Nyyh, me ei saatu sossusta rahaa :( En tiedä pystynkö enää
säästämään missään. Asioin siis sossussa ja siellä oltiin sitä mieltä että ruokakuluissa (92,30 euroa kuukaudessa, jossa mukana myös vessapaperit joita säästeliäästi käytetään vain kun on vieraita ja halppishampoo) ainakin voisi vielä nipistää. Minä opiskelen päivät ja lapset ovat kokopäivähoidossa, joten lapset saa lämpimän ruoan hoidossa, itse otan itselleni evästä kouluun, yleensä tarjousleipää tms. edullista. Olen kuitenkin ostanut viikonlopuiksi tarjouslihaa ja hedelmiä sekä vihanneksia tarjousten ja muutenkin hintojen mukaan. Näistä pitänee karsia? Pelkkä ketsuppi ja spagetti ja kaurapuuro veteen ok 2v ja 4v lapsille? Myös vaatekulut (48,20 euroa syys-lokakuussa) olivat heistä liian isot. Tuohon sisältyy haalarit kahdelle lapselle, pakko oli ostaa kun esikoisen vanha hajosi jo niin pahasti että korjaaminen mahdotonta ja esikoiselle oma ja kuopukselle, käytettyinä, lisäksi talvikengät esikoiselle ja kumisaappaat sekä kura-asu ja muutama sisävaatekerta, kaikki kirpparilta, lisäksi alushousuja uutena esikoiselle ja sukkia ja 3 euron talvirukkaset Prismasta esikoiselle.
Muihin kuluihin ei oikein pysty vaikuttamaan. Käyn koulua Helsingissä, joten on pakko ostaa seutulippu opiskelijahintaan. Helsingissä ei olisi varaa asua, joten asumme yksiössä Itä-Vantaalla ja silti ei tuet riitä vuokraan, vaan maksettavaa jää. Lisäksi kotivakuutus joka lankesi maksuun juuri nyt uusimmasta opintotuesta ja sähkö, vesi joista yritetään säästää myös, mutta väkisin pikkusen kuluu.
Nyt meillä ei ole vessapaparia kuin pari rullaa ja sitä käytetään vain jos on vieraita. Muuten paperit on piilossa kaapissa ja huuhtastaan pyllyt ja pimpit ja pippelit vessakäynnin jälkeen ja kuivataan sitten pyyhkeeseen. Pesutupa on, mutta pesuaineet joutuu ostamaan itse, ostan Lidlista, kuten ruoatkin. Koulukirjat olen onnistunut lainaamaan ja jos en, niin sitten opiskelen vain muistiinpanojen ja vieruskaverin kirjan avulla. Kyniä ja paperia on silti pakko ostaa :( Kuopus käyttää vaippoja, olen itse ommellut kestovaippoja, mutta pesut maksaa ja niitä ei oikeasti saisi pestä pesutuvassa, pesen silti. Käytää niitä yöllä ja kakka tulee vielä vaippaan, päivällä pissaa onneksi pottaan jonka sai mummilta lahjaksi.
Ja silti ei rahat riitä. Mä en meikkaa, en juo, enkä hirveästi syökään, olen laihtunut kovasti tämän vuoksi kun säästän siinäkin, en käy koskaan missään ja hiukseni tasoitan itse, samoin lasteni hiukset.
Olen opiskeleva YH ja sossusta patistivat ottamaan lainaa. Lainan noston jälkeen saa kuulemma paremmin sossustakin rahaa. Viime kesänä en löytänyt töitä, joten opiskelin koko kesän ja sen jälkeen onkin rahatilanne ollut hirveä.
Onko ainoa keino nostaa opintolainaa? =( En millään haluaisi. Lasten isällä ei ole varaa auttaa, saan sen minimielarin, sekin opiskelee ja lapsiaan ei tahdo hoitaa ja sen takia tulikin ero.
Olen saanu joitain lastenvaatteita ilmaiseksi, mutta se ei juuri auta. Nyt ei varmaan tartte ostaa lapsille vaatteita kuin joskus keväällä. Luistimia en voi ostaa enkä suksia. Päiväkodissa eivät siis pääse luistelemaan eikä hiihtämään, eikä kotonakaan.
Äitini suuttui kun tulin 19v yllätysraskaaksi ja pidin lapsen. Ei auta rahallisesesti vaan sanoo että ite oot soppas keittänyt. Isäni antaa joskus salaa 20 euroa, mutta nyt ei ole antanut.
Pelkään hirveästi, että tulee asiaan terveyskeskukseen tai hammaslääkäriin. Nyt on rahat loppu, vaikka tuli juuri lapsilisät. Oli pakko maksaa vuokra joka oli jo melkein kuukauden myöhässä ja siihen se menikin ja sitten vähän ruokaa sain. Nyt en tiedä millä me pärjätään opintotukeen asti. Bussikortti pitäisi ladata ennen sitä.
Kommentit (152)
Mä en kanssa tajua tuota opintolainavastaisuutta. Heti valmistuttuaan jengi ottaa isoja asuntolainoja (siis helpostikin yli sata tuhatta), mutta kitkuttelevat ilman opintolainaa vaikka lapsilla ei ole ruokaa suuhun eikä vaatteita päälle.
Opintolainahan on nyt käytännössä liki ilmaista lainaa, koska korkotaso on niin alhainen. Lisäksi opintolainan takaisinmaksuehdot ovat hyvin joustavat. Jonkun muutaman tonnin kymppitonnin opintolainan maksaa helposti pois vaikka 3-5 vuodessa kun on sitten työelämässä.
Sen verran nyt pitää itseensä uskoa, että töitä saa jollain aikavälillä valmistumisen jälkeen. Eihän sitä muuten ole mieltä edes opiskella tavoitteellisesti itselleen ammattia.
Saat perheellisenä opiskelijana korkeampaa opintotukea kuin lapsettomat opiskelijat, saat korkeaa asumistukea, saat lapsilisät, elatusmaksut (jos et isältä niin valtiolta). Näillä jo pärjää mainiosti varsinkin jos asuu yksiössä. Jos nostaisit lainaa niin eläisit herroiksi.
Minä tiedän, sillä olen myös opiskeleva yh Itä-Vantaalta, tosin asumme kaksiossa, mutta mistään ei ole tarvinnut juuri tinkiä kunhan miettii mitä ja millä hinnalla ostaa. Ja toimeentulotukea en ole koskaan saanut. Lainaa nostan tosin kuussa enimmäismäärän, mutta itsehän minun tulee opintoni kustantaa..
Tulojasi ovat siis lapsilisät, opintoraha, elatusraha (vai mikä sen nimi on) ja asumistuki.
Ennen asumistukea tienaat n. 840 euroa. Asumistukea saat siten, että maksettavaksi jää vuokrasta noin 100 euroa. Eli kk-tulot ovat vuokranmaksun jälkeen 740 euroa. Kysy sossusta, saatko noilla tuloilla lisäksi rahaa heiltä. Lainaa ei pitäisi olla pakko nostaa, se vain lasketaan tuloksi, vaikket sitä nostaisikaan.
Muuta HOASille Helsinkiin asumaan. Joudut ehkä jonottamaan pari kolme kuukautta mutta sitten saat asunnon. Silloin matkalippukin on halvempi, tai ehkä et tarvitse sitä jos muutat koulusi lähelle. HOASin asuntojen vuokraan sisältyy vesi, sähkö ja netti. Ja vuokrat ovat edullisia.
Meiltä jäi opiskeluaikana hyvän suunnittelun ansioista asumistuen jälkeen vuokraa maksettavaksi 100 euroa/kk, asumistukea saimme hiukan yli 500e/kk, asuimme 76 neliöisessä asunnossa, 3hlö.
Maksimiasumistukea varten mieti asunnon pinta-ala, perheen koko, palkkatulosi (taisi olla niin, että maksimi tuen saa, vaikka palkka olisi 300 e/hlö/kk tms.) Eli lue Kelan ohjeet tarkkaan ja testaile eri asunnon koko, vuokra- ja tulomääriä Kelan asumistukilaskurilla. Asumistuki on iso raha, suunnittele tarkkaan. Luultavasti osaat tällaisen laskelman tehdä kun kerran olet päässyt opieskelemaan tradenomiksi, mutta jos et osaa, pyydä fiksua kaveria auttamaan.
että lainaa ei haluta nostaa, koska ei ole takeita työllistymisestä. Yhteiskunta on mun ymmärtääkseni taannut meille oikeuden vain peruskouluun ja kaikki siitä eteenpäin maksaa, jos vanhemmat ei kustanna. Ei yhteiskunnan ole velvollisuutta elättää ihmisiä, kun he opiskelevat. Jos ei tule toimeen, pitää mennä töihin.
Itse valmistuin 1991 keskelle juuri alkanutta lamaa. Kukaan ei tarvinnut kirjanpitäjiä. Olin työtön puolitoista vuotta. Ainakin ennen muinoin lainan ehdoissa työtön sai hakea apua esim. korkojen maksun suhteen ja pankin kanssa voinee aina neuvotella maksuajasta kys. tilanteessa. Sen jouduin minäkin tekemään, kun ahkeran työnteon seurauksena en tajunnut verokorttiani muutattaa ja tuli jättimätkyt sen lainanmaksun alkamisen kera. (No, olishan kirjanpitäjän pitänyt tajuta...mutta kun olin nuori ja tyhmä)Lainanmaksuun meni neljän sijasta kuusi vuotta, vaan maksetuksi tuli.
Raha-asioita voi aina neuvotella. Älä pidä muksujas nälässä, vaan HAE SE LAINA. Sulla on ennenkaikkea velvollisuus äitinä, ja vasta sitten opiskelijana. Äitis sanoissa on tiettyä perää: "Itse olet soppasi keittänyt". Järki käteen.
on aika vaikea tehdä vielä työtä opiskelujen ohessa. Itse opiskelin 4 vuodessa itselleni ammatin (AMK-tutkinto) ja koulupäivät oli klo 8-16. Jos sen jälkeen olisi mennyt töihin, niin ei olisi kyllä lasta nähnyt ollenkaan ja minulla olisi ainakin ollut ongelmana lapsen hoito. Ainoaksi vaihtoehdoksi olisi jäänyt joku MLL-hoitaja, joka olisi maksanut ja sen olisi varmaan saanut juuri kustannettua sillä iltatyön palkalla.
Tosin lainaa otin tuon neljän vuoden aikana noin 3000 euroa ja sitä olen sitten pikkuhiljaa maksellut pois kun olen töissä ollut.
Onko nykyisin tosiaan korotettu opintotuki lapsiperheelle? Silloin kun minä opiskelin, nin kaikilla oli sama opintotuki ja opintolainan määrä. Silloin ei kyllä ollut lapsikorotuksia noissa. Tosin sain asumistukea Kelalta, joka ei ollut suurempi kuin asumislisä olisi ollut, mutta sitä sai myös kesäkuukausilta.
Kävin yliopiston viidessä vuodessa ja pystyin silti tekemään parhaimmillaan kolmea työtä ja hoitaa sen opiskelun..lasta ei silloin ollut, jos olisi ollut, olisin varmaan halunnut viettää aikaa hänen kanssaan, joiten laina olisi ollut se seuraavaksi paras vaihtoehto. Harva sinkkukaan pärjää opiskeluaikaa tekemättä työtä tai ottamatta lainaa. Valitse toinen näistä vaihtoehdoista!
ei ole lapsikorotuksia. työryhmä asian tiimoilta on tehnyt ehdotuksen, että opintotuen lapsikorotus, joka poistettiin 90-luvun laman aikoihin, palautettaisiin. tämä tapahtuu mahdollisesti syksyllä 2011.
opintotuessa ei ole lapsikorotuksia. työryhmä asian tiimoilta on tehnyt ehdotuksen, että opintotuen lapsikorotus, joka poistettiin 90-luvun laman aikoihin, palautettaisiin. tämä tapahtuu mahdollisesti syksyllä 2011.
sossulle ei tosiaan kuulu sun ruokaostokset..
laskut ja paperit kainaloon ja voit silti saada ttt:a
Sossunko pitäisi kaikki maksaa?
Saat jo opintotuen, asumistuen ja ilmaisen opiskelun, loput voit rahoittaa lainalla.
Ap, eikö kannattais eka hoitaa asiat kuntoon ja sitten tehdä lapsia?? Lastensuojeluun tekisin susta ilmoituksen jos pystyisin. Odotatko, että sossu maksaa sun kaiken elämisen? Ota laina ja hoida raha asiasi kuntoon.
[/quote]
246 euroa toisen asteen oppilaitoksissa, 298 korkeakouluissa, riippumatta onko lapsia vai ei. opintolainan määrä on sama. opintotuen asumislisään ei perheellisellä ole oikeutta vaan on haettava yleistä asumistukea, joka toki voi olla isompi kuin opintotuen asumislisä.
Hae sitä opintolainaa jos et saa niin sinulla on silti paperit sossussa näyttää että hait mutta pankki ei myönnä.
Silloin saat toimeentulo tukeä paremmin luin nyt.
tai ainakaan silloin kun minä opiskelin. Valmistuin vuonna 2003.
Kerro mitä saa lapseton opiskelija ja mitä perheellinen.
Joo, mutta perheellisety opiskelijat saavat suurempaa opintotukea kuin lapsettomat...
Tarinasi kosketti minua kovasti. Tsemppiä hirmuisesti ja voimahali. Kumpa voisin jotenkin auttaa... Laittaisitko vaikka nimettömän s.postiosoitteen tai jotakin.
Minua oikeasti suututtaa nämä ap:n kaltaisesti ajattelevat ihmiset. Kyllä me muutkin olemme joutuneet ottamaan opintolainaa, velkaantuneet, ja maksaneet sitä sitten vuosia takaisin. Ei yhteiskunnan tehtävä ole elättää sataprosenttisesti.
Nyt marssit nostamaan lainaa!
kun ei ole tulevaisuudesta tietoakaan, töistä, takaisin maksamisesta tai mistään. Korot maksoi Kela jonkun aikaa ja sitten makselin pikkuhiljaa lainan takaisin. Ei siinä en kummempaa. Kyllä se pankki odottaa vaikka maksaisit 10 kuussa. :)
mutta opiskelijoita ei !?
20 vuotta sitten kun itse opiskelin, kaikki opiskelijat ottivat lainan kun opintotuet oli niin pienet.
Nykyään nuoret odottavat, että yhteiskunta elättää heidät kun he opiskelevat.
"lapsellinen" opiskelija kuuluu yleisen asumistuen piiriin, joka on huomattavasti suurempi, eli opintotuen ja asumistuen yhteenlaskettu summa on perheellisellä suurempi?
tai ainakaan silloin kun minä opiskelin. Valmistuin vuonna 2003. Kerro mitä saa lapseton opiskelija ja mitä perheellinen.
Joo, mutta perheellisety opiskelijat saavat suurempaa opintotukea kuin lapsettomat...
että ei osata olla tyytyväisiä jo saavutettuihin etuuksiin, pitäisi aina saada lisää ja mieluiten ilmaiseksi.
Opiskelijallahan on etuoikeus saada nimenomaan sitä lainaa sen opintotuen lisäksi. Kyllä sillä pitäisi pärjätä. Sitten _kun_ työllistytään niin se maksetaan takaisin pienellä korolla.