Mitä mieltä olette tästä? (Nuoret vs. vanhat äidit)

Itse olen tullut äidiksi 21-vuotiaana, täysin suunnitellusti ja molempien osapuolien halusta. Olen täysin omistautunut äitiydelleni, parempaa asiaa ei elämässäni voisi olla kuin oma poikani.. Vietin "rajut" nuoruusvuoteni 15-16-vuotiaana ja sain tarpeekseni siitä elämästä, opiskelin sen mitä halusin, löysin opiskelujen ohessa miehen ja se siitä. Olen aina ollut kypsä ikäisekseni, pitkälti elämänkokemuksien vuoksi, olen nähnyt tämän ikäiseksi vähän liikaakin.. Mutta päällepäin kun näytän yhä edelleen 16-vuotiaalta, saan paljon paheksuvia katseita ja minua pidetään tyhmänä ja tietämättönä ihan perhepiirissäkin (lue anoppi).. Jos itse ei ole ollut nuorena valmis vanhemmuuteen, se ei tarkoita sitä, ettei kukaan olisi. Mutta tokikaan kaikki eivät ole suunnitelleet äidiksi tulemista nuorena, vahinkojahan sattuu paljon, mikä ei tokikaan automaattisesti tarkoita huonoa äitiä. Ja mitä vanhempiin äiteihin tulee, siihenkin voi olla muitakin syitä kuin se oma tahto.. Joillakin kun onnistuminen vaan ottaa aikansa.. Eikä kaikki löydä sitä toista osapuolta ihan niin helposti, ei kuka tahansa mies ole sellainen jonka kanssa tahtoo perheen tarkoituksella perustaa..

Ja lakatkaa jo oikeasti paheksumasta ns. pikarakastumisia, ei ne kaikki mee samalla lailla! Miehen kans ollaan yhdes oltu reilu 3 vuotta ja päivä päivältä rakastan sitä ukkoa vaan enemmän!! Ite oon erolapsi, enkä todellakaan tahdo omille lapsilleni samaa, niin en kai mä olisi lapsia alannu yrittämäänkää sellasen miehen kans jonka kans yhteiselämä ei oikeesti vois onnistua hautaan asti?! Tottakai meilläki on vaikeeta ollu, mutta ku on samat pääperiaatteet suhteessa, niin ei se ihan hevillä kaadukkaa.. Kaikesta selviää kyllä, kun osaa kunnioittaa toista.. Eikä se ikä katso suhteen onnistumista.. Uskokaa mua, mä oon nähny sen oman äitini kohdalla (4. kerta naimisissa) vähän turhankin hyvin.

Miksi kaikkien pitäisi tehdä samanlaisia ratkaisuja kuin itse olet tehnyt? Siis väitätkö, että joku äiti katuisi lapsiaan? En ole kuullut sellaisesta äidistä. Mitä siitä tilanteesta pitäisi mielestäsi tajuta?



Minusta noloja ovat nämä 30-v. ikibilettäjät, jotka ovat juuri niitä, joilla aikuistuminen on kestänyt liian kauan ja kun ei lapsi sitten tipukaan taivaalta, itketään täällä sitä katkeruudella, kun ei niitä aiemmin tullut hankituksi.



Minua nolottaa nämä ihmiset, jotka osaavat tehdä päätöksiä toisten elämien puolesta ja vielä kehtaavat julistaa omaa elämäntapaansa ainoaksi oikeaksi.



Olen eri mieltä, että ihmisillä on erilaisia kokemuksia eri iässä. Väitän, että esim. 35-v. toimistosihteeeri on "nähnyt" elämässään vähemmän, kuin vaikkapa 25-v. poliisi/sairaanhoitaja. Elämänkokemukset ihmisillä ovat niin erilaisia jo lapsuudesta saakka, henkinen kehitys etenee suurinpiirtein samaa kaavaa, mutta kyllä n. 20-v. eteen päin ei niin suuria eroja enää 30-v. ole, ettei henkinen kypsyys lapseen olisi riittävä. Tietenkin moni on viisaampi vanhempana, mutta se riittää, että sitä viisautta on tarpeeksi. Pieni lapsi tarvitsee ennen kaikkea perustarpeiden tyydyttämistä ja siihen kykenee jo nuorempikin äiti, se kasvatuksellinen vastuu on alusta asti, mutta vasta myöhemmin mittasuhde on sellainen että siihen iän tuomaa kypsyyttä vaaditaan. ja siinä vaiheessa nuorikin äiti on itse kasvanut samalla...



Tiesittekö äidit, ettei kukaan teistä ole täydellinen?



Kyllä monet vanhemmat äidit panikoivat ja pelkäävät paljon ihan turhaankin, vaativat mahdottomia itseltään ja muiltakin.

että jos on raju murrosikä, kolmenkympin kriisi menee pienempänä ohitse.

Mä olen aina kokenut, että mulle oli tärkeää elää omillani. Jotenkin mulla on aina sellainen tunne, että nuorena perheen perustaneet jäävät jostain paitsi. Tämä siis vain oma mielipiteeni.



Ja mulle tuo eletty nuoruus ei todellakaan ollut naiskentelua ympäriinsä. Tapasin mieheni 21-vuotiaana, naimisiin 28-vuotiaana, lapsia toivottiin 29-vuotiaana, ja nyt 32-vuotiaana ollaan lapsettomuushoidoissa edelleen.



Me ollaan ehditty asua kahdella mantereella, kolmessa maassa, reissattu, painettu duunia, opiskeltu. Siperia on opettanut, aviokriisit läpi käyty jo aikoja sitten. Nämä on ollut mun elämäni kannalta tärkeitä kokemuksia, enkä osaa ajatella että olisin asunut samassa kaupungissa viimeiset 15-vuotta ja mulla olisi kouluikäiset lapset jo.

Musta tuntuu, että olisin oikeesti jäänyt paitsi jostain jos olisin aloittanut perheenperustamisen 10 vuotta sitten. Niin ja mun lapsettomuus ei johdu iästä.

mutta itse olen huomannut omissa kavereissa/sukulaisissa, että yleensä ne "turvattomista" oloista olevat saavat ensimmäisinä lapsia.



Eli kun ei ole ollut kunnon perhettä jossa saa vapaasti olla lapsi/nuori, vaan on ollut PAKKO ottaa vastuuta itsestää ja usein myös muista perheenjäsenistä nuorena, se oma perhe perustetaan varhain.



Periaatteessa moni on ihan ok vanhempi, mutta ongelma on se, että USKOTAAN elämän ja sen rakastavan perheen (=omat lapset) tuovan onnen, mutta aina se ei mene niin.

Käytännössä kuitenkin ei edes tiedetä muusta onnesta kun se mikä itseltä puuttui. Luotetaan sossun apuun (jos kotona ollut ongelmia ja aina eletty sossun elätteinä jne.) eikä pohjimmiltaan osata ottaa vastuuta omasta elämästä!



Eli takerrutaan siihen ensimmäiseen poika-/tyttöystävään ja lisäännytään koska halutaan rakasvata perhe, eikä ajatella niin että ensi ehkä voisi opiskella ja nähdä maailmaa. Sitten itketään kun se oma rakas perhe hajoaa jossain vaiheessa ja aletaan juosta baareissa etsimässä sitä oikeaa...

Moni ns. ongelma perhe kun haluaa lapsistaan mahdollisimman nopeasti eroon, vert. ns. hyvä perhe jossa halutaan tukea lasten opiskelua ja kannustetaan ja tuetaan eikä lykätä raakileina maailmalle.

Itse olen 19-vuotias ja raskaana. Villiä nuoruutta tuli todellakin elettyä ihan tarpeeksi, enkä millään jaksa ymmärrä niitä jotka jaksavat bilettää vuosikausia... Olihan se hauskaa aikansa, mutta alkoi se vähitellen jo tulla korvista ulos.. Aivan ihanaa kun voi nyt asettua ihanan ja rakastavan (hieman vanhemman, kypsän ja biletyksensä bilettäneen) miehen kanssa aloilleen :)

Omillaan on tullut elettyä jo 16-vuotiaasta asti, joten tiedostan kykeneväni huolehtimaan itsestäni, mikä mahdollistaa myös sen, että uskon kykeneväni myös lapsesta huolehtimaan siinä missä muutkin äidit, varsinkin kun on todella ihana mies ja läheisiä tukena.

Ammattia ei ole, mutta taloudellinen tilanne on ihan kunnossa ilman mitään almuja ja opiskelemaan kyllä kerkeän ja varmasti pääsenkin hyvät yo-paperit käsissäni :) Tiedostan kyllä, että opiskelu lapsen kanssa voi olla rankempaa, mutta nuorenahan sitä jaksaa..

En näe mitään syytä miksi en voisi elää tällä tavalla ja miksi pitäisi odottaa lasten tekoa sinne 30-kieppeille ja bilettää ja riehua yli 10 vuotta elämästä.. Tämä tuntuu nyt oikealta ja jos se jotakin häiritsee niin eipähän ole mun ongelma :)

toivon vain etten joudu kohtaamaan näitä ikäviä nuorten äitien vastustajia ja toivon että jotkut jopa uskaltaisivat tehdä tuttavuutta esim. leikkikentillä ja kerhoissa jne. että olisi hieman samankaltaisen elämäntilanteen omaavia tuttavia, kun ei niitä ikäisistänikään tuhottomasti löydy..

tuntuu että olisin jäänyt PALJOSTA paitsi jos lapsia olisin parikymppisenä tehnyt.



Ja yleisesti ottaen noin kolmekymppisillä lapsettomuus harvoin johtuu isätä, vaan jostain ihan muusta...!

Jos aletaan puhua +40-vuotiasta, niin heillä hedelmällisyys on laskenut, joillain jopa jo vaihdevuodet... Mutta kolmekymppinen on vielä ihan hyvässä lapsentekoiässä.



Jotkut eivät saa lapsia ilman lapsettomuushoitoja edes parikymppisinä, ja jotkut raskautuvat luomusti viiskymppisinä. Mutta tosiaan noin 30-vuotias ei todellakaan ole liian vanha lapsia saamaan...!

Jokainen hoitaa asiansa miten hoitaa. Mun ei ainakaan kuulu arvostella kenenkään tekemisiä.

"nuori äiti täälläkin

Itse olen 19-vuotias ja raskaana. Villiä nuoruutta tuli todellakin elettyä ihan tarpeeksi, enkä millään jaksa ymmärrä niitä jotka jaksavat bilettää vuosikausia... Olihan se hauskaa aikansa, mutta alkoi se vähitellen jo tulla korvista ulos.. Aivan ihanaa kun voi nyt asettua ihanan ja rakastavan (hieman vanhemman, kypsän ja biletyksensä bilettäneen) miehen kanssa aloilleen :)

Omillaan on tullut elettyä jo 16-vuotiaasta asti, joten tiedostan kykeneväni huolehtimaan itsestäni, mikä mahdollistaa myös sen, että uskon kykeneväni myös lapsesta huolehtimaan siinä missä muutkin äidit, varsinkin kun on todella ihana mies ja läheisiä tukena.

Ammattia ei ole, mutta taloudellinen tilanne on ihan kunnossa ilman mitään almuja ja opiskelemaan kyllä kerkeän ja varmasti pääsenkin hyvät yo-paperit käsissäni :) Tiedostan kyllä, että opiskelu lapsen kanssa voi olla rankempaa, mutta nuorenahan sitä jaksaa..

En näe mitään syytä miksi en voisi elää tällä tavalla ja miksi pitäisi odottaa lasten tekoa sinne 30-kieppeille ja bilettää ja riehua yli 10 vuotta elämästä.. Tämä tuntuu nyt oikealta ja jos se jotakin häiritsee niin eipähän ole mun ongelma :)

toivon vain etten joudu kohtaamaan näitä ikäviä nuorten äitien vastustajia ja toivon että jotkut jopa uskaltaisivat tehdä tuttavuutta esim. leikkikentillä ja kerhoissa jne. että olisi hieman samankaltaisen elämäntilanteen omaavia tuttavia, kun ei niitä ikäisistänikään tuhottomasti löydy.."



*Nuoruuden eläminen ei ole sama asia kun baareissa juokseminen!



*Sinun ikäisesi joka menee esim. AMK:n tai Yliopistoon ja jolla ei ole lapsia, on HELPPO lähteä opiskelijavaihtoon ulkomaille (=saa hyvää työkokemusta, oppii kieliä hyvin, pääsee näkemään miten muuala toimitaan jne.)



*Vaikka taloudellisesti (jos ymmärsin oikein?) työssäkäyvä miehesi elättää sinua, mutta olettaen että hän on ok. vakihommissa, niin tuskin innostuu ajatuksesta että muuttaa kanssasi (+lapsenne/lastenne) kanssa ulkomaille "tyhjänpantiksi" ja jättää työnsä Suomessa jotta pääset työharjoitteluun/opiskelijavaihtoon ulkomaille.



*Kun muut opiskelijakaverisi menevät istumaan iltaa, järjestävät erilaisia tapahtumia jne. sinä kaikella todennäköisyydellä joudut rientämään kotiin lapsen/lapsien luokse. Ja monesti opiskelija aikona luodaan verkotoja, joista on hyötyä tulevaisuudessa. Moni opiskelijaporukka esim. perustaa yrityksen, ja omassa firmassa alussa painetaan hommia 24/7, sinä et mukaan pääse jos pitää lasta hakea tarhasta tai olet saikulla kun lapsi kipeänä kotona.



*Et voi ajatella vain itseäsi, vaan mitä tahansa teetkin perhe/lapsi on etusijalla! Unelma työpaikka, mutta oi voi, et voi ottaa sitä vastaan koska 500km päässä ja mies ei töitä saisi ko. paikkakunnalta ja kumpikaan ei halua lapsesta olla arkipäiviä erossa...



*Opiskelijaporukkasi kerää rahaa ja lähtee ulkomaille opieklijamatkalle, kappas sinä et pääse/raaski jättää pientä lastasi kotiin 1-2 viikoksi. Muut saavat ainutlaatuisia kokemuksia jne sinä katsot teletappeja kotona.

Nuoruuteen tavalla kuuluu tollanen: eletään sitä elämää NYT ja 30- vuotias kuuluu jonnekin todella kaukaseen vaiheeseen..



Itse olen nyt täyttämässä 30 ja ihan hetki sitten minäkin ajattelin että hitto kun 30- vuotiaat on vanhoja!!

Mutta pari vuotta menee nopsaan ja ikää on 20. Pari vuotta menee taas äkkiä ja olet liki 30- vuotias! IIIIIK....



Itse olen lapsiani alkanut saamaan 24- vuotiaana. Aikasemmin olis ollut ihan se ja sama vaikka lapsia olisi alkanut tulemaan pari vuotta myöhemmin. Mitä muutama vuosi elämässä tarkoittaa? Paljon jos lasta kuumeilee, vähän jos ei.



Kun katson perhettäni nyt ja katson taakseni 10 vuotta niin voin kuvitella hyvin että saan lapsen myöhemminkin! Sitä se ei ollut teininä.



Minusta hassu ajattelutapa kuuluu ihmisen kasvuun. Oli se sitten bilettämistä tai perheen lisäämistä: toinen nääs jota itse olen "nauranut" nuorempien äitien sanomasta on ettei tekisi lasta enää 40- vuotiaana. Mutta näin kun itse keikkuu jo HUOLESTUTTAVAN lähellä sitä, niin en usko ettenkö silloin selviäisi äitiydestä NIIIIN VANHANA! :D



Jotain dokkareita katsonut joissa vanhat on puhuneet niin se satuttaa omaa sydäntä miten vanhus sanoo että sisältä tuntuu vielä niin kovin nuorelta vaikka iho on ryppynen.

Niin raastavaa vanhentua?

Ei parikymppinen osaa suhtautua mitä se on kun JUST oli 10- vuotias ja HUPS johonkin katosi 20- vuotta!



Itselläni on ollut todella inahaa perheellisenä ja vuodet katoaa nopeasti, tähän uskon että lausahdus: nauti vauvastasi kun se on vielä pieni perustuu. Kohta se paiskoo huoneen ovea ja menee armeijaan!



Ja sitten te nuorena lapsen saaneet olette VASTA alle 40- vuotiaita, eikä aikaakaan kun masu pystyssa, vaikka nuorena nauroitte vanhemmille äideille.



Ihan sama juttu jos joku "vanhempana" käy baarissa. Missä baareissa te käytte jos yli 30- vuotias sielä on joku kummajainen?

Miksi baarissa käyminen on merkki jostain "nuoruudesta"?



Itse käyn baarissa, enkä usko että lopetan koskaan käymistä.

Mutta tosiaan noin 30-vuotias ei todellakaan ole liian vanha lapsia saamaan...!

Kiitos! tulin hyvälle mielellä tästä...piti pistää tollainen discloser tonne loppuun ettei, joku älähdä että ehkä me ei oltais hoidoissa jos oltais tehty lapset aikasemmin.

"nuori äiti täälläkin

Itse olen 19-vuotias ja raskaana. Villiä nuoruutta tuli todellakin elettyä ihan tarpeeksi, enkä millään jaksa ymmärrä niitä jotka jaksavat bilettää vuosikausia... Olihan se hauskaa aikansa, mutta alkoi se vähitellen jo tulla korvista ulos.. Aivan ihanaa kun voi nyt asettua ihanan ja rakastavan (hieman vanhemman, kypsän ja biletyksensä bilettäneen) miehen kanssa aloilleen :)

Omillaan on tullut elettyä jo 16-vuotiaasta asti, joten tiedostan kykeneväni huolehtimaan itsestäni, mikä mahdollistaa myös sen, että uskon kykeneväni myös lapsesta huolehtimaan siinä missä muutkin äidit, varsinkin kun on todella ihana mies ja läheisiä tukena.

Ammattia ei ole, mutta taloudellinen tilanne on ihan kunnossa ilman mitään almuja ja opiskelemaan kyllä kerkeän ja varmasti pääsenkin hyvät yo-paperit käsissäni :) Tiedostan kyllä, että opiskelu lapsen kanssa voi olla rankempaa, mutta nuorenahan sitä jaksaa..

En näe mitään syytä miksi en voisi elää tällä tavalla ja miksi pitäisi odottaa lasten tekoa sinne 30-kieppeille ja bilettää ja riehua yli 10 vuotta elämästä.. Tämä tuntuu nyt oikealta ja jos se jotakin häiritsee niin eipähän ole mun ongelma :)

toivon vain etten joudu kohtaamaan näitä ikäviä nuorten äitien vastustajia ja toivon että jotkut jopa uskaltaisivat tehdä tuttavuutta esim. leikkikentillä ja kerhoissa jne. että olisi hieman samankaltaisen elämäntilanteen omaavia tuttavia, kun ei niitä ikäisistänikään tuhottomasti löydy.."

*Nuoruuden eläminen ei ole sama asia kun baareissa juokseminen!

*Sinun ikäisesi joka menee esim. AMK:n tai Yliopistoon ja jolla ei ole lapsia, on HELPPO lähteä opiskelijavaihtoon ulkomaille (=saa hyvää työkokemusta, oppii kieliä hyvin, pääsee näkemään miten muuala toimitaan jne.)

*Vaikka taloudellisesti (jos ymmärsin oikein?) työssäkäyvä miehesi elättää sinua, mutta olettaen että hän on ok. vakihommissa, niin tuskin innostuu ajatuksesta että muuttaa kanssasi (+lapsenne/lastenne) kanssa ulkomaille "tyhjänpantiksi" ja jättää työnsä Suomessa jotta pääset työharjoitteluun/opiskelijavaihtoon ulkomaille.

*Kun muut opiskelijakaverisi menevät istumaan iltaa, järjestävät erilaisia tapahtumia jne. sinä kaikella todennäköisyydellä joudut rientämään kotiin lapsen/lapsien luokse. Ja monesti opiskelija aikona luodaan verkotoja, joista on hyötyä tulevaisuudessa. Moni opiskelijaporukka esim. perustaa yrityksen, ja omassa firmassa alussa painetaan hommia 24/7, sinä et mukaan pääse jos pitää lasta hakea tarhasta tai olet saikulla kun lapsi kipeänä kotona.

*Et voi ajatella vain itseäsi, vaan mitä tahansa teetkin perhe/lapsi on etusijalla! Unelma työpaikka, mutta oi voi, et voi ottaa sitä vastaan koska 500km päässä ja mies ei töitä saisi ko. paikkakunnalta ja kumpikaan ei halua lapsesta olla arkipäiviä erossa...

*Opiskelijaporukkasi kerää rahaa ja lähtee ulkomaille opieklijamatkalle, kappas sinä et pääse/raaski jättää pientä lastasi kotiin 1-2 viikoksi. Muut saavat ainutlaatuisia kokemuksia jne sinä katsot teletappeja kotona.

Tyyppiesimerkiksi luokittelit sitten minut vaikket edes asioiden oikeaa laitaa tiedä ja oletat minun haluavan samoja asioita elämältä kuin sinä itse/ehkä suurin osa nykyään :)

Ensinnäkin olen sen tyypin ihminen, että todennäköisesti pyrin hoitoalalle, eikä ole mitään halua/aikomusta missään vaiheessa yritystä perustaa - ei vain sovellu luonteeseeni millään tavalla.

Mikä pakko se on ulkomaille päästä opiskelemaan?!? Luultavasti en lähtisi vaikkei perheenlisäystä olisi tulossakaan katsos kun ei sekään sovellu luonteeseeni.. Onhan se ihan kiva joskus matkustaa, mutta asumaan en ulkomaille jäisi hetken lomaa pidemmäksi aikaa..

Ja näistä kaikenmaailman verkostoista yms. suoraan ja rehellisesti sanottuna olen epäsosiaalinen ihminen! Minä en niitä verkostoja muutenkaan loisi enkä niitä kaipaakaan.. Vaikea varmasti ymmärtää näin erilaista ihmistä kuin ilmeisesti olen sinuun verrattuna, mutta yrittäisit edes. Ymmärrän kyllä, että verkostoista ja suuresta ystäväpiiristä jne. olisi hyötyä kun sellaisia jaksaisi kehitellä, mutta kun on tällainen erakkoluonto niin ei sitä harmittelemaankaan jää ettei sellaisia synny :)

Ja siitä nuoruuden elämisestä.. Lasken siihen myös opiskelijaelämän yms. leffoissa ja kahviloissa juoksemiset kavereiden kanssa, mutta kun näitäkin on tullut jo elettyä ja nähtyä. Ei ole minua varten..

Eikä minulla ole missään vaiheessa ollutkaan aikomusta käyttäytyä itsekkäästi lastani kasvattaessa! Tämäkin ihan oma oletuksesi ja ennakkoluulosi! Nythän juuri pystyn pistämään lapseni kaikessa etusijalle kun ei ole työhön paluustakaan mitään stressiä. Kotona olen niin kauan kuin lapsi sitä tarvitsee ja vaatii. Ymmärrän ERITTÄIN hyvin, ettei vauvan kanssa eläminen ole yhtä ruusuilla tanssimista kuten ei myöskään isomman lapsen kanssa, mutta en minä sitä pelkää. Nuorena jaksan kyllä ne vaikeammatkin hetket enkä vaivu epätoivoon, vaikka joskus tuntuisikin, ettei se arkielämä maistukaan niin ihanalta joka ainoa hetki.

Unelma työpaikasta vielä sen verran, että hoitoalalla työpaikan saanti tuskin tulee olemaan kovin suuri haaste varsinkaan tulevaisuudessa ja eiköhän se ole vanhemmilla pareilla ihan yhtä haasteellista löytää samalta paikkakunnalta ne UNELMA työpaikat..

Toivottavasti ei jäänyt nyt joku asia käymättä läpi :)

Eikä minulla sitten muuten ole minkäänlaisia ennakkoluuloja vanhempia äitejä kohtaan. Kerroin vain oman tapani elää, mutten pidä yhtään sen huonompana erilaisiakaan tapoja.. Jokainen tavallaan ja siten kuin parhaakseen näkee..

Ja mulle tuo eletty nuoruus ei todellakaan ollut naiskentelua ympäriinsä. Tapasin mieheni 21-vuotiaana, naimisiin 28-vuotiaana, lapsia toivottiin 29-vuotiaana, ja nyt 32-vuotiaana ollaan lapsettomuushoidoissa edelleen.



Mistä lapsettomuutesi sitten johtuu? Kylläpä olet lapsellinen itse. Mitä sinä lapsista tiedät, kun et edes niitä ole kyennyt itse saamaan? Tiesitkö muuten, että lapsen tulo perheeseen aiheuttaa aina aviokriisin tavalla tai toisella, koska se muuttaa perhettä? Kerta jos toinenkin on vanhempia pareja, joille on lapsettomuushoitojen jälkeen tullut ero siksi, "ettei se ollutkaan mitä kuviteltiin" ja tätä olen päässyt ihan työni kautta valitettavasti näkemään.



Sinuna lapsettomana naisena, lapsia vielä synnyttämättömänä jättäisin tällaiset kommentit kyllä viisaasti sanomatta. Vain äitiys kasvattaa äitiyteen. Ai niin, mutta ethän sinä sitä voi vielä tietää...



Painaako omaatuntoasi kenties se, että on omaa syytäsi, että olet lapseton? Toivottavasti saatte hedelmällisyyshoidoilla vielä lapsen.

tarkoittaako mielestäsi se, että jos on lapsia, täytyy asua samassa maassa/kaupungissa sen jälkeen 15-v. eteen päin.



Tässä tyypillinen esimerkki itsekeskeisestä, akateemisesti kouluttautuneesta pariskunnasta, joilla molemmilla on perfektionistin luonne.



Kokemuksia on ollut pakko saada ja hakea itsekeskeisin tavoin. Kylmiä väreitä on saatu, kun on katseltu perheellisten kaverien lisääntymistä ja nyt katkerana itketään omaa lapsettomuutta vauva-palstan nuoria äitejä katkerasti kiusaten, kun itse on maho. Tai sitten miehessä joku vika.

Melko romantisoitu kuva sinulla opiskelijaelämästä ja karu kuva lapsiperheen elämästä.



Kaikki kun eivät halua lähteä sinne opiskelijavaihtoon, (todellisuudessahan vain todella pieni osa opiskelijoista lähtee vaihtoon, paikkojakin kun on niin vähän tarjolla) kaikki eivät halua asua joka mantereella tai lähteä edes reilaamaan. Kaikki eivät tykkää hernekeitostakaan. Tämä taisi tulla sinulle yllätyksenä?



Äidilläkin voi olla elämä, äidilläkin voi olla opiskelijakavereita, äitikin voi osallistua fuksiaisiin, illanistujaisiin, käydä GOOMilla, etkoilla, jatkoilla ja missä vaan. Ei äitiys ole mikään kahle, jota raahataan mukana joka paikkaan. Ei äidin tarvitse ole tylsä, mutta saa toki olla :-)



Äitiys ei määrittele ainakaan minua.



Milloin nuoruudestakin tuli suorittamista, jatkuvien uusien kokemusten metsästämistä. Pitäisi olla niin kansainvälinen ja niin sitä ja tätä, työelämä on raakaa - varsinkin naisille. Mutta mitä minä siitä tietäisin, kun olen vain vähään tyytyväinen, hidastempoinen ja boheemi humanisti.. ;-)

Lainaus:

"nuori äiti täälläkin

Itse olen 19-vuotias ja raskaana. Villiä nuoruutta tuli todellakin elettyä ihan tarpeeksi, enkä millään jaksa ymmärrä niitä jotka jaksavat bilettää vuosikausia... Olihan se hauskaa aikansa, mutta alkoi se vähitellen jo tulla korvista ulos.. Aivan ihanaa kun voi nyt asettua ihanan ja rakastavan (hieman vanhemman, kypsän ja biletyksensä bilettäneen) miehen kanssa aloilleen :)

Omillaan on tullut elettyä jo 16-vuotiaasta asti, joten tiedostan kykeneväni huolehtimaan itsestäni, mikä mahdollistaa myös sen, että uskon kykeneväni myös lapsesta huolehtimaan siinä missä muutkin äidit, varsinkin kun on todella ihana mies ja läheisiä tukena.

Ammattia ei ole, mutta taloudellinen tilanne on ihan kunnossa ilman mitään almuja ja opiskelemaan kyllä kerkeän ja varmasti pääsenkin hyvät yo-paperit käsissäni :) Tiedostan kyllä, että opiskelu lapsen kanssa voi olla rankempaa, mutta nuorenahan sitä jaksaa..

En näe mitään syytä miksi en voisi elää tällä tavalla ja miksi pitäisi odottaa lasten tekoa sinne 30-kieppeille ja bilettää ja riehua yli 10 vuotta elämästä.. Tämä tuntuu nyt oikealta ja jos se jotakin häiritsee niin eipähän ole mun ongelma :)

toivon vain etten joudu kohtaamaan näitä ikäviä nuorten äitien vastustajia ja toivon että jotkut jopa uskaltaisivat tehdä tuttavuutta esim. leikkikentillä ja kerhoissa jne. että olisi hieman samankaltaisen elämäntilanteen omaavia tuttavia, kun ei niitä ikäisistänikään tuhottomasti löydy.."



*Nuoruuden eläminen ei ole sama asia kun baareissa juokseminen!



*Sinun ikäisesi joka menee esim. AMK:n tai Yliopistoon ja jolla ei ole lapsia, on HELPPO lähteä opiskelijavaihtoon ulkomaille (=saa hyvää työkokemusta, oppii kieliä hyvin, pääsee näkemään miten muuala toimitaan jne.)



*Vaikka taloudellisesti (jos ymmärsin oikein?) työssäkäyvä miehesi elättää sinua, mutta olettaen että hän on ok. vakihommissa, niin tuskin innostuu ajatuksesta että muuttaa kanssasi (+lapsenne/lastenne) kanssa ulkomaille "tyhjänpantiksi" ja jättää työnsä Suomessa jotta pääset työharjoitteluun/opiskelijavaihtoon ulkomaille.



*Kun muut opiskelijakaverisi menevät istumaan iltaa, järjestävät erilaisia tapahtumia jne. sinä kaikella todennäköisyydellä joudut rientämään kotiin lapsen/lapsien luokse. Ja monesti opiskelija aikona luodaan verkotoja, joista on hyötyä tulevaisuudessa. Moni opiskelijaporukka esim. perustaa yrityksen, ja omassa firmassa alussa painetaan hommia 24/7, sinä et mukaan pääse jos pitää lasta hakea tarhasta tai olet saikulla kun lapsi kipeänä kotona.



*Et voi ajatella vain itseäsi, vaan mitä tahansa teetkin perhe/lapsi on etusijalla! Unelma työpaikka, mutta oi voi, et voi ottaa sitä vastaan koska 500km päässä ja mies ei töitä saisi ko. paikkakunnalta ja kumpikaan ei halua lapsesta olla arkipäiviä erossa...



*Opiskelijaporukkasi kerää rahaa ja lähtee ulkomaille opieklijamatkalle, kappas sinä et pääse/raaski jättää pientä lastasi kotiin 1-2 viikoksi. Muut saavat ainutlaatuisia kokemuksia jne sinä katsot teletappeja kotona.







On aivan pakko vastata tähän viestiin.... itsekin olen 19 -vuotias ja odotan ensimmäistä lastani. Olen oikeastaan miettinyt ja käynyt läpi juuri näitä mainitsemiasi asioita. Äidiksi tulemiseen nuorella iällä liittyy elämäni pahin kriisi! Pelkäsin todella menettäväni elämässä ihan kaiken, kunnes tajusin, kuinka typerä tällainen ajattelutapa oikeastaan on.

Olen kuullut melko paljon tämantapaisia juttuja. " Sinä istut ja katsot teletappeja kotona..." ym. sontaa.



Itse pääsin juuri AMK:n, jonka aloitan lapseni ollessa n. vuoden vanha. Olen pelännyt elämäni/nuoruuteni menettämistä kuin kuolemaa juuri tällaisten kommenttien vuoksi! En muka voi tehdä enää yhtään mitään ja elämäni tulee olemaan ikuisesti kurjaa. Todella, jään varmasit paitsi monista baari-illoista ja seikkailuista.

Useimmat ikäiseni ystävät eivät yksinkertaisesti osaa suhtautua raskauteeni mitenkään, vaan sulkevat siltä kokonaan silmänsä. Toisin sanoen, emme enää näe niin usein, sillä minuahan ei enää voi pyytää mukaan baarireissulle:)



Vertaistuki olisikin siis enemmän kuin tärkeää. Elämässä on hirveästi sellaista, jota haluan tehdä. Yhä edelleen minulla on paljon unelmia mm. ulkomailla asumisesta, hyvästä ammatista ja myös vilkkaasta sosiaalisesta elämästä. En todellakaan ole mitään perinteistä mamma -tyyppiä.



Rakkaus omaan lapseen on kuitenkin jotain ihmeellistä. Enhän sitä vielä edes ymmärrä, kun lapsi ei ole syntynyt. Nykyään vaan ihmiset eivät osaa elää " luonnollisesti".

Kaikki normaali, kuten raskaus nuorella ja hedelmällisellä iällä, on kauhea katastrofi, vaikka luonto on sen sanellut normaaliksi, joten sitä sen täytyy olla.

Ajatellaan, että tärkemäpää elämässä on fuksiaiset ja ulkomaanvaihto. Jotenkin yli-ihannoidaan itsenäisyyttä ja saadaan se tuntumaan ainoalta mahdolliselta vaihtoehdolta. Johtuisikohan tästä nuorten äitien masennus ja alemmuudentunne suhteessa ikätovereihin?



Pitäisi päästä eroon ajattelutavasta, jonka mukaan lastensaanti nuorena on jonkinlainen kriisi ja epäonni. Lapseni kulkee mukanani, minne menenkin. Aion antaa hänen kasvaa hyvin vapaamieliseksi ( mutta en rajattomasti ), ja suvaitsevainen hänestä varmasti tuleekin, sillä syntyy monikulttuuriseen perheeseen nuorille huumorintajuisille vanhemmille, jotka voivat ottaa vastaan unelmatyöpaikkansa vaikkapa Afrikassa, ja lapsi muuttaa kanssamme :)

miksi se elämän eläminen (lainausmerkeissä) tarkoittaa aina bilettämistä? Tai siis sillä ilmeisesti tarkoitetaan ihan perinteistä juhlimista ja dokaamista? Kun täällä nää teinimammat aina kertoo, että joo mäkin aloitin bilettämisen 15-vuotiaana, et ehdin elää tarpeeksi.



Eikö mikään muu ole elämistä kuin bilettäminen? Mä oon 27-v ja yritämme esikoista ja tämä oli varmasti aikaisin hetki, milloin lasta pystyi harkitsemaan. Mulle toi eläminen on tarkoittanut vaihtarivuosia, harjoitteluja kehitysmaissa ja interraileja tms. EN toki tarkoita, että kaikille pitäisi tarkoittaa, mutta mielestäni on hieman omituista että elämästä nauttiminen ja eläminen=bilettäminen ja dokaaminen

Itse rupesin odottamaan ensimmäistäni 14-vuotiaana, ja kyllä toki oli vahinko tai tavallaan ei, koska tiesin mitä seurauksia suojaamattomalla seksillä voi olla.. Lapsen isä, naimisissa ollaan nykyään ei edes miettinyt jättämistäni kun sai kuulla uutisen.. Ehdin juuri käydä peruskoulun loppuun ja pidin välivuoden, jonka jälkeen ammattikouluun, josta valmistuin hyvillä arvosanoilla ja tässä vaiheessa toista jo yritettiin.. siis lasta..

Toinen tupsahti maailmaan ollessani 20-vuotias ja miehellä oli tässä vaiheessa armeijä käyty ja hänelläkin hyvä työpaikka ja kohtuuliksakin.. Parin vuoden päästä päätettiin,että jos vielä kolmas..? Ja tuollahan tuo nukkuu pinnasängyssään, itsenäisyys päivänä syntynyt pieni ihme, ja nyt olen onnellin 23-vuotias ja mitään en tekisi toisin jos saisin valita =)

Olen saanut mennä ihan vapaasti miehen kanssa ja kavereiden kanssa,jos on sille ollut tarvetta, raha-asiatkin kohtuullisessa kunnossa jne.. Mainitsen vielä,että esikoinen on vaikea erityislapsi, jonka kanssa on juostu sairaaloita 2-vuotiaasta, joten.. enpä tiedä, olisinko jaksanut tätä esim.päälle 3-kymppisenä äitinä ja olisiko tullut harkittua sitten vielä lisää lapsia..? Kuka sen tietää ja turha miettiä, mulla meni elämä näin.. =) Ja naimisiin mentiin ennenkun mies lähti armeijaan, olin 17...

Sori,tuli pitkä teksti..

mutta itse olen huomannut omissa kavereissa/sukulaisissa, että yleensä ne "turvattomista" oloista olevat saavat ensimmäisinä lapsia. Eli kun ei ole ollut kunnon perhettä jossa saa vapaasti olla lapsi/nuori, vaan on ollut PAKKO ottaa vastuuta itsestää ja usein myös muista perheenjäsenistä nuorena, se oma perhe perustetaan varhain. Periaatteessa moni on ihan ok vanhempi, mutta ongelma on se, että USKOTAAN elämän ja sen rakastavan perheen (=omat lapset) tuovan onnen, mutta aina se ei mene niin. Käytännössä kuitenkin ei edes tiedetä muusta onnesta kun se mikä itseltä puuttui. Luotetaan sossun apuun (jos kotona ollut ongelmia ja aina eletty sossun elätteinä jne.) eikä pohjimmiltaan osata ottaa vastuuta omasta elämästä! Eli takerrutaan siihen ensimmäiseen poika-/tyttöystävään ja lisäännytään koska halutaan rakasvata perhe, eikä ajatella niin että ensi ehkä voisi opiskella ja nähdä maailmaa. Sitten itketään kun se oma rakas perhe hajoaa jossain vaiheessa ja aletaan juosta baareissa etsimässä sitä oikeaa... Moni ns. ongelma perhe kun haluaa lapsistaan mahdollisimman nopeasti eroon, vert. ns. hyvä perhe jossa halutaan tukea lasten opiskelua ja kannustetaan ja tuetaan eikä lykätä raakileina maailmalle.

Itse en ole koskaan tavannut ketään tuollaista ihmistä ja sinulla on ilmeisesti monestakin eri ihmisestä tällaisia kokemuksia? Missä sinä oikein asut? :D