Eikö teitä helsinkiläisiä hävetä kaupungin "metro"?
Miten ilkeätte sitä edes metroksi kutsua? Eihän siinä ole kuin yksi vaivainen linja, joka haarautuu hetkeksi kahtia. Voin kertoa että esimerkiksi ulkomaalaiset aina naureskellen matkustavat tuolla "metrolla". Muistelevat sitten matkaa tähän tyyliin: "Taitaa ne helsinkiläiset olla sen verran yksinkertaisia, että metrostakin piti tehdä yksilinjainen etteivät vaan sekoa linjoissa."
Vaunutkin on niin ruman näköisiä ja epämukavat penkit kaiken lisäksi, suoraan 1970-luvulta koko sisustus yms. Aikamoinen saavutus kun tuo metro avattiin vasta 1982.
P.S. Metron ajatus on kulkea maan alla, ei maan päällä kuten suurimman osan ajasta se kulkee Helsingissä
Kommentit (67)
Asuin Itä-Helsingissä meren rannalla koko lapsuuteni ja nuoruuteni ja käytin AINA metroa. Nykyisin Suomessa vieraillessamme lapseni VAATIVAT saada matkustaa jonnekin metrolla, ihan sama minne. Reissaamme sitten Korkeasaareen ja Itikseen ahkerasti. Varsinkin uudet haitarimetrot ovat meidän lasten suosikkeja.
Poikani (7 v) eilen kesken leikkiensä yhtäkkiä sanoi, että hänelle tuli metroa ikävä. :D Kertoi myös, että hänen lempiasemansa koko maailmassa on Kalasatama. Ok...
Pitäisikö perustaa joku metrofaniklubi tai jotain. ; D
- se on nopea + vuorovälit ovat lyhyet. Kätevä ja nopea.
Minua hävettäisi jos välittäisin ulkomaalaisten mielipiteistä enemmän kuin omasta matkustusmukavuudestani :).
Oletko koskaan käynyt kahden metrolinjan Roomassa? Ja kaupunki on sentään muutamaa miljoonaa asukasta Helsinkiä suurempi.....Enkä usko että Roomalaisia hirveästi hävettää.
Helsingin grillitikku. Lontoon metrossa näyttää olevan enemmän hylättyjä eli käytöstä poistettuja asemia kuin helsingin metrossa on asemia kokonaisuudessaan.
pääsee nopsaan paikasta toiseen, Sörnäisistä hakikseen, kamppiin tai itikseen.