Eikö teitä helsinkiläisiä hävetä kaupungin "metro"?
Miten ilkeätte sitä edes metroksi kutsua? Eihän siinä ole kuin yksi vaivainen linja, joka haarautuu hetkeksi kahtia. Voin kertoa että esimerkiksi ulkomaalaiset aina naureskellen matkustavat tuolla "metrolla". Muistelevat sitten matkaa tähän tyyliin: "Taitaa ne helsinkiläiset olla sen verran yksinkertaisia, että metrostakin piti tehdä yksilinjainen etteivät vaan sekoa linjoissa."
Vaunutkin on niin ruman näköisiä ja epämukavat penkit kaiken lisäksi, suoraan 1970-luvulta koko sisustus yms. Aikamoinen saavutus kun tuo metro avattiin vasta 1982.
P.S. Metron ajatus on kulkea maan alla, ei maan päällä kuten suurimman osan ajasta se kulkee Helsingissä
Kommentit (67)
sitä oranssia rumilusta joka kuskaa meitä edes takaisin. ja hei, kyllä sitä pitää itään päin mennessä valita vuosaaren tai mellunmäen linja :)
kaikista parasta on kuitenkin kryptiset opastaat "Itään" ja "länteen". Mahtaa siinä olla ulkopaikkakuntalaisella ihmettelemistä että mihin päin menis
Iso kaupunki tarvitsee laajemman verkoston. Niin se vaan on. Ja jos liikennevälineessä vietetään 10-20 minuuttia kerrallaan, ei siellä tarvita lentokoneistuimia:)
Älyääköhän pariisilaiset hävetä metroaan kun sekin kulkee paikoin maanpäällä ja vielä nostettuna katutason yläpuolelle monta metriä? Kyllä niitä varmaan nolottaa!
Metro on liikkumista ei brassailua varten. Jos jonkun itsetunto on metrosta kiinni, niin ei hyvin mene. :D
Niissä kulkee kaiken maailman epämääräisyyksiä ja vaarallisia henkilöitä. Miksi vartijat ovat aina jossain muualla? Miksi lippuja ei tarkasteta jo ylhäällä. Miksi on niin vaikeaa hankkia aita josta pääsee läpi ostetulla lipulla?
Se on yksi kulkuväline muiden joukossa. En ajattele metrosta sen kummempaa..
kulkuneuvo, jota ei ole mitään järkeä rakentaa maan alle, jos maan päällä on tilaa.
Lontoon metro on iso, mutta paljon epämukavampi ja pitää ihan toisen tasoista meteliä.
Helsinki olisi jatkanut metroa jo ajat sitten, mutta Espoo laittoi hanttiin.
Helsinki olisi jatkanut metroa jo ajat sitten, mutta Espoo laittoi hanttiin.
En matkusta metrolla päivittäin, edes viikottain, edes kuukausittain, mutta joka kerta kun matkustan, oranssi väri ihastuttaa minua.
Ainut miinus on metroaseman hissien ihan kammottava haju. Hissejä on pakko käyttää, jos liikkuu rattaiden kera :(
metro näkyy helposti sekä tyhjät istuinpaikat, penkkejä on vaikea rikkoa ja ne ovat helppo pitää puhtaina.
Olen kyllä nähnyt maailmalla paljon likaisempia ja vaarallisempia metroja, missä ryöstöt ovat jokapäivisiä.
Jos joku häpeää jotain tuollaista, niin kyllä on päässä vikaa. Pitäisikö tehdä lisää linjoja, ei siksi että niitä tarvittaisiin vaan että kenenkään ei tarvitsisi hävetä kun niitä on niin vähän. Minä häpeän, että keskustelen täällä tuollaisten tyyppien, kuin ap, kanssa...
Mua hävettää myös se, että pääsen metrolla kotiin viidessä minuutissa, vaikka spåralla menee 15 minuuttia. Hävettää ihan sikana.
Hävettääkö kun keskellä kylää kulkee yksi ainoa tie ja kaupan pihaa kutsutaan keskustaksi?
En matkusta metrolla päivittäin, edes viikottain, edes kuukausittain, mutta joka kerta kun matkustan, oranssi väri ihastuttaa minua.
Ainut miinus on metroaseman hissien ihan kammottava haju. Hissejä on pakko käyttää, jos liikkuu rattaiden kera :(
Tarvitaan vartijoita jotka lyövät näitä epämääräisyyksiä muualle kunnon ihmisiä häiritsemästä. Muualla maailmassa metroissa ei liiku samanlaista porukkaa kuin Suomessa.
Mt-ongelmaiset tuntuisi viihtyvän metroissa erityisesti. Miksi ei saada porttia joka avautuu vain lipun ostaneelle?
miksi metroa ei osata käyttää sivistyneesti vaan sinne rantautuu roskasakki. Metro on ihan ok.
Sama ratikoissa ja samasta syystä. Busseissa saa matkustaa rauhassa, mutta niissä täytyykin vilauttaa lippua.
miksi metroa ei osata käyttää sivistyneesti vaan sinne rantautuu roskasakki. Metro on ihan ok.
ja oli ihan paniikissa siitä, miten selviää metrossa :D Meinasin ostaa hänelle "Lost in Helsinki" T-paidan, jossa on kuva hurjan sokkeloisesta metroverkostostamme....
Mutta siis. Mua hävettää kyllä ihan s-tanasti kaikki ne humalaiset örveltäjät metroissa. Eihän siinä nyt muuten häpeämistä ole. Erittäin kätevä kulkuneuvo!
se on paras liikenneväline, mitä voi vain olla. Pystyt arvioimaan saapumisajan minuutilleen. Minua ei haittaa väri eikä se, että voi katsella ulos.