Ensi kertaa lasta yrittämään 42 vuotiaana?

Vierailija kirjoitti:

Ei tuo ihan järkevältä kuulosta. Minun ukkini äiti oli 44 v., kun sai toisen lapsensa, ensimmäinen oli kuollut johonkin sen ajan kulkutautiin 20 vuotta aiemmin. Ukki kertoi, että olihan ne hänen vanhemmat jo vanhuksia kun hän aikuistui. Äiti 64 v. ja isä oli menehtynyt 66-vuotiaana, ukkini kai silloin 18 v. Ajat on tietysti muuttuneet ja ihmiset elää pidempään ja huolehtii terveydestään, mutta silti jos ajattelee, että olisit noin kuusikymppinen kun lapsesi on teini-iässä, niin kuka sitä jaksaa. Ne rasittavimmat vuodet on murrosiässä. Itse olen alle 50 v. ja kaksi teiniä perheessä. Joinakin päivinä ajattelen vaan, että kohta tämä on ohi ja lentävät pois pesästä.

Aika hauska yhteensattuma. Tilitin juuri eilen omalle äidilleni, miten raskasta on murrosikäisten kanssa. Äitini nauroi, että ei se yhtään sen helpompaa ole ollut silloin meidän ollessa teinejä, mutta teini itse ei tajua sitä ja aika kultaa muistot. Tunnekuohut! Äärilaidasta toiseen, yhtäkkiset räjähtelyt ja hetken päästä teini ei muistakaan koko juttua. Ystävät ja ystävyyssuhteiden murheet. Toinen kiusaa, tulee riitaa, yksinäisyyden kokemusta. Minun keskimmäisellä lapsella laski keskiarvo 7.-8. luokan välissä 8,3:sta 7,4:ään. Ei paljon naurattanut äitiä. Tukiopetusta kotona ja koulussa, koronasulun aikana kuulin, ettei lapseni ole tehnyt yhtään mitään silloin kun koulu oli kiinni ja piti tehdä etänä. Valehtelua. Päihdekokeiluja. 17-vuotias lähti kavereiden kanssa yön yli reissuun, ja puhelin oli mennyt rikki. Ei tajunnut ilmoittaa, että hän on kunnossa. Onneksi tuli ehjänä kotiin, mutta poliisin numero oli jo valinnassa. Seurustelun päättyminen, kun tunteet käy kuumina, masennusta ja alakuloa. En kelpaa kenellekään, itkua. Menee 2 kk ja uusi tapailukumppani ilmestyi. Tosin hiukan outolintu, mutta ei vanhempi voi valita puolesta. Kysytään neuvoa, älä vastaa mitään mitä et halua muistettavan seuraavat 5 vuotta. Sähän sanoit silloin, että. On rankat vuodet tosiaan ainakin vanhemmuudessa.

Vierailija kirjoitti:

Ja vain muutamaa vuotta myöhemmin on ketjuja joissa haukutaan miehiä jotka väitetysti haaveilee lapsista vasta vajaa nelikymppisinä.

Huomaatteko asenne-eron?

Se on ihan biologiasta kiinni. Ei asenteesta. Miehillä ei ole samanlaista biologista kelloa, halusi lasta tai ei - eivätkä ole koskaan joutuneet heräämään:"jos lapsen haluaa se on pakko tehdä aikaan x mennessä.." 

Vierailija kirjoitti:

Jollakulla ne yövalvomiset voi olla helpompiakin. Itse olin parikymppisenä täysin kyvytön minkäänlaiseen valvomiseen. Unentarve on nykyään nelikymppisenä vähäisempi ja pystyn operoimaan väsyneenäkin paremmin. Parikymppisenä olin myös neuroottinen suorittaja: nykyään olen paljon rennompi.

Itse olen lapseton, mutta pärjäisin varmasti tässä iässä lapsen kanssa paljon paremmin kuin nuorempana. Ei meidän kaikkien luonne kehity täsmälleen samalla tavalla.

Itsellä on vaan se tilanne että mieheltä pantiin piuhat poikki heti kun se täytti 30, joten minun on turha enää tulla "katumapäälle". Jos ihme olisi tapahtunut ja piuhat kasvaneet kiinni ja tulisin raskaaksi, todellakin pitäisin sen lapsen iästäni huolimatta.

Itse olin kanssa parikymppisenä paljon väsyneempi. Nukuin päiväunetkin usein ja muutenkin olin "huonohermoisempi" ja pinna paloi helpommin. Sain lapseni 33 ja 36vuotiaana ja olen hyvin jaksanut valvoa heidän kanssaan ja tuntuu, että nyt nelikymppisenä olen energisempi kuin koskaan ennen. Jaksan hyvin painaa työt ja lapset ja treenit yms. En yhtään jaksa kuunnella niitä "nuorena jaksoin lasten kanssa paremmin", kun itse olisin jaksanut paljon huonommin. Onneksi elin silloin nuoren elämää.

Omasta lähipiiristä pari tyyppiä on saanut lapsen vasta 40+ ja osa tehnyt ns.iltatähden. Itse en haluaisi enää tämän ikäisenä lapsia, mutta se johtuu siitä, että minulla on jo kaksi ja en haluaisi enää aloittaa ns.alusta.

Vierailija kirjoitti:

Olin synnytys valmennuksessa. Siellä oli ikäisesi ensisynnyttäjä myös.

Mikä järki siinä on ?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jollakulla ne yövalvomiset voi olla helpompiakin. Itse olin parikymppisenä täysin kyvytön minkäänlaiseen valvomiseen. Unentarve on nykyään nelikymppisenä vähäisempi ja pystyn operoimaan väsyneenäkin paremmin. Parikymppisenä olin myös neuroottinen suorittaja: nykyään olen paljon rennompi.

Itse olen lapseton, mutta pärjäisin varmasti tässä iässä lapsen kanssa paljon paremmin kuin nuorempana. Ei meidän kaikkien luonne kehity täsmälleen samalla tavalla.

Itsellä on vaan se tilanne että mieheltä pantiin piuhat poikki heti kun se täytti 30, joten minun on turha enää tulla "katumapäälle". Jos ihme olisi tapahtunut ja piuhat kasvaneet kiinni ja tulisin raskaaksi, todellakin pitäisin sen lapsen iästäni huolimatta.

Itse olin kanssa parikymppisenä paljon väsyneempi. Nukuin päiväunetkin usein ja muutenkin olin "huonohermoisempi" ja pinna paloi helpommin. Sain lapseni 33 ja 36vuotiaana ja olen hyvin jaksanut valvoa heidän kanssaan ja tuntuu, että nyt nelikymppisenä olen energisempi kuin koskaan ennen. Jaksan hyvin painaa työt ja lapset ja treenit yms. En yhtään jaksa kuunnella niitä "nuorena jaksoin lasten kanssa paremmin", kun itse olisin jaksanut paljon huonommin. Onneksi elin silloin nuoren elämää.

 

Omasta lähipiiristä pari tyyppiä on saanut lapsen vasta 40+ ja osa tehnyt ns.iltatähden. Itse en haluaisi enää tämän ikäisenä lapsia, mutta se johtuu siitä, että minulla on jo kaksi ja en haluaisi enää aloittaa ns.alusta.

Kyllä ne riskit suurenevat, vaikka kuinka hehkutat

Vierailija kirjoitti:

Olisit yli 60v kun lapsi täyttää 18v.

Eipä siitä elämästä tiedä muutenkaan. Turha miettiä noin.

Vierailija kirjoitti:

Pitääkö sitä täältä kysyä? Eikös tuollaiset päätökset tehdä itse miettien? Ei välttämättä enää edes tärppää tuossa iässä ja voi tulla keskenmenoja jos tärppääkin. Jos oikeasti haluatte lapsen ja elää lapsiperhe-elämää ja palvella sitä lasta koko ajan, niin yrittäkää. Jos taas muu elämä kuin Hoplopit, leikkipuistot, uhmakohtaukset kuulostaa kivemmalta niin sitten ei. Minä en tuossa iässä enää haluaisi lasta. Nauttikaa siitä vapaudesta mikä on. Voipi olla aikamoinen elämänmuutos kun on noin pitkään elänyt vapaasti. Kyse on siis lähinnä kiinni siitä, oletko valmis enimmäkseen uhraamaan oman elämäsi toisen hyväksi 24/7. Ja itselläni on lapsi, että tiedän millaista tämä on.

"noin pitkään elänyt vapaasti"? Siis kun saa toivotun lapsen iäkkäämpänä, on jo elänyt ja tehnyt, eikä voisi olla hartaammin kiitollinen lapsesta ja kaikesta, mitä se tuo elämään! Ei enää kiinnosta yhtään mikään vapaus ja meneminen. Nuorena taas voi olla katkera, kun ei saa elää kuten ikätoverit, eikä siksi jaksa olla lapselle täysin läsnä ja kiitollinen, vaan tahtoo päästä menemisiin mukaan kuitenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jollakulla ne yövalvomiset voi olla helpompiakin. Itse olin parikymppisenä täysin kyvytön minkäänlaiseen valvomiseen. Unentarve on nykyään nelikymppisenä vähäisempi ja pystyn operoimaan väsyneenäkin paremmin. Parikymppisenä olin myös neuroottinen suorittaja: nykyään olen paljon rennompi.

Itse olen lapseton, mutta pärjäisin varmasti tässä iässä lapsen kanssa paljon paremmin kuin nuorempana. Ei meidän kaikkien luonne kehity täsmälleen samalla tavalla.

Itsellä on vaan se tilanne että mieheltä pantiin piuhat poikki heti kun se täytti 30, joten minun on turha enää tulla "katumapäälle". Jos ihme olisi tapahtunut ja piuhat kasvaneet kiinni ja tulisin raskaaksi, todellakin pitäisin sen lapsen iästäni huolimatta.

Itse olin kanssa parikymppisenä paljon väsyneempi. Nukuin päiväunetkin usein ja muutenkin olin "huonohermoisempi" ja pinna paloi helpommin. Sain lapseni 33 ja 36vuotiaana ja olen hyvin jaksanut valvoa heidän kanssaan ja tuntuu, että nyt nelikymppisenä olen energisempi kuin koskaan ennen. Jaksan hyvin painaa työt ja lapset ja treenit yms. En yhtään jaksa kuunnella niitä "nuorena jaksoin lasten kanssa paremmin", kun itse olisin jaksanut paljon huonommin. Onneksi elin silloin nuoren elämää.

 

Omasta lähipiiristä pari tyyppiä on saanut lapsen vasta 40+ ja osa tehnyt ns.iltatähden. Itse en haluaisi enää tämän ikäisenä lapsia, mutta se johtuu siitä, että minulla on jo kaksi ja en haluaisi enää aloittaa ns.alusta.

Kyllä ne riskit suurenevat, vaikka kuinka hehkutat

Olen eri, mutta tiedän monta nuorena synnytytånyttä, joilla ne riskit on tulleet toteen. Johtuuko siitä, ettei nuorempien raskauksia seurata ja tutkita niin tarkkaan vai mistä? Nuorten holtittomista elintavoista?

Vierailija kirjoitti:

Olisit yli 60v kun lapsi täyttää 18v.

Niin mikä tässä ongelma? 60-vuotias on työelämässäkin vielä vuosia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tuo ihan järkevältä kuulosta. Minun ukkini äiti oli 44 v., kun sai toisen lapsensa, ensimmäinen oli kuollut johonkin sen ajan kulkutautiin 20 vuotta aiemmin. Ukki kertoi, että olihan ne hänen vanhemmat jo vanhuksia kun hän aikuistui. Äiti 64 v. ja isä oli menehtynyt 66-vuotiaana, ukkini kai silloin 18 v. Ajat on tietysti muuttuneet ja ihmiset elää pidempään ja huolehtii terveydestään, mutta silti jos ajattelee, että olisit noin kuusikymppinen kun lapsesi on teini-iässä, niin kuka sitä jaksaa. Ne rasittavimmat vuodet on murrosiässä. Itse olen alle 50 v. ja kaksi teiniä perheessä. Joinakin päivinä ajattelen vaan, että kohta tämä on ohi ja lentävät pois pesästä.

Aika hauska yhteensattuma. Tilitin juuri eilen omalle äidilleni, miten raskasta on murrosikäisten kanssa. Äitini nauroi, että ei se yhtään sen helpompaa ole ollut silloin meidän ollessa teinejä, mutta teini itse ei tajua sitä ja aika kultaa muistot. Tunnekuohut! Äärilaidasta toiseen, yhtäkkiset räjähtelyt ja hetken päästä teini ei muistakaan koko juttua. Ystävät ja ystävyyssuhteiden murheet. Toinen kiusaa, tulee riitaa, yksinäisyyden kokemusta. Minun keskimmäisellä lapsella laski keskiarvo 7.-8. luokan välissä 8,3:sta 7,4:ään. Ei paljon naurattanut äitiä. Tukiopetusta kotona ja koulussa, koronasulun aikana kuulin, ettei lapseni ole tehnyt yhtään mitään silloin kun koulu oli kiinni ja piti tehdä etänä. Valehtelua. Päihdekokeiluja. 17-vuotias lähti kavereiden kanssa yön yli reissuun, ja puhelin oli mennyt rikki. Ei tajunnut ilmoittaa, että hän on kunnossa. Onneksi tuli ehjänä kotiin, mutta poliisin numero oli jo valinnassa. Seurustelun päättyminen, kun tunteet käy kuumina, masennusta ja alakuloa. En kelpaa kenellekään, itkua. Menee 2 kk ja uusi tapailukumppani ilmestyi. Tosin hiukan outolintu, mutta ei vanhempi voi valita puolesta. Kysytään neuvoa, älä vastaa mitään mitä et halua muistettavan seuraavat 5 vuotta. Sähän sanoit silloin, että. On rankat vuodet tosiaan ainakin vanhemmuudessa.

 

Viisi-kuusikymppisrnä on itse kypsempi, viisaampi ja vakaampi. Hyvin olen jaksanut. Ja riittää halua ja aikaa. Ei harmita "oman elämän menetys"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jollakulla ne yövalvomiset voi olla helpompiakin. Itse olin parikymppisenä täysin kyvytön minkäänlaiseen valvomiseen. Unentarve on nykyään nelikymppisenä vähäisempi ja pystyn operoimaan väsyneenäkin paremmin. Parikymppisenä olin myös neuroottinen suorittaja: nykyään olen paljon rennompi.

Itse olen lapseton, mutta pärjäisin varmasti tässä iässä lapsen kanssa paljon paremmin kuin nuorempana. Ei meidän kaikkien luonne kehity täsmälleen samalla tavalla.

Itsellä on vaan se tilanne että mieheltä pantiin piuhat poikki heti kun se täytti 30, joten minun on turha enää tulla "katumapäälle". Jos ihme olisi tapahtunut ja piuhat kasvaneet kiinni ja tulisin raskaaksi, todellakin pitäisin sen lapsen iästäni huolimatta.

Itse olin kanssa parikymppisenä paljon väsyneempi. Nukuin päiväunetkin usein ja muutenkin olin "huonohermoisempi" ja pinna paloi helpommin. Sain lapseni 33 ja 36vuotiaana ja olen hyvin jaksanut valvoa heidän kanssaan ja tuntuu, että nyt nelikymppisenä olen energisempi kuin koskaan ennen. Jaksan hyvin painaa työt ja lapset ja treenit yms. En yhtään jaksa kuunnella niitä "nuorena jaksoin lasten kanssa paremmin", kun itse olisin jaksanut paljon huonommin. Onneksi elin silloin nuoren elämää.

 

Omasta lähipiiristä pari tyyppiä on saanut lapsen vasta 40+ ja osa tehnyt ns.iltatähden. Itse en haluaisi enää tämän ikäisenä lapsia, mutta se johtuu siitä, että minulla on jo kaksi ja en haluaisi enää aloittaa ns.alusta.

Parikymppisenä aivot ja hermosto vielä kehittyvät, joten ei ihme. Tätä ei oikein muisteta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin synnytys valmennuksessa. Siellä oli ikäisesi ensisynnyttäjä myös.

Mikä järki siinä on ?

Olisiko se järki, että haluaa lapsen ja sellainen on tulossa? Muuta järkeä en synnytysvalmennukseen menosta keksi.

-ohis.

Vammaisen lapsen riski on suurentunut tuossa iässä. Tämäkin asia kannattaa muistaa. Oma jaksaminenkaan ei ole sama kuin nuorempana.

Saatiin eka lapsi kun äiti 42. Lapsi on ihan normaali ekaluokkalainen. Totta sitä perhetyö ja isovanhempien apua on tarvinnut. Itse olin 46.

Kannattaa sitä yrittää

Vierailija kirjoitti:

Vammaisen lapsen riski on suurentunut tuossa iässä. Tämäkin asia kannattaa muistaa. Oma jaksaminenkaan ei ole sama kuin nuorempana.

Tuo johtuu viallisista geeneistä jos suvussa sitä esiintyy eikä iästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisit yli 60v kun lapsi täyttää 18v.

Niin mikä tässä ongelma? 60-vuotias on työelämässäkin vielä vuosia.

Niin täällä kohta 54 vuotias 3-vuotiaan isä. Sperma on hyvälaatuista kun ei tupakoi eikä juo.

Itse en kyllä miehenä uskaltaisi yli nelikymppisen kanssa lähteä yrittämään, koska onhan siinä aina riskinsä. Toki tiede on mennyt valtavasti eteenpäin ja monia kehityshäiriöitä voidaan diagnosoida jo varhaisessa vaiheessa, että sikäli tuo ei ihan mahdotonta ole, jos halua kovasti on. Lähtökohtaisesti ei vaan kuulosta hyvältä.

Ajattelin ajoittaa lapsenhankinnan 40-50v ikävuosille itsellä, koska tarkoitus on elää vielä vapaata nuoruutta pidemmälle. Onhan perhe myös hirveä taakka ja kukaan ei varmasti halua isää, joka on katkera "menetetyistä vuosista". Eli näin on parempi. Nykyään ihmiset elävät vanhemmiksi, hurjimmillaan vasta 50v rauhoitutaan siinä missä ennen 30v.

Biologisista syistä aviopuolison täytyy sitten olla n. 15v nuorempi, eli siinä kolmekymppisen tienoilla olisi hyvä olla ensisynnyttäjä. Kun pääsen eläkkeelle, niin lapset ovat itsenäistyneet.