Lue keskustelun säännöt.
Lasten harrastuksesta tulee iso suru monelle
Tutkijat lataavat kasan syitä sille, miksi pikkulapsia ei kannata jakaa tasojoukkueisiin – silti KuPS teki niin
Asiantuntijat varoittavat, että pienten lasten jaottelusta tasojoukkueisiin on monia riskejä.
Lasten varhainen jaottelu voi johtaa kierteeseen, jossa varhain kehittyville kasaantuu etuja, joista myöhemmin kehittyvät jäävät paitsi.
Liian varhainen jaottelu voi viedä lapselta harrastamisen ilon ja johtaa koko harrastuksen loppumiseen.
Tää on niin totta. Poikani pelasi jalkapalloa joukkueessa, joka jaettiin muutama kuukausi aloittamisen jälkeen. Vain muutamat harkat sen jälkeen ja poika halusi lopettaa. Muutenkin touhu tuntui pelkältä rahastukselta. Yhdet kisat käytiin ja sieläkään ei peliaikaa juuri herunut. Ei tullut hauskaa yhdessä tekemisen meininkiä ja onnistumisen iloja.
Mulle tuli mitta täyteen kun ostimme pojalle uuden jalkapallon harjoituksiin, niin se oli kummasti vaihtunut harkoissa iänvanhaan rämään. Pojan pallo oli merkattu isoin kirjaimin tussilla, joka ei todellakaan lähde pois kuin spriillä hankaamalla.
Kommentit (363)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
miten te kuvittelette että niitä huippuja syntyy?pelaamalla yhtä paljon kuin heikommat?tietysti tasoerot pitää ottaa huomioon esim peliajassa ja kyllä noissa lapsista jyvät erottuu akanoista hyvin varhaisella iällä ja kyllä seura toiminta on kilpaurheilua.heikommat sitten potkii huvikseen koulun pihalle jos ei tapa miellytä.ei suomikaan voi pienestä materiaalista antaa etuja enempää muille maille missä sama meininki ellei kovempikin.
Nimenomaan Norjassa ja Tanskassa on yhtä vähän asukkaita kuin meillä, lapsia kannustetaan leikillisyyteen ja monilajisuuteen, ja menestys on selvästi meitä parempaa sekä joukkue- että yksilölajeissa. Tämä suomalainen systeemi ei vain toimi.
No ei se nyt ihan noinkaan mene. Esim. jääkiekossa ja koripallossa Suomi on valovuosia Norjaa ja Tanskaa edellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina voi perustaa oman seuran.
Oma lapseni on urheilullinen ja kilpailuhenkinen ja liikkunut ikäisekseen aina valtavasti, ihan jo ensi neuvolakäynneillä oli "jäntevä" ja rakasti hyppykiikussa oloa ns. Alaikäisenä.
Hienoa että tälläisille lapsille on väylä edetä jopa mahdollisesti kohti ammattia. Jos taas nämä korkean energian lapset olisivat muualla kuin kilpailemassa kovaa niin jälki voisi olla sen mukaista. Tosiaan höntsäklubeja vaan perustamaan ne joille seurojen juniorityö liian kilpahenkistä.
Ne seurat voisi ja PITÄISI palauttaa kilpailuhenkisyydestä takaisin normaalille harrastustasolle. Niin, että ne sopisivat taas ihan kaikille lapsille. Monoa naama punaisena huutaville valmentajille, ja seurojen rahaa kahmiville johtajille. Ei lasten tarvitse reissata keikkabussilla pelaamaan toiseen kaupunkiin - ei sellaista tehty 20-30 vuotta sitten. Seurat tarvitsisivat oikein kunnon kurinpalautuksen. Kilpailuhenkiset vanhemmat voivat sitten perustaa vaikka keskenään omia "veren maku suussa" -klubejaan, jonne kiskoa kersansa saamaan varhaista vatsahaavaa.
Ei pitäisi. Ne seurat operoivat juuri niin kuin ne seurat ovat ihan itse päättäneet operoida. Jos joku seura haluaa keskittyä vain kilpatasoon, niin se keskittyy vain kilpatasoon eikä siihen ole kellään mitään nokan koputtamista. Aina voi tosiaan itse perustaa juuri sellaisen seuran mikä on omien arvojen ja näkemysten mukainen.
Ja siinäpä saatiin taas loistava käytännön esimerkki, miksi Suomi ei menesty urheilussa. Pikkusieluinen me tehdään just niin kuin me halutaan -henki menee ohi kaiken rationaalisuuden.
Älä valita vaan perusta se harrasteseura. Mä voin kyllä lyödä vetoa että se ei ole se viisasten kivi jolla suomalainen urheilu lähtee nousukiitoon. Voin ottaa myös sivuvedon että kahden vuoden päästä siellä ei ole yhtään harrastajaa koska ne jotka oikeasti haluavat lajia harrastaa ovat siirtyneet kilpailullisempiin seuroihin ja ne muut lopettivat jo puolen vuoden jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Just näin. Omat sällit ovat jo aikuisia ja pelasivat aikoinaan salibandyä. Olikohan tasoryhmiä kaksi ja joskus jopa kolme ja tämä systeemi oli vain ja ainoastaan hyvä ellei peräti loistava? Lahjakkuuksille pitää antaa mahdollisuus kehittyä, menestyä. ja loistaa. Sitä oli hienoa seurata miten niistä lahjakkaimmista kasvoi hyviä pelaajia ja miten paljon kehitystä tapahtui matkalla aikuisuuteen. Suurin huuto ja meteli tuli aina vanhempien puolelta, että miksi meidän poika ei päässytkään ykkösjoukkueeseen vaikka on pelannut niin ja niin hyvin? Ykkösjoukkueella on tavoite voittaa ja menestyä ja silloin kentällä ovat he, joilla joukkue tavoitteensa parhaiten saavuttaa. Sitä oli monen vanhemman vaikea hyväksyä, että ei se oma poitsu nyt olekaan ihan kärkilaatua juuri sillä hetkellä. Tulee vieläkin tippa linssiin, kun niitä aikoja muistelee. Sai elää hienoja hetkiä sen joukkueen mukana ja olen varma, että niitä hetkiä muistelevat kaihoten monet niistä pelaajistakin. Eikä ollut mitenkään kiveen hakattua se, että paikka ykkösjoukkueessa olisi ollut pysyvä. Välillä otettiin vauhtia kakkosjoukkueesta ja sieltä joku pääsi ykköseen. Oli ihan tervettä kilpailua. Juniori sai kokea sen, että kovalla työllä ja halulla oli mahdollista nousta kakkosesta ykköseen. Tämä kaikki pelaa systeemi on paras ja pahin tapa torpedoida joukkueen menestys ja hukata lahjakkuuksia. Periaatteessa samaa tapahtuu myös koulussa, jossa lahjakkaat "kärsivät" siitä jos luokassa on levotonta ja häiriköintiä.
Tämä kaikki pelaa- systeemi on siis aivan typerä systeemi jos puhutaan vähääkään kilpailuhenkisestä toiminnasta.
Korjaisin sen verran että "kaikki pelaa" on ihan loistava systeemi, kunhan vaan jokainen saa pelata omalla tasollaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Just näin. Omat sällit ovat jo aikuisia ja pelasivat aikoinaan salibandyä. Olikohan tasoryhmiä kaksi ja joskus jopa kolme ja tämä systeemi oli vain ja ainoastaan hyvä ellei peräti loistava? Lahjakkuuksille pitää antaa mahdollisuus kehittyä, menestyä. ja loistaa. Sitä oli hienoa seurata miten niistä lahjakkaimmista kasvoi hyviä pelaajia ja miten paljon kehitystä tapahtui matkalla aikuisuuteen. Suurin huuto ja meteli tuli aina vanhempien puolelta, että miksi meidän poika ei päässytkään ykkösjoukkueeseen vaikka on pelannut niin ja niin hyvin? Ykkösjoukkueella on tavoite voittaa ja menestyä ja silloin kentällä ovat he, joilla joukkue tavoitteensa parhaiten saavuttaa. Sitä oli monen vanhemman vaikea hyväksyä, että ei se oma poitsu nyt olekaan ihan kärkilaatua juuri sillä hetkellä. Tulee vieläkin tippa linssiin, kun niitä aikoja muistelee. Sai elää hienoja hetkiä sen joukkueen mukana ja olen varma, että niitä hetkiä muistelevat kaihoten monet niistä pelaajistakin. Eikä ollut mitenkään kiveen hakattua se, että paikka ykkösjoukkueessa olisi ollut pysyvä. Välillä otettiin vauhtia kakkosjoukkueesta ja sieltä joku pääsi ykköseen. Oli ihan tervettä kilpailua. Juniori sai kokea sen, että kovalla työllä ja halulla oli mahdollista nousta kakkosesta ykköseen. Tämä kaikki pelaa systeemi on paras ja pahin tapa torpedoida joukkueen menestys ja hukata lahjakkuuksia. Periaatteessa samaa tapahtuu myös koulussa, jossa lahjakkaat "kärsivät" siitä jos luokassa on levotonta ja häiriköintiä.
Tämä kaikki pelaa- systeemi on siis aivan typerä systeemi jos puhutaan vähääkään kilpailuhenkisestä toiminnasta.
Voi, miten ihanaa ja yhteisöllistä vanhempien harrastamista.
Lapsilla itsellään olisi ollut ihan yhtä kivaa, vaikka kaikki olisivat pelanneet, mutta vanhempien tarpeet tietenkin ovat ne tärkeimmät.
Ei olisi. Mikään ei ole niin turhauttavaa kuin hyvänä pelata huonompien kanssa ja harva asia taas saa mielenkiinnon koko lajiin loppumaan kuin se, että on ihan koko ajan pelkkänä parempien pelaajien tötsänä kierrettävänä siellä kentällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kaikessa pitäisi aina mennä huonompien mukaan? Ettei tulis paha mieli?
Kyllä elämässä pitää oppia pettymyksiäkin sietämään. Ja aina voi etsiä sen lajin jossa on parempi.
Kuka sen hyvä ja huonon määrittelee edes? Valmentaja, jonka pojalla on kavereita samassa joukkueessa?
Kukapa muukaan kuin valmentaja/ valmentajat? Nehän sen homman lähimpää näkee.
Kyllä vanhemmilla pitäisi olla tässä sananvaltaa enemmän kuin valmentajilla.
Joojoo mennyvittuun jo 0/5
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kaikessa pitäisi aina mennä huonompien mukaan? Ettei tulis paha mieli?
Kyllä elämässä pitää oppia pettymyksiäkin sietämään. Ja aina voi etsiä sen lajin jossa on parempi.
Kuka sen hyvä ja huonon määrittelee edes? Valmentaja, jonka pojalla on kavereita samassa joukkueessa?
Kukapa muukaan kuin valmentaja/ valmentajat? Nehän sen homman lähimpää näkee.
Isävalmentaja tietää kaiken ja on ammattitaitoisin ja objektiivisin ja kaunein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa minäkin ihmetellyt. Tyttö pelaa jalkapalloa ja heillä tuli nyt jako tasojen mukaan. Siitähän se itku tuli kun tyttö laitettiin tasoista 1-3 siihen kolmoseen. Valitti että miksi hän on huonoimmassa.
Olin itse aika järkyttynyt mitrn tällanen voi olla mahdollista, että jaetaan paremmuusjärjestykseen lapset. Toki oli vielä sitten taso 4, joka ei pääse pelaamaan ollenkaan. Saa vaan käydä treeneissä. Sieltä ainakin 2 tyttöä lopetti ja ymmärrän täysin miksi.
Onneksi oma lapsi on kehittynyt hyvin ja pääsee pelaamaan, mutta valitettavasti noista tasoista voi myös tippua alemmaksi. Eli on paineet pärjätä ettei tipu sinne paarialuokkaan.
miksei nykyään seurat voi olla sellaisia että urheilla voidaan pelkästä ilosta ja hyvästä kunnosta??
Koska sellaisella seuralla ei ole yhtään jäsentä. Kysyntä määrittelee tarjonnan. Enkä kyllä oikein ymmärrä että mihin tarvitsee seuraa jos tavoite on ainoastaan liikunta liikunnan ilosta? Mene itse liikkumaan sen lapsesi kanssa, ei siihen tarvita palkattua valmentajaa.
Et ilmeisesti kovin laajalti ole perehtynyt suomalaiseen liikuntaan ja urheiluun. On paljon seuroja ja joukkueita, joissa mennään ilon kautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa minäkin ihmetellyt. Tyttö pelaa jalkapalloa ja heillä tuli nyt jako tasojen mukaan. Siitähän se itku tuli kun tyttö laitettiin tasoista 1-3 siihen kolmoseen. Valitti että miksi hän on huonoimmassa.
Olin itse aika järkyttynyt mitrn tällanen voi olla mahdollista, että jaetaan paremmuusjärjestykseen lapset. Toki oli vielä sitten taso 4, joka ei pääse pelaamaan ollenkaan. Saa vaan käydä treeneissä. Sieltä ainakin 2 tyttöä lopetti ja ymmärrän täysin miksi.
Onneksi oma lapsi on kehittynyt hyvin ja pääsee pelaamaan, mutta valitettavasti noista tasoista voi myös tippua alemmaksi. Eli on paineet pärjätä ettei tipu sinne paarialuokkaan.
miksei nykyään seurat voi olla sellaisia että urheilla voidaan pelkästä ilosta ja hyvästä kunnosta??
Koska sellaisella seuralla ei ole yhtään jäsentä. Kysyntä määrittelee tarjonnan. Enkä kyllä oikein ymmärrä että mihin tarvitsee seuraa jos tavoite on ainoastaan liikunta liikunnan ilosta? Mene itse liikkumaan sen lapsesi kanssa, ei siihen tarvita palkattua valmentajaa.
Et ilmeisesti kovin laajalti ole perehtynyt suomalaiseen liikuntaan ja urheiluun. On paljon seuroja ja joukkueita, joissa mennään ilon kautta.
No mikä tässä on ongelmana sitten? Vie se kakarasi sinne äläkä marise.
Muualla maailmassa taitaa olla joillakin myös hen koht valmentajat, kehitys kehittyy ja koitetaan sitten pysyä perässä, näin sen luulisin olevan. Sopii varmaan joillekin Ronaldon kaltaisille, tai McDavidin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Just näin. Omat sällit ovat jo aikuisia ja pelasivat aikoinaan salibandyä. Olikohan tasoryhmiä kaksi ja joskus jopa kolme ja tämä systeemi oli vain ja ainoastaan hyvä ellei peräti loistava? Lahjakkuuksille pitää antaa mahdollisuus kehittyä, menestyä. ja loistaa. Sitä oli hienoa seurata miten niistä lahjakkaimmista kasvoi hyviä pelaajia ja miten paljon kehitystä tapahtui matkalla aikuisuuteen. Suurin huuto ja meteli tuli aina vanhempien puolelta, että miksi meidän poika ei päässytkään ykkösjoukkueeseen vaikka on pelannut niin ja niin hyvin? Ykkösjoukkueella on tavoite voittaa ja menestyä ja silloin kentällä ovat he, joilla joukkue tavoitteensa parhaiten saavuttaa. Sitä oli monen vanhemman vaikea hyväksyä, että ei se oma poitsu nyt olekaan ihan kärkilaatua juuri sillä hetkellä. Tulee vieläkin tippa linssiin, kun niitä aikoja muistelee. Sai elää hienoja hetkiä sen joukkueen mukana ja olen varma, että niitä hetkiä muistelevat kaihoten monet niistä pelaajistakin. Eikä ollut mitenkään kiveen hakattua se, että paikka ykkösjoukkueessa olisi ollut pysyvä. Välillä otettiin vauhtia kakkosjoukkueesta ja sieltä joku pääsi ykköseen. Oli ihan tervettä kilpailua. Juniori sai kokea sen, että kovalla työllä ja halulla oli mahdollista nousta kakkosesta ykköseen. Tämä kaikki pelaa systeemi on paras ja pahin tapa torpedoida joukkueen menestys ja hukata lahjakkuuksia. Periaatteessa samaa tapahtuu myös koulussa, jossa lahjakkaat "kärsivät" siitä jos luokassa on levotonta ja häiriköintiä.
Tämä kaikki pelaa- systeemi on siis aivan typerä systeemi jos puhutaan vähääkään kilpailuhenkisestä toiminnasta.
Voi, miten ihanaa ja yhteisöllistä vanhempien harrastamista.
Lapsilla itsellään olisi ollut ihan yhtä kivaa, vaikka kaikki olisivat pelanneet, mutta vanhempien tarpeet tietenkin ovat ne tärkeimmät.
Ei olisi. Mikään ei ole niin turhauttavaa kuin hyvänä pelata huonompien kanssa ja harva asia taas saa mielenkiinnon koko lajiin loppumaan kuin se, että on ihan koko ajan pelkkänä parempien pelaajien tötsänä kierrettävänä siellä kentällä.
Mä kyllä väittäisin melko laajalla kokemuksella, että joka ainoa lapsi olisi oikein mielellään se hyvä pelaaja huonojen keskellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa minäkin ihmetellyt. Tyttö pelaa jalkapalloa ja heillä tuli nyt jako tasojen mukaan. Siitähän se itku tuli kun tyttö laitettiin tasoista 1-3 siihen kolmoseen. Valitti että miksi hän on huonoimmassa.
Olin itse aika järkyttynyt mitrn tällanen voi olla mahdollista, että jaetaan paremmuusjärjestykseen lapset. Toki oli vielä sitten taso 4, joka ei pääse pelaamaan ollenkaan. Saa vaan käydä treeneissä. Sieltä ainakin 2 tyttöä lopetti ja ymmärrän täysin miksi.
Onneksi oma lapsi on kehittynyt hyvin ja pääsee pelaamaan, mutta valitettavasti noista tasoista voi myös tippua alemmaksi. Eli on paineet pärjätä ettei tipu sinne paarialuokkaan.
miksei nykyään seurat voi olla sellaisia että urheilla voidaan pelkästä ilosta ja hyvästä kunnosta??
Koska sellaisella seuralla ei ole yhtään jäsentä. Kysyntä määrittelee tarjonnan. Enkä kyllä oikein ymmärrä että mihin tarvitsee seuraa jos tavoite on ainoastaan liikunta liikunnan ilosta? Mene itse liikkumaan sen lapsesi kanssa, ei siihen tarvita palkattua valmentajaa.
Et ilmeisesti kovin laajalti ole perehtynyt suomalaiseen liikuntaan ja urheiluun. On paljon seuroja ja joukkueita, joissa mennään ilon kautta.
No mikä tässä on ongelmana sitten? Vie se kakarasi sinne äläkä marise.
Sinä oikein hehkut urheilun tuomaa iloa ja hyvää mieltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kakkosjoukkuee kärkipelaajana voi kehittyä huomattavasti paremmin kuin ykkösjoukkueen häntäpäässä. Pääsee pelaamaan vahvuuksillaan, isoon rooliin ja kantamaan vastuuta. Ykkösjoukkueessa pelaaminen on selviytymistä pienessä roolissa ilman isompaa vastuutakaan.
Vierailija kirjoitti:
Muualla maailmassa taitaa olla joillakin myös hen koht valmentajat, kehitys kehittyy ja koitetaan sitten pysyä perässä, näin sen luulisin olevan. Sopii varmaan joillekin Ronaldon kaltaisille, tai McDavidin.
On niitä täälläkin. Vaikkapa minä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä olen läheltä katsellut, moni aikuinen tuntuu uskovan tuota mantraa, että lapsi pitäisi saada mahdollisimman pienenä sinne edustusjoukkueeseen. Samoin yksityinen valmennus ja muu hömpänpömppä myy aika hyvin.
Kun olen läheltä noita muksuja katsellut, niin yllättäen paremmin näyttää usein menevän niillä, jotka ovat siellä harrastepuolella ja pääsevät siellä loistamaan omien kavereidensa keskellä. Heillä tulee luonnostaan paljon liikuntaa pihapeleissä eivätkä paineet paina. Uskoisin, että jos siellä sattuu olemaan se yksi tuhannesta, joka pääsee urheilussa pitemmälle, hänet kyllä löydetään ennemmin tai myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Just näin. Omat sällit ovat jo aikuisia ja pelasivat aikoinaan salibandyä. Olikohan tasoryhmiä kaksi ja joskus jopa kolme ja tämä systeemi oli vain ja ainoastaan hyvä ellei peräti loistava? Lahjakkuuksille pitää antaa mahdollisuus kehittyä, menestyä. ja loistaa. Sitä oli hienoa seurata miten niistä lahjakkaimmista kasvoi hyviä pelaajia ja miten paljon kehitystä tapahtui matkalla aikuisuuteen. Suurin huuto ja meteli tuli aina vanhempien puolelta, että miksi meidän poika ei päässytkään ykkösjoukkueeseen vaikka on pelannut niin ja niin hyvin? Ykkösjoukkueella on tavoite voittaa ja menestyä ja silloin kentällä ovat he, joilla joukkue tavoitteensa parhaiten saavuttaa. Sitä oli monen vanhemman vaikea hyväksyä, että ei se oma poitsu nyt olekaan ihan kärkilaatua juuri sillä hetkellä. Tulee vieläkin tippa linssiin, kun niitä aikoja muistelee. Sai elää hienoja hetkiä sen joukkueen mukana ja olen varma, että niitä hetkiä muistelevat kaihoten monet niistä pelaajistakin. Eikä ollut mitenkään kiveen hakattua se, että paikka ykkösjoukkueessa olisi ollut pysyvä. Välillä otettiin vauhtia kakkosjoukkueesta ja sieltä joku pääsi ykköseen. Oli ihan tervettä kilpailua. Juniori sai kokea sen, että kovalla työllä ja halulla oli mahdollista nousta kakkosesta ykköseen. Tämä kaikki pelaa systeemi on paras ja pahin tapa torpedoida joukkueen menestys ja hukata lahjakkuuksia. Periaatteessa samaa tapahtuu myös koulussa, jossa lahjakkaat "kärsivät" siitä jos luokassa on levotonta ja häiriköintiä.
Tämä kaikki pelaa- systeemi on siis aivan typerä systeemi jos puhutaan vähääkään kilpailuhenkisestä toiminnasta.
Voi, miten ihanaa ja yhteisöllistä vanhempien harrastamista.
Lapsilla itsellään olisi ollut ihan yhtä kivaa, vaikka kaikki olisivat pelanneet, mutta vanhempien tarpeet tietenkin ovat ne tärkeimmät.
Ei olisi. Mikään ei ole niin turhauttavaa kuin hyvänä pelata huonompien kanssa ja harva asia taas saa mielenkiinnon koko lajiin loppumaan kuin se, että on ihan koko ajan pelkkänä parempien pelaajien tötsänä kierrettävänä siellä kentällä.
Mä kyllä väittäisin melko laajalla kokemuksella, että joka ainoa lapsi olisi oikein mielellään se hyvä pelaaja huonojen keskellä.
Ai olisi mielellään joukkueen ainoa hyvä pelaaja? No juu ei kuule olisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa minäkin ihmetellyt. Tyttö pelaa jalkapalloa ja heillä tuli nyt jako tasojen mukaan. Siitähän se itku tuli kun tyttö laitettiin tasoista 1-3 siihen kolmoseen. Valitti että miksi hän on huonoimmassa.
Olin itse aika järkyttynyt mitrn tällanen voi olla mahdollista, että jaetaan paremmuusjärjestykseen lapset. Toki oli vielä sitten taso 4, joka ei pääse pelaamaan ollenkaan. Saa vaan käydä treeneissä. Sieltä ainakin 2 tyttöä lopetti ja ymmärrän täysin miksi.
Onneksi oma lapsi on kehittynyt hyvin ja pääsee pelaamaan, mutta valitettavasti noista tasoista voi myös tippua alemmaksi. Eli on paineet pärjätä ettei tipu sinne paarialuokkaan.
miksei nykyään seurat voi olla sellaisia että urheilla voidaan pelkästä ilosta ja hyvästä kunnosta??
Koska sellaisella seuralla ei ole yhtään jäsentä. Kysyntä määrittelee tarjonnan. Enkä kyllä oikein ymmärrä että mihin tarvitsee seuraa jos tavoite on ainoastaan liikunta liikunnan ilosta? Mene itse liikkumaan sen lapsesi kanssa, ei siihen tarvita palkattua valmentajaa.
Et ilmeisesti kovin laajalti ole perehtynyt suomalaiseen liikuntaan ja urheiluun. On paljon seuroja ja joukkueita, joissa mennään ilon kautta.
No mikä tässä on ongelmana sitten? Vie se kakarasi sinne äläkä marise.
Sinä oikein hehkut urheilun tuomaa iloa ja hyvää mieltä.
Sinä oikein hehkut aivovammaisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Kakkosjoukkuee kärkipelaajana voi kehittyä huomattavasti paremmin kuin ykkösjoukkueen häntäpäässä. Pääsee pelaamaan vahvuuksillaan, isoon rooliin ja kantamaan vastuuta. Ykkösjoukkueessa pelaaminen on selviytymistä pienessä roolissa ilman isompaa vastuutakaan.
Kyllä, siksi onkin tärkeää että sieltä ykkösestä käydään välillä hakemassa peliaikaa ja noita kuvailemiasi kokemuksia kakkosesta, ja samoin kakkosesta käydään kokeilemassa siipiä ykkösessä ja saamaan niitä vielä kovempia pelejä alle. Ihanteellisesti kumpikin joukkue vielä treenaisi yhdessä tai ainakin samaan aikaan samalla kentällä.
Vierailija kirjoitti:
Mitä olen läheltä katsellut, moni aikuinen tuntuu uskovan tuota mantraa, että lapsi pitäisi saada mahdollisimman pienenä sinne edustusjoukkueeseen. Samoin yksityinen valmennus ja muu hömpänpömppä myy aika hyvin.
Kun olen läheltä noita muksuja katsellut, niin yllättäen paremmin näyttää usein menevän niillä, jotka ovat siellä harrastepuolella ja pääsevät siellä loistamaan omien kavereidensa keskellä. Heillä tulee luonnostaan paljon liikuntaa pihapeleissä eivätkä paineet paina. Uskoisin, että jos siellä sattuu olemaan se yksi tuhannesta, joka pääsee urheilussa pitemmälle, hänet kyllä löydetään ennemmin tai myöhemmin.
No monelle vanhemmalle se on ihan joku oma status-kysymys 🙄
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Just näin. Omat sällit ovat jo aikuisia ja pelasivat aikoinaan salibandyä. Olikohan tasoryhmiä kaksi ja joskus jopa kolme ja tämä systeemi oli vain ja ainoastaan hyvä ellei peräti loistava? Lahjakkuuksille pitää antaa mahdollisuus kehittyä, menestyä. ja loistaa. Sitä oli hienoa seurata miten niistä lahjakkaimmista kasvoi hyviä pelaajia ja miten paljon kehitystä tapahtui matkalla aikuisuuteen. Suurin huuto ja meteli tuli aina vanhempien puolelta, että miksi meidän poika ei päässytkään ykkösjoukkueeseen vaikka on pelannut niin ja niin hyvin? Ykkösjoukkueella on tavoite voittaa ja menestyä ja silloin kentällä ovat he, joilla joukkue tavoitteensa parhaiten saavuttaa. Sitä oli monen vanhemman vaikea hyväksyä, että ei se oma poitsu nyt olekaan ihan kärkilaatua juuri sillä hetkellä. Tulee vieläkin tippa linssiin, kun niitä aikoja muistelee. Sai elää hienoja hetkiä sen joukkueen mukana ja olen varma, että niitä hetkiä muistelevat kaihoten monet niistä pelaajistakin. Eikä ollut mitenkään kiveen hakattua se, että paikka ykkösjoukkueessa olisi ollut pysyvä. Välillä otettiin vauhtia kakkosjoukkueesta ja sieltä joku pääsi ykköseen. Oli ihan tervettä kilpailua. Juniori sai kokea sen, että kovalla työllä ja halulla oli mahdollista nousta kakkosesta ykköseen. Tämä kaikki pelaa systeemi on paras ja pahin tapa torpedoida joukkueen menestys ja hukata lahjakkuuksia. Periaatteessa samaa tapahtuu myös koulussa, jossa lahjakkaat "kärsivät" siitä jos luokassa on levotonta ja häiriköintiä.
Tämä kaikki pelaa- systeemi on siis aivan typerä systeemi jos puhutaan vähääkään kilpailuhenkisestä toiminnasta.
Voi, miten ihanaa ja yhteisöllistä vanhempien harrastamista.
Lapsilla itsellään olisi ollut ihan yhtä kivaa, vaikka kaikki olisivat pelanneet, mutta vanhempien tarpeet tietenkin ovat ne tärkeimmät.
Ei olisi. Mikään ei ole niin turhauttavaa kuin hyvänä pelata huonompien kanssa ja harva asia taas saa mielenkiinnon koko lajiin loppumaan kuin se, että on ihan koko ajan pelkkänä parempien pelaajien tötsänä kierrettävänä siellä kentällä.
Mä kyllä väittäisin melko laajalla kokemuksella, että joka ainoa lapsi olisi oikein mielellään se hyvä pelaaja huonojen keskellä.
Ai olisi mielellään joukkueen ainoa hyvä pelaaja? No juu ei kuule olisi.
Ei lapsi kykene arvioimaan aikuisen lailla, kuka on hyvä ja kuka ei. Tärkeintä lapselle on saada olla hyvä vertaistensa keskuudessa. Älkää nyt tehkö lapsista mielikuvituksessanne pikkuaikuisia.
Olen 60 vuotias. Minun nuoruudestani käytiin kilpailemassa eri kaupungeissa ja oli tasojoukkueita. Majoitus oli patjoilla kouluissa. Peitto tai makuupussi mukana. Eroa siis on se, että nyt kilpamatkat menee hotelleissa.