Loukkaus, jota et koskaan unohda?

[quote author="Vierailija" time="14.02.2010 klo 12:52"]

Onhan noita loukkauksia kuultu, esim ulkonäköön liittyviä ihan yläasteajoista lähtien ja myös poikaystävien suusta. Osaan kyllä itsekin katsoa peiliin ja tiedän, että kyllä mun näköisen naisen kanssa kehtaa julkisilla paikoilla liikkua ;) eli omaan arvoonsa voi jättää tuollaiset.

Pahin loukkaus on varmasti se, että mies lähetteli suhteemme alkuaikoina seksiviestejä ja seksiehdotteluviestejä jollekin tuntemalleen naiselle, jonka kanssa oli joskus ollut sängyssä. Yritti vielä kieltää kaiken, vaikka minulla oli viestit nenän edessä.

Tuon seksiviestittelyn ja päin naamaa valehtelun yli pääsemiseksi ja anteeksi antamiseksi on joutunut tekemään aivan järjettömän määrän töitä. Vaikken sitä aktiivisesti muistelekaan, ei se ikinä täysin unohdu.

[/quote]

Mitä ihmettä? Toinen vaan yrittää nussia muidenkin kanssa. Seksi on nautinto.

Esikoisen hyppiessä seinille tuumasin huumorilla että hulluksiko tuli. Siihen isäni totisena ja vihaisena että mistähän on sen periny? Tarkoitti mua..kyyneleet tuli..kolmannen lapsen synnyttyä äitini sanoi, ettehän enempää tee..nelosen synnytyksen jälk.soitin äidilleni.iloisena kerroin synnytyksen menneen hyvin ja hän keskeytti sanomalla että eikö siinä samalla siellä sairaalassa tehtäs mulle sterilisaatio...helvetin hyvä mieli jäi...neljännen ristiäisissä kaikkien kuullen kysyi mieheltäni että joko on piuhat poikki?Näitä en koskaan unohda.

[quote author="Vierailija" time="21.01.2014 klo 20:23"]

[quote author="Vierailija" time="21.01.2014 klo 20:20"]

Onhan näitä loukkauksia ollut, mutta ne tulee ja menee, silti tosiaan muistan ne. Usein en niistä välitä, mutta jos niillä olisi suoranaista pysyvää vahinkoa, niin...

Joka tapauksessa kerroin ystävälle, että olen käynyt huorissa. Tuli ilmi, että ystävä oli kertonut asian tyttöystävälleen (nykyisin jo pitkään ex). Juu, arvatkaa, olenko kertonut huorista ystävälle sen jälkeen! Joitain asioita ei levitellä kenellekään, olkoonkin äiti, isä, tyttöystävä tms.! Toisin kuin monilla muilla tässä ketjussa tämä ystäväni on vieläkin hyvä ystäväni, kunhan vaan suljen erään yksityiselämäni osa-alueen häneltä.

[/quote]

Minusta huorissa käyminen on oikeasti idioottimaista touhua ja sellaisten kaverien kanssa olen pari kertaa ollut reissussa, mutta vältän kyllä visusti sellaisia reissuja.

[/quote]

Halusinkin kuulla mielipiteesi. Onpa omaperäinen. Kiitos nyt tästä.

66

[quote author="Vierailija" time="21.01.2014 klo 20:46"]

[quote author="Vierailija" time="21.01.2014 klo 20:23"]

[quote author="Vierailija" time="21.01.2014 klo 20:20"]

Onhan näitä loukkauksia ollut, mutta ne tulee ja menee, silti tosiaan muistan ne. Usein en niistä välitä, mutta jos niillä olisi suoranaista pysyvää vahinkoa, niin...

Joka tapauksessa kerroin ystävälle, että olen käynyt huorissa. Tuli ilmi, että ystävä oli kertonut asian tyttöystävälleen (nykyisin jo pitkään ex). Juu, arvatkaa, olenko kertonut huorista ystävälle sen jälkeen! Joitain asioita ei levitellä kenellekään, olkoonkin äiti, isä, tyttöystävä tms.! Toisin kuin monilla muilla tässä ketjussa tämä ystäväni on vieläkin hyvä ystäväni, kunhan vaan suljen erään yksityiselämäni osa-alueen häneltä.

[/quote]

Minusta huorissa käyminen on oikeasti idioottimaista touhua ja sellaisten kaverien kanssa olen pari kertaa ollut reissussa, mutta vältän kyllä visusti sellaisia reissuja.

[/quote]

Halusinkin kuulla mielipiteesi. Onpa omaperäinen. Kiitos nyt tästä.

66

[/quote]

Sori, että varmaan loukkasin, mutta ehkä sinulle tulee yllätyksenä se tieto, että suhteen aikana ei pidä käydä huorissa. Jos olet vapaa poikamies niin varmaan ok jos välttyy taudeilta.

Ala-asteella painoani kommentoitiin vähän väliä, niistä nyt olen päässyt yli laihduttamalla normaaliin painoon, joten ne loukkaukset ovat mennyttä. Mutta mulla on luonnostaan niin sanonut länkisääret, valitettavasti johtuu sairaudestani. Ne yritettiin kasvuvaiheessa korjata, ja olivatkin hetken suorat, mutta lähtivät taas "kääntymään", joten en voi edes asialle mitään. Siitä myöskin pilkattiin moneen otteeseen kouluaikana ja ne on oikeastaan jäänyt pahimpina loukkauksina mieleen, eniten niissä ahdisti se, että asialle ei pystynyt tekemään mitään. Paino nyt oli yks ja se sama, kun aina pystyy laihduttamaan, mutta ne jalat leikkauksista huolimatta kääntyivät. Enkä voinut asialle yhtään mitään, nyt olen kohtuu sinut asian kanssa, mutta en vieläkään käytä mekkoja ilman sukkahousuja. Yleensä käytän vielä vähän pidempiä mekkoja, joilla saan jalat piilotettua.

[quote author="Vierailija" time="21.01.2014 klo 20:49"]

[quote author="Vierailija" time="21.01.2014 klo 20:46"]

[quote author="Vierailija" time="21.01.2014 klo 20:23"]

[quote author="Vierailija" time="21.01.2014 klo 20:20"]

Onhan näitä loukkauksia ollut, mutta ne tulee ja menee, silti tosiaan muistan ne. Usein en niistä välitä, mutta jos niillä olisi suoranaista pysyvää vahinkoa, niin...

Joka tapauksessa kerroin ystävälle, että olen käynyt huorissa. Tuli ilmi, että ystävä oli kertonut asian tyttöystävälleen (nykyisin jo pitkään ex). Juu, arvatkaa, olenko kertonut huorista ystävälle sen jälkeen! Joitain asioita ei levitellä kenellekään, olkoonkin äiti, isä, tyttöystävä tms.! Toisin kuin monilla muilla tässä ketjussa tämä ystäväni on vieläkin hyvä ystäväni, kunhan vaan suljen erään yksityiselämäni osa-alueen häneltä.

[/quote]

Minusta huorissa käyminen on oikeasti idioottimaista touhua ja sellaisten kaverien kanssa olen pari kertaa ollut reissussa, mutta vältän kyllä visusti sellaisia reissuja.

[/quote]

Halusinkin kuulla mielipiteesi. Onpa omaperäinen. Kiitos nyt tästä.

66

[/quote]

Sori, että varmaan loukkasin, mutta ehkä sinulle tulee yllätyksenä se tieto, että suhteen aikana ei pidä käydä huorissa. Jos olet vapaa poikamies niin varmaan ok jos välttyy taudeilta.

[/quote]

En ole koskaan suhteen aikana käynyt huorissa. En kyllä ymmärrä, että miksei silloin voisi, mutta itse en vaan niin ole tehnyt. Ja tautijutut on urbaania legendaa.

66

Että olen itsekäs ja laiska. En ole.

Äitini sanoi minulle aloitettuani opinnot yliopistossa ja menestyttyäni niissä hyvin seuraavasti: "Voit lukea vaikka kuinka paljon lääketieteen kirjoja, mutta hyvää lääkäriä susta ei koskaan tule."

Vaikka tiedän, mistä tämä kumpusi, en pysty koskaan unohtamaan/ antamaan kokonaan anteeksi. Tämän taustalla myös niin paljon muuta vähättelyä ja valintojeni hyväksymättömyyttä.

Toinen, mitä hän sanoi kerran: "Sitten KUN te puolisosi kanssa eroatte..."

No ei tää nyt oo elämääni pilannu, mut muistanpahan vaan mitä luokkakaverini sanoi, kun kuuli, että isäni on kuollut (oltiin siis ala-asteella, mut vitosella kuitenkin). Sanoi, että "mä kyllä kuolisin, jos mun isä ois kuollu".

Toinen juttu on sellainen, kun olin ekaluokalla ja oli joulujuhla. Juhlan päätteeksi mentiin kaikki, lapset ja vanhemmat, luokkaan. Opettaja jakoi meille lapsille meidän tekemämme jouluaskartelut, jotka olivat seinällä. Niin äitini sanoi, että hän oli just koko ajan toivonut, ettei se askartelu ois ollu minun.

"Tikkua (=savua) silmään joka vanhoja muistelee". Monta kertaa olisin voinut vetää herneen nenään, mutta mitään anteeksiantamatonta ei ole vielä tapahtunut.

Eräs ihminen sanoi minua tänään normaaliksi. Kukaan ei ole koskaan loukannut minu niin veriesti!

[quote author="Vierailija" time="21.01.2014 klo 21:09"]

Toinen juttu on sellainen, kun olin ekaluokalla ja oli joulujuhla. Juhlan päätteeksi mentiin kaikki, lapset ja vanhemmat, luokkaan. Opettaja jakoi meille lapsille meidän tekemämme jouluaskartelut, jotka olivat seinällä. Niin äitini sanoi, että hän oli just koko ajan toivonut, ettei se askartelu ois ollu minun.

[/quote] HAHAHAHAHAHA!

Teini-iän kynnyksellä lähetin isälleni sähköpostitse syvimpiä tuntojani siitä miten pahalta minusta tuntuu kun isäni ei pidä minuun yhteyttä ja suosii muutenkin vain sisarpuoliani. Pelkäsin viestin lähettämistä mutta ajattelin että ehkä se saa isäni silmät avautumaan.

Vastaus oli, että olen vanhempieni erosta asti ollut hänelle vain yksi pakollinen menoerä kuussa (elarit), lasku muiden joukossa. Ja että minun pitäisi olla elareistakin kiitollinen.

Isä oli siis se joka lähti kun olin 2-vuotias ja uuden vaimon myötä esikoistytär unohtui... Nössönä kipuilen tätä ajoittain edelleen.

Vuosia myöhemmin minut yritettiin raiskata ja ennen oikeudenkäyntiä äitini sanoi, että "taisit sittenkin keksiä koko jutun".

Löytyyhän näitä.

Olen katkera hänelle ja tulen olemaan elämäni loppuun asti, koska hän tiesi mitä puhui ja halusi loukata tahallaan. En anna kyllä muiden loukata itseäni, enkä ikinä ota tosissaan loukkauksia, jos niitä kumminkin tulee.

Tämä todella osasi masentaa teini-ikäistä tyttöä. Mutta onneksi, en ole enää katkera tai vihainen. En tarkoita, että sinä et saisi olla. Ajattelin vain kertoa, että olen kokenut saman ja se oli aivan hirveää. Sanat olivat kauheinta mitä voi sanoa.

Älä muuta sano. Niinä hetkinä halusin tehdä vaikka mitä, yleensä karata kauas tai sitten kostaa sille... :( Ei ole oikein tervettä ajattelua, muttei kyllä "kasvatustavatkaan". Olen kyllä oppinut sen, etten itse tule ikinä tekemään samalla tavalla omille lapsilleen.

Nyt kun jälkeenpäin ajattelee asiaa, niin ne vuodet ovat kyllä "kasvattaneet" henkisesti, auttaneet oikeasti ymmärtämään, että idiootteja on oikeasti olemassa.

Kyllä minäkin haluaisin unohtaa koko asian ja en haluaisi olla vihainen/katkera, mutta se vain tulee mieleen aina välillä ja samoin ne tunteet, mitkä on jo alitajunnassa... :(

Loukkaannuin, kun sisko nauroi mulle, kun kerroin hänelle, että menin kihloihin. Niin ja sitten hän sanoi, "toivottavasti ei tuu olemaan rumaa mekkoa morsiusneidolle (hänelle)".

Myös yksi todella läheinen lapsuudenystävä osasi loukata, kun sanoi mua todella tyhmäksi, kun sanoin hänelle, että odotamme lasta.

#16, mulle sanottiin samaan tyyliin kuin sinulle, kun mun äiti kuoli. "Jumala tarvitsi äitisi siellä ylhäällä. Hänen on varmasti parempi olla siellä kuin täällä maan päällä". Sen jälkeen en ole "uskontoihin" ja "uskonnollisiin" puheisiin uskonut, ja tunnustan, että alkaa kiehumaan päässä jos joku tulee jotain mulle jumalasta puhumaan.

Olen pahoillani puolestasi, koska mikään ei ole niin rankkaa, kuin oman lapsen menettäminen. Löytyyhän niitä ihmisiä, jotka aukaisee suunsa ihan väärään aikaan ja päästää sieltä ihan vääriä sanoja.

muiden teot, loukkasi vaikka miten, annan usein ehkä turhankin herkästi anteeksi. Moni on sanonut, ettei voi käsittää miten mä voin aina ja aina vaan unohtaa (on siis muutama sellainen tapaus lähipiirissä, jotka toistuvasti loukkaavat tahallaan tai tahattomasti).



Mutta yksi on sellainen, jonka muistan ikuisesti. Anteeksi olen antanut, koska olen tajunnut jutun olleen tämän toisen ihmisen hölmöyttä, mutten unohtanut. Elikäs, olin teini-ikäisenä raskaana, halusin antaa vauvan adoptioon ja minun osaltani tämä projekti oli siis siinä pisteessä, ettei tarvinnut kuin synnyttämään lähteä. Ihan loppumetreillä vauva kuoli kohtuuni, syytä ei koskaan saatu selville. Mä tietysti surin asiaa, paitsi omasta puolestani, myös sen vauvan tulevan adoptioperheen puolesta, ja kun purin asiaa erään itselleni läheiselle ja luotettavalle aikuiselle, hän totesi: "No mutta, onhan se nyt tietysti parempi näin, kun sähän oot itekin vielä ihan lapsi." Muistan edelleen, miten minä, teini-ikäinen tyttö, selitin yli 40-vuotiaalle aikuiselle naiselle, kolmen lapsen äidille, että tottakai mä suren lapseni kuolemaa, oli se miten paras tai pahin tahansa, enkä mä sure pelkästään omasta puolestani, vaan myös siksi, että nyt jää joku, joka olisi vauvan adoptoinut, ilman vauvaa, ja joutuu taas odottamaan ties kuinka ja kauan. Kyllä minua loukkasi, ettei itsekin äiti-ihminen osannut tämän enempää asettua mun asemaani.



Mutta näin jälkikäteen, nyt kun olen jo aikuinen ja mitä kaikkea muuta, olen tajunnut, että kyse oli vain juuri tuosta, ettei tämä ko. ihminen osannut nähdä mun teini-ikäisyyteni ylitse eikä siksi pystynyt samaistumaan siihen tilaan, missä mä silloin olin.

Just nyt ei tule mitään loukkausta mieleen joka vielä kaihertaisi. Annan anteeksi helposti.



Omia sanomisiani kadun kauan.

eräs ystäväni kysyi, olenko tullut ajatelleeksi, että se johtui varmaan pahoista teoistani.

No, joo saatan muistaa mutta en anna häiritä tai rajoittaa elämää. Joskus tietenkin loukkaus saattaa muuttaa suhtautumista etäisemmäksi.

Pienet loukkaukset annan suht helposti anteeksi. Tosin jos niitä on paljon, niin saattaa jäädä hampaankoloon, mutta en niitä aktiivisesti muistele. Jos menee tietyn rajan yli, eli tietyssä tilanteessa tietty ihminen loukkaa riittävän pahasti, niin en unohda ja anna anteeksi vaan voin katkaista välit lopullisesti.



Esim. hyvänä ystävänäni pitämäni ihminen alkoi yhdessä poikakaverinsa kanssa vittuilemaan mulle baarissa. Ymmärtäisin vielä kahden kesken arvostelun/vittuilun, mutta en tilannetta kaksi yhtä vastaan ja tuossa tilanteessa. Itse en ole koskaan arvostellut ystävääni tai edes vihjaillut mitään negatiivista hänestä. En ota enää yhteyttä "ystävääni".

koulun käytävän valoja rämpätt''n päälle ja po's ja a'na kun valot sytty'vät ka'kk' (pojat) yökk'vät kuorossa. Kotona 'sän' ol' samaa m'eltä; ta's'n s''s tos'aan olla ruma!