Nyyh, me ei saatu sossusta rahaa :( En tiedä pystynkö enää
säästämään missään. Asioin siis sossussa ja siellä oltiin sitä mieltä että ruokakuluissa (92,30 euroa kuukaudessa, jossa mukana myös vessapaperit joita säästeliäästi käytetään vain kun on vieraita ja halppishampoo) ainakin voisi vielä nipistää. Minä opiskelen päivät ja lapset ovat kokopäivähoidossa, joten lapset saa lämpimän ruoan hoidossa, itse otan itselleni evästä kouluun, yleensä tarjousleipää tms. edullista. Olen kuitenkin ostanut viikonlopuiksi tarjouslihaa ja hedelmiä sekä vihanneksia tarjousten ja muutenkin hintojen mukaan. Näistä pitänee karsia? Pelkkä ketsuppi ja spagetti ja kaurapuuro veteen ok 2v ja 4v lapsille? Myös vaatekulut (48,20 euroa syys-lokakuussa) olivat heistä liian isot. Tuohon sisältyy haalarit kahdelle lapselle, pakko oli ostaa kun esikoisen vanha hajosi jo niin pahasti että korjaaminen mahdotonta ja esikoiselle oma ja kuopukselle, käytettyinä, lisäksi talvikengät esikoiselle ja kumisaappaat sekä kura-asu ja muutama sisävaatekerta, kaikki kirpparilta, lisäksi alushousuja uutena esikoiselle ja sukkia ja 3 euron talvirukkaset Prismasta esikoiselle.
Muihin kuluihin ei oikein pysty vaikuttamaan. Käyn koulua Helsingissä, joten on pakko ostaa seutulippu opiskelijahintaan. Helsingissä ei olisi varaa asua, joten asumme yksiössä Itä-Vantaalla ja silti ei tuet riitä vuokraan, vaan maksettavaa jää. Lisäksi kotivakuutus joka lankesi maksuun juuri nyt uusimmasta opintotuesta ja sähkö, vesi joista yritetään säästää myös, mutta väkisin pikkusen kuluu.
Nyt meillä ei ole vessapaparia kuin pari rullaa ja sitä käytetään vain jos on vieraita. Muuten paperit on piilossa kaapissa ja huuhtastaan pyllyt ja pimpit ja pippelit vessakäynnin jälkeen ja kuivataan sitten pyyhkeeseen. Pesutupa on, mutta pesuaineet joutuu ostamaan itse, ostan Lidlista, kuten ruoatkin. Koulukirjat olen onnistunut lainaamaan ja jos en, niin sitten opiskelen vain muistiinpanojen ja vieruskaverin kirjan avulla. Kyniä ja paperia on silti pakko ostaa :( Kuopus käyttää vaippoja, olen itse ommellut kestovaippoja, mutta pesut maksaa ja niitä ei oikeasti saisi pestä pesutuvassa, pesen silti. Käytää niitä yöllä ja kakka tulee vielä vaippaan, päivällä pissaa onneksi pottaan jonka sai mummilta lahjaksi.
Ja silti ei rahat riitä. Mä en meikkaa, en juo, enkä hirveästi syökään, olen laihtunut kovasti tämän vuoksi kun säästän siinäkin, en käy koskaan missään ja hiukseni tasoitan itse, samoin lasteni hiukset.
Olen opiskeleva YH ja sossusta patistivat ottamaan lainaa. Lainan noston jälkeen saa kuulemma paremmin sossustakin rahaa. Viime kesänä en löytänyt töitä, joten opiskelin koko kesän ja sen jälkeen onkin rahatilanne ollut hirveä.
Onko ainoa keino nostaa opintolainaa? =( En millään haluaisi. Lasten isällä ei ole varaa auttaa, saan sen minimielarin, sekin opiskelee ja lapsiaan ei tahdo hoitaa ja sen takia tulikin ero.
Olen saanu joitain lastenvaatteita ilmaiseksi, mutta se ei juuri auta. Nyt ei varmaan tartte ostaa lapsille vaatteita kuin joskus keväällä. Luistimia en voi ostaa enkä suksia. Päiväkodissa eivät siis pääse luistelemaan eikä hiihtämään, eikä kotonakaan.
Äitini suuttui kun tulin 19v yllätysraskaaksi ja pidin lapsen. Ei auta rahallisesesti vaan sanoo että ite oot soppas keittänyt. Isäni antaa joskus salaa 20 euroa, mutta nyt ei ole antanut.
Pelkään hirveästi, että tulee asiaan terveyskeskukseen tai hammaslääkäriin. Nyt on rahat loppu, vaikka tuli juuri lapsilisät. Oli pakko maksaa vuokra joka oli jo melkein kuukauden myöhässä ja siihen se menikin ja sitten vähän ruokaa sain. Nyt en tiedä millä me pärjätään opintotukeen asti. Bussikortti pitäisi ladata ennen sitä.
Kommentit (152)
Itse en ainakaan halua ottaa lainaa ellen ole 100 % varma että voin sen myös maksaa.
20 vuotta sitten kun itse opiskelin, kaikki opiskelijat ottivat lainan kun opintotuet oli niin pienet. Nykyään nuoret odottavat, että yhteiskunta elättää heidät kun he opiskelevat.
pitää vääntää rautalangasta, että vertasin opiskelijan asemaa Suomessa muihin Suomen sosiaaliturvan saajiin.
Jos jaksatte ja viitsitte lukea kirjoitukseni ajatuksella uudelleen huomaatte sen varmasti. Pointtini oli, että mikäli Ap lopettaisi opiskelut ja jättäytyisi täysin toimettomaksi hänelle aukeaisi tulohanat monenmoisiin etuuksiin esim. toimeentulotuen perusosaan ja luultavasti myös harkinnanvaraiseen toimeentulotukeen. Myös työttömänä saatu peruspäiväraha on opintotukea suurempi. Tätä kritisoin. Mielestäni on myös väärin ettei perhettään elättävää opiskelijaa tulla mitenkään vastaan tukien muodossa vaan samalla pienellä tukirahalla pitäisi elää niin perheellisen kuin sinkunkin.
En selkeästi tiedä muiden maiden opintosysteemeistä mutta Suomen sosiaaliturvan tunnen. Ulkomailla opiskelevien tilanteeseen olen törmännyt kun puolenkymmentä ystävääni ovat lähteneet ulkomaille (mm. juuri Britanniaan) opiskelemaan kun kotimaisten yliopistojen ovet eivät ole muutaman yrittämän jälkeen auenneet. Tiedän, että persauksiten touhua se ei ole. Isukin tausta-apua on tarvittu koko opiskelujen ajan sillä Suomesta maksettu (huom. korotettu!) opintotuki ei ole näiden herranterttujen menoihin riittänyt alkuunkaan. Tästä näkökulmasta Suomen systeemi onkin varmasti verraton ja paikalliset opiskelijaystävät ovat kateudesta vihreinä tilille tulevasta Suomen valtion ulkomaille korotettuna maksamasta karkkirahasta.
Älä viitsi puhua kun et selkeästi tiedä
"Opiskelijan asema on suomessa surkea jos ei saa apuja vanhemmilta." Britanniassa yliopistojen lukukausimaksut ovat yli 3000 puntaa vuodessa ja mitään ilmaist rahaa ei tule, vaan lainalla kaikki opiskelevat, elleivät vanhemmat kustanna. Ranskastakin joku antoi jo esimerkin. Suomessa koulut ovat ilmaisia ja opiskelijoille tupsahtaa tilille joka kuukaus 470 euroa rahaa, jota ei tarvitse koskaan maksaa takaisin!
Netti ei ole välttämätön. Opintolaina on sitä varten että selviää elämästä opiskeluaikaan.
samassa tilanteessa ja todellakin kartoin lainan ottoa kuin ruttoa.
Meiltä liikenisi vaatteita, leluja, ruoka-apua jos kelpaa.
Voit hakea koko opintolainan ja nostaa sitä silloin tällöin haluamasi summan. Sen verran siis, että saatte vähän elämänlaatua, mutta että pystyt maksamaan sen takaisin.
Itse nostin opintolainaa vuosittain muutaman tuhat markkaa ja ne oli nopeasti maksettu takaisin kun menin töihin.
Hyväuskoisia halutaan käyttää hyväksi. Jos joku todella apua tarvitsee sitä myös Suomessa saa.
järin fiksu olla, jos noin olet kituuttanut ja yhä mietit mistä nipistää, mutta lainaa et ole ottanut??? Voi hyvänen aika.
Se laina on opiskelijan ETUOIKEUS, se on todella edullinen ja vielä valtion takaama. Sen takia ei kukaan joudu vankilaan tai velkahelvettiin jos ei lopulta mitenkään pysty maksamaan sitä takaisin. Opinnot tulevat valtiolle kalliiksi, lähes kaikissa muissa maissa ne maksetaan itse... Suomessa opiskeleminen kustannetaan kaikille halukkaille ja sitten vielä maksetaan siitä palkkaa ja annetaan lähes ilmainen laina, mutta silti vain nuristaan...
Jos aiot opiskella vielä vuositolkulla, niin eiköhän sinulla sitten ole niin hyväpalkkainen työ tiedossa että lainanmaksun kanssa nyt ei ainakaan pitäis ongelmia tulla? En oikein käsitä miksi opiskella monta tutkintoa tuossa elämäntilanteessa, jos senkin jälkeen pitäisi vielä olla epävarma työllistymisestä... Itse lopettaisin koko opiskelun jos ei kerran töistäkään ole varmuutta, ja menisin töihin.
Itse otin kyllä aikoinaan opintolainan ihan automaattisesti kun sellainen mahdollisuus kerran oli, vaikka ei ollut edes lapsia enkä asunut Helsingissä. Töitä olisi saattanut löytyä, mutta keskityin mieluummin opiskeluun, eikä takaisinmaksussa ollut ongelmia vaikka sen alkaessa en edes ollut töissä vaan vauvan kanssa kotona.
Mun on ollut pakko kans nostaa ihan maksimit, että on eletty. Mies oli 1990-luvulla paljon työttömänä ja sit sellasella työnantajalla, joka makso paska palkkaa ja senkin silloin kuin sattui huvittamaan. Ei mitenkään päin olis pärjätty. Ja siltikin, vuokran maksun (jota pilkottiin osiin joka kk) jälkeen jäi rahaa ruokaan jotain 20mk kahdeksi viikoksi. Että sillee..
Nyt kun olen kohta 36v... olen juuri viime kuun lopussa maksanut viimeisenkin sillingin opintolainaani pois! Näin pitkään se meni, kun en saanut maksuohjelmaa muutettua vanhaan lainaan vaikka varaa olisi ollut se kuolettaa jo aikaa päivää sitten.
Älä ole typerä ap!
Monta kymmentä viestiä kannustaa ap:ta velkaantumaan. Juu, taitaa olla ainoita vaihtoehtoja hänen tilanteessaan. Kuitenkin ihmettelen, että eikö ketään kiinnosta se, että miksi tämä näiden lasten isä ei auta lapsiaan? Kai ovat olleet yhdessä pitempäänkin, kun lapsia kuitenkin kaksi? Ettei ihan yhden yön pano ollut? Ja vaikka olisikin ollut, niin eikö se olisi miehen velvollisuus huolehtia omien lastensa hyvinvoinnista aivan siinä kuin naisenkin?
En ymmärrä teitä naisia tällä palstalla.
t.isä, joka kyllä lapsensa ruo´assa pitää
mutta minä neuvoisin vielä, että älä osta kaikkea Lidlistä, ei se ole oikeasti halpa kauppa.
Viime viikolla kävin siellä ja useimmat tuotteet joita katsoin oli normaalihinnallakin jo halvempia paikallisessa Prismassa ja Prismasta saa vielä vähän takaisinkin.
Monet tuotteet oli K-kaupassa paljon halvemmalla tarjouksessa. Nytkin oli K-kaupassa isot porkkana, sipuli, punajuuri ja lanttusäkit 69snt, niistäkin saisi vaikka mitä ruokaa tehtyä.
Katsele kauppojen tarjoukset huolellisesti läpi ja osta niitä ale-tuotteita. Perjantaisin klo 18 jälkeen on ainakin omalla paikkakunnallani Valintatalossa paljon ruokia -30% alessa.
Itse ostan vain halpismerkkejä, pesuaineet jäsenetupäiviltä, lihat -30%, hedelmät yms. kauppojen sisäänveto tarjouksista, leivät leipomon tehtaan myymälästä. Shampoita, dödöt yms. on monesti Prismassa -30% kun poistuvat valikoimista.
..että opiskelijat pakotetaan elämään VELAKSI?? Siis jos on lapsiakin?? Mitä jos ei saa töitä? Milläs sitten maksat??
Itse en ainakaan halua ottaa lainaa ellen ole 100 % varma että voin sen myös maksaa.