**Huhtikuun hanit - Lokakuu**
Kommentit (186)
Iltaterveyhdys,
Jännää, että täällä alkaa niin moni jo tuntea liikkeitä! Mulla ei ole asiasta mitään havaintoja. Toisaalta on tämä eka lapsikin, että varmaan tajuan vasta sitten Kuutin olevan kyseessä, kun tunnen kunnon potkun. Muita juttuja olen pitänyt omina "oireinani". Viikot alkaa kyllä vähitellen olla sitä luokkaa, että kai niitä liikkeitä vois jo periaatteessa tuntea.
H1N1 -rokotteen ottaminen mietityttää edelleen. Tänään sain viestin neuvolasta, että ensi keskiviikkona klo 10-16 rokotetaan raskaana olevia. Ajattelin soittaa neuvolaan maanantaina ja kysellä vielä vähän. Viimeksi en saanut mitään tietoa, vaikka kysyin. "Suositus on, että rokote otetaan." Eilen lueskelin netistä erilaisia luotettavana pidettäviä sivustoja. Pandemrix -rokotteen valmisteyhteenveto herätti epäilykseni juuri, kun olin päättänyt, että rokotteen otan. Siinä luki seuraavaa: "Tällä hetkellä ei ole tietoa Pandemrixin käytöstä raskauden aikana. Raskaana olevia naisia on rokotettu erilaisilla ei-adjuvanttia sisältävillä, inaktivoiduilla kausirokotteilla ja tulokset eivät viittaa epämuodostumiin eikä sikiöön tai vastasyntyneeseen kohdistuvaan toksisuuteen. -- Pandemrixin käyttöä voidaan harkita raskauden aikana, jos tämä katsotaan välttämättömäksi. Viralliset suositukset on otettava huomioon. "
http://www.ktl.fi/attachments/suomi/palvelut/rokotelahettamo/valmisteyh…
Rokotteessa on siis tuota adjuvanttia. Ja sitten taas: "Pandemrix rokotteessa oleva AS03 -adjuvantti on ns. öljy-vesi -pohjainen tehosteaine. Se koostuu skvaleenista, DL-alfa-tokoferolista ja Polysorbaatti 80:sta.
* Skvaleeni liittyy steroidi-kolesterolisynteesiin ja on solukalvojen luonnollinen komponentti. Sitä on useissa ravintoaineissa esimerkiksi kasvien siemenissä ja oliiviöljyissä.
* L-alfa-tokoferoli on synteettinen E-vitamiini.
* Polysorbaatti 80 (E433) on jauhonparanne, jota käytetään mm. elintarvikkeissa.
Tehosteaine koostuu siis tavanomaisista aineista, joita saadaan ravinnosta tai joita on esimerkiksi vitamiinivalmisteissa.
Tehosteainetta on testattu mm. Euroopan lääkeviraston (EMEA) hyväksymän H5N1-lintuinfluenssarokotteen turvallisuustutkimuksien yhteydessä usealla tuhannella ihmisellä. Tutkimuksia on tehty 3-9 -vuotiailla ja 18 vuotta täyttäneillä aikuisilla. Näiden tutkimusten mukaan ASO3 on erinomainen tehosteaine, mutta voimistaessaan puolustusreaktiota se myös herkästi aiheuttaa ärsytystä rokotuskohdalle."
http://www.ktl.fi/portal/suomi/terveyden_ammattilaisille/rokottaminen/p…
Ota tästä nyt sitten jokin selvä. Mitä ihmettä tässä pitää uskoa, kun viralliset sivutkin ovat keskenään ristiriidassa. Pitäisi varmaan laittan itsensä etusijalle ja ottaa rokote, ettei kuole johonkin jälkitautiin. Influessa on levinnyt epidemiaksi parinkymmenen kilsan päässä olevassa varuskunnassa...Että lähellä on jo.=(
Että tämä on hankalaa. Helvetin epidemia...
-Orkidea ja Kuutti 16+1-
Eksyin tälle palstalle ja huomasin, että täällähän on monta samanlaista "huhtikuuta" kuin minäkin ;)
Mahtuuko mukaan? Olisi kiva vähän kertoa itsestäänkin ja ehkä muutakin järkevää ja tietenkin saada tietoa muilta mammoilta ;)
Ollaan Lappeenrannasta päin ja LA on 6.4.2010! Eli tällä hetkellä raskausviikkoja on 17+3. Nuori äiti olen, vasta syyskuussa täytin 19 :) Mutta naimisissa olen ja tulevan isukin kanssa pikkuista odotamme innolla. Tuskinpa muutetaan LPR:stä mihinkään, joten synnyttämään lähdetään Etelä-Karjalan keskussairaalaan :)
luin eilen maikkarin sivuilta että suomeen ei ole edes tilattu sitä rokotetta jota WHO suosittelee annettavaksi raskaana oleville, eli lisäaineetonta.
Tällä hetkellä kantani on että en ota rokotetta.
liikkeitä tunnen heikosti, välillä pitää dopplerilla tarkistaa että EsteriArmas on vielä mukana :D
tiistaina neuvola. nyt stömään.
EsteriArmas 16+0
Tervehdys taas
Meidän kunnassa alotetaan alkuviikosta rokotukset, ekana sen possunuhapiikiin saa terveydenhuollon ammattilaiset ja yli raskaana olevat, joilla on yli 35 viikkoa raskautta takana.
Itselläni on neuvola torstaina ja ajattelin kysyä, jos voisivat samalla rokottaa. Kun on tuota välimatkaa aika tavalla. Lisäksi pitää koettaa saada alkuviikosta sairaslomaa, on alkanu kaikki fyysinen rasitus 'juilimaan' rankasti alavatsalla ja maanantaina pitäisi taas mennä töihin. Työnkuva on melkoisen fyysinen, nostelemista, kantamista jne. En kuitenkaan haluaisi ottaa turhia riskejä (enkä myöskään kiusata suotta itseäni) joten kysyn mahdollisuutta jäädä saikulle.
Noista possunuharokotteista vielä sen verran, että eilen jossain uutisissa sanoivat (vai luinkohan sen Kalevasta..) että sitä tehosteaineetonta on testattu vielä vähemmän kuin tätä meille tulevaa ja että se todennäköisesti on tehottomampi tarkoitukseen. Mene ja tiedä. Itseäni hirvittää sekä sikainfluenssa että rokotus. Rokotus tosin lähinnä oman piikkikammoni takia :)
Vauva mahassa on alkanut möyrimään, liikkeet tosin tuntuu lähinnä kun itse lepäilen. Maha on navan alapuolelta ihan pallo (myös kun makoilee), ei jää epäselväksi että raskaana ollaan. Tarvikkeita ollaan miehen kanssa vähän kateltu ja äitiyspakkauksesta kinasteltu. Yhden bodyn olen ostanu, mutta muuten olen ajatellu jättää sen tavaran haalimisen tuonne jonnekin tammikuulle.
Ja itse olen pienehkö, 157cm ja kolme lasta olen maailmaan normaalisti alakautta pukannut. Esikoisen kohdalla tehtiin synnytystapa-arvio eikä se ollut oikeastaan muuta ku laskeskeltiin vauvan pään kokoa, arvioitiin painoa ja mittailtiin mun lantiota. Aiempien lasten syntymäpainot on jotakuinkin 3100g, 3800g ja 3500g eikä yhdenkään kanssa ole ollut ongelmia mahtumisen kanssa.
Minapieni rv 15 (vai 15+1, en oikeen osaa laskea)
että rokotukset alkaa (siis eilen oli eka mahdollinen päivä), en lähtenyt vielä hakemaan..soittelen neuvolaan ens viikolla jos otan rokotuksen voinko ottaa neuvola käynnin yhteydessä joka vasta 11.11.
sain ihania uutisia torstaina vaikka olen raskaana sain TÖITÄ!! ja he tiesivät tilanteestani, työt jatkuu äityisloman alkuun saakka :) (senkin takia mietin ottavani rokotteen kun menen 'laitokseen' töihin). Toivottavasti terveys vaan kestää työtaakan..kolmivuoro työn.
nyt viikonlopusta nauttimaan kun saunassakin jo käyty!
Hyvää viikonloppua kaikille!
Väsyttää kovasti. pojalla 2-vuotiaalla alkoi eilen illalla ripuli ja yöllä sitten vielä oksentaminen alkoi. eipä juuri tullut nukuttua ja koko päivä oksennellut ja ripulia ollut. Mies meni aamulla töihin niin ei päivälläkään huilaus onnistunut. poika nukkui kyllä mut esikoinen oli hereillä. nyt odotellaan ketä seuraavaks pöpön saa...sitäpä tuo lapsiperheen elämä!
Poika1v onnittelut työpaikasta!
Onnea muuten ketkä ultrassa nähneet että poika tulee! tokassa näkyi 90% varmuudella poika ja ekaa ei tiedetty kumpi tulee. Nyt toivoin tyttöä enemmän kuin poikaa. olen ns tyttöfriikki vaikka poikaani rakastan yhtä paljon. Pian alkaa muutkin näkemään jos on näkyäkseen ja jos haluaa tietää.
rokotuksen olen edelleen ajatellut ottaa, 3.11 alkaen saa meidän neuvolasta sen sitten.
pahaa oloa on vielä silloin tällöin koko päivä mut ei onneks joka päivä. jospa loppuis jo kokonaan.
Rattaista ollut puhetta. esikoiselle ostin käytetyt "vanhat" makuuvaunut kuin tietämystä ei ollut ja uudet tuntui niin kalliilta. no pojalle ostin sitten uudet Emma bestar yhdistelmät ja olen ollut tyytyväinen. mä halusin heittoaisan jonka olem koennut hyväksi. meillä vaunut sellaisessa käytössä että yks vaunulenkki per päivä ja päiväunet terassilla. ja joskus vaunuissa kaupungille ja omalla autolla mennään. nämä siis maksoivat uutena kantokopalla 229 e eli ei kovin kalliit. rattaina käyttänyt vielä tänäkin päivänä.
äitiyspakkauksen ajattelin ottaa tästä kolmannestakin. teen jokaiselle lapselle sellaisen vauvamuisto laatikon niistä johon säilytän pakkauksen vaatteet ym ja sitten rakkaimmat vaatteet ja muistot. Äitini tehnyt mulle ja siskoilleni sellaisen jota on ihana tutkia.
kestovaippoihin en ole ihastunut mitenkään jotenkin kertisvaipat tuntuu olevan mun juttu.
Niin ja sokeriarvoista oli puhetta myös. Esikoisesta oli sokerit koholla joita mittailin ja pysyivät aisoissa säännöllisellä ruoka ajoilla sekä liikunnalla. Painoarvio oli viikkoa ennen 3,2 kg ja paino oli syntyessään 3,9 kg (40+1) ja toisesta ei kohonnut lainkaan mutta itse säännöstelin mitä söin ja säännöllinen ateria väli. Painoarvio oli viikkoa ennen 3,6 kg seurattiin jos kuitenkin olisi iso vauva tulossa kun edellinenkin. sanoin itse että isompi varmasti on mutta eipä uskottu. No poika syntyi 38+3 ja painoa oli huikeat 4,3 kg ja solisluu murtui kuin ei meinannut mahtua ulos. olen 161 cm pitkä ja vaikka ylipainoinen niin pituus enemmän määrää lantion todellisemman leveyden, yleensä. Lääkäri totesi synnytyksen jälkeen että jos oli mennyt 2 viikoa yli niin olis ollut 5 kg. nyt seurataan tosi tarkkaan painoa ja jos haluan niin saan sektion kunhan vaan sanon. ja jollain vauvat kasvavat isoiksi ilman mitään syytäkään. ja molemmat synnytykset olleet tosi vaikeita mutta mulle ei ole jäänyt mitään pelkoa. sillä mielellä olen että synnyttämään menen. nyt menen tietenkin sokerirasitukseen viikolla n 24
jopas tuli tekstiä
IHANAPERHE 13+6
Mukana menossa täältä Turun läheltä Liedosta kahden lapsen äiti (synt. tyttö 2003 ja poika 2005)ja kolmatta odotetaan saapuvaksi huhtikuussa.
Laskettu aika 4.4.2010 TYKS, Lieto
Alkuraskaus on ollut yhtä kamalaa pahoinvointia ja väsymystä, mutta nyt jo helpottaa. Ensimmäinen raskauteni oli samanlaista, mutta toinen oli aivan erilainen raskaus. Olen seuraillut keskusteluja, mutta aiemmin en ole saanut aikaiseksi kirjoitella :-)
Vaunut olisi tarkoitus hankkia käytettynä, lasten vanhoista olen jo hankkiutunut eroon. Vauvanvaatteita tosin on paljon säästössä, äitiyspakkausta en ajatellut tällä kolmannella kerralla ottaa. Kantorepun tai liinan olen myös suunnitellut hankkivani.
Aiemmin käytössä on ollut Ergo ja Pikkuruu.
Kiva, että meillä huhtikuun odottajilla on yhteinen ryhmä! Onkos täällä muita odottajia Turun/ Liedon seudulta?
Heippa kaikille!
Ajattelin nyt itsekkin tulla keskusteluun mukaan kun aina vaan on tullut luettua näitä kirjoituksia=)
Mulla on laskettuaika 7.4.2010 ja oon kyl niin onnessani tästä ekasta pikkuisesta. Viime päivinä on tullut vaan sellanen fiilis että onkohan kaikki ihan kunnossa kun mulla ei maha oo oikeestaan vielä kasvanut (kun on tuota omaakin laardia sen verran mukavasti) enkä ainakaan vielä oo tuntenut mitään potkuja ym. Lääkäri oli kolmisen viikkkoo sitten missä sydänäänet kuuluivat mukavasti mut täs olis vielä 2 vko suraavaan neuvolaan ja en malta odottaa että pääsisin taas kuulemaan ne sydänäänet ja toteamaan että vauva vielä mukana menossa.
Oon käynyt kaks kertaa ultrassa ja siellä kaikki ollut ok. Np-ultra oli 25.09.09 ja masuasukki liikkui ihan kamalasti =)
Viimesen kahden viikon aikana tullut jonkinverran alaselkäkipuja. Varsinkin kun istuu kauan ja lähtee liikkeelle niin tuntuu aika ikävältä ihan tuol häntäluun kohdilla. Onko muilla ollut samanlaisia tuntemuksia? Muuten on mennyt ilman mitään suurempia murheita tämä alkuraskaus.
Hauskaa syksyn jatkoa kaikille huhtikuun haneille!
-Hanna
Täällä jännitetään tänään olevaa ekaa lääkärineuvolaa....ja olen kauheassa flunssassa. eilen ja tän päivän olen saikkarilla. Järkyttävää kun koko ajan särkee pää ja ei viitsisi niin kamalasti mitään panadoliakaan ottaa. Maha on mun mielestä aika suuri viikkoihin nähden..saa nähdä millainen valas musta oikein tulee :(
Nuppu2010: Olen Turun seudulta myös ja tänne perheeseen odotetaan kolmatta lasta ..yllätysvauvaa :)..laskettu aika on menkkojen mukaan 26.4...ultra näytti 29.4
kolmasunelma 14+0
Tää huokaiseee helpotuksesta kun kuulee ettei oo ainut kenellä vatsaa jo on :) Ei osaa oikein arvioida kasvaako maha sen mukaan mitä pitäisi, esikoinen kun on tuloillaan. Painoa ei ole tullut juuri ollenkaan lisää (ekan ja tokan neuvolan välissä 100grammaa), mutta maha alkaa olee pallo. Liekö jotain suolistoturvotusta vai onko se tosiaan jo vauvamaha mikä näkyy ?! :) Ainakin ihmiset ketkä tietävät mun raskaudesta huomauttavat jo että maha näkyy :)
Olo on ollut myös flunssainen, c-vitamiinia vaan turpaan :)
Pikkumurun liikkeitä odotellen
-Jennu1
Ihanaa tää raskaus kyllä, luulin, että pahoinvoinnit jo helpottaneet kun melkeen kaks viikkoa mennyt kun viimeksi oksenteli. No eilen alkoi taas samanlaiset pahoinvoinnit, ja sain meiän talon rakennustyömaan laidassa seisoskella oksentelemassa, ja edelleen sellainen olo, et vois oksentaa. No toivon mukaan menee pian ohi. Muutkin oireet tuntuu vaan pahentuvan väsymys ja päänsärky. Tuntuu että näen vaan kummallisia unia kaikki yöt. No kai tää kaikki kuuluu sitten tähän raskauteen.
Nuppu 2010, mä asustelen kanssa väliaikaisesti Liedossa mun vanhempieni luona mieheni ja 6-vuotiaan poikani kanssa. Tosin toivon mukaan päästään muuttamaan Turkuun jouluun mennessä. Rakennetaan siis tällä hetkellä taloa.
Heippa!
Täällä yksi uusi, joka kovasti haluaisi liittyä joukkoonne. Olen lueskellut tätä lokakuun ketjuanne ja tulin jutuistanne niin hyvälle tuulelle, että halusin kertoa myös omasta odotuksestani.
Itselläni ensimmäinen raskaus käynnissä. Raskausviikkoja nyt 15+3 ja laskettuaika 16.4.2010. Tampereella asustellaan, eli synnytyssairaala on TAYS.
Työkseni teen toimistohommia, eli 8 tuntia työpöydän ääressä istumista. Tähän asti kaikki mennyt tosi hyvin ja olen onnekseni välttynyt pahoinvoinneilta. Alkuraskaudesta vaivasi väsymys ja ainainen nälkä jatkuu edelleen :). Masukin on kasvanut jo siinä määrin, että viikonloppuna piti käydä H&M:ssä hankkimassa ensimmäiset äitiysfarkut. Olo on nyt huomattavasti helpompi istumatyössä, kun ei jatkuvasti vyötärö kiristä. Itse jo kovasti odotan masun kasvua ja olen todella ylpeä tulevasta äitiydestäni - niin kuin varmaan me kaikki :).
Joku täällä aiemmin kirjoitteli ratsastuksesta ja itsekin olen lajia harrastanut jo lähes 20 vuotta. Lopetin hetkeksi heinäkuussa, kun päätin vaihtaa tallia, mutta koska plussasin elokuussa, niin päätin jättää harrastuksen samantien. Vaikeeta on ollut, kun hevoset ja ratsastus on ollut henkireikä. Muuten olisin varmaan jatkanut niin pitkään, kun itsestä hyvältä tuntuu. Vesijumppa on nyt tullut uutena harrastuksena ja se sopii tosi hyvin odotukseen. Suosittelen!
Onhan tässä näitä huoliakin sitten... Itselläni keskenmeno takana viime maaliskuussa ja se kummittelee edelleen mielessä. Tosin eipä niin vaikeasta kokemuksesta pääse varmaan koskaan yli. Voimia vaan kaikille saman kokeneille! Kyllähän tämä uusi raskaus (ja näinkin pian) piristi kovasti, mutta nyt on sitten tämä hemmetin sikainfluenssa!!! Itse olen päättänyt ottaa rokotteen ensi viikolla, mutta ymmärrän kaikkia, jotka miettii, ottaako vai eikö.
Fantasy: Sä ilmaisit asian just niin kuin mäkin oon sen ajatellut, eli kun on jo keskenmeno takana ja epävarmuus sen takia painaa mieltä, niin sitten tulee vielä joku hiivatin H1N1-virus. Miksi juuri nyt?! Toivotaan, että tauti osoittautuu yhtä lieväksi kun lintuinfluenssa-hässäkkä muutama vuosi sitten.
Meillä takana on np-ultra (11+3) ja siellä kaikki oli ok. Käytiin kyllä yksityisellä jo varhaisultrassa viikolla 9, kun edellisen raskauden keskenmeno selvisi meille vasta 13 viikolla ultrassa. Enää ei olisi pystynyt odottamaan niin pitkälle. Nyt olen ollut ihmeen rauhallinen tämän raskauden kanssa, vaikka ainahan sitä huolestuu pienistäkin vatsan nipistelyistä. Kiva lukea täältä, että ei ole ainoa näiden huoliensa kanssa.
Tulipas runoiltua heti ekaan viestiin :).
- Perhonen_81 15+3 -
Jokohan sitä kohta uskaltais kertoa kaikille tutuille ,että täälä odotetaan kaksoisia?
Nimittäin en ole paljoa uskaltanut ihmisille kertoilla,paitsi tietty niille jota tapaan harvase päivä, mahahan sen jo kertookin. Painoa on tullut 6 kg jo.Jotenkin on vieläkin sellanen olo ettei oikein usko tätä todeksi..
Ens viikolla pääsee taas ultraan näkemään kunka kaverit voivat, neuvolassa perjantaina äänet kuului hienosti.Täytyy varmaan pyytää sieltä ultrasta kuva vauvoista jos saa, kun perheen muut lapset haluaisivat kovasti jo nähdä kaverit äitin vatsassa.
Itse ajattelin hakea ens maanantaina influenssa ja sikainfluenssa rokotukset, kun ainakin tays:in lääkärit niitä suosittelee kovasti..
Olen hirveesti ruvennut kuitenkin miettimään ,että tarvisko kuitenkin ostaa jonkunnäköiset käytetyt tuplavaunut, olishan sit kuitenkin helpompi kulkee vaikka isompia päiväkodista hakemaan..No,mutta onnea kaikille jotka ovattänne asti päässeet raskauksissa :)
soikku rv 15+3
Huh helpotus! Vihdoinkin uskallan taas tänne päin vilkaista. On nimittäin ollut elämäni pisimmät ja piinavimmat viikot. Ehkä siitä on jo useampi viikko kun viimeksi täällä kirjoittelin ja silloin kerroin, että olen menossa istukka tutkimukseen kun mulla sellaisen lihastydtrofian kantajuus, joka voi tulla poikalapsille.
Pari viikkoa odottelin näytteen tuloksia ja sitten mulle selvis, että näytteestä ei oo voinut tutkia kromosomeja vaan on tehty dna tutkimus. meinasin repiä jo hiukset päästä tänään kun odottelin tuloksia saapuvaksi. En tiiä onko muilla samanlaisia kokemuksi, mut voin kertoo, et ihan kamalaa!!
No sain HYVIÄ uutisia ja taas uskallan hengittää. Pikku jäpikkä on tulossa! siispä meidän pikku typyllä( 9kk) riittää ihmettelemistä kevät puolella .Nyt vaan toivon koko sydämmestäni, että kaikki menee hyvin :)
Tippu rv 13+5
Nyt on ensimmäinen kuollut sikainfluenssaan... Sairas hän oli kyllä muutenkin, mutta silti - aika pelottavaa, kun juuri myös meillä raskaana olevilla on moninkertainen mahdollisuus kuolla tautiin/taudin jälkioireisiin kuin muilla samanikäisillä...
Mutta parempiin uutisiin, eli TERVETULOA Julia, nuppu2010, Perhonen81 ja Hanna 1983!!! Ihanaa, että joukkomme edelleen kasvaa :D - Nyt ollaan varmasti "suosituin" ja luetuin pino... Ja niinkuin aiemmin on todettu, niin tosiaan lomat on tehneet tehtävänsä ;D!
Hanna1983, vielä että mullakin on ihme kipuja häntäluussa tai ihan alaselässä :O! Jos istuu kovalla, niin tuntuu ja myös jos töissä oon joutunut olee sillee vammasesti vähän kumarassa (välillä joudun :/) niin häntäluu/alaselkä on tosi kipee monta päivää... En muista esikoisen aikaan kyllä tällästä...
Poika1v. Onnea työpaikasta, tosi ihania ja ymmärtäväisiä :)
ihana perhe, toivottavasti säästyisit mahataudilta sinä - ei oo kivaa raskaana :/! Zemppiä!
Soikku80, no oletpas pitkälle pystynyt pitää salassa ;D! Mä kerroin kaikille raskaudesta vasta rv16, mutta moni oli arvannut jo - mun mahasta :)! Sulla vielä kaksoset :D! Oletkohan edelleen ainoa, jolla kaksoset kyydissä?!?
Omaa napaa ei kummempia... Kaamea väsymys vaan jatkuu ja tietenkin tuo sikainfluenssa stressaa, hyvinkin paljon... Mutta ihanaa ja positiivista on, että vauvan liikkeet tuntuvat päivä päivältä selkeämmiltä :)))! Toi doppleri on ollut kullan arvoinen myös, vaikka nykyään sillä on vaikea löytää syke - koska mulla on eteisistukka... Aiemmin löytyi helpommin, mikä on aika outoa... Mutta luulen, että nyt on vaikeampi löytää, koska kohtu on noussut vähän ylemmäs ja ehkä tällöin istukka on jotenkin enemmän vauvan edessä?!? Mutta onneksi siis nuo liikkeet tuntuvat ja kyllä sen sykkeen löytää, kun malttaa odottaa että herra liikuskelee oikeaan kohtaan ;D
fantasy&hope rv18+3
on niin sekaisin päivistä että ei tiedä mikä päivä on. tänään on kuitenkin toivottavasti maanantai sillä oletettavasti huomenna on neuvola. ellen ole katsonut väärin. en yllättyisi :D
kauhea pääkipu ollu monta päivää. ja väsymys. en tiesä onko poskiontelontulehdus kun on nuha ollut jjo monta viikkoa. ja kipu on niin kova että ei voi olla. olen kärsinyt migreenistä monta vuotta ja jonkunlaisen pääkivun kanssa voi olla. mutta ei tämän. ja vielä yksin esikoisen kanssa. jippii...
ja kotihommia joita voi tehdä kun esikoinen nukkuu niin ei voi tehdä ku on pakko mennä nukkumaan. väsy on kauhea koko ajan.
huomenna tosiaan neuvola, heti aamusta. on jo aikaki :D
fantasyn tavoin totean että doppleri on ihana keksintö.illalla yleensä kuuntelen sängyssä kun EsteriArmas siellä sätkii ja potkii sopivasti mikkiin :)
esikoinen nukkumaan ja itse kanssa perässä.
EsteriArmas 16+3
Tervetuloa uusille.
Meillä muutto kiireet päällä, joten pikaisesti vain lukaisin juttuja ja ajattelin kertoa kuulumiset täältäkin.
Maha ei tunnu kasvavan ja liikkeitäkään ei pahemmin ole huomannut. Välillä tulee sellanen epämääräinen olo että ihan kuin tuntis liikettä, mut sit ei taas pitkään aikaan tunnu. Tietysti nyt on tullut heiluttua koko ajan ja eihän sitä silloin huomaakaan. Istukasta en tiedä missä on, viimeks oli edessä ja potkut tuntui aikaisin ja selkeästi..
Vajaat kaks viikkoa neuvolaan. Viime neuvolan jälkeen mainitsinkin että mulla on kuukauden päästä seuraava käynti, mut eipäs ollutkaan sitten. Täti sekoili varmaan jotain kun siirsi sen sitten myöhemmäksi, pidempi käyntien väli siis niinkuin muillakin Helsinkiläisillä.
Nyt pitäis jatkaa pakkaamista ja ehkä hieman aloittaa jo siivousta ainakin kaappien hyllyjä pyyhkimällä.
Mukavaa viikon jatkoa!
Omppulin äiti rv 15+3
Minun pitäisi päättää huomiseen mennessä otanko rokotteen vai en... Pää sekoaa! Edellisen yön valvoin ja mietin asiaa, mutta päätöstä en saanut tehtyä... Kun ei tiedä rokotteen haitoista sikiölle (jos sen ottaa) eikä tiedä taas näitten influenssalääkkeiden (jos sairastuessa joutuu ottamaan) haitoistakaan raskaana olevilla niin..? Argh! Sitten on vielä toinen vaiva... Minulla on nyt parina aamuna tuntunut ikävän tuntuista nipistelyä kohdunsuulla (näin ainakin kuvittelen paikan) Nipistely on aikalailla samanlaista kuin Papaa otettaessa... Onko kellään kokemuksia samanlaisista vaivoista? Olenko nyt hysteerinen jos soitan neuvolaan?
Onnittelut uusille mukaan tulijoille ja toivon kaikille stressitöntä odotusta! :)
Täällä pää kippeenä oon miettinyt kantaani rokotteeseen, olen ollut niin vastaan monta viikkoa ja nyt sitten aikani pähkäiltyä muutin sen. Aivan kauhea tilanne joutua miettiä tämmöistä asiaa, kun pitäisi nauttia tästä ihanasta raskausajasta. Olen siis päättänyt rokotteen ottaa. En jaksa edes tarkemmin päätöstäni perustella, ainut on että 3x riskiryhmäläisenä (työ, astma sekä raskaus)oli yksi vaikutus asiaan.
Ja edelleenkin ajattelen näin että jokainen tekee oman päätöksensä asiasta. Tsemppiä aivonystyröille.
Pää niin tyhjä etten muuta tähän edes osaa nyt kirjoittaa. Helpottunut olen että päätöksen olen tehnyt ja toteuttanutkin sen jo.
T: Marjapuu75 16rv
Tänään käyty neuvolassa mukavalla käynnilla. Eilen oli sokerirasitus ja kaikki arvot ok! Ihanaa, jipii! Muutenkin kaikki ok. :)
Possurokotteen saan 3.11. Jo ensi pe olisi mahdollista saada, mutta ajattelin vitkuttaa sinne tiistaille. Toivottavasti ei ala täällä epidemia jyllätä ennen sitä! Ja sitten menee vielä pari viikkoa ennenkuin saa suojan. Isänikin on lähdössä ensi viikolla Norjaan työmatkalle -saa kyllä pysyä palattuaan kaukana meistä ainakin viikon -jos siis pysyy terveenä. Naapurikunnissa tauti jo jyllää, joten kyllähän se huolestuttaa...
Oliko sinisini, joka pohdiskeli paastoarvoaan? Eikös se ole just niin, että jos paastoarvo korkea, niin silloin insuliinin tuotannossa häiriöö, joka nostaa sitä verensokeria? Jotenkin näin...
Hyvää viikonloppua!
Velmutar rv 15+4