Nyyh, me ei saatu sossusta rahaa :( En tiedä pystynkö enää
säästämään missään. Asioin siis sossussa ja siellä oltiin sitä mieltä että ruokakuluissa (92,30 euroa kuukaudessa, jossa mukana myös vessapaperit joita säästeliäästi käytetään vain kun on vieraita ja halppishampoo) ainakin voisi vielä nipistää. Minä opiskelen päivät ja lapset ovat kokopäivähoidossa, joten lapset saa lämpimän ruoan hoidossa, itse otan itselleni evästä kouluun, yleensä tarjousleipää tms. edullista. Olen kuitenkin ostanut viikonlopuiksi tarjouslihaa ja hedelmiä sekä vihanneksia tarjousten ja muutenkin hintojen mukaan. Näistä pitänee karsia? Pelkkä ketsuppi ja spagetti ja kaurapuuro veteen ok 2v ja 4v lapsille? Myös vaatekulut (48,20 euroa syys-lokakuussa) olivat heistä liian isot. Tuohon sisältyy haalarit kahdelle lapselle, pakko oli ostaa kun esikoisen vanha hajosi jo niin pahasti että korjaaminen mahdotonta ja esikoiselle oma ja kuopukselle, käytettyinä, lisäksi talvikengät esikoiselle ja kumisaappaat sekä kura-asu ja muutama sisävaatekerta, kaikki kirpparilta, lisäksi alushousuja uutena esikoiselle ja sukkia ja 3 euron talvirukkaset Prismasta esikoiselle.
Muihin kuluihin ei oikein pysty vaikuttamaan. Käyn koulua Helsingissä, joten on pakko ostaa seutulippu opiskelijahintaan. Helsingissä ei olisi varaa asua, joten asumme yksiössä Itä-Vantaalla ja silti ei tuet riitä vuokraan, vaan maksettavaa jää. Lisäksi kotivakuutus joka lankesi maksuun juuri nyt uusimmasta opintotuesta ja sähkö, vesi joista yritetään säästää myös, mutta väkisin pikkusen kuluu.
Nyt meillä ei ole vessapaparia kuin pari rullaa ja sitä käytetään vain jos on vieraita. Muuten paperit on piilossa kaapissa ja huuhtastaan pyllyt ja pimpit ja pippelit vessakäynnin jälkeen ja kuivataan sitten pyyhkeeseen. Pesutupa on, mutta pesuaineet joutuu ostamaan itse, ostan Lidlista, kuten ruoatkin. Koulukirjat olen onnistunut lainaamaan ja jos en, niin sitten opiskelen vain muistiinpanojen ja vieruskaverin kirjan avulla. Kyniä ja paperia on silti pakko ostaa :( Kuopus käyttää vaippoja, olen itse ommellut kestovaippoja, mutta pesut maksaa ja niitä ei oikeasti saisi pestä pesutuvassa, pesen silti. Käytää niitä yöllä ja kakka tulee vielä vaippaan, päivällä pissaa onneksi pottaan jonka sai mummilta lahjaksi.
Ja silti ei rahat riitä. Mä en meikkaa, en juo, enkä hirveästi syökään, olen laihtunut kovasti tämän vuoksi kun säästän siinäkin, en käy koskaan missään ja hiukseni tasoitan itse, samoin lasteni hiukset.
Olen opiskeleva YH ja sossusta patistivat ottamaan lainaa. Lainan noston jälkeen saa kuulemma paremmin sossustakin rahaa. Viime kesänä en löytänyt töitä, joten opiskelin koko kesän ja sen jälkeen onkin rahatilanne ollut hirveä.
Onko ainoa keino nostaa opintolainaa? =( En millään haluaisi. Lasten isällä ei ole varaa auttaa, saan sen minimielarin, sekin opiskelee ja lapsiaan ei tahdo hoitaa ja sen takia tulikin ero.
Olen saanu joitain lastenvaatteita ilmaiseksi, mutta se ei juuri auta. Nyt ei varmaan tartte ostaa lapsille vaatteita kuin joskus keväällä. Luistimia en voi ostaa enkä suksia. Päiväkodissa eivät siis pääse luistelemaan eikä hiihtämään, eikä kotonakaan.
Äitini suuttui kun tulin 19v yllätysraskaaksi ja pidin lapsen. Ei auta rahallisesesti vaan sanoo että ite oot soppas keittänyt. Isäni antaa joskus salaa 20 euroa, mutta nyt ei ole antanut.
Pelkään hirveästi, että tulee asiaan terveyskeskukseen tai hammaslääkäriin. Nyt on rahat loppu, vaikka tuli juuri lapsilisät. Oli pakko maksaa vuokra joka oli jo melkein kuukauden myöhässä ja siihen se menikin ja sitten vähän ruokaa sain. Nyt en tiedä millä me pärjätään opintotukeen asti. Bussikortti pitäisi ladata ennen sitä.
Kommentit (152)
biletin sen parissa viikossa, ostelin meikkejä ja vaatteita. Tein töitä hulluna koko opiskeluajan. Lapsia ei olisi tullut mieleenkään hankkia. Eikä olisi järkeä tai vastuutakaan ollut siihen hommaan. 3-kymppisenä on hyvä perustaa perhe, kun on jo oppinut jotakin miehen valinnasta, saanut opintolainat (ja tuet!) maksettua takaisin ja asuntolainan maksutkin on mallillaan.
Olisin itsekin äitinä järkyttynyt, jos tyttäreni tekisi samanlaiset valinnat kuin sinä 19-vuotiaana, kuitenkin tukisin häntä kaikin mahdollisin tavoin, myös taloudellisesti.
"Muuta Hoassille" HAHAHAHA!! Meidän perhe oli yli vuoden jonossa eikä asuntoa tippunut!
"Leipäjonosta saa sitätätätota" HAHAHA!! Ekat jonossa saa, vikat ei. Ennen pienten lasten kanssa pääsi jonon kärkeen, enää ei! Jonossa mm. spurguja, nistejä, skitsoja. On nähty tappeluita, oksentamisia jne. lasten lähellä jonotellessa. Turvallista??
"Diakonia" HAHA! Soitat soittoaikana viikkojen ajan, et saa ketään kiinni. Sitten kun saat, aika järjestyy puolen vuoden päähän-tuurilla.
Ap, eikö kannattais eka hoitaa asiat kuntoon ja sitten tehdä lapsia?? Lastensuojeluun tekisin susta ilmoituksen jos pystyisin. Odotatko, että sossu maksaa sun kaiken elämisen? Ota laina ja hoida raha asiasi kuntoon.
Siellä ls:ssa on ihan ihan ihminen sitä varten. Ottaa vastaan ilmoituksia hyvätuloisilta ja kapeakatseisilta kokoomuksen äänestäjiltä.
Niillä sosiaalityöntekijöillä ei varmaankaan ole parempaa tekemistä eikä toinen toistaan hirvittävämpiä ihmiskohtaloita. Ne tulee renkaat ulvoen ap:n pihaan ja vievät lapset pois. Ja se huostaanotto on vähintään reilut 300 e/lapsi. Laitoksessa moninkertainen.
Olisit valmis siihen, että lapset viedään kalliilla pois vieraisiin oloihin ja ties mihin, mutta et siihen, että yhteiskunta auttaisi nyt pienemmällä summalla!
Että laskeudu sieltä pilvien päältä ja katso silmin ympärillesi...
Olen itse ns. rikkaasta perheestä jossa monikin asia oli päin vittua (anteeksi ruma kielenkäyttö, mutta en jaksa alkaa sievistelemään). Kukaan ei ottanut ahdinkoani tosissaan (vanhemmat joivat liikaa, äidillä paha mielisairaus johon ei syönyt lääkkeitä, tappelua ja väkivallan uhkaa ym.) sillä "sinun isähän tienaakin niin hyvin, ei kuule juopot töissä käy, hehheh!". :( Sitten kun perhekoti-rumban päätteeksi löysin itseni jälleen kerran kadulta (perhekodilla oli rahaa kuin roskaa mutta "äiti" oli syömishäiriöinen, katkera vanha akka joka vahti jokaista askelta/suupalaa), tajusin että raha ei todellakaan merkitse mitään kun puhutaan hyvästä kodista. Ikäänkuin todisteeksi tästä poikaystäväni köyhä yh-äiti otti minut heille asumaan, vaikkei edes kunnolla tuntenut minua...
Nyt kun luen näitä "omg lapset huostaan äkkiä, ku noilla ei ole rahaa eikä ees omaa kotia/autoa/kesämökkiä"-juttuja niin tulee nostalginen ja samalla surullinen olo. Miettikää nyt hyvät ihmiset itsekin sanojanne; teidät on aivopesty "lastenne parhaan" nimissä. Te uskotte että raha ja omistaminen näyttelevät merkittävää roolia elämässä ja että lapsi on onnellinen, kun saa pleikka kolmosen jouluna.
Suomessa on paljon lapsia, jotka asuvat hyvätuloisessa taloudessa. Samalla meillä on käsissämme aikapommi nimeltä "nuorten pahoinvointi ja siitä johtuva syrjäytyminen". Sitä ei korjata rahalla, muuten kuin jälkikäteen.
toi nyt menee älyttömyyksiin että vessapaperissakin säästät. Ei ole hyvin asiat. Autan jos vaan haluat????
Olen itse ns. rikkaasta perheestä jossa monikin asia oli päin vittua (anteeksi ruma kielenkäyttö, mutta en jaksa alkaa sievistelemään). Kukaan ei ottanut ahdinkoani tosissaan (vanhemmat joivat liikaa, äidillä paha mielisairaus johon ei syönyt lääkkeitä, tappelua ja väkivallan uhkaa ym.) sillä "sinun isähän tienaakin niin hyvin, ei kuule juopot töissä käy, hehheh!". :( Sitten kun perhekoti-rumban päätteeksi löysin itseni jälleen kerran kadulta (perhekodilla oli rahaa kuin roskaa mutta "äiti" oli syömishäiriöinen, katkera vanha akka joka vahti jokaista askelta/suupalaa), tajusin että raha ei todellakaan merkitse mitään kun puhutaan hyvästä kodista. Ikäänkuin todisteeksi tästä poikaystäväni köyhä yh-äiti otti minut heille asumaan, vaikkei edes kunnolla tuntenut minua... Nyt kun luen näitä "omg lapset huostaan äkkiä, ku noilla ei ole rahaa eikä ees omaa kotia/autoa/kesämökkiä"-juttuja niin tulee nostalginen ja samalla surullinen olo. Miettikää nyt hyvät ihmiset itsekin sanojanne; teidät on aivopesty "lastenne parhaan" nimissä. Te uskotte että raha ja omistaminen näyttelevät merkittävää roolia elämässä ja että lapsi on onnellinen, kun saa pleikka kolmosen jouluna. Suomessa on paljon lapsia, jotka asuvat hyvätuloisessa taloudessa. Samalla meillä on käsissämme aikapommi nimeltä "nuorten pahoinvointi ja siitä johtuva syrjäytyminen". Sitä ei korjata rahalla, muuten kuin jälkikäteen.
Keskustelupalstoilla on niin helppoa aukoa päätään, ajattelematta, mistä puhuu!
Ihan kuin se ls-ilmoitus tai huostaanotto olisi avain kaikkeen (tietysti niissä oikeissa kriisitilanteissa).
Se lapsi, joka pääsee ihanaan kotiin, on onnekas. Mutta paljon ongelmia on sijaisperheissäkin ollut, samoin perhekodeissa. Kaikenlaista hämäryyttä, kauheuksiakin. Sunnuntaisuomalaisessa tästä oli asiaa! Moni tekee tätä "rakkauden työtä" vääristä perusteista, rahasta esim. Voimavarat eivät riitä, eikä halukaan. Oireileva lapsi/nuori on riippakivi. Uusi sijoitus jne. Biolapset ovat räikeästi eriarvoisia kuin ne sijoitetut.
Laitoksessa kukaan ei rakasta, ovat vain hoitajia, jotka tekevät työtään. Vuoro vaihtuu ja Sirkan tilalle tulee Pirkko jne.
Nuorten pahoinvointi on aikapommi, mutta se johtuu vain perheiden pahoinvoinnista! Jos perheitä tuetaan ennalta, vaikkapa sitä toimeentulotukea opiskelevalle äidille, se on sijoitus tulevaisuuteen! Niiden lasten tulevaisuuteen erityisesti.
Sinun perheesi ongelmat eivät johtuneet rahasta. Siihen tilanteeseen olisi tarvittu jotain muuta. Äitisikin kieltäytyi lääkkeitä syömästä: viisainta hänen olisi ollut tiedostaa ongelmat ja mennä psykiatriseen sairaalaan! Päihdeongelmaa hoidetaan samalla myös niissä paikoissa. Mutta vanhemmillasi ei ollut kykyä muuttaa elämäänsä.
opintolaina osuus (oli se nostettu tai ei) laskettiin tuloksi sossussa..
35 mainitsikin jo Koivukylän ruoka-avun. Jos otat lapset mukaan, pääsette ensimmäisten joukossa sisälle, eikä tarvitse tulla niin aikaisin, vaan klo 11 menneessä. Mäkin käyn siellä vauvani kanssa, mies on työkyvyttömyyseläkkeellä ja kohta mun pitäisi alkaa maksamaan opintolainaa.
Tsemppiä!
..että opiskelijat pakotetaan elämään VELAKSI?? Siis jos on lapsiakin?? Mitä jos ei saa töitä? Milläs sitten maksat??
Suomessa opiskelua tuetaan enemmän kuin monessa muussa maassa. Olen itse opiskellut 3-4 vuotta, olen kahden lapsen yh, en nostanut opintolainaa enkä toimeentulotukea, kuitenkin meidän perheelle jäi n600e /kk asumismenojen jälkeen, ja selvisimme ihan hyvin. Kesällä kävin töissä ja säästin mitä pystyin. Opiskelijaa ei siis kukaan pakota elämään velaksi, ja perheelliselle opiskelijalle juoksee asumistuki ympäri vuoden, toisin kuin sinkulle. Ja olisin muuten saanut kesällä toimeentulotukea, ellen olisi saanut töitä, vaikka en ollut nostanut opintolainaa. Kesällä sitä kun ei saa.
Pahempaa itsesääliä saa taas hakemalla hakea. Nosta nyt hyvä ihminen se laina ja sitten hakemus taas sossuun, jolloin saat tt tukea. Mä en ymmärrä, miksi elämästä pitää tehdä niin käsittämättömän vaikeaa. Miksi tarvitsee tehdä itsestään uhri olosuhteiden edessä, kun kerta omissa käsissä on mahdollisuus muutokseen. Täällä maan päällä kärsimällä et kirkkainta kruunua saa, se vain katkeroittaa sinut lopulta. Senkun painelet nyt verkkopankkiin ja laitat lainahakemuksen, rahat on tililläsi tiistaina. Sitten kun opinnot on loppu, sulla on aikaa maksella sitä muutamaa tuhatta loppuikäsi.
Sinä sait mutta tänäkin kesänä jäi työttömäksi tuhansia nuoria!
Ap saa opintotukea 270e miinus verot, kelasta minimielarit n270e ja lapsilisät 303e, tästä tulee jo melkein 900e kuussa käteen. Asumistukea myös, vuokraan menee itseltä ehkä muutama satanen. Tarhapaikat lapsilla ilmaiset. Mä en millään matikalla ymmärrä miten pitää nälkään nääntyä, itse ollut samassa tilanteessa jokunen vuosi sitten ja tiukkaa toki oli, mutta en noin pahana koskaan tilannetta kokenut...
Sinä sait mutta tänäkin kesänä jäi työttömäksi tuhansia nuoria!
Mutta perheellinen opiskelija saa kesällä toimeentulotukea, ellei opiskele silloin, koska opintolainaa ei voi nostaa kesä-heinäkuussa.
57, ENTÄ JOS TÖITÄ EI SAA??Sinä sait mutta tänäkin kesänä jäi työttömäksi tuhansia nuoria!
Opintolainaa ei tarvitse heti maksaa takaisin, joten kyllä siinä on aikaa etsiä töitä. Jos töitä ei löydy, sitten muutetaan paikkakunnalle, josta löytyy paremmin. Muutaman vuoden kuluttua on taas työpula, eli varmasti JOTAIN työtä löytyy.
Miettikää nyt oikeasti vähän. Pitäisikö kaikki toimeentulo oikeasti saada valtiolta? Eikös sitä opiskella juuri siksi, että saataisiin töitä? Minulla on muutama hyvin pitkälle kouluttautunut ystävä, erikoislääkäri ja juristi. Opintolainaa on nostettu pirusti, monta vuotta kitkuteltu, mutta kyllä se sitten loppupeleissä kannattaa, kun on kouluttautunut hyväpalkkaiselle alalle.
Mihin töihin? Ajattelitko, että töitä on, ihan tuosta vaan ja kaikille?
Jos täälläkin osa edes olisi kiinnostunut lukemaan lehtiä ja katsomaan televisiota (muutakin kuin sisustusohjelmia), niin näinä aikoina ei edes myyjäksi, varastoon ym. pääse! Satoja muitakin hakemuksia noihin paikkoihin. 45 minuuttia käsitteli tätä aihetta ja siinä oli pari esimerkkiä. Eivät edes olleet mistään takahikiältä.
50 vuotta sitten ahkera sai paikan, ei enää. Te kaikki, jotka tänne kirjoittelette, olette hyvätuloisia, hyväonnisia ym. Mutta kaikilla ei niin mene!
Meillä on ukon kanssa opntolainaa ja opiskeltiin vielä uudet ammatitkin! Oltais nähty nälkää, onneks äitini auttoi. Ja ollaan työttöminä molemmat! Mukavaa, kun on lainat niskassa; dadaa! Ja ei ole uutta taloa, etelänmatkoja ym., niinkuin joku kirjoitti. Vanha autonromu.
Ajat ovat muuttuneet ja tilanteet muuttuvat. Alalla, johon opiskelin, oli runsaasti työtä ja yks kaks, kaikki muuttui. Mies on rakennusalalla ja tämä lama narskaisi. 20 vuotta sitten oli ihan erilaista, nykyään et voi enää sanoa, voiko sen lainan sitten maksaakaan pois, kun valmistuu! Onko töitä?! Kelan niskaan kaatuvien opintolainojen määrä kasvaa kasvamistaan. Ei se opintolaina ole mikään onni ja autuus, eikä enää edes mikään etuoikeus! Ne ajat ovat ohi jo.
Kaikki kallituu koko ajan ja yhä suuremman ihmisryhmän pitää kitkutella entistä pienemmillä tuloilla. Ja kaikkihan ei voi olla lääkäreitä ja asianajajia!
Älä ota sitä lainaa! Seurakuntasi diakoniatyö auttaa. Otat yhteyttä vaikka lastensuojeluun ja sanot, että alat olla loppu! Kukaan ei sulta lapsia vie, mutta antaavat apua ja tukea. Se on jännä, että tässä maassa saa asiat aina mennä siihen pisteeseen, että perheillä menee voimat ja ls-asiakkuus astuu kuvaan! Puhu neuvolassa, puhu joka paikassa.
Ja karrikoidusti voi sanoa: paljonko huostaanotto maksaa yhteiskunnalle? Paljon! Jos se voidaan estää, se on halpaa!
Haukkukaa vaan ap:aa, mutta ajatelkaa niitä lapsia! Ei kenenkään lapsen pitäisi köyhyydessä elää, kyllä se yhteinen kukkaro on ihan sitä varten. Ap opiskelee (sitähän täällä aina hoette, että lusmut ei viiti opiskella jne). Häntä täytyy nyt tukea, että hän voi joskus veroillaan auttaa taas jotakuta toista.
Vähän humaanisuutta, pyydän. Nykyään ei empatiaa heru ei...pakolaisia ei koskaan jätettäisi tuollaiseen pulaan kuin ap! Muistakaa se. Mutta kotimaan vähävaraisille sitä myötätuntoa on turha täällä pyydellä.
57, ENTÄ JOS TÖITÄ EI SAA??Sinä sait mutta tänäkin kesänä jäi työttömäksi tuhansia nuoria!
Opintolainaa ei tarvitse heti maksaa takaisin, joten kyllä siinä on aikaa etsiä töitä. Jos töitä ei löydy, sitten muutetaan paikkakunnalle, josta löytyy paremmin. Muutaman vuoden kuluttua on taas työpula, eli varmasti JOTAIN työtä löytyy. Miettikää nyt oikeasti vähän. Pitäisikö kaikki toimeentulo oikeasti saada valtiolta? Eikös sitä opiskella juuri siksi, että saataisiin töitä? Minulla on muutama hyvin pitkälle kouluttautunut ystävä, erikoislääkäri ja juristi. Opintolainaa on nostettu pirusti, monta vuotta kitkuteltu, mutta kyllä se sitten loppupeleissä kannattaa, kun on kouluttautunut hyväpalkkaiselle alalle.
mulla on sellainen häiriö, jolle en mahda mitään. Ehkä olis parempi, että minut olis abortoitu, niin en tuhlaisi täällä teidän veroeurojanne..
T: kuntoutustuella, ei tietoa työstä!
jos ei saa apuja vanhemmilta. Tulot alittavat reilusti kaikki viralliset köyhyysrajat ja se on ihan ok kun kerran opiskelee. Samassa tulotilanteessa täysin toimettomalle aukeaa monenmoiset avustukset ja tuet.
Vielä surkeampi on opiskelijan asema jolla on lapsia. Hän on samassa kurjimuksessa isäna ja/tai äitinä ja valtio tulee apuun tasan lapsilisän (100ekk) muodossa. Siinä se. Edes opiskelijan työnteon tulorajoissa ei oteta huomioon elätettävien määrää. Eli ihan sama ostaako työrahoilla leipää lapsille vai käyttääkö sinkkubiletykseen saman verran saa ansaita. Minusta tämä on käsittämätöntä.
Muistan kun opiskelijana kävin gynellä, joka patisteli minua lapsien henkintään ennen kun olisi liian myöhäistä (olin 25v). Kun kuljin lumisohjossa vuotavilla kengilläni tilillä 10 euroa loppukuuksi mietin, että ihanko todella joku voi kuvitella, että tähän kurjimukseen vielä pitäisi lapsia tehdä.
Nyt olen hyvätuloinen kahden lapsen äiti, jolle Kela on maksanut esim. äityyspäivärahaa reilusti yli kahden tonnin kuussa. Nostan todella hattua Ap:lle ja hän saa kaikki sympatiani tilanteeseensa joka ei mielestäni ole reilu eikä oikeudenmukainen. AP:n kaltaisille yrittäville ihmisille soisi pikkuisen enemmän apuja.
...niin olisi ihan sama korottaa opintotukea opintolainan osuuden verran. Eihän kukaan olis niin tyhmä, että lainarahalla opiskelisi jos yhteiskunnan tuella voisi saman tehdä!!!
Itse olen 3lapsen yh ja tiedän miten rahan kanssa voi joskus olla todella tiukkaa:mYöskään minä en ole koskaan saanut sossusta mitään tukea yhtään mihinkään,esim.kun vanha työ loppui ja kesälle ei saanut palkkaa mistään..En kuulunut toimeentulotoimen piirin niin en sitä myöskään saanut..
Toivotaan että saat asiasi järjestymään ja lapsille tulee mukava joulu:)