Lue keskustelun säännöt.
Subjektiivinen oikeus päivähoitoon
07.09.2009 |
Päätin kirjoittaa tälle palstalle saadakseni mielipiteitä ja näkökulmia asiaan, joka varmasti herättää tunteita.
Julkisesti on herätty keskustelemaan suomen päivähoidon tasosta. Onneksi, vaikka aihe on ollut lähes tabu. Päiväkotiryhmät ovat liian suuria ja päivähoitojärjestelmämme ei pysty tarjoamaan varsinkaan alle 3-vuotiaille suotuisaa kasvuympäristöä. Asiantuntijat liputtavat asiaa kovasti, vaikka aihe joidenkin mielestä syyllistää vanhempia. Mielestäni kuitenkin olemme oikealla tiellä. Pitäisikin puhua lapsen parhaasta, joka ei tällä hetkellä toteudu.
Taloudellinen tilanne ei nykyisin eikä tuleivaisuudessa ihan matemaattisesti tule kestämään sellaista päivähoitopaikkojen lisäystä,että lapsen kasvun kannalta hyvä ryhmäkoko pystyttäisiin toteuttamaan. Kaikkeen ei enää väestön ikääntyessä verovarat riitä.
Ihmettelenkin suuresti tällä hetkellä ihmisille tarjottua mahdollisuutta viedä toinen pieni lapsi päiväkotiin, vaikka vanhempi on kotona toisen kanssa. Tätä luksusta ei mielestäni pitäisi maksaa yhteiskunnan varoista, vaan kehittää päivähoitoa sen alkuperäisen perustehtävän suuntaisesti. Toisen lapsen viemistä hoitoon perustellaan monellakin syyllä.Kokemukseni mukaan se on kuitenkin houkutteleva vaihtoehto päästä helpommalla lasten kanssa ja saada hieman omaa aikaa. Kahden pienen kanssa koetaan olevan rankkaa ja työlästäkin. Sitähän se on aina välillä ja kuuluu ollakin.Lapset ovat kuitenkin pieniä vain pienen hetken ja lapsen oikeus on saada kasvaa vanhempiensa kanssa.Lapsen kuuluu vaatia ja tarvita. Täytyy tässä mainita,että itselläni on kaksi pientä,joten tiedän siinä mielessä mistä puhun. Kehityspsykologisesti lapselle paras paikka alle 3-vuotiaana on oma koti tai pieni yhteisö. Lapsi ei vielä kykene tai tarvitse jatkuvaa ärsyketulvaa, normaali yhteinen puuhaaminen ja askareet kyllä riittävät. Toki se vaatii vanhemmilta hieman viitseliäisyyttä ja paneutumista. En kuitenkaan puhu tässä erityisperheistä,jotka tarvitsevat muutoin tukea esim. alkoholismi tai ML ongelmat.
Päivähoitojärjestelmää olisi mielestäni pikaisesti kehitettävä oman perustehtävänsä suuntaan. Tarjota päivähoitoa riittävän pienissä ryhmissä työssä oleville vanhemmille(jotka maksavat järjestelmän ylläpidon verojen muodossa). Päiväkodeista pois sellaiset lapset,joilla on vanhempi kotona. Tämä parantaisi jo huomattavasti ryhmäkokoja. Päiväkoti tukee lasten vanhempia kasvatustehtävässä ei kasvata lapsia vanhempien puolesta. Tästä pitäisi voida avoimesti keskustella! Järjestelmää tulisi kehittää siten, että esim. lapsi voisi saada paikkansa takaisin,kun tulee hoitoon uudelleen. Tällöin ei tarvitsisi "varata" paikkaa pitämällä lapsi hoidossa vaikkei siihen tässä määriteltyä tarvetta olisikaan(työ, opiskelu, työnhaku yms.).
Lasten kasvatus on ajoin työlästä ja rasittavaakin. Se kuuluu siihen ihanuuteen. Yhteiskunnan tulisi kuitenkin tehdä järjestelmistään sellaisia, että ne hoitavat perustehtävänsä laadukkaasti...ei tarjoamaan omaa aikaa vanhemmalle lapsen/lasten kustannuksella.
Kommentit (144)
Olen sporttinen, jaksavainen, reipas ihminen, joka silti väsyi kolmannen lapsen kanssa ihan täysin. Tätä en kuitenkaan yhtään mitenkään osannut etukäteen ennustaa, elämä kun yllättää ikävillä tavoilla aina silloin tällöin.
Vai että löysäperse. : (
Ja kyllä, minusta muut ovat minulle sen velkaa, että suhtautuvat inhimillisesti toisen hätään. Virikehoito pelasti minut masennukselta ja tuskin olen tässä tilanteessa yksin. Luojan kiitos elämästä ei tarvitse selvitä yksin, vaan välillä on lupa olla heikkokin. Joskus teillekin tulee sellainen tilanne eteen.
Lapsi(3 v) myös viihtyy hoitopaikassa loistavasti, odottaa innolla kavereiden luokse pääsyä. Pidän siksi ilman muuta tytön hoidossa muutaman tunnin viikossa edelleen, vaikka tilanteeni on nyt huomattavasti parempi.
lasten teko on kuitenkin oma valinta jos et osaa tai jaksa hoitaa sitä yhtä, miksi tehdä kaksi onko joku sinulle sen velkaa että hoitaa lapsesi koska itse et jaksa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lasten teko on kuitenkin oma valinta
jos et osaa tai jaksa hoitaa sitä yhtä, miksi tehdä kaksionko joku sinulle sen velkaa että hoitaa lapsesi koska itse et jaksa?
Itse olen ainoa lapsi koska vanhempani olivat liian mukavuudenhaluisia tekemään toista. Olen kaivannut sisaruksia koko elämäni.
Toinen seikka on se, että tämä yhteiskunta todella tarvitsee tulevaisuuden veronmaksajia. Niitä ei synny, jos yhteiskunta ei saa tukea lapsiperheiden jaksamista mm. subjektiivisen päivähoidon muodossa. Se on oikeasti pieni rahallinen satsaus siihen verrattuna, mitä se lapsi 30 vuoden kuluttua tuottaa tälle yhteiskunnalle.
Jos joku äiti nyt sitten ei tee toista lasta, koska ei jaksa hoitaa kahta lasta kotona, jääkö tämä äiti sitten vuosiksi kotiin hoitamaan sitä yhtä lasta?
No ei jää. Hän menee töihin. Ainoa lapsi menee tarhaan, yleensä kokopäiväiseksi.
Jos tämä äiti tekisi toisen lapsen, esikoinen menisi edelleen sinne tarhaan. Yleensä kuitenkin lyhyemmäksi päiväksi, eikä ehkä joka päivä.
Ainoaksi jäävä lapsi ei siis voita mitään verrattuna siihen, että saisi sisaruksen. Voittaako joku muu? Yhteiskunta ehkä voittaa äidin verotulot, lyhyellä tähtäimellä. Toisaalta menettää toisen lapsen veronmaksajana ja kansalaisena.
Entäpä sen toinen lapsi? Onko oikein ajatella, että häntä ei saisi ollenkaan olla olemassa, koska isosisarus joutui käymään tarhassa (vaikka olisi kyllä muutenkin joutunut)?
Että lapseni oli hoidossa 1- ja 2- vuotiaasta. Tämä siis päivittäin arkisin ja 9 h päivässä.
MITEN se on yhtään huonompi että JATKAA hoidossa muutaman kerran viikossa tutussa ryhmässä kun vauva syntyy?
Meillä isoja plussia on ollut että lapset saa pitää samaa rytmiä (no kotona on sama mutta helpottaa se kotiäitiä -laiskaa ilmeisesti- jos ei tartte joka päivä tehdä niille ohjelmaa, ulkoilla ja askarrella.
Tällä aikaa kun lapset on tarhassa, voi tehdä vauvan kanssa tehdä jotain, ei päivittäin tartte kampaajalla käydä mutta sen ja kaiken muun menon voi tehdä niinä päivinä kun lapset on hoidossa saamassa parjattua virikettä -jota ei näin tartte vauva kainalossa miettiä.
On aika harvassa ne jotka laittaa vanhemman hoitoon ihan vaan koska pienellä ikäerolla saa toisen ja jäisi tämän noin vuoden nuoremman kanssa kotiin! Kyllä se esikoinen luultavasti on kaksi tai päälle. Eli se 3- vuotta tulee pian täyteen.
On ehkä käyty töissäkin ennen uutta vauvaa, mikä sen ihanempi lapselle kuin voida jossa on tutut kaverit ja äiti voi ihan rauhassa heilutella varpaitaan ja nuuskia vauvaa.
Meillä on muuten iso ja toimiva tarha! Pois ei paikkoja anneta (lapset tosin 4- ja 5- vuotiaita) muttei tämä oikeus kuulu mielestäni vain minun lapsille.
Tarhaa kunnolla TARVITTAESSA kun molemmat oltiin töissä ja lapset ihan pieniä niin luulisi sen olevan pahempi: joka arkipv 9 h.
kuitenkin tehdä edes jotain yhden kanssa. Eli se eka lapsi voittaa.
Ja toka lapsi voittaa, kun ei joudu edes syntymään tuollaiselle äidille. Eli hänkin hyötyy.
Ja yhteiskunta hyötyy koska äiti käy halvemmaksi kun jättää lapsiluvun yhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin ajatusvirheitä tosiaan:
Onko sinusta sisaruksen saaminen voittamista?
Meillä lapsien elämä muuttunut kolmannen synnyttyä näin:
Tarhaa vähempi kuin ennen, mutta tuttu paikka säilyy joten koko elämä ei muutu (Lue: ensin päivittäin hoidossa ja illat kotona, vauvan synnyttyä kokonaan kotona, äiti ei ehdi/jaksa tai vaan keksi riittävästi tekemistä).
Meillä lapset menee kumpikin mielellään hoitoon. Kotona ollessaan 2 kk kesälomalla alkoi mökkihöperöityä kun ei ollut aina päivittäisiä rutiineja, kavereina muuta kuin sisarus ja satunnaisesti puistossa ehkä pari lasta.
En tajua mikä on pointti saada lapsi pienellä ikäerolla ja laittaa isompi tarhaan. Kaksihan menee siinä missä kaksi ja kolmas kanssa! :)
Itse jaksan lapsia hoitaa. Tavallista arkea se on mutta jos joku tekee toisin kuin sinä niin se on heti jaksamisen puutetta?
Perusteletko tämän sillä ettet itse jaksa ja toinen vaan luovuttaa? Miksei hoitoa voisi ottaa jos sitä tarjotaan?
Käykö teillä siivoaja tai perhetyöntekijä?
Joku ehkä tekee itse kaiken. Toinen ei. Sekö määrittelee miten hyvä koti on?
123
kuitenkin tehdä edes jotain yhden kanssa. Eli se eka lapsi voittaa. Ja toka lapsi voittaa, kun ei joudu edes syntymään tuollaiselle äidille. Eli hänkin hyötyy. Ja yhteiskunta hyötyy koska äiti käy halvemmaksi kun jättää lapsiluvun yhteen.
Outoa hyötymistä tämä toisen lapsen verraton etu elämään, ettei ole ollenkaan olemassa. Ei käy kateeksi, ei.
Eihän me tässä huonosta äidistä puhuta, vaan monenkin keskustelijan mielestä ilmeisesti hyvästä äidistä, kun ei tee toista lassta jos ei jaksa hoitaa molempia 100 % kotona. Kuitenkin fakta on, ettei tällainen hyväkään äiti siellä töissä ollessaan tee yhtään mitään tarhassa olevan ainokaisensa kanssa. Illalla ehkä tekee, mutta varmaan tekisi se huonompikin äiti, joka olin päivällä kotona vauvan kanssa jotakin illalla esikoisensa kanssa.
Yhteiskunta hyötyy lyhyellä tähtäimellä verorahat. Pitkällä tähtäimellä yhteiskunta kärsii, kun ei olekaan enää tarpeeksi veronmaksajia. Kuten nyt suurten ikäluokkien kanssa: suuret ikäluokat tekivät ennätysvähän lapsia, joten eläkepommi on tosiasia. Jos suuret ikäluokat olisivat tehneet enemmän lapsia, eläkepommia ei olisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi tätä aikaa verrataan aina välillä entiseen aikaan tyyliin "on ne äidit ennenkin jaksanu..." Mummi kertoi aikanaan, että "ennen" lapsia oli keskimäärin kymmenen per perhe ja vanhemmat sisarukset, sekä vanhukset hoiti pieniä lapsia ja koko aika meni äideillä kotitöiden tekemiseen. Ei siinä paljon ehtinyt masentua taikka kasvattaa niitä lapsiaan virikkeillä. Ennen yhteiskuntakin oli toisenlainen.
Minä kasvoin lapsuuteni 5-miljoonan ihmisen suurkaupungissa. Äiti oli kotona minun kanssani siihen asti, kun menin kouluun. Sisaruksia ei minulla ollut. Kävin kerhoissa ja paikoissa joissa lapset käy: puistossa, eläintarhassa, tivolissa. Päivittäin. Silti minusta tuli ujo ja hiljainen lapsi, joka tuli paremmin toimeen aikuisten kuin lasten kanssa. Oliko äitini laiska ja itsekäs löysäperse? Ei. Kuitenkin sosiaalisten taitojeni puutteiden takia minua kiusattiin kovasti koulussa yläasteelle asti. En osannut leikkiä enkä ymmärtänyt muiden lasten sääntöjä ja juttuja. Opettaja ei huomannut mitään tai ainakaan auttanut asiaa yhtään.
Oma lapseni aloitti päivähoidon 1,5-vuotiaana osapäiväisenä. 6-vuotiaana hänellä on kolme parasta ystävää (yksi tulee päiväkotiin maaseudulta ja kuulunut tähän poikaporukkaan jo kolmivuotiaasta saakka). Hän on itsenäinen, rohkea ja eloisa lapsi. Kotona hän nauttii omasta ajastaan, mutta päiväkoti on tärkeä paikka myös. Lapsi on myös tottunut rytmiin ja siihen, että vapailla tehdään hauskoja asioita yhdessä, mutta päiväkoti on hänelle velvollisuus siinä missä vanhemmille työpaikka. Vaikka aamulla kuinka väsyttäisi.
Minä taas kävin pitkän pätkän terapiaa ja minulla kesti 15-vuotta selviytyä koulukiusaamistaustastani. Olen edelleen aika ujo enkä uskalla tutustua uusiin ihmisiin kovinkaan helposti. Nuorempana minun oli vaikea mennä töihin tämän takia. Olin teini-ikäisenä masentunut ja minulla oli huono itsetunto ja itseluottamus. Ja äitini tarkoitti pelkkää hyvää. Omalta kannaltani hänen ehkä olisi kannattanut olla vähän löysäperseisempi.
Suomessa oppimistulokset ovat ihan huipputasoa maailmassa. Pisa-tutkimuksissa ollaan useasti oltu ykkösenä. Miksi siis romuttaa toimiva koulusysteemi? Muissa maissa vaan ollaan tehottomampia: enemmän koulutunteja, mutta lapset oppivat suomalaisia heikommin. Ei se määrä vaan laatu!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mihin ihmeessä perustuu käsitys, että äiti tekisi illalla lapsensa kanssa jotain??
Ja tuskin se yhteiskunta pahasti hyötyy. Huono äiti tod. näk. on saikulla ja työttömänä jne. enemmän kuin töissä. Ja ne työtkin on niin huonopalkkaisia tuollaisia, että yhden lapsen päivähoito maksaa jo enemmän kuin äiti veroja maksaa.
muhia vaikka mitä. Se että pinnalta katsoen näyttää pärjäävän 6-vuotiaana, kerro vielä yhtään mitään edes siitä, miten koulu alkaa sujua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hyvin Suomeen ja suomalaiseen hyvin homogeeniseen oppilasainekseen. Jos vertaa peruskoulun 8-luokkalaista Suomessa ja samanikäistä highschoolilaista New Yorkissa, niin amerikkalainen on opiskellut siihen mennessä jo puolet lukion pitkästä matematiikasta, esimerkiksi. Samoin luonnontieteissä Suomessa ollaan reippaasti jäljessä.
Suomen koulu pitää oikein hyvän huolen niistä, joiden oppimiskyky on alle keskiarvon. Siinä on suomalaisen koulun hyvyys. Lahjakkaammat sen sijaan saavat selvitä omillaan.
Suomessa oppimistulokset ovat ihan huipputasoa maailmassa. Pisa-tutkimuksissa ollaan useasti oltu ykkösenä. Miksi siis romuttaa toimiva koulusysteemi? Muissa maissa vaan ollaan tehottomampia: enemmän koulutunteja, mutta lapset oppivat suomalaisia heikommin. Ei se määrä vaan laatu!
Jos halutaan laajentaa varhaiskasvatusta, se pitäisi tehdä vähitellen pudottamalla ensin eskari-ikä 5 vuoteen ja siirtämällä koulunaloitus 6 vuoteen.
Eikös se nyt kuitenkin ole kohtuus ettei ensimmäiseen 6 vuoteen lapsen tarvitse asettua opintielle, annetaan nyt lasten olla lapsia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja kouluun 6-vuotiaana. Kyllä siinä silti ehtii hyvin olla lapsi ne loput 20 tuntia vuorokaudessa.
Mielestäni pitäisi aina täsmentää:
a) Minkäikäisestä lapsesta on kyse
b) Minkälaisista hoitopäivistä/ -viikoista on kyse
c) Mitkä ovat vaihtoehdot
Meidän lapsille on tulossa lähes viiden vuoden ikäero. Tarkoituksena on, että isompi jatkaa jonkinlaisella osa-aikaisella järjestelyllä päiväkodissa. Pitkien kesälomien aikana huomasi taas, kuinka poika kaipasi ikäistään seuraa (ja kesälomalla sitä pystyikin järjestämään, kun kaveritkin olivat lomalla).
Olen yrittänyt kartoittaa seudun kerhotarjontaa, mutta seurakunnan kerhoon emme halua lasta (emme kuulu kirkkoon), MLL järjestää vain jotain kerran viikossa olevaa harrastuskerhoa (jossa on vaikea solmia kunnon ystävyyssuhteita) ja kunnallista kerhoa ei ole tässä ihan lähellä (meillä ei ole autoa). Leikkipuistossa, lähipihalla ym. käy taas vain pikkulapsia.
Lisäksi pojan päiväkotikieli ja tuleva koulukieli on ruotsi, ja muuten palvelut täällä ovat pääosin suomenkielisiä. Päiväkoti on myös pojalle entuudestaan tuttu paikka, ja pääsääntöisesti nuo samat lapset jatkavat hänen kanssaan eskariin ja kouluun.
Se että menee töihin ja ratkasee sillä perheen rahallisen ahdingon ja kotona ilmapiiri laukeaa ja illat tehdään asioita yhdessä ei tee elämästä mitenkään pahempaa kuin se että olen kotona, istun koneella, katson telkkaa, luen ja teen kotiaskareita -muttei ole lapseni kanssa vaan kuuntelen miten toinen konttaa eteisestä olkkariin SE ON PAHEMPI! :D
Usein äiti eikä varsinkaan isä ole kovin tyytyväinen, onnellinen ja jaksava kotivuosinaan. Taloudellinen ahdinko on raskas taakka, on ikävää kun on vain aikaa mutta ei rahaa tehdä mitään. Ei välttämättä mitään aivotoimintaa vaativaa toimintaa itselle, ei välttämättä mitään sosiaalisia kontakteja itselle eikä lapselle.
Kotihoito ei todellakaan sovi kovin monille lapsille, eikä kotona oleminen sovi kovin monille vanhemmillekaan.
Minusta jos säästötoimiin ryhdyttäisiin niin ensimmäiseksi voitaisiin poistaa kotihoidontuki kuntalisineen ja lakkauttaa koko hoitovapaajärjestelmä. Se ruokkii eriarvoisuutta.
Enkä ihmettele. Kotihoidontuki on tietysti hyväkin asia, mutta kuka voi kieltää sen että se myös ruokkii sukupuolten välistä epätasa-arvoa? En usko että sellaista naista löytyy, joka ei putoaisi (työ)kelkasta jos on vuosikausia kotona, vieläpä jos lapsia on esim. 3!
Itse haluaisin enemmänkin Ruotsin mallin, jossa äitiysvapaa on pikkasen pidempi JA kun lapsi sitten menee hoitoon, on hän siellä vain puolipäiväisenä koska äiti ja isä tekevät vain osapäivätyötä.
Suomessa on jotenkin juututtu tähän 8h-työpäivä-ajatteluun, että se on jotenkin se ainut oikea ratkaisu. En näe kyllä mitään pahaa siinä että lapsi on hoidossa laadukkaassa paikassa KUNHAN HÄN EI OLE HOIDOSSA YLI 7-8 H PÄIVÄSSÄ!
Yllättääkö sinut tämä tieto, että kaikki lapset eivät ole hoidossa 5 päivänä viikossa 10 tuntia joka päivä?
Oma lapseni oli virikehoidossa 3 päivänä viikossa 4 tuntia kerrallaan. Kerrassaan kamalaa eikö vain? Olenko nyt huono äiti ja menettänyt kaikki mahdollisuudet oman lapseni kasvattamiseen? Olisiko tilanne toinen jos lapsi olisi ollut saman ajan esim. seurakunnan kerhossa?
äiti kun menettää oman lapsensa seuran.
Tunteeko kukaan eläkeikää lähestyvää naista, joka sanoo, että olisi pitänyt pitää lapsia enemmän hoidossa.
Kokemuksesta naisvaltaisella alalla naiset eivät kadu elämässään mitään muuta niin paljoa kuin sitä, etteivät viettäneet aikaa enemmän lapsiensa kanssa.Kun lapsena jo antaa kasvatuksen muiden haltuun, on hankalaa enää murrosiässä yrittää saada yhteyttä lapseensa.
ajatella että jos lapsia olisi vähempi hoidettavana niin ryhmät pienenisivät. Kyllä ryhmät olis tasan isommat jos kunnanjohtajat saisi päättää asian! Samalla voitaisiin lakkauttaa ylimääräsiä tarhoja ja keittiöitä, samalla henkilökuntaa vähennettäisiin. Kuntien on velvollisuus antaa hoitoa syrjimättä perheitä. Miten voidaan lähteä sanomaan ettei joku ansaitse hoitoa mutta toinen voi jos on ongelmia kotona? Lääkärikö toteaa masennuksen laadun ja asteen jolloin lapsi SAA olla hoidossa tai sinne JOUTUU? Jos joku haluaa, pystyy ja on mahdollista olla vuosia kotona niin mikä siinä. En jaksaisi aina lukea miten jokkut on niin paskoja vanhempina kun ei voi hetkeä olla kotona.
Ryhmäkokojen pienentäminen olisi tosiaankin välttämätöntä, mutta ei siinä subjektiivisen päivähoito-oikeuden supistaminen auta yhtään!
Tässä väität ikään kuin vaihtoehtoina, että tuet lisää lapsiperheitä tai teet pitempään töitä. Eihän se noin mene. Meidän eläkkeellepääsyä ei tasan helpota se, että lapsiperheille kyörätään lisää rahaa. Nykymamma ei tee kuutta lasta (kuten v. -43 Nuoren äidin kirjassa edellytettiin, jotta Suomi saavuttaisi 4 miljoonan asukkaan rajan) vaikka taivaalta sataisi hunajaa. Sitten ehkä jos ne kaikki saataisiin päiväkotiin äidin jaloista. Me joudutaan joka tapauksessa tekemään töitä 70-vuotiaiksi ja ylikin, että saadaan suurten ikäluokkien eläkkeet maksettua ja omat eläkkeet kartutettua edes lähelle sitä, että kannattaa jäädä eläkkeelle.
Että mä inhoan termiä "superäiti" kun puhutaan siitä, mitä normaali äiti jaksaa tehdä. Normaalille äidille ei todellakaan ole ylivoimaista hoitaa paria kolmea lasta, huushollia ja käydä töissä varsinkin kun perheessä on yleensä toinenkin vanhempi hommia jakamassa. Jos on niin saamaton, ettei selviä muutaman lapsen hoitamisesta, miten muka selviää perushoitajana mummojen nostelusta ja hoitamisesta? Olen kyllä sitä mieltä, että parempi olisi sitten, etteivät tällaiset "löysäperseet" - niin kuin joku aikaisemmin osuvasti sanoi - lisäänny ollenkaan. Etenkin kun löysyys yleensä periytyy! Annetaan luonnonvalinnan hoitaa ja niiden, jotka on vahvoja, selvitä.