Eri tulevaisuuden suunnitelmat miehen kanssa :,(

tunnistan noi puheet että miehellä ei ole minkäänlaisia haaveita. Koskaan ei edes toteudu mitkään suunnitelmatkaan. Ihan paska juttu, mutta silti rakastan sitä.

miehet ovat vielä ihan lapsia. se kodinrakennusvietti tulee vasta kolmenkympin jälkeen, jos silloinkaan. toisia ei ole tehty omakotitalon töitä hoitamaan, vaan elämä kerrostalossa on parisuhteellekin parhainta. viihde-elektroniikka on miesten leluja, ja tulevaisuuden suunnitelmat voivat vielä nelikymppisellä miehelläkin olla sitä minkälaisen telkan seuraavaksi ostaa itselleen. Jos koskaan saat joululahjoja mieheltä, niin joko saat juuri sellaisia kuin olet lapulle kirjoittanut, tai sitten et saa mitään. harvassa ovat sellaiset miehet jotka ajattelevat toisia ihmisiä ja mitä he haluaisivat tulevaisuudeltaan.

Sinä elät ideoissa: ajatuksissa, unelmissa, tulevaisuudessa. Märehdit ja pohdit niitä. Miestäsi kiinnostaa kaikki mitä on olemassa, ei sellainen, mitä ei ole. Nämä ovat kaksi yleistä tapaa suhtautua maailmaan. Kumpikaan ei ole oikein eikä väärin. Se, että miehesi ei unelmoi yhteisestä tulevaisuudesta kanssasi, ei tarkoita, ettei hän halua elää sitä.



Jos ette opi ymmärtämään toisianne, yhteiselämästä tulee hyvin vaikeaa. Odotatte kumpikin toiselta sellaista, mitä toinen ei voi antaa. Miehesi ei voi antaa sinulle unelmia, sinä taas et voi antaa miehellesi hänen kaipaamaansa käytännöllistä otetta elämään. Miehesi mielestä olet luultavasti höperö haihattelija,joka ei ymmärrä elämisestä mitään.

siis olet tuohon itsesi tunkenut? Lapsen kanssa olet sitten perustanut perheen. Minkä ikäisiä te olette?



En oikein uskalla auvoista eloa teille povata jos sun ukkos on tuollainen keskenkasvuinen jullikka. Pane se tajuamaan että se on isä ja siitä on vastuu. Harmi, ettei se ole tajunnut sitä jo ennenkuin menitte tekemään lapsen.

tottakai parisuhteissa on erimielisyyksiä ja erilaista arvopohjaa, kyseessähän on kaksi eri ihmistä, joista ei tule yhtä vaan kahden sopimus. Kyse on siitä, kuinka voitte toistenne hyväksi joustaa ja kuinka ette. Ei voi olettaa, että toinen haluaa saman kuin itse, eikä tarvitse itse haluta samaa kuin puoliso. Mutta kummankin tarvitsee pystyä keskustelemaan ja keksimään tyydyttäviä luovia ratkaisuja erilaisiin toiveisiin. Jos ei voi joustaa, täytyy harkita, onko asia niin merkityksellinen, että kannattaa lopettaa suhde.

Sinä haaveilet talosta, että pääsisit kuistille iltateelle, mies tietää miten paljon talosta on työtä ja myös oman talon omistamiseen ja hoitoon liittyvät riskit.



Sinä haluaisit toisen lapsen, mies muistelee rankkaa vauva-aikaa...



Sinä haaveilet opiskelusta, mies tajuaa miten raskasta se on, myös taloudellisesti.

ja kaipaan unelmia ja haaveilua, siis sellaisia mitkä voivat toteutuakin, ne tekevät mielstä elämästä elämisen arvoista. Olen kyllä ihan yhtälailla arjessa ja olemassaolevassa kiinni - en kuvittele mahdottomia.

Tiedän olevani typerä, kun kuvittelen etten kuuluisi mieheni elämään tulevaisuudessakin, hän ei vain ole suunnitellut sitä. Mutta kun se tuntuu vaan niin järjettömän pahalta! -ap

Ja miehen mukaan on kyse juuri tuosta minkä #4 kertoi ja on sen itse sanoiksi pukenut. Mun on toki vaikea ymmärtää, koska en oo ennen tällaiseen ihmiseen törmännyt. Mies polttanut näppinsä niin pahasti ja oppinut olemaan pistämättä kaikkea tulevaisuudensuunnitelmen varaan. Elää nykyhetkessä ja toivoo parasta tulevaisuudelle.



Itseä tietty mietityttää, että tuleeko sellaista tulevaisuutta koskaan, mistä ei ole koskaan edes unelmoinut.

Ja Ap tiedän tasan että kuinka pahalta susta tuntuu! Niin tuntuu mustakin!

muistan millaista oli remontoida vanhaa omakotitaloa - se suisti entisen parisuhteen karikoille. Lähdin lapsen kanssa ja opin paljon kärsivällisyydestä ja toisen ihmisen kuuntelemisesta. Ja myös siitä, ettei kannata otta laiskaa miestä, ei se muutu!

Nykyinenkin mieheni ajattelee, että omakotitalo olisi mukava, samoin kuin lapset ym. Mutta tuntuu, että hän haluaa kaikkea sitä vain siksi että haaveilen päivittäin ja kerron kuinka ihanaa se minusta olisi. Ne eivät siis ole miehen haaveita vaan minun joilla olen ilmeisesti aivopessyt mieheni. Pelottaa, että mieheni tajuaa kymmenen vuoden päästä, ettei halunnutkaan näitä asioita kanssani :(



-ap

jos unelmat ovat rakennettu omassa päässä toista varten, niin eivät tule koskaan toteutumaan. Sellaiset haaveet, joita rakennetaan yhdessä, ne tulevat toteutumaan.



Ei parisuhteessa voi esittää vaatimusta tehdä toinen onnelliseksi, se korttitalo hajoaa käsiin. Jos toinen menee naimisiin kanssasi siksi, että sinä haluat, niin onhan se jo vinoutunut tilanne. Paljonko sellaiseen avioliittoon kukaan sitoutuu?

voin samaistua neloseen myös, tiedän että asiat ovat noin. Mutta yksi haaveistani on haaveilla yhdessä :,( Ja sanoa, että ME toteutimme MEIDÄN haaveen! Rakastan miestäni hullun lailla muttä aika ajoin tämä riipii todella pahasti



-ap

osuit niin hyvin, että kyyneleet tuli silmiin..

mitä teen!?

-ap

se, että jätätte puhumasta konkreettisista toiveista, lukkoonlyödyistä ajatusrakennelmista ja ryhdytte puhumaan tarpeista, mitä kenelläkin suhteessanne on tarpeita ja miten sitä tarpeiden viidakkoa voitaisiin rakentaa niin, että kummankin tarpeet tulisivat mahdollisimman hyvin toteutettua.



Eihän sinullakaan ap tarve sinänsä ole olla naimisissa, vaan luottaa perheen koossa pysymiseen, jos taas tarpeesi on turvata raha-asioita ne voi hoidella muine järjestelyineen, ja jos tarpeesi on olla prinsessa, se voitanee järjestää jollakin muulla luovalla keinolla kuin vain vihkimällä?



Puolisonne ovat omia ihmisiään ja hyvä että pitävät puolensa, joo joo miehet ne erkaantuu vaivihkaa sumuun ja siitä ulapalle.



Jos jää riutumaan, että kun en tätäkään saanut (avioliitto) eikä se siihenkään suostunut (omakotitalo) ja mullekaan mitään suotu (opiskelu) niin aatelkaas kuinka kiva on olla se puoliso, johon nämä toteutumattoman toiveet on sijoitettu. Voin arvata, ei motivoivaa.



t. 12

Minusta olisi ihanaa olla vaimo. Jos jotain hyötyä siitä olisi niin se, että luottaisin itseeni enemmän ja pikkuriidatkin jäisivät menneisyyteen koska minua rakastetaan oikeasti ja minusta välitetään niin paljon, että ''koko maailma saa tietää'' (jep, ne sormukset)

Pelkään, että alan ruikuttamaan ja kitisemään että miksei miksei miksei. Mies lähtee ja jään katkerana vihaamaan itseäni kun uskoin yhteiseen tulevaisuuteen :,(



Mitään en lyö lukkoon, en halua sitä tiettyä omakotitaloa siltä tietyltä alueelta kolmen vuoden kuluessa. Ja vaikka haaveilisin jostain tietystä niin ymmärrän, että toisenkin toivoot tulee ottaa huomioon JOS NIITÄ OLISI!

Muutan vaikka maailman ääriin jos mieheni sitä haluaa, voin sen omakotitalohaaveen toteuttaa vaikka irakissa jos mieheni haaveilisi sinne muutosta. Toiveeni ja haaveeni eivät ole ehdottomia.



-ap

Hän nauttii kuitenkin iltateestä yhdessä terassilla :-)



Mun mies kuuluu myös näihin, jotka elää nykyhetkessä. Ei hän osaa ajatella omakotitaloja tai avioliittoa, tai ei siis osannut silloin, kun niitä ei ollut. Minä haaveilin niistä ja askel askeleelta toteutin. Alkuun tuntui tyhmältä, kun toinen ei ollut yhtä innoissaan ja sain ikään kuin yksin rakentaa elämästä näköistäni.



Enää se ei haittaa. Miehestä näkyy kuitenkin, kuinka paljon hän rakastaa ja arvostaa yhteistä elämäämme, vaikka ei osannut sellaisesta etukäteen haaveilla.



Nyt minä haaveilen kakkosasunnosta, jossa viettää leppoisia kesäpäiviä. Mies haaveilee edelleen pleikasta ja siitä, että olisi aikaa pelata sillä :-)

Tuntuuko susta, että miehesi miettii yksin noin?

Miten luotit ettei miehesi lähde kun turhautuu sun suunnittelemaan tulevaisuuteen?

me asutaan omakotitalossa ja miehellä on pleikka3 ja iso 46" telkkari.



Istutaan kuistilla mies juo kaljaa ja mä viiniä.



Ei sitä voi kaikkia tapoja miehestä kitkeä. Mieskin onnellisempi kun saa toteuttaa omia haaveitaan.

Ja omakotitalo on lukkoonlyöty haave, haluat nimenomaa omakotitalon, et mieti, mitä tarpeita sinulla on asumisen suhteen, vaan vastaat kuin hyllyltä, että omakotitalo. Mitä siinä omakotitalossa on sellaista mitä haluat? Voiko sen saada jollakin muulla asumismuodolla? Ei ole aitoa keskustelua ja yhteistä pohdintaa, jos pohditaan sitä, että missä se sinun haluamasi omakotitalo sijaitsee.

Se mitä toivot avioliitolta on silkkaa fantasiaa. Se ei muuta suhteessanne mitään, ellei jompi kumpi kuole. Kaikki se mitä teillä nyt on, tulee olemaan avioliitossannekin; epävarmuus, luottamuspula, pikkuriidat, äksyily. Sinua ei rakasteta sen oikeammin kuin nyt rakastetaan, etkä itse kykene rakastamaan sen enempää kuin nyt rakastat. Ongelma ei ole se, että ette ole avioliitossa vaan se, että parisuhteessanne on säröjä.

Minusta olisi ihanaa olla vaimo. Jos jotain hyötyä siitä olisi niin se, että luottaisin itseeni enemmän ja pikkuriidatkin jäisivät menneisyyteen koska minua rakastetaan oikeasti ja minusta välitetään niin paljon, että ''koko maailma saa tietää'' (jep, ne sormukset)

Pelkään, että alan ruikuttamaan ja kitisemään että miksei miksei miksei. Mies lähtee ja jään katkerana vihaamaan itseäni kun uskoin yhteiseen tulevaisuuteen :,(

Mitään en lyö lukkoon, en halua sitä tiettyä omakotitaloa siltä tietyltä alueelta kolmen vuoden kuluessa. Ja vaikka haaveilisin jostain tietystä niin ymmärrän, että toisenkin toivoot tulee ottaa huomioon JOS NIITÄ OLISI!

Muutan vaikka maailman ääriin jos mieheni sitä haluaa, voin sen omakotitalohaaveen toteuttaa vaikka irakissa jos mieheni haaveilisi sinne muutosta. Toiveeni ja haaveeni eivät ole ehdottomia.

-ap

että onko valmis makselemaan lainoja monen vuoden ajan. Monelle raha on se este, ettei pysty haaveitaan toteuttamaan. Eikä tunnu kivalta, jos toinen tuhlaa rahat "turhuuksiin", niistä on pystyttävä puhumaan.