Mä olen nyt pettänyt :-/

Mä oon 3 lasta miehelle synnyttänyt, 12 v ollut hänen kanssaan, auttanut vaikeina aikoina, ikinä ennen en oo edes pussanut muita kuin lapsia.

Jos hän haluaa uuden perheen, niin saahan vähän päälle 40-v mies lisää lapsia, kun ottaa uuden nuoremman naisen. Vaikka me erottaisiin, niin kun lapsiluku on nyt tässä, uusia ei tuu, enkä edes halua.

ap

Miehesi voi nyt päättää haluaako elää sellaisen kanssa joka on tuhlannut hänen aikaansa.

Minusta ei ole reilua tuhlata toisen aikaa. On vain yksi elämä ja tekin olette jo kohtuullisen iäkkäitä. Jos nyt eroatte niin ei tuossa ajassa kerkeä perustamaan uutta idylliä perhettä.

on meillä vielä (ainakin ollut) rakkautta. Ihmettelin kun ei huutanut, mutta on ehkä vähän shokkia vielä. Tänään mies vinoili koko päivän, sanoin pari kertaa, että ei nyt.



Hän on melko rauhallinen kyllä, mutta kyllä näkee, että on suuttunut + äänensävyt on jäätäviä.



ap

mies jatkossa, sekä luottamuspula. Miksi olit niin "tyhmä", että menit sänkyyn vieraan kanssa ilman kunnon ehkäisyä?

Itse pystyin aikanaan vuorokauden asiaa salaamaan. Kertominen helpotti minua, mutta myös miestä. Olikin jo aavistellut jotain. Minäkin petin vain kerran. On kyllä tehnyt mieli useammankin kerran pettää,. mutta tiedän etten osaisi sitä salata ja sitä en saisi anteeksi.

Minä olen ollut mieheni kanssa naimisissa. Kolme lasta, 8 ja 6 ja 4-vuotiaat. Mieheni ei ole ikinä puhunut asioista ja tuskani ja iloni olen aina joutunut perheen ulkopuolisten kanssa jakamaan. Hän ei ole arvostanut minua, saati osoittanut hellyyttä. Rakkautta... sanoi suoraan kesällä että rakastaa mua vain vähän ja syy on se, että olen sellainen, kuin olen. Mulla on ollut jo hyvän aikaa varattu miespuolein ystävä. Hän todella osaa keskustella, näyttää tunteensa ja on aina arvostanut minua minuna. Ei haavekuvana minusta, vaan oikeasti on arvostanut minua. Hän elää samanlaisessa suhteessa, kuin minä. Kesällä kävi niin, että ihastuimme ja rakastuimme. Koko ajan puhuttiin siitä, että tunteet on saatava jäihin, ennenkuin mennään liian pitkälle. Oli kuitenkin helppoa ihastua ja rakastua ihmiseen, joka sai minut tuntemaan ihmisarvoiseksi, ymmärretyksi ja rakastetuksi. Molemmat yritmme mukaan tunteitamme hillitä. Niin siinä kuitenkin sitten kävi, että tilanne vei mukanaan ja rakastelimme hänen autossaan sairaalan parkkipaikalla... Katumus iski aika pian ja minulle oli heti selvää, että kerron miehelleni. Kerroin kahden päivän kuluttua. Tilanne oli rauhalllinen, hän kyseli ja minä vastailin. Sain itkeä hänen kainalossaan pahaa oloani pois. Hän ei varsinaisesti suuttunut. Asiasta olemme todella paljon puhuneet ja asiaa olen itkenyt. Katumusta on ollut, itseinhoa, pelkoa menettämisestä. Mieheni piikittelee minua ilkeästi asiasta ja seksielämä on siitä kärsinyt. Kuitenkin asiasta seurasi se hyvä asia, että meillä on nyt ensimmäistä kertaa elämässämme keskusteluyhteys. Pidän yhä edelleen tämän miehen kanssa yhteyttä. Rakastelu (tai oikeastaan sukupuoliyhteys) muutti tunteet ihastustani kohtaan. Nyt tiedän kuuluvani miehelleni ja rakastavani häneä. En halua puhua rakastelusta siinä asiayhteydessä, sillä mielestäni voin estoitta ja täysillä rakastella vain ja ainoastaan mieheni kanssa. Häntä on helpottanut se, että olen ollut rehellinen ja suora ja kertonut tilanteesta kaiken. Hän tietää myös sen, että pidän mieheen yhteyttä edelleen, mutta VAIN JA AINOASTAAN ystävänä. Kaverini tietää sen myös ja haluaa itsekin samaa. Hänkin on katunut syvästi tapahtunutta ja sai sen vuoksi paniikkikohtauksenkin ja joutui sairaalahoitoon. Hän pyysi myös mieheltäni anteeksi. Minä en olisi voinut elää sen salaisuuden kanssa. Kunnioitan miestäni niin paljon, etten vaan olisi voinut. Minullakin tapahtuma on tuore, vain kahden viikon takaa... Ymmärrän sua, ap, täysin... Älä välitä noista idiooteista, jotka inttää sua provoksi. Jos jaksat, niin olisi kiva jos laittaisit kommenttia tulemaan :o)

Olen miehelleni sanonut, että jos olisit ollut sellainen puoliso, kuin sinun olisi kuulunut olla, tätä ei olisi ikinä tapahtunut. Eihän tällaisesta teosta voi toisen niskoille syytä nakata, mutta olen yhä edelleen vahvasti sitä mieltä, ettei minulla olisi ollut mitään tarvetta edes ajatella ihastuvani johonkuhun jos kotona olisi ollut kaikki ok ja olisin saanut elää suhteessa, jossa olisin saanut kokea olevani tärkeä, rakas, arvostettu ja hellitelty. Niin se vaan menee...

Jos nyt tosiaan olet sitä mieltä, että tuo oli vain yhden kerran juttu niin älä kerro miehellesi ja tee tälle hairahdukselle myös asia selväksi.



Ei se elämä ole niin mustavalkoista kuin parikymppisenä ajattelee. Kaikkea sattuu eikä tosiaankaan tarkoita sitä että koko loppuikäsi joudut tuota taakkaa jotenkin murehtimaan tai kantamaan sisälläsi. Riippuu kai toki ihmisestä mutta tämäpä minun mielipiteeni. Itse tunnet itsesi parhaiten. Älä säti itseäsi liikaa. Maailmassa on paljon pahempiakin ihmisiä ;)

kerran ei ole niin iso juttu, niin miksei sitä sitten voisi kertoa? Kyllä se sille puolisolle yleensä on aika iso juttu. Itse haluaisin ehdottomasti tietää, jos mies on pettänyt, ei se tee tekoa tekemättömäksi, että sen salaa.

Meillä takana melkein 10 vuotta yhdessä. Ei sitä voi verrata johonkin hölmöön hairahdukseen.



En tosin tunne miestäsi enkä osaa arvioida hänen reaktiotaan. En kuitenkaan haluaisi pienestä asiasta vuosien piinaa joka kaivetaan aina esille pienenkin riidan mukana.

mulla ei ollut ihan noin. Siis ensinnäkin en oo sitä miestä mitenkään kovin taajaan tavannut, lukioiässä pyörittiin samoissa porukoissa, oltiin ystäviäkin.



Se oli varmaankin mulla vain siitä johtuvaa, etten itsekään oo panostanut tarpeeksi tähän meidän seksielämään. Aviomies on kyllä mulle ihan ns. se oikea mies, sielunkumppani monessakin mielessä. Kun tavattiinkin, kaikki kaverit sanoivat että nyt löytyi se mies, minkä kanssa vakiinnun ihan varmasti.



Suhde oli alussa aika helppokin, monta vuottakin. Mutta on ollut pari kriisiäkin, lasten tuoma väsymys, ja pahin kun mulla oli yksi sairaus (mistä paranin kyllä hoidoilla) ja mies reagoi panikoitumalla, eikä tukenut siinä pelossa (olisi voinut käydä pahasti). Loukkaannuin siitä pahasti. Siitä puhuttiin paljon, ja siitä ei oo kauaa, joten mies on puhunut, että oliko tää kosto siitä.



Yhteiset haaveet on kuitenkin edelleen, ja yhdessä meinataan vanheta. Ainakin jos on musta kiinni.

Meidän nuorin syntyi sairaana keskosena ja kotiuduttuaan sairalasta joutui teholle. Se oli minulle todella kova paikka ja sairastuin itse samalla. Mieheltä sain tuke kyllä, mutta sen jälkeenliittomme lähti alamäkeen. Mullakin mieheni on ollut ain monessa mielessä sielunkumppani, viimeisimmat neljä vuotta kiilaa on kuitenkin tullut. Minä olen ollut meidän suhteessa se, joka on yrittänyt panostaa asioihin ja hoitaa seksielämää. jossain vaiheessa ei vaan enää jaksa yksin taistella tuulimyllyjä vastaan. En ole ylpeä siitä mitä tein, mutta meidän suhteelle se toi jotain hyvääkin. Mies tajuaa osallisuutensa asiaan siinä mielessä, ettei ole itse hoitanut suhdettamme. Uskoisin hänen tajuavan senkin, että minä uuvuin sitä yksin hoitamaan. Ehkäpä tästä selvitään ja mennään eteenpäin. Mekin aiommem vanheta yhdessä :o) Vaikka mies on minua loukannut paljonkin, niin olen antanut anteeksi ja rakastan häntä paljon. Toivoisin hänen oppineen tästä sen, ettei hän voi enää pitää ketään ihmistä itsestään selvyytenä. Hänellä on sellainen paha tapa :o(

haluaisii kuulla jos mieheni olisi kännissä hetken mielijohteesta päätynyt sänkyyn jonkun vieraan tai vanhan hoitonsa kanssa. Jos se kertoisi, niin sittenhän asia mua vasta vaivaisikin, ja ihan koko ajan.



Yhden kerran erheestä en kyllä eroa ottaisi, mutta vaikeeta varmaan olisi. Siksi en takuulla ittekään kertoisi jos jotain tommoista tapahtuisi, vaan kärsisin itsekseni. Sitten jos juttu alkaisi muuttua jotenkin vakavaksi, niin ehkä alkaisi olla syytä harkita jo kertomista ja avioliiton jatkamisen arviointia.

Jos miehesi vinoilee ja vittuilee monta viikkoa putkeen niin ei pääse asian yli ja on liian nössö jättämään sinua. Tuhlasit hänen aikaansa sillä hän kuvitteli sinun olleen se johon voi luottaa. Toivottavasti pääsee tuon yli. Jätä hänet jos vittuilee pitkään. Teet miehelle silloin palveluksen.

Neuvoni teille on, että menkää hyvälle pariterapeutille! Käsitelkää juttu pohjamutia myöten! En usko, että tämä juttu painetaan villaisella, vaikka se voisi alkuun vaikuttaakin siltä. Miehestäsi tulee ilkeä ja katkera ja sinä podet syyllisyyttä. Sekä psyyke että fyysinen kunto kärsivät. Minä tiedän, mistä puhun- kokemuksen syvällä rintäänellä - valitettavasti:(.

sieltä saa sitten jonkun asiaan perehtyneen psykologin jutteluapua. Kriisiapua saa heti, mutta mä sanoin, että ei oo niin kriisi kuitenkaan, eikä ketään tapeta, joten aika on 4 viikon päähän. Jos mikä tahansa aika olisi käynyt, niin aiemmin olisi saanut, mutta otin työvuorojen mukaan ekan parhaimman.



Laitoin tekstarina miehen kännykkään ajan + paikan. Ei vastannut. Sanoin kotona, saiko tekstarin, sanoi saaneensa. Kysyi tuleeko, sanoi että saa nähdä. Sen näkee sitten, mutta luulen että kuitenkin tulee.



Mä meen, ja saan varmaan sitten apuja, jos on jäätävää vielä.



Nyt periaatteessa arki on ok, siis sovitaan haut ja tuomiset ym. kuin ennenkin. Mutta kaikki pussailu ja hellyys on kadonnut. Ja mies vaikuttaa että on tosi loukkaantunut.



ap

Kivaa kun hait apua ja sait!! Meillä vaihtelee kovin, välillä hyviä päiviä, välillä jäätävää. Välillä hellyyttä, välillä ei. Katsellaan nyt kuinka käy. Aika näyttää. Jos ero tulee, se tulee. Jos jatketaan yhdessä, haluan jatkaa täysillä. en jaksa kauaa välimuotoelämää :o(

Miten ap sulla sujuu nyt? t. 28

että kertoo pettämisestä puolisolle, jos kyseessä satunnainen lipsahdus... Eri juttu jos on hommannut oikean kakkossuhteen, niin sitten syytä luopua kaksoiselämästä.



Kertomalla jostain hässimisestä toiselle haluaa itsekkäästi vain omaa omatuntoaan puhdistaa. Puolisolle siitä ei ole MITÄÄN hyötyä, päin vastoin. Ja siinä sivussa saattaa pilata vielä lastensa ja muutaman muunkin ihmisen elämän. Järkevä aikuinen hoitaa seikkailunsa jälkiä jättämättä ja pitää suunsa kiinni, jos seikkailuja on ylipäätään pakko järjestää.

Itse työkavereiden ja tuttavien ja sukulaisten ja rakkaimpien ystävieni sotkut kuunnelleena ja omani läpikäyneenä ennustaisin että teillä on edessä sellainen puolen vuoden - vuoden kestävä kriisi. Ylämäkeä ja alamäkeä. Miehesi voi reagoida moninaisin tavoin, jopa kuukausien päästä. Välillä menee hyvin ja välillä helvetti repeää.



Tämän jälkeen joko olette yhdessä, tai olette erossa.



Itse olen sitä mieltä että sinun olisi kannattanut jättää kertomatta. Tsemppiä.

Tässä ollut vähän hässäkkää, oli vanheimpainiltakin.



Mies on vähän hillinnyt vinoilujaan, mutta kuittailee. Puhuin terapiasta, ei kieltänyt, muttei myöskään sanonut tuleeko. Varaan ajan, ja katsotaan tuleeko kun annan paikan ja ajan. Mistä sitä kannattaisi hakea? Neuvolastako? En välttämättä halua siellä kertoa terkalle, että kävin sitten vieraissa. Seurakuntaa vähän vierastetaan. Joku yksityinen voi olla liian kallis.



Sukupuolitautien poliknikan terveydenhoitaja näytti kyllä pahat tilastot riskeistä. Testejä otettiin. Mutta sanoi, että kondomia käyttämällä selviää. Sanoi että jos ko. mies ei oo käynyt huorissa Virossa tai muualla riskialueilla (Thaimaassa, Afrikassa ym.) niin ei oo ihan hirveän todennäköistä, että nyt kuolen hiviin. Tätähän huorissakäymistähän en voi kuin arvailla.



Seksiä ei oo kyllä ollut tarjollakaan. Vieressä nukutaan.