Lue keskustelun säännöt.
Eroan kun lapset lähtevät
21.04.2026 |
Olen sen päättänyt. Kun lapset lähtevät kotoa niin jätän vaimoni kylmästi ja lähden mailmaa kiertämään. Aivan sama mitä maksaa ja mitä muut ajattelevat. Kakkua on vielä reilu 10 vuotta jäljellä.
Syy miksi tähän päädyin:
Viimeiset 5-vuotta on todistanut, että vaimoni ei siunaa minulle ajatuksen siementäkään. Hirvittävässä kännissä kelpaan hyvänäkin miehenä ja kehuu kovasti muille, mutta sekin kerran/kaksi vuoteen kun ei tuo alkohili
Harrastusvälineisiin en ole koskenut moneen vuoteen sillä jos lähden sovitusti aamulla klo5 kalaan ja tulen kotoin ennen puolta päivää niin olen kuin suurenkin rikoksen tehnyt. Metsästin ennen, vaan en enää. Kaksi tuntia kotoa poissa niin alka soittelu jostain jonninjoutavasta.
Kaverit... ne on säikytetty kiukuttelulla elämästäni pois.
Haave maailman kiertelystä ja samalla kalastella.... kuulemma paska haave kun hän ei kalasta.
Halusinko tämän talon... no en halunnut.
Halusinko jäädä tälle alalle millä olen. En.
Halusinko elämäni asioista käytännössä mitään muuta kuin lapseni. En.
Lapset ovat ainoa syy miksi olen tänne jäänyt. Jos eroan nyt niin 100% varmuudella kasvatus menee mönkään jos ei vaimon niin itseni tai jonkun muun toimesta. Nyt olenkin päättänyt, että kun lapset lähtee maailmalle niin lähden myös minäkin... tai otan lapset mukaan ja jätän vaimon kotiin xD Olen sysännyt omat haluni sivuun viimeiset 8 vuotta vain pitääkseni vaimon onnellisena. Mitä minä olen saanut häneltä jos lapsia ei lasketa. Pyykkien pesua, yksinäisyyttä ja lapset. Hyvää, mutta kuitenkin niin paljon pahaa, että ei ole järkeä viettää vanhuutta tuollaisen kanssa.
Kommentit (70)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi et lähde jo nyt? En jääny odottelemaan, että lapset kasvaa aikuiseksi.
T. Jo reilu 30v eronnut nainen
Avioliitto on solmittu Jumalan, papin ja seurakunnan edessä "kunnes kuolema erottaa". En arvosta eronneita pätkän vertaa. "Kaiken se kestää, se kaiken kärsii, niin hyvissä kuin huonoissakin ajoissa". Häpeä!!!
Kaiken se tosiaan joskus kärsi...monetko ottivat aikanaan vaan kiltisti luonnevikaiselta turpiinsa, tai pakotettiin seksiin tai katselemaan kumppanin kännäystä ja kuuntelemaan vittuilua kun vaihtoehtojakaan ei ollut. Häpeä sinulle, joka toivot lasten kasvavan tuollaisessa perheessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin siis mikä on varsinaisesti isommin vialla, ei minulle varsinaisesti aloituksesta selvinnyt. Vaimo ei kehu tarpeeksi usein? (vaikkakin joskus kyllä kehuu, sekä ylipäätään pitää hyvänä miehenä.) Ap:n omille harrastuksille ei jää aikaa ja anneta enemmän mahdollisuutta? (yleistä perhekiireiden ja vastuiden takia.) Ja mitä tarkoittaa esim. käytännössä, että "vaimoni ei siunaa minulle ajatuksen siementäkään"? Mikä siis toivoisit että olisi erillä tavalla (ja kuitenkin siis tasapuolista perheessä ja suhteessa)?
Ap voisi mielestäni miettiä, mitkä velvoitteet nykyelämässä johtuvat nimenomaan yhdessä halutuista lapsista ja siitä perhe-elämästä ja sen vaatimuksista ja perheen normaalista huolehtimisesta, ja mikä todella on vaimon "vika" ja osuus, tai varsinaisia parisuhteen ongelmia. Itse ap on kuitenkin sen perheen ja sen tuomat isommat velvoitteet ja rajoitteetkin halunnut.
Kannattaa myös miettiä, jakautuuko perheen ja arjen vastuut ja hommat tasapuolisesti, ja jääkö molemmille vanhemmille ikäänkuin yhtä paljon aikaa myös omiin juttuihin. Teillä kuitenkin on mitä ilmeisimminkin jo pikkulapsiaika takana, jossa omat tarpeet ja oma aika on jouduttukin laittamaan vähän sivuun, kun on ollut niin paljon muuta tähdellisempää hommaa, mihin aika ja vaiva on mennyt, kun on toimittu lasten eteen. Nyt ehkä voisikin olla jo jonkinaisen muutoksen aika, kun lapset on jo isompia ja aikaa ja energiaa voisi riittää esim. niihin omiinkin harrastuksiin välillä, ja huomiota voisi kiinnittää enemmän myös parisuhteeseen ja puolisoon?
Enkä sano, etteikö vaimossa ja suhteessa voisi olla vikaa. Mutta voisiko ap vähän eritellä, miten itse haluisi järjestää perhe-elämänsä paremmin ja mikä estää muutosta ja puhuasta asiasta vaimon kanssa? Mitä muutoksia ap siis todella toivoisi konkreettisesti, ja miksi ne ei voisi toteutua?
Vai onko kyse kuitenkin pääasiassa ylipäätään perhe-elämän vaatimuksista, vastuista ja sitoumuksesta näihin, jotka oikeastaan tässä nyt eniten hiertää? Väittäisin kuitenkin, että yleensä aika pienilläkin järjestelyillä ja puhumalla puolison kanssa, voisi saada kuitenkin merkittäviäkin muutoksia ja parannuksia aikaan ja elämän mielekkyyteen. Esim. että järjestetään puolin ja toisin kummallekin vanhemmalle mahdollsuuksia myös omiin harrastuksiin. Perustana kuitenkin tulisi olla tasapuolinen hommien ja vastuiden jako perheessä, sekä myös tasavertainen joustaminen. Sujuuko ap:n kotona tällaiset asiat reilusti?
Lapset eivät ole mitään ihan pikkuisia enää, niin ap voisi aivan hyvin harrastaa heidän kanssaan vaikka reissaamista, eräilyä, retkeilyä, kalastamista tms. Mikä estää?
Miehelle eroaminen on kyllä vaikeeta, kaikesta voidaan silloin keskustella naisen mielestä. Miksei voi keskustella ja uskoa mitä sanotaan huonon suhteen aikana. Ei toinen puhumalla miksikään silloin enää muutu.
Tuttavapariskunnan vaimo sairastui vakavasti. On ollut vuosia sänkyyn hoidettava. Aviomies kitisee ja valittaa. Miksi ei lähde vapauteen. Rouvakin pääsisi muiden samankaltaisten joukkoon eikä tarvii kuulla valituksia.
Raha? Leskeneläke? Häpeä? Syyllisyys?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapset eivät ole mitään ihan pikkuisia enää, niin ap voisi aivan hyvin harrastaa heidän kanssaan vaikka reissaamista, eräilyä, retkeilyä, kalastamista tms. Mikä estää?
No kun eivät ne lapset oikeasti kiinnosta niin paljoa että haluaisi nähdä vaivaa niiden eteen. Kotona läsnäolon hammasta purren pitää riittää. "Lasten takia."
Kamalaa menettää elämä lasten takia. En kestäisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eroa heti, ero ei merkitse välirikkoa lapsiin, ei kannata luulla olevansa korvaamatonkaan. Kun hankit itsekunnioitusta ja perustat oman elämän, he voivat arvostaa sitä.
Vierailija kirjoitti:
Miehelle eroaminen on kyllä vaikeeta, kaikesta voidaan silloin keskustella naisen mielestä. Miksei voi keskustella ja uskoa mitä sanotaan huonon suhteen aikana. Ei toinen puhumalla miksikään silloin enää muutu.
Ap:lle kuitenkin suosittelisin "sitku 10 vuoden päästä" elämän sijaan, että keskittyisi parantamaan nykytilannetta ja tekemään siitä sopivamman. Tapoja ja vaihtoehtoja on monia. Jos ei halua erota, mikä on myös ymmärrettävää, kun mitään vakavia ongelmia ei ole ja haluaa elää lasten kanssa kokoaikaisesti, niin kaikenlaista muuta voi tehdä oman elämänsä eteen. Suosittelisin kyllä, että myös parisuhteensa eteen, jos kerran siihen päättää jäädä.
Ap voi esim. yksinkertaisesti muuttaa omaa toimintaansa vahvemmaksi ja alkaa vaan tehdä asioita enemmän niinkuin itse pitää, esim. vaikkapa alkaa retkeilemään ja reissaamaan noiden lasten kanssa. Ottaa yhteyttä kavereihinsa jälleen jne. Muistaa vaan olla silti tasapuolinen arjen pörityksessä muuten.
Se kyräily, marttyrointi, uhriutuminen, katkeroituminen ja valittaminen tästä vielä 10 vuotta eteenpäin, ei ole mielestäni kovin hyvä vaihtoehto. Erotakin toki voi. Lasten asiat on mahdollista järjestää ihan hyvin niinkin, kun siihen vain sitten panostaa, jos yhteislämä ei kertakaikkian vaan enää puolison kanssa suju ja maistu, ja jos keskustelujen aika on jo auttamattomasti mennyt ohi. Ap ei tosin tuonut esiin sitä, että hän olisi koittanut vaimonsa kanssa kauheasti keskustella ja ratkoa ongelmia tähän mennessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No nyt on jämäkkää sitku-uhkailua. Kylmästi kymmenen vuoden päästä saatan tehdä jotain, mihin en ole tähänkään saakka kyennyt 😀 onko nimesi Petteri?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sori nyt mutta oletko vähän vässykkä? Kaikki on toisen vikaa kun sulla ei ole ollut selkärankaa tehdä omia päätöksiä?
Kyllä elämä ajautuu ikään kuin puolivahingossa helposti aloittajan kaltaiseen jamaan. Nuo ovat asioita jotka pitää vahvasti tiedostaa parisuhteessa ja hakea kaikkia tyydyttäviä kompromisseja. Jos sattuu olemaan hyvin vahvasti kontrolloiva luonteeltaan, sekin asia tulee nähdä ja sitäkin piirrettä/käytöstä voi kontrolloida ja jalostaa
Vierailija kirjoitti:
#miesvihanäkyväksi
Ja missähän sinä nyt näet miesvihaa?
Kun sutta huutelee koko ajan väärissä paikoissa, niin eipä siihen huutoon reagoida silloinkaan, jos kerrankin olisi se oikea kohta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sori nyt mutta oletko vähän vässykkä? Kaikki on toisen vikaa kun sulla ei ole ollut selkärankaa tehdä omia päätöksiä?
Kyllä elämä ajautuu ikään kuin puolivahingossa helposti aloittajan kaltaiseen jamaan. Nuo ovat asioita jotka pitää vahvasti tiedostaa parisuhteessa ja hakea kaikkia tyydyttäviä kompromisseja. Jos sattuu olemaan hyvin vahvasti kontrolloiva luonteeltaan, sekin asia tulee nähdä ja sitäkin piirrettä/käytöstä voi kontrolloida ja jalostaa
Mulla on ollut vahvasti kontrollinhaluinen mies. Kun homma meni överiksi, otin lapsen kainaloon ja lähdin. (Hyvä tuli, aikuinen jo.) Tuntuu ihan utopistiselta jäädä vässyköimään niin, että päätyy syyttämään puolisoaan jopa väärästä asumismuodosta ja alavalinnasta. Mitä ihmeen oman elämänsä objekteja tällaiset ovat?
Vierailija kirjoitti:
Eroa heti, ero ei merkitse välirikkoa lapsiin, ei kannata luulla olevansa korvaamatonkaan. Kun hankit itsekunnioitusta ja perustat oman elämän, he voivat arvostaa sitä.
Osassa tapauksista se kyllä merkitsee oikeasti välirikkoa.
Palstamammat pitää toistensa puolia riippumatta siitä miten huono muija aloituspostaajalla löytyy kotoa. Eikö kannattais lähteä jo nyt? 10 vuoden päästä oot 10 vuotta vanhempi. Voi olla ettei matkustelu edes kiinnosta sitten
Et ole vielä löytänyt omaa persoonaasi, joka asettaisi rajat, osaisi neuvotella ja sopia asioista aikuisen miehen tavoin, vaan keräät kiukkua sisääsi uhoamalla ja hautomalla. Onko vaimosi sinulle liian vahva persoona ja jyrännyt sinut, jolloin hän itsekään tuskin on onnellinen.
Menkää pariterapiaan. Kerro vaimollesi, että olet pohtinut eroa, koska liikkumatilasi on liian kapea. Siitä et kuitenkaan voi täysin vaimoasi syyttää. Nämä asiathan pitäisi käydä läpi jokaisessa parisuhteessa. Onko vaimosi pelokas, joka hallitsee pelkoaan rajaamalla menemisiäsi (mustasukkaisuus), vai onko työnjakonne ollut vaimolle painottuva, jolloin hän kokee epäreiluna sinun menemisesi.
Elämä on liian lyhyt tällaisiin sitkutteluihin. Se voi oikeasti loppua muutamassa sekunnissa tai muuttua kokonaan toisenlaiseksi. Kokemusta on.
Arvostan sitä, että ajattelet lapsia. Muista kuitenkin, että lapset tarvitsevat tukeasi vielä omilleen muuttonsa jälkeenkin. Yritä rakentaa yhteispeliä vaimon ja lasten kanssa ja tehdä selväksi, että jokainen ihminen tarvitsee myös omaa aikaa ja rauhaa.
Ymmärrän hyvin, vaikka olen nainen. Jouduin avioliitossa joustamaan työn, harrastusten, sukulaisten tapaamisten ja omien mielipiteiden esittämisen kanssa niin kauan, että erosin, kun nuorin lapsista täytti 18 vuotta. Sain oman elämäni takaisin. Ympäristö ei ymmärtänyt, kuinka jätin raittiin ja kohteliaan miehen, mutta he eivät nähneet fasadin taa.
Avioliitto on solmittu Jumalan, papin ja seurakunnan edessä "kunnes kuolema erottaa". En arvosta eronneita pätkän vertaa. "Kaiken se kestää, se kaiken kärsii, niin hyvissä kuin huonoissakin ajoissa". Häpeä!!!