tekee, kuten teillä muillakin, ystävät, jotka perustavat perheitä. On ihanaa pitää muutaman päivän ikäistä lasta sylissä, mutta ainoa ajatus on, milloin saan oman rakkaan vauvani syliin.



Olen yrittänyt olla kovasti jankuttamasta asiasta, mutta en halua vastaukseksi "katotaan joskus muutaman vuoden päästä". Mun kuumeilu on päässyt siihen pisteeseen, että se ei enää riitä :p



Kovasti jaksamisia teille kaikille!!

Leppis: ihanaa, kuulostaa hyvälle, että miehesi on lämpenemässä ja asiasta puhuminen on sallittua eikä heti tulkita painostukseksi =) Varmaan kannattaa välttää jankuttamista että milloin , hetken aikaa, mutta puhua rauhassa muuten vauva juttuja.



Täällä asiat paremmin kuin hyvin, mies lämpesi kokonaan kun vauhtiin pääsi, eli meillä alkaa yritys! Reilun viikon päästä pitäisi alkaa kuukautiset ja sitten päästään ensimmäiseen yrityskiertoon =) Ihanaa, tämä osa odotusta ohi, vaikka tästähän se vielä kiihkeämpi odotus alkaa =)

ja tervetuloa Leppis! :)



Ymmärrän kyllä, että haluaisit alkaa yrittämisen jo pian, etkä vasta mahdolliset opintojesi alettua tai joap vasta niiden päätyttyä, siihen kun kuitenkin on vielä vuosia. Tämä kuumeilu on niin salakavala tunne, mistä se lie pulpahtaakin yhtäkkiä esille, se on täysin käsittämätöntä. On vaan jotenkin suuri tarve "raskautua", antaa lapsen kasvaa sisällään... niin kuin jokin puuttuisi. Kiva kuulla, että miehesi on jo lämmennyt ajatukselle hieman! :)



Mietin tätä "painostus" asiaa, meillä on tuo sana otettu esiin muissakin suhteen osa-alueissa... :/ se tuntuu kurjalta, kun sitten on olo, ettei uskalla puhua toiselle mitään vaikka aivot huutaa koko ajan PUHUPUHUPUHU!!! Ja kuitenkin sen puolison tulisi olla se läheisin, jonka kanssa voi jakaa kaikki ajatukset, varsinkin jos ne ovat parisuhteeseen liittyviä. Painostusta on mielestäni suoranainen pakottaminen toiselle VASTENMIELISEEN tai epämiellyttävään asiaan, mutta voiko sanoa painostukseksi sitä, jos kertoo toiselle rehellisestiomat toiveensa ja haluaa saada vastauksia? Varsinkin, jos oletetaan, että puolisokin on "joskus" sanonut haluavansa lapsia myös. Miksi siitä siis ei voisi puhua? Huoh, miehet.



Korppi: onnea yritykseen, pidetään peukut pystyssä! :) Ilmoittelethan meille kuulumisiasi? Itse en vielä uskalla tästä ketjusta poistua, ei olla vielä niin pitkällä...



Minä valmistun ammattiin parin kuukauden päästä ja mun puolesta yritys vois alkaa vaikka heti. Jos vauva tulisikin tämän vuoden puolelle, tuet olisivat hyvät, sillä tein vuonna 2011 jonkin verran töitä ja ilmeisesti tuet laskettaisiin niiden mukaan TAI jos pääsen heti valmistuttuani töihin, niin niiden verotietojen mukaan... tämähän on tosi tärkeää miehelleni ja ihan järkevä ajatustapa. Keskusteltu ei olla vielä syvällisesti miehen kans, mutta ilmoittelen sit kun ollaan. :)

Ajattelin tännekin tulla purkautumaan. Meillä siis pitäisi olla yk 1 ja ovis suurinpiirtein meneillään, mutta mies ei oikein innostu.



Voi olla että tänään vielä ehtisi pupuilla, joten pakko kait se on yrittää puhua asiasta tänään.

Sanoisi suoraan jos ruvennut jänistämään. Jospa ensi kierrossa olisi sitten oikeasti yritystä.



muokkaus: asian otin puheeksi ja yritys käynnissä kunnolla, vaikka saattaapi olla myöhäistä tässä kierrossa. Jospa rimakauhu olisi nyt ohi ja ensi kierrossa sitten paremmat mahikset.

Itselläni on siitä erilainen tilanne, että meillä on jo kaksi lasta. Mutta minulla on yksipuolinen lapsitoive kuitenkin, joten sinänsä olen kyllä samassa veneessä kanssanne.



Mieheni pitää kyllä lapsista ja omista lapsistamme erityisesti, mutta järjellä ajateltuna kolmas lapsi ei kyllä olisikaan mitenkään erikoisen hyvä idea (lisää rahanmenoa; kolmen lapsen kanssa on hankalampi matkustaa; vauva tarvitsee niin paljon hoitoa, että oma aika olisi taas kortilla; minä olisin taas kotona vähintään pari vuotta...). Mutta sydän sanoo toista...



Voi siis hyvin olla, että minun on vaan onnistuttava häivyttämään tämä jo useamman vuoden kestänyt haikailu. Ja tokihan se loppuukin vähintään vaihdevuosien tullessa. Että sinänsä sanoisin, että te, joilla vaihtoehto on 5v odottamista, olette kuitenkin hyvässä asemassa: 5 vuotta on parempi kuin ei koskaan. ;)



Tsemppiä kaikille ja kannattaa pitää huoli siitä, ettei anna lapsitoiveiden täyttää koko elämää!

Meillä on tilanne sellainen, että ollaan oltu yhdessä n. 1,5v, kihloihin mentiin kuukausi sitten ja asuttu yhdessä pian vuosi. Ikää on mulla 26v ja miehellä 27v.

Tulin raskaaksi, kun oltiin seurusteltu 3kk. (varmat päivät pettivät). Ehdittiin käydä ultrassakin, jossa sit löytyi 7 viikolla kuollut alkio. Mies oli raskausuutisesta ihan shokissa noin viikon, ehti painostaa aborttiin ym. ja mää taas halusin alusta asti pitää sen.



Olisin halunnut heti pian tyhjennyksen jälkeen alkaa kokeilla uudestaan, mutta mies on edelleenkin jarruttanut koko juttua. Varmat päivät jäi "ehkäisynä" pois heti ultran jälkeen ja otettiin keskeytetty yhdyntä käyttöön. Nyt siitä on sitten vuosi aikaa. Eli olen jo 12 menkkojen ajan toivonu ettei niitä tulisi ja että olisi tärpännyt.



Tekosyiksi hän latelee, että pitäisi saada kerättyä säästöjä, matkusteltua ja hänellä on koko ajan kova koirakuume. Noh, "omaa talouttaan" hän ei nyt tuu saamaan muutamiin vuosiin kuntoon, kun on sen verran vanhoja opiskelun aikaisia lainoja maksettavana. Matkustelusta en ole itse koskaan sen kummemmin välittänyt, vielä vähemmän jos se on vauvansaannin tiellä. Ja koiran haluisin myös mutta vasta kun lapsi on joku 2-3v.



Ei vois odottavan aika olla tuskaisempaa... :/

Nyt löytyi oikea ketju mullekin! Jotenki tuntu, että oon ainoo tän "ongelman" kans...



Täällä siis 25v nuori nainen, mies samanikäinen. Yhdessä ollaan oltu 6v, ja yhdessä asuttu 5v. Ollaan kihloissakin. Itsellä vauvakuumetta ollu jo pidemmän aikaa, mutta toinen osapuoli jarruttelee minkä kerkee. Nyt tein itse päätöksen syödä pillerireseptin tyhjäks, enkä käy uusimassa enää, joten pillerit loppuu tuossa kesän alussa. Ilmotin tästä miehellekin, joka otti asian ihan rauhassa, mut "vauvaa ei yritetä ku vasta myöhemmin, ehkä kahden vuoden päästä"... Oon yrittänyt selittää, että tässä on jo hedelmälliset vuodet takanapäin, mutta ei näytä ymmärtävän pointtia...



Argh. Ei tää oikeen ajankohdan odottaminen oo kivaa...

Onpas tullut paljon uusia tyyppejä ketjuun, tervetuloa! :)Kirjoitan kiireessä niin en ehdi muuta kuin itsekkäästi omista jutuistani puhumaan, mutta anyway TSEMPPIÄ ja kärsivällisyyttä kaikille!

Kirjoitin tosi pitkän avautumissepustuksen ja se ei näy!!! No päätelkää tästä: paras ystäväni odottaa esikoistaan. Mixed feelings, toisaalta onnellinen hänen puolestaan, toisaalta katkeruus omasta tilanteesta.

Justiina89: Mun paras ystävä synnytti syksyllä 2011 esikoisensa ja sitte se mun lyhyt raskaus alkoi tosiaan joulukuulla. Ja nyt kun siitä on kulunut se vuosi niin nyt sain kuulla että sama ystävä on uusiks raskaana. Välillä vähän masentaa, vaikka ilonen olen toisen puolesta.



En oo enää uskaltanut ottaa edes puheeksi mun vauvakuumetta miehen kanssa. Sieltä tulee kuitenkin taas se sama "ei vielä".



Mut jotenkin oli kyl taas helpottavaa kun oltiin miehen kanssa Prismassa niin mää vaan kattelin jonnekin ihan muualle ja sit aloin ihmetellä et mitä se mun mies ny ilmeilee tuollee (tuitui) huulet supussa :D. Muutaman metrin päässä oli pikkunen vauva nukkumassa vaunuissa, ehkä noin 1kk ikäinen. Se oli mulle jotenkin niin onnellinen hetki :). Jospa se kohta pian alkais myöntymään...

Hei vaan kaikki! Tääl olis yks kuumeilia lisää joukkoon. Mukava huomata etten ole ainoa joka kamppailee yksin kuumeilun kanssa. Olen jo jonkin aikaa tässä lueskellut kirjoituksianne ja nyt ajattelin itsekin kertoa oman kokemukseni. Olen jo noin yli vuoden kärsinyt vauvakuumeesta. Jossain vaiheessa sainkin sen vähän laantumaan mutta nyt taas vauvakuume iskenyt pahasti. Ja asiaa ei ollenkaa helpota se kun näkee muiden saava/odottavan vauvoja. Jos rehellisiä ollaan niin tunnen välliä ihan mielletöntä kateutta niitä kohtaan ketkä saavat vauvoja. Jolloin alan pohtimaan miksi he enkä minä. En tiedä millä helpottaisin oloa. Varsinkin yksin tulee asiaa mietittyä niin paljon että itkuhan siitä tulee ja masentunut olo. Mieheltä kun olen asii koittanut kysyä niin vadtaus vaan "ei ihan viellä" . Tiedän että mies varmasti joskus haluaa lapsia mut kun viellä tietäisi että kauan pitää odottaa. Ja mies kyllä tietää kuinka kovin vauvaa toivoin, mutta silti ei kunnon vadtauksia. Enkä viitsi asiadta kovin paljon kysellä ettei hänestä vaan tunnu että painostaisin. En vaan kestäisi enään odottaa. Ihana kerranki purkaa ajatuksia jonnekin.Hieno asia tälläinen ryhmä.

Sepäs se. Kuinka tästä vois puhua niin, ettei se tunnu painostukselta? Ja kuinka usein?



Kaikilla läheisillä on jo lapsia, joten heidän kanssaan asiasta puhuminen tuntuu jokseenkin oudolta. En tiedä osaisivatko he ajatella, miltä tällaisessa tilanteessa tuntuu... Lähes päivittäin tulee harmittava olo juuri tämän takia.



Huomaa, että itsellä vauvakuume kokoajan kasvaa. Voi kun sen pienen nyytin sais jo omaan syliin...

Se on kuulkaa vaikeeta tietää miten paljon siitä vauvasta voi höpistä ilman että miehellä menee hermo :D mulla on semmoinen tilanne että esikoinen täytttä pian 2. Mieheni oli ensimmäisen vuoden sitä mieltä ettei meille tule toista lasta. Hän toki rakastaa hirmuisesti tyttöä mutta hänellä on omat syynsä jotka toisaalta ymmärrän. Itsellä on vaan iskenyt rankka vauvakuume päälle. Se tuli jostain ihan puun takaa koska jonkin aikaa ajattelin että ihana esikkoni riittää minulle. Nyt olisi saatava se vauva ja heti! Ollaan nyt miehen kanssa jauhettu tästä ja hänen asenteensa on muuttunut jyrkästä ei sitten ikinä, semmoiseen että no jos me sitten kesällä yrittäisi. En vaan aina tiedä onko hän tosissaan vai vainko minun mielikseni sitä lupailee.

Sanonkin kaikille jotka kuumeilette ensimmäistä että ODOTTAKAA ETTÄ MOLEMMAT HALUATTE koska lapsen saaminen on maailmaa mullistava asia :) Toki ihananinta mitä voi olla mutta myös rankkaa. Toista ei saa pakottaa vaikka se on turhauttavaa. Ehdin kuumeilla esikoista 3 vuotta ja odotin että mies tulisi perässä. Raskaus oli sitten hirmuvaikea, mutta mieheni oli upeasti tukeana ja turvana koska oltiin yhdessä tehty päätös vauvan hankkimisesta. Nyt olen suunnattoman innnoissani hänen hitaasta mielenmuutoksestaan ja olen ottanut tavoitteeksi että annan asian olla tämän helmikuun :) en puhu vauvasta mitään ja katson josko hän ottaa asian puheeksi. Mulla loppuu ens kuussa noi hormonit että taidanpa ottaa puheeksi silloin vasta että kannattaako reseptiä uusia :D

bebe:sanos muuta, mikä on painostusta, mikä on normaalia juttelua? Ihan kuin asiasta ei saisi puhua ollenkaan? Vain täysi puhumattomuus olisi "ei-painostusta", ainakin jos miehen suhtautumisesta asiaan voisi jotain päätellä.



menhir: tsemppiä sullekin, I know the feeling.. minä taidan olla kaveripiiristäni niitä yksiä harvoja jolla ei ole lasta, en tosin ihan ainoa vielä... tällä hetkellä kavereista raskaana kaksi, samanikäisistä koulutovereista on raskaana/tuoreita äitejä ainakin viisi.. :/



Voi, kuinka ihanaa olisikaan, jos mieheni sanoisi minulle joskus (mahdollisimman pian tietenkin :D): Kulta, haluaisin lapsen sinun kanssa, eiköhän aloiteta yrittäminen saman tien! Kuulostaa täydeltä utopialta, mutta olen kyllä kuullut hurjia huhuja, että näinkin on joillekin onnekkaille käynyt... ;)

Kaipa se on niin että miehet ajattelet enemmän järjellä kuin tunteella jolloin tarvitsevat enemmän aikaa päätöksiin? Jospa tähänki asiaan sopisi tuo lause että "pojat kehittyvät tyttöjä hitaammin" . Enkä nyt tarkoita tuota niin kirjaimellisesti vaan lähinnä niin että miehet tarvitsevat enmmän aikaa sopeuta asiaan kun naiset.? Toivottavasti ymmärrätte mitä tarkoitan :D Itse ajatteli että annan asian taas hetken olla (yritän ainakin) ja otan asian puheeksi sitten uudestaan kun mies saa tuon työharjoittelunsa loppuun. Ehkä hän nyt ei vaan pysty keskittymään moneen asiaan kerral. Ja pakko kai koittaa kitkutella tuo kesäkin ku sillo tuntuu aina olevan niin paljon kiirettä. Vaikeeta varmasti tulee ollemaan kun koko ajan joku tutyi tai kaveri saa lapsia. Ja minä kun viellä olen tälläinen pohdiskeli ja mietin aina vähän liikaakin kaikkea. Olisi kiva kuulla mitä miehet ajattelevat jos asia on toisin päin? Eli mies kuumeilisi ja nainen ei. Mutta eipä taida olla täällä ketään miestä joka kertoisi kokemuksesta?

Taateliini meidän ystäväpiiristä löytyy kaksikin miestä jotka kuumeilevat mutta emännät eivät ole kovin innoissaan :D välillä vitsaillaan että vaihdetaanko miehiä että saadaan halut sopimaan yhteen. Molemmissa tapauksissa miehet ovat emäntiään vanhempia, mutta naisetki yli 30 vuotiaita. Vakkarityöt, omat asunnot ja semmoiset löytyy. Silti muutama tuttuni haluaa jatkaa lapsetonta elämään kun miehet unelmoivat kalakavereista ja hemmoteltavista prinsessoista.