Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Loukkaus, jota et koskaan unohda?
22.10.2009 |
Ja yleisemminkin, annatko loukkausten häiritä mieltänne kauan (hallita teitä?) vai meneekö kaikki toisesta sisään toisesta ulos, tai vain ohi, ja annatteko mielellänne anteeksi?
Kommentit (88)
vanhempi poikaystäväni muisti aina mainita kuinka ruma olen, ja kuinka en saa mennä ilman meikkiä ulos, varsinkaan tämän kanssa.
Voitte kuvitella, mitä tämä teki aralle ja silloin naiiville tytölle, joka kuuntelin poikaystäväänsä, ehkä luuli rakastavansakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitienpäivänä, lastemme isä ja ex-aviomieheni oli aamulla hakenut yhden ruusun jonka ojensi sanoin: "Siin on, vaikket sitä ansaitsekaan".
Pikkusiskoni viestitteli miehelleni "totuuksia" minusta, yritti kaikkensa että suhteemme kaatuisi. No, mies näytti kaikki viestit minulle.. En ole varmaan kolmeen vuoteen sitten ollut siskoni kanssa tekemisissä.
Välillä tosin ihmettelen miksi hän teki niin?
Pikkusiskoni viestitteli miehelleni "totuuksia" minusta, yritti kaikkensa että suhteemme kaatuisi. No, mies näytti kaikki viestit minulle.. En ole varmaan kolmeen vuoteen sitten ollut siskoni kanssa tekemisissä.
Välillä tosin ihmettelen miksi hän teki niin?
Anoppi joka ei pidä yhteyttä ei poikaansa tai lapsenlapseensa. Se loukkaa ja ihmetyttää, itsekin kun olen äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun adoptioäitini sanoi toistuvasti, että olen hänen elämänsä virhe. Ja se, ettei minua uskottu kun kerroin tästä, koska "eihän niin paljon kärsimään (lapsettomuudesta) joutuneet ihmiset niin sano, ja että kuvittelen kaiken".
paljon ennen kun minusta tuli äiti, eräs ystäväni sanoi minulle, että olinko ajatellut, että minusta ei varmaan ole äidiksi. Olen ihan tavallinen tallaaja, joten kommentti oli varsin outo ja loukkasi kyllä todella paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ex-mieheni oli pitkään tapaillut selkäni takana erästä yhteistä tuttavaamme. Asia selvisi minulle, mutta annoin muka anteeksi (typerä nuori minä!). Myöhemmin aiheesta keskustellessamme (riidellessämme) mies sanoi: "Kyllä minä sinun kanssasi tahdon olla, siitä huolimatta että kaikki kaverini ovat sitä mieltä että olen hullu kun olen kanssasi jos voisin valita myös sen toisen naisen". Ilmeisesti puhuttiin ihan ulkonäköasioista.
Lukioaikainen "ystäväni" sai jostain uksittua tietoonsa, että olen avioton lapsi. Vielä 80-luvun alussa asia oli suuri häpeän aihe ja selän takana kuiskuteltiin asiasta ilkeästi juoruillen. Niinpä hän näki asiakseen voitonriemuisena tiedollaan hekumoiden loukata minua kerran näin: "Sulla sitä ei olekkaan isukkia, hihihii ..."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitini on koko elämäni ajan arvostellut ja kommentoinut painoani. Ikinä en ole ollut ylipainoinen, joten en ymmärrä, miksi hän tuntuu olevan ikuisesti sitä mieltä, että minun tarvitsee laihtua. Pahin loukkaus, jonka olen häneltä kuullut, oli kun tulin vaihto-oppilasvuoden jälkeen takaisin kolme kiloa lihoneena. Hän sanoi minulle, että " Mun tekee pahaa katsoa tota sun olemistas". Ja sen jälkeen yritti saada minua menemään vaa'alle, jotta olisi saanut tietää, paljonko minun pitäisi laihtua. Lähdin ovet paukkuen pois.
[quote author="Vierailija" time="21.01.2014 klo 19:06"]
Lukioaikainen "ystäväni" sai jostain uksittua tietoonsa, että olen avioton lapsi. Vielä 80-luvun alussa asia oli suuri häpeän aihe ja selän takana kuiskuteltiin asiasta ilkeästi juoruillen. Niinpä hän näki asiakseen voitonriemuisena tiedollaan hekumoiden loukata minua kerran näin: "Sulla sitä ei olekkaan isukkia, hihihii ..."
[/quote]
Mitä?! Onpa kummallista käytöstä _lukioikäiseltä_ "ystävältäsi". Vaikka mitäpä minä tässä ihmettelen, olen itsekin moneen huonosti käyttäytyvään aikuiseen törmännyt. Julmasti sanottu!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.01.2014 klo 19:06"]
Lukioaikainen "ystäväni" sai jostain uksittua tietoonsa, että olen avioton lapsi. Vielä 80-luvun alussa asia oli suuri häpeän aihe ja selän takana kuiskuteltiin asiasta ilkeästi juoruillen. Niinpä hän näki asiakseen voitonriemuisena tiedollaan hekumoiden loukata minua kerran näin: "Sulla sitä ei olekkaan isukkia, hihihii ..."
[/quote]
Mitä?! Onpa kummallista käytöstä _lukioikäiseltä_ "ystävältäsi". Vaikka mitäpä minä tässä ihmettelen, olen itsekin moneen huonosti käyttäytyvään aikuiseen törmännyt. Julmasti sanottu!
[quote author="Vierailija" time="21.01.2014 klo 19:06"]
Lukioaikainen "ystäväni" sai jostain uksittua tietoonsa, että olen avioton lapsi. Vielä 80-luvun alussa asia oli suuri häpeän aihe
[/quote]
Ja paskat oli! Ilmeisesti ihmiset vuosikymmeniä myöhemmin liioittelee vanhempiensa lapsuuden ajan häpeän aiheet oman lapsuuden ajan häpeän aiheiksi. Kyllä se äpäröiden suuri paheksuminen sinne 50-60-luvulle on jäänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.10.2009 klo 20:47"]
En anna koskaan anteeksi ja jätän nämä ihmiset aina heti.
[/quote]Olen äkkipikainen ja pitkävihainen.En koskaan ole ilkeä kenellekään,mutta jos mulle ilkeillään en anna koskaan
anteeksi.
Mua on eniten loukannut anopin kommentti muutama vuos sitten ku oli ollut hoitamassa lapsia ja siivonnut keittiön kaappeja, että miksi minulla on niin monta avaamatonta karkkipussia kaapissa!!
et ilmankos oon lihonnut kun syön karkeilla itseni possuksi!?
pahoitin kyllä mieleni, painoni oli kyllä noussut, mutta ei karkeilla. Selvisi että kilpirauhasissani oli paha tulehdus ja sen myötä kilpirauhasen vajaatoiminta.
Onhan näitä loukkauksia ollut, mutta ne tulee ja menee, silti tosiaan muistan ne. Usein en niistä välitä, mutta jos niillä olisi suoranaista pysyvää vahinkoa, niin...
Joka tapauksessa kerroin ystävälle, että olen käynyt huorissa. Tuli ilmi, että ystävä oli kertonut asian tyttöystävälleen (nykyisin jo pitkään ex). Juu, arvatkaa, olenko kertonut huorista ystävälle sen jälkeen! Joitain asioita ei levitellä kenellekään, olkoonkin äiti, isä, tyttöystävä tms.! Toisin kuin monilla muilla tässä ketjussa tämä ystäväni on vieläkin hyvä ystäväni, kunhan vaan suljen erään yksityiselämäni osa-alueen häneltä.
Olen kuvitellut antavani loukkaukset mennä korvasta sisään ja ulos, mutta olen huomannut olevani pitkävihainen ja viilennän välit noihin tyyppeihin välittömästi ja heistä ei tule koskaan varsinaisia ystäviäni vaikka ruikuttaisivat lopun ikää.
Valitsen ystäviäni vähän ja huolella ja yleensä jo lapsesta asti tuttuja.
t. Mies
[quote author="Vierailija" time="21.01.2014 klo 20:20"]
Onhan näitä loukkauksia ollut, mutta ne tulee ja menee, silti tosiaan muistan ne. Usein en niistä välitä, mutta jos niillä olisi suoranaista pysyvää vahinkoa, niin...
Joka tapauksessa kerroin ystävälle, että olen käynyt huorissa. Tuli ilmi, että ystävä oli kertonut asian tyttöystävälleen (nykyisin jo pitkään ex). Juu, arvatkaa, olenko kertonut huorista ystävälle sen jälkeen! Joitain asioita ei levitellä kenellekään, olkoonkin äiti, isä, tyttöystävä tms.! Toisin kuin monilla muilla tässä ketjussa tämä ystäväni on vieläkin hyvä ystäväni, kunhan vaan suljen erään yksityiselämäni osa-alueen häneltä.
[/quote]
Minusta huorissa käyminen on oikeasti idioottimaista touhua ja sellaisten kaverien kanssa olen pari kertaa ollut reissussa, mutta vältän kyllä visusti sellaisia reissuja.
[quote author="Vierailija" time="16.02.2010 klo 01:13"]
kaikki loukkaukset. Se on tervehdyttävää, sillä anteeksiantamattomuus katkeroittaa.
[/quote]
Mitä huonoa siinä on, että on katkera joistain asioista? En ole koskaan ymmärtänyt. Tai "pessimistinen"?
Alue: Aihe vapaa
Minua haukuttiin eskarista yläasteelle läskiksi, joka sitten aiheuttikin pahoja syömishäiriöitä joiden takia elämäni nuoruusvuodet menivät pitkälti 100-kiloisena norsuna :(. Aineenvaihduntani on aivan sekaisin nykyään tuon takia. Toki syömishäiriöihin antoi oman lisänsä myös mm. neuroottinen perhekodin "äiti", joka "laihdutti" minua ja milloin huoritteli, milloin pilkkasi kurvikasta vartaloani. Pojat yökkivät minulle, myöhemmin tulivat kertomaan että tykkäsivät mutteivät uskaltaneet olla kanssani julkisesti, ne paskahousut...koko nuoruus ja aikuisuuden ekat vuodet meni käytännössä itsetunnon ollessa niin pohjamudissa etten koskaan esim. uskaltanut käyttää pelkkiä housuja vaan aina laitoin niiden päälle hameen suojaamaan "läskiä"(= normaalia) takapuoltani. Kerran ostin punaiset housut ja niistä tuli niin iso meteli luokassa että en kehdannut käyttää niitä enää.
Aikuisiällä tuntemattomat miehet ovat lähteneet seuraamaan ja haukkuivat koko sen matkan minua läskiperseeksi jne. Olin tuolloin 16-vuotias ja EDELLEENKIN NORMAALIPAINOINEN.
Olen vasta jälkeenpäin tajunnut miten traumaattinen elämäni on ollut ja nyt opettelen syömään normaalisti (ei siis ahmien tai kituuttaen). Vaikeaa on, hyvä alku tuli painonpudotukselle mutta siihe jäi. Jojolaihduttelun takia kroppani on pilalla ja vaikka aina sanotaan että "oma vika", minä osoitan sormellani nykyään kiusaajia. Jos törmäisin heihin pimeällä kujalla, luoja ties mitä tapahtuisi :(.