Ensi kertaa lasta yrittämään 42 vuotiaana?

Vierailija kirjoitti:

Ei tuo ihan järkevältä kuulosta. Minun ukkini äiti oli 44 v., kun sai toisen lapsensa, ensimmäinen oli kuollut johonkin sen ajan kulkutautiin 20 vuotta aiemmin. Ukki kertoi, että olihan ne hänen vanhemmat jo vanhuksia kun hän aikuistui. Äiti 64 v. ja isä oli menehtynyt 66-vuotiaana, ukkini kai silloin 18 v. Ajat on tietysti muuttuneet ja ihmiset elää pidempään ja huolehtii terveydestään, mutta silti jos ajattelee, että olisit noin kuusikymppinen kun lapsesi on teini-iässä, niin kuka sitä jaksaa. Ne rasittavimmat vuodet on murrosiässä. Itse olen alle 50 v. ja kaksi teiniä perheessä. Joinakin päivinä ajattelen vaan, että kohta tämä on ohi ja lentävät pois pesästä.

Aika hauska yhteensattuma. Tilitin juuri eilen omalle äidilleni, miten raskasta on murrosikäisten kanssa. Äitini nauroi, että ei se yhtään sen helpompaa ole ollut silloin meidän ollessa teinejä, mutta teini itse ei tajua sitä ja aika kultaa muistot. Tunnekuohut! Äärilaidasta toiseen, yhtäkkiset räjähtelyt ja hetken päästä teini ei muistakaan koko juttua. Ystävät ja ystävyyssuhteiden murheet. Toinen kiusaa, tulee riitaa, yksinäisyyden kokemusta. Minun keskimmäisellä lapsella laski keskiarvo 7.-8. luokan välissä 8,3:sta 7,4:ään. Ei paljon naurattanut äitiä. Tukiopetusta kotona ja koulussa, koronasulun aikana kuulin, ettei lapseni ole tehnyt yhtään mitään silloin kun koulu oli kiinni ja piti tehdä etänä. Valehtelua. Päihdekokeiluja. 17-vuotias lähti kavereiden kanssa yön yli reissuun, ja puhelin oli mennyt rikki. Ei tajunnut ilmoittaa, että hän on kunnossa. Onneksi tuli ehjänä kotiin, mutta poliisin numero oli jo valinnassa. Seurustelun päättyminen, kun tunteet käy kuumina, masennusta ja alakuloa. En kelpaa kenellekään, itkua. Menee 2 kk ja uusi tapailukumppani ilmestyi. Tosin hiukan outolintu, mutta ei vanhempi voi valita puolesta. Kysytään neuvoa, älä vastaa mitään mitä et halua muistettavan seuraavat 5 vuotta. Sähän sanoit silloin, että. On rankat vuodet tosiaan ainakin vanhemmuudessa.