Täh, neuvolassa suositeltiin 2kk ikäiselle vellejä!?!?
Meillä on 2kk ikäinen neiti, joka on pienestä asti syönyt tiheään, pahimmillaan puolen tunnin välein. Nyt syöttövälit on vakiintuneet 1-2tuntiin öin ja päivin, minulle tämä on ok enkä sitä ole pahana pitänyt tai että mitään muuta vielä tarvitsisi kun tissiä.
Neuvolassa kuitenkin sanottiin tai suositeltiin, että tytölle pitäis alottaa velli. Olin aika ihmeissäni, mitään kunnollisia perusteluja en saanut, ainoastaan sanoi, että kun syö niin tiheään, että velli auttaisi siihen.
Painokin oli mielestäni noussut hyvin eli reilu 600g 1kk neuvolan jälkeen.
Kyseessä on siis meidän ensimmäinen lapsi.
Kommentit (76)
Ei se ole mihinkään muuttunut.
ennen oli 6kk, tän pirpanan aikaan on 4kk.
Mun vauva on nyt 3½ kk, tosin en aio tuota suositusta toteuttaa.
Toiset syö tiheämmin kun toiset, ei siitä tarvitse alkaa tappelemaan ja kun tilanne on ap:lle ok, niin miksi hänen pitäisi jotain muuttaa? Ja ap:han on sanonut (jos olette myöhempiä viestejä lukenut), että hänellä jää maitoa yli, vaikka vauva on rinnalla 1-2tunnin välein, mistä te tuon tunnin revitte, jos ap sanoo 1-2tunnin välein?
Meillä esikoinen söi tunnin välein ensimmäiset kuukaudet kunnes 3kk iässä syöttöväli piteni, maitoni riitti hyvin ja nyt on terve 10v.
Keskimmäinen söi 3-4tunnin välein ja jo 2kk iässä alkoi nukkua 5-6tunnin pätkiä. Nyt hän on 4v ja terve hänkin.
Kuopus on sitten näiden kahden väliltä, päivällä syö 1,5-3tunnin välein ja öisin syö 3-5tunnin välein.
Ja meidän esikoinen ei Ensimmäisen 6kk aikana nukkunut kun maksimissaan 2tuntia putkeen, vaikka 3kk iässä yösyöttöjä oli enää 3-4tunnin välein. Eikä hänelle ole tuosta mitään vaurioita tullut.
Jatka ap vaan samalla linjalla kun vauvasi voi hyvin. Minä olen myös moniallergikko eikä minulta sen takia kielletty imetystä, kunhan vaan huolehtii, että syö tarpeeksi terveellisesti.
Eikä se ole suotavaa alottaa 2kk ikäselle vellejä, aikasintaan 4kk iässä. Neuvolan täti ei ole kauhean ammattitaitoinen ollut noin sanoessaan.
siis TÄH?!
Vanhemmuus on muutakin kuin täysimetystä. Kun lapsenne ovat koululaisia, saatte ehkä vähän perspektiiviä tuohon ajatteluun.
Neuvolan terkan puheissa järkeä. Hän näkee niin paljon perheitä, että kokemuksen rintaäänellä varmasti puhuu. Ei kuulosta terveeltä hommalta ap:n toiminta. Hormoonihuuruissa voi toki tuntua oikealta. Mutta oon ihan varma, että 10 v päästä naureskelet, kuinka pallo hukassa sitä esikoisen kanssa olikaan.
Jos maitosi ei riitä, anna korviketta. Simply as that. Olet edelleen aivan yhtä hyvä äiti. ja ehkä parempi, koska et pidä vauvaa nälässä täysimetyshysterian vuoksi. Velliä ei vielä tarvitse.
suositus oli imettää ja siirtyä kiinteisiin 6kk tienoilla, mutta tänä vuonna suosituksen ovat muuttuneet. Lastenlääkäreiden ja neuvoloiden uusi suositus on siirtyä kiinteisiin 3-4kk tienoilla, eli palataan ajassa taaksepäin. Johonkin allergia-juttuun tuossa viitattiin, mutta meni ohi kun ei meitä asia enää koskenut.
väsyttävät itsensä tuollaisella imetystahdilla. Missä välissä lapsi nukkuu kunnon unet, jotka tärkeitä aivojen kehitykselle? Ap:n kannattaa kiinnittää huomiota juoko tarpeeksi itse nestettä ja syökö tarpeeksi monipuolisesti, eli onko maidossa itsessä tarpeeksi vai liian vähän potkua vauvalle. Mielestäni pitää ajatella lapsen parasta, eikä pelkästään fanaattisesti ihannoida imettämistä. Äidit ovat 1. lapsen kanssa epävarmoja usein muutenkin.
Mä olen imettänyt kolme lasta just silloin kun ovat halunneet syödä. Välillä se n tarkoittanut sitä tunnin-kahden välein syöttämistä. yksi lapsista sen sijaan on pitänyt pitkät syöttövälit. Enpä ole merkittävää eroa näiden laste älykkyyksissä nähnyt. Sitä vastoin aika paljon on tutkimuksia, joissa on totdettu, että pullosta imeminen stimuloi vauvan aivoja huomattavasti huonommin kuin rinnan imeminen, ja korvikkeen rasva ei optimaalisesti tue kehittyviä aivoja. Että jos nyt syyllistetään vähästä unesta, niin syyllistetään sitten siitä korvikkeesta, eiks joo?
Ja itse asiaan: leikki-ikäisistä ei kukaan voi sanoa kuka imi ja mitä ja kuinka kauan ja paljonko nukkui ja millaisissa pätkissä. ELÄKÄÄ STRESSATKO!
Ja ei se imetys tosiaan ole kaikille millään lailla raskasta ja rasittavaa, voisitteko uskoa? Yöimetykset pystyy hyvin hoitamaan perheperdissä ilman että on ikinä väsynyt, kun vauvan ei tarvitse kuin inahtaa, ja sille antaa rinnan, ja se siitä syö ja molemmat jatkaa uniaan kun hyvältä tuntuu. JOS taas siihen ei pysty, ja joutuu kunnolla heräilemään, kannattanee miettiä vaihtoehtoja ja sitä yöunien pidentämistä.
Mutta elkää nyt esitelkö niitä omia asioitanne ainoain totuuksian, tilanteet on perhekohtaisia.
Mutta ei kukaan ole suositellut vellejä tms. kun ovat hyvin kasvaneet. 2 ekaa oli täysimetyksellä 6kk saakka ja kolmas on vasta nyt 3kk mutta jos kaikki sujuu hyvin niin aloitan kiinteät taas vasta 6kk ikäisenä. Lapseni ovat olleet kaikki pulleita ja makkaraoisia vauvana MUTTA ovat syöneet myös usein ja yölläkin 2-3krt. En usko että maidossani olisi mitään "vikaa" vaan luulen että vauvat useimmiten syövät tätä tahtia. Ne jotka alkavat nukkua pieninä täysiä öitä ovat harvinaisemmpia.
Meillä lapset ovat isompina paljastuneet kiinteiden myötä allergisiksi ja vaivat ovat alkaneet sitten kun ollaan kiinteitä alettu antamaan. Siksikin mieluiten tätä kolmatta imetän mahd.pitkään jos vaan pelkällä maidolla hyvin kasvaa.
Kasvoi erittäin hyvin kaikkien käyrien mukaan ja oli tyytyväinen vauva. Neuvolassa ja lääkärissä oltiin myös tyytyväisiä eikä kehotettu korvikkeeseen. Jotkut vauvat syövät tiheästi, ei se tarkoita että vauva ei saisi tarpeeksi maitoa. Jos vauva on syönnin jälkeen tyytyväinen, niin lisäruoalle ei ole tarvetta. Jos on jatkuva nälkä, niin sitten on.
Vain, jos äiti kokee syöttämisen hankalaksi tai on väsymystä, on syytä siirtyä muuhun ruokaan.
siis TÄH?! Vanhemmuus on muutakin kuin täysimetystä. Kun lapsenne ovat koululaisia, saatte ehkä vähän perspektiiviä tuohon ajatteluun. Neuvolan terkan puheissa järkeä. Hän näkee niin paljon perheitä, että kokemuksen rintaäänellä varmasti puhuu. Ei kuulosta terveeltä hommalta ap:n toiminta. Hormoonihuuruissa voi toki tuntua oikealta. Mutta oon ihan varma, että 10 v päästä naureskelet, kuinka pallo hukassa sitä esikoisen kanssa olikaan. Jos maitosi ei riitä, anna korviketta. Simply as that. Olet edelleen aivan yhtä hyvä äiti. ja ehkä parempi, koska et pidä vauvaa nälässä täysimetyshysterian vuoksi. Velliä ei vielä tarvitse.
Suhteen pitäisi olla jotenkin välinpitämätön, koska 10-vuotiaan vanhemmalla on eri huolet kuin vauvan äidillä? Nää on taas ihan älyttömiä juttuja.
SItä lasta hoidetaan parhaalla mahdollisella tavalla ja rakkaudella sen ikätason vaatimalla tavalla ja piste. Ihan turha on 10-vuotiaan vanhemman miettiä, että vittuakos tässä tätä kersaa roudaan harrastuksiin, ei siitä kuitenkaan Litmasta tule, tai miettiä, että turha tässä mistään läksyjen teosta olla huolissaan, kun 18-vuotiaalla on kuitenkin ihan eri jutut...
Kukin hoitaa kykyjensä mukaan. Ei se korvike mikään autuaaksi tekevä asia ole, ja jos ap ja vauva ovat tyytyväisiä, niin jatkakoot samaa rataa.
Jos lapsi kasvaa rintamaidolla hyvin ja itse et koe syöttötahtia hankalana, niin jatka niin kun hyväksi näet. Ehkä tuossa on taustalla se, että terkkka kuvitteli sinun olevan uuvuksissa?
Mielestäni syöttötahti kuullostaa ihan normaalille ja vauvathan tunnetusti joskus saa niitä tiheän imun kausia. Jos alat kyllästyä imetykseen, harkitse velliä tai vastiketta.
Terkan ohjeet on kyllä aika, mutta ei velli toki vauvaa vahingoita. Ja suosituksetkin on suosituksia, eli kunhan lapsi kakkaa ja pissaa riittävästi, on tyytyväinen ja kasvaa hyvin ja itse jaksat niin älä korjaa sellaista, mikä ei ole rikki. :)
Vauvan on täysin normaalia ja tarkoituksenmukaista herätä parin tunnin välein syömään. Vauvalla ei ole vielä mm. verensokerin säätely kehittynyt, joten on luonnollista että hän herää usein syömään. Ei vauvaa ole luotu nukkumaan täysiä öitä. Nämä on näitä laiskojen äitien puheita jotka pillastuvat jos vauva syö muussa tahdissa kuin neljän tunnin välein 5min kerrallaan, ja nuku yöllä 10 tuntia putkeen.
väsyttävät itsensä tuollaisella imetystahdilla. Missä välissä lapsi nukkuu kunnon unet, jotka tärkeitä aivojen kehitykselle?
överiksi vetämistä jos antaa vauvan syödä tunnin välein? Mun pikkuisella oli ensimmäiset kuukaudet niin kova imemisen tarve että hereillä ollessaan pahimmillaan vartin välein halusi tissille, söi/lutkutti varmaan 20 krt päivässä. Siinä oli jaksaminen tiukoilla, mutta minkäs teit. Ei huolinut tuttia, ja on eka lapsi niin kyllä mulla oli mahdollisuus antaa vauvalle mitä tarvitsi kun en halunnut pientä huudattaakaan. Nyt on 3 kk ja syö hereillä ollessaan tunnin-parin välein.
Minä imetin kolmatta ja neljättä lasta vuorokauden ympäri tyyliin tunti imetystä, tunti väliä. Toimin siis nimen omaan myös huvituttina. Se sopi minulle hyvin kun ei ollut juurikaan "muuta elämää". Puoli vuotta täysimetystä ja lähes täysimetystä vuoden ikään. Toisella imetys jatkui pääasiallisena ravinnonlähteenä kolmen vuoden ikään.
Enkä ole imetysfanaatikko. Ekalle lapselle annoin välillä soseita jo parikuisena jotta voisin myydä äidinmaitoa enemmän. Tokaa lasta ruokin puoliksi pullosta sen takia että hän oli liian hermostunut rinnalle. Nykyistä 2 kk vauvaani (viidettä) imetän päivisin hyvin tiheään, mutta öisin hän saattaa nukkua jopa 8 h putkeen. Nykyään minulla on omia menoja paljon ja kun en viitsi lypsää niin sillä aikaa saa miesväeltä Tuttelia.
Mutta takas tohon että miten tunnin välein imetys ei rasita... silloin mennään tietty sänkyyn pötkölleen ja joko nukutaan tai nautitaan vaan mahtavasta oksitosiinitripistä. Nautinto alkaa oikeastaan vasta sitten kun maidon heruminen on loppunut ja vauva vaan "hieroo tyhjää". Ja yöllä voi nukkua ihan koko ajan lukuun ottamatta sitä hetkeä kun tunkee tissin suuhun. Ei taatusti väsytä! Tokan lapsen kanssa ei ehkä onnistu, kun on mustasukkainen esikoinen häirköimässä. mutta myöhemmillä lapsilla onnistuu hyvin, kun opettaa muut lapset leikkimään huoneessaan keskenään.
Yleensähän tähän ois vastannu suurin piirtein kaikki, ettei vellejä tuon ikäiselle ja tissimaito riittää hyvin jne. Nyt täällä näyttää suurin osa olevan sitä mieltä, ettei neuvolan terkassa ole mitään vikaa, tietää kaiken paremmin ja velliä voi ihan hyvin antaa 2kk ikäiselle. Ja ap on imetysfanaatikko kun hänelle on ok, että vauva syö 1-2tunnin välein. Hei herätkää nyt oikeesti, 2kk ikänen on vielä pieni ja kuten joku muukin sanoi niin on täysin normaalia, että syö usein, hällä ei välttämättä verensokerit vielä pysy ym.
Ap:ta on minusta turha syyllistää, sillä hän ei valittanut, ettei jaksa vaan ihmetteli neuvolan suositusta. Minäkin kyllä ihmettelen, että miksi ehdotettiin vellejä kun painoa oli tullut hyvin eikä tyttö ole muutenkaan nälkäinen.
Mulla on viidestä lapsesta neljä ollut tuollaisia tiheään syöviä. Yhdenkään kohdalla en kokenut sitä ongelmaksi, en edes ekan kanssa. Syötin, kun lapset halusivat, ja öisin nukuin niin, että tissi oli vauvan suussa. Ei ollut uupumusta eikä univelkaa, vaan jaksoin erinomaisesti. Ja vauvat kasvoivat ihan käyrien mukaan, olivat terveitä ja tyytyväisiä, pissasivat ja kakkasivat normaalisti. Musta oli ihan luonnollista imettää silloin, kun lapset maitoa tai imemistä tarvitsivat.
en voi muuta sanoa kun että jo on ihme vastauksia tullut.
Ei missään nimessä velliä noin pienelle, jatka rauhassa vauvan tahtista imettämistä kun se teille molemmille sopii. Tärkeintä, että vauva on tyytyväinen, ei toki itseäänkään saa piippuun vetää, mutta tuon ikäisen ensisijainen ravinto on äidinmaito tai korvike, jos ei oma maito riitä. Ja tyttösi painokin on noussut hyvin, ei mitään syytä huoleen tai lisäravintoon.
th
kun musta se nimenomaan on, jos lapsi siihen tahtiin rintaa kaipaa!!!
siis lapsentahtisuus on ihan ok (mutta tunnin välein syöttäminen ei ole sitä).
Kun ei se maito voi kuulemma olla liian laihaa, niin miten se voi olla liian paksua?
Muuttaako av mammat mieltä ketjun ja/tai mielen mukaan...
Kuten täysmaitoon, voihin jne. Kun huomattiin että mentiinkin perse edellä puuhun.
Vellin antamiselle ei nimittäin löydy mitään perustetta. Jos lapsi tarvitsee lisäruokaa, anna korviketta. Jossakin viestissä kirjoitit, että rinta ei tyhjene kokonaan, kun lapsi syö. Oletko koskaan tehnyht niin, että lypsät ensin ja vasta sitten annan lapsen imeä rintaa. Silloin lapsi saa sitä takamaitoa, mikä on minun ymmärtääkseni sitä "parempaa". Eli lypsä mieluummin etumaitoa, joka ei ole niin rasvaista kuin takamaito.
Joten velli on ihan ok. Muut lapset on saaneet kiinteitä meillä 3 kk.